IRC-Galleria

Oronen

Oronen

on kalsarisankari

PäiväkirjamerkintäKeskiviikko 21.05.2008 00:07

Yleensähän päiväkirjalla tarkoitetaan paperista ja kovista kansista valmistettua kirjaa, jossa saattaa olla vaikka lukko päällä estämässä asiattomien pääsyn salaisiin merkintöihin, ja johon tehdään salaisia merkintöjä omasta elämästä ja ajatuksista. Tälläinen perinteinen päiväkirja on yleensä täysin yksityinen ja jokaisen oma asia. Sinne voi kirjoittaa, jos joku vituttaa tai jos riemastuttaa tai vaikka salaisia rakkauskirjeen luonnoksia sille naapurin Tepolle tai Lauralle, johon on jo ollut palavasti rakastunut vuosia ja yrittänyt sovittaa roskien viennin aina samaan aikaan tämän kanssa. Sitten sinne voi päivitellä omaa pelkuruuttaan, kun ei uskalla koskaan sanoa muuta kuin "moi".

Toinen päiväkirjan tyyppi on sitte nämä internetissä "julkaistavat". Niistähän ilmeisesti käyteteään yleisesti nimeä blogi. Blogin voi perustaa esimerkiksi matkakokemusten suhteellisen reaaliaikaista jakamista varten, julkiseksi päiväkirjaksi johon kirjaa aina illalla päivänsä tapahtumat, tai kuten minä käytän tätä nimenomaista irc- gallerian päiväkirjaominaisuutta eli järjettömän tajunnanvirran purkamiseen.

Matkablogissahan on aivan selvästi järkeä. Siitä voi esimerkiksi matkaa suunnitteleva lukea, josko paikka edes kiinnostaa. Itse ainakin paahdun auringossa Kanarialla bikineissä olevien naisten ympäröimänä kittaamassa halpaa viinaa, kuin mätänen ja hikoilen tuhannen muun kanssa Louvressa, jotta voisin nähdä edes vilauksen taulusta jonka naisella on arvoituksellinen hymy. Minulle riittää arvoitukseksi se, että mitähän eilen tapahtui ja missäs vitussa mun rahat on.

Ketään tuskin kiinnostaa listassa toisena oleva jokapäiväisten askareiden päivittäinen kirjoittaminen. Tosin sellaisiakin pervoja varmasti löytyy. Veikkaisin että jokainen idiootti, joka katsoo Big Brotheria voisi olla kiinnostunut seuraamaan myös jonkun toisen elämää tekstimuodossa.

Tämä minun tapani käyttää "päiväkirjaa" taas tuskin kiinnostaa ketään.

Mutta sitten!
On mielestäni myös väärä tapa käyttää "päiväkirjaa"! Ja se on kaiken maailman helvetillisten kiertokirjeiden täyttäminen, jossa sadallakahdeksallakymmenelläviidellä kysymyksellä selvitetään, että "Oletko iHQ???!!1+". Mikä helvetin järki se on laittaa sinne omaan päiväkirjaan? Onko sen viehätys sitten siinä, että kaverit ja tuntemattomatkin näkevät kuinka iHQ olet? Minä kun kunniallisena kiinnostuneena kansalaisena lähden selailemaan tuoreimpia päiväkirjamerkintöjä, alan vittuuntumaan, kun joka kolmannessa on jotain muita, kuin "ihq-testejä". Ja niistä jäljellejäävistäkin puolet on jotain tökeröitä runoja "sille oikealle ja armaalle". Jos sille rakkaalle pitää runoja kirjoittaa niin lähetä tekstiviesti. Tai vielä enemmän naiset tykkää, jos kirjoitat käsin. Se käsin kirjoitus tosin ei saa olla mitään pikaisesti hutaistua, vaan siistiä. Siinä kun rauhalliseen tahtiin kirjoittaa, ehtivät myös pahimmat aivopierut haihtua tekstin seasta, ja runostakin tulee itsessään parempi.

- Blogiin piereskelijä Oronen

PS. Kyllähän se vanhentunut raejuusto aiheutti hiukan vetelää kakkaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.