IRC-Galleria

Oronen

Oronen

on kalsarisankari

Orosen joulukalenteri, Luukku 10Keskiviikko 10.12.2008 14:02

Tuoksu lähti tietysti Jeesuksesta. Olihan hän lähi-idän asukki, vaikka kuolleena oli 2000 vuotta ollutkin. Taivaassa hän kuitenkin eli edelleen, kuten oli tottunut elässään.

Simoa alkoi kyllästyttää ajan pysähtyminen. Hän muisti, että oli menossa tapaamaan luottolääkäriään Tomi Hulkkoa, ja että hänellä oli verenhimoinen krapulakeiju kintereillään. Simo riuhtaisi itsensä irti Jeesuksen otteesta ja tiuskaisi: "Joshsulla ei oo mitää oikeeta asiaa, niin painu helvettiin. Tai taivaasheen tai mihin vittuun ny meetkään!" Jeesus ei tästä närkästynyt, vaan katsoi edelleen Simoon ja hymyili.

Hetkessä Jeesus oli kuitenkin, kuin toinen mies. Hänen silmiinsä syttyi punainen palo ja hänen vaattensa alkoivat näyttää pikemminkin punaisilta, kuin valkoisilta. Jeesus kasvoi hiukan, vai leijuiko hän ilmassa, sitä Simo ei hädissään osannut arvioida. Jeesus kohotti kätensä nyrkkiin ja iski sen Simon rinnasta läpi. Simo kuuli, kuinka hänen rintalastansa rusahti pyhän käden läpäistessä sen. Jeesus piti kätensä Simon rinnan sisällä, ja huusi: "Minä käsken sinut, viinaperkeleen, komentamaan kätyrisi pois tämän karitsan kimpusta!" Tämän sanottuaan Jeesus veti kätensä ulos. Simo pyörtyi. Jeesus raahasi tajuttomana makaavan pahanhajuisen nyytin takaisin vartijoiden otteeseen ja katosi.

"Nyt se sammui" totesi vartijoista isompi. Mies oli vetänyt aivan veteläksi vartijoiden otteessa, ja oli nyt paljon raskaampi kannatellakin. Onneksi oltiin jo neljännen kerroksen kohdalla ja Hulkon vastaanotto oli viidennessä. Hissi kilahti ja vartijat veivät Simon oikean oven taakse odottamaan ja kävivät ilmoittamassa asiansa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.