IRC-Galleria

070407Lauantai 07.04.2007 23:17

01:28:47

No nyt on kaikki hyvin! Nyt on tukka hyvin! Nyt on lomaki hyvin! Not.

Jep.

Kivaa on, nyt on pääsiäinen.

Tuli ajat sitte tässä illalla saunassa mieleen se kohta Raamatussa, jossa en muista kuka/ketkä sanoo, mutta sanoo kuitenki, että "Käännä minut Jumala, niin minä käännyn". Kolme näköalaa tähän.

Tuon lausuman voi ymmärtää omalle kohdalleen, jos palvoo epäjumalaa, niin, että kun Jumala kutsuu minua iankaikkiseen elämään, minä käännyn pois siitä, siihen katoavaan, mitä minulla on.

Toinen näköala on, ettei halua hyväksyä Jumalan kutsua Kristuksen Jeesuksen sovitustyön omistajaksi, vaan kääntyy jälleen pois Jumalasta, takaisin siihen uskontoon, joka on joko järjenpalvomista, tai lain alla elämistä.

Tai sitten niin, että tuntee olevansa eksynyt oikealta tieltä ja pyytää Jumalalta apua Kristuksessa, siihen hätään, mikä on iankaikkisen elämän tieltä eksymisen tähden, että Kristuksen sovitustyö olisi pätevä omallakin kohdalla, vaikka siihen ei jaksaisikaan uskoa ja kääntyy kerta toisensa jälkeen pois Jumalasta, vaikka ei haluaisikaan.

Voisin sanoa, että lähes kaikilla kristityillä, jotka ovat uskossa, usko on matkan alkutaipaleella sitä versio kakkosta, kunnes Jumala on saanut vaikuttaa kunkin kristityn elämässä niin, että suhteesta tulee henkilökohtainen, jolloin usko on yhä enemmän ja enemmän sen viimeksi mainitun kaltaista, mutta siihen oppii täysin vasta ihan lopussa tätä maallista taivallusta, jos silloinkaan, tiedä en, mutta kuullut ja luullut oon.

Täällä ajassa siinä asiassa riittää aina oppimista ja oppi on epätäydellistä.

Hieman sekavasti ilmaistu taas kerran, ehkä, mutta kehittelen ajatusta tässä myöhemmin.

Siunausta Sinulle!


10:00:53

Kaunista

Katselen kattoon,
kuuntelen hyvää musiikkia,
rauhallista.
Kauniita ajatuksia.
Silmät kiinni.
Kauniita ajatuksia.
Niin kauniita.
Hymyilen.


20:17:14

Jumalan armo, kuin nenäkarvojen nyppiminen pinseteillä

Jep, jep. Mielenkiintoinen otsikko. :D Ei, älkää kysykö! En vastaa.

No niin. Seuraavaa voi soveltaa myös muiden karvojen poistoon, tiedän, tuo vain tuli mieleeni.

Menet peilin eteen ja huomaat, että jotain olisi tehtävä, jokin ei ole hyvin.

Otat pinsetit ja alat työstää sitä pielessä olevaa asiaa.

Se sattuu, siinä voi jopa tulla kyynelet silmään, mutta lopputulos puhuu puolestaan.

Yksi asia jälleen kerran paremmin itsessä, monta muuta korjattavana.

Tällaista on Jumalan armokin.

Vähän kerrassaan meitä kasvatetaan, otetaan takapakkia ja opitaan samaa asiaa uudestaan ja uudestaan.

Vasta kun vanhenemme, asiat kirkastuvat, mutta eivät oikeastaan sittenkään muutu tämän elämän aikana.

Opimme vain hyväksymään joitain asioita itsessämme, mutta samalla keksimme pussillisen uusia, joihin emme ole tyytyväisiä.

Ja elämä jatkuu, meidän vain pitää uskoa Jumalaan, siihen että hän tietää, mikä on meille parasta. Ja uskoa Kristuksen sovitustyö omalle kohdallemme henkilökohtaisesti. :P

Tällaisia pieniä ajatuksia tälle päivää.
Näin siivotessa ilmeisesti viisastuu. Nimittäin siinä suhteessa, että tämä WAPin kautta gallerian käyttö tulee tästä päivästä lähtien hävyttömän kalliiksi, jos ei heitä paljon läppää. Eli tulee olemaan hyvin hiljasta minun osalta lomien aikaan toistaiseksi. Ehkä. Ehkä ei. :P Saa nähdä. Moiskismoi...

040407Keskiviikko 04.04.2007 21:04

No sehän meni lahjakkaasti.

Alkopa sitte sataa lunta. Joo. Kiva. En taida ihan hetkeen lähtä kotia vielä. No joo. Mutta ei kait siinä. Tänään nousin ihmisten aikoihin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Heh. Hyvinhän se onnistu. :P

Meinas tulla taivaskutsu minulle.

Olin lähösä kotua tuosa puoliviien jälistä lähössä tänne koululle päin, ennen kirkottelua vielä nettiin sättiin, niin vetäsin sitte lipat keittiön ikkunan alla. Onneksi en lyöny päätä siihen maahan. Oli aika peilijäällä jos suoraan sanotaan ja tilannenopeus oli aika lailla liian suuri, niin kävi näin, että kattelin taivasta ennen ku tajusinkaan. Onneksi tähän mennessä selkäkipu on hävinny ja niskakaan ei kovin kipiä enää oo, eikä pääkään kovin. Diagnosoisin näin, että jonkin asteinen aivotärähdys ainaki tuli. Heh! Tekevälle sattuu... :P
Saas nähä miten täsä käy, Mutta kuten nokkelimmat huomaa, niin tämmönen pyyntö tuli sitten eilen illalla... Ja poijjaat, muistakaa, että ku tyttö/tytöt pyytää, nii on parempi totteuttaa se pyyntö, sitä suuremmalla syyllä, jos se on esitetty suorasanasesti ja ihan avvoimesti ilimastu! Painakaa paksuun kalloonne tää!

Noin laaja-alanen aihe ku kuitenki tuli, niin kattoin parhaaksi kysellä lisätietoja tehtävästä ja sain seuraavanlaiset tarkennukset hommaan.

Seuraaviin kysymyksiin pitäis paneutua/pureutua/juu nou... choose your destiny...

1. Mitä mieltä oon Sallasta ja Annista?
2. Miten Salla ja Anni on mukavia/ärsyttäviä tms. :) ?

Nimien järjestys tuli sitten annettuna, yleensä suosin aakkosjärjestyksen mukasta järjestystä, että tuota tietän, meni nimet nyt toisin päin. Nokkelimmat kyllä huomaa tuola edempänä juttua, että mitäs tämä aiheuttikaan...

Aikaa puolitoista tuntia, alkaa 10.45, loppuu 12.15... Tai jotenki sillai, että kerkiää ennen tuota 12.15 kirjotella muitaki kuulumisia. :P (seliseliseliseli...)

Joops. Tästä se lähtee. Ja taivaalta tulee valkosta kakkaa. Onneksi vaan vähän!

Kvestsön Nummer Eins

Salla ja Anni on Aika hupanen aisapari, niinku peppu ja paita. Miksi näin päin... Älkää edes kysykö, paitsi jos haluatte kuulla vastauksen. :P On aika hupasta seurata teijän temppuja, lähempää, tai edempää, riippuen tilanteesta.

Sallasta. No, te tiiätte Sallan, jos tiiätte. Että oikeestaan minun ei tarvis sanua asiasta yhtääm mittään, mutta pistänpä nyt jottai!!! Elikkäs... Salla on kiva nuori tyttönen, joka ON KOHTA 16 V.!!! Iso tyttö siis, ei mikkään pikkutyttö, muistakaa tämä! Sallan kans on mukava heittää herjaa netissä ja muutenki, ku siihen tilaisuus sattuu tulemaan. Eilenki tuli se pari tuntia niin tehtyä (mesessä), kuten nokkelimmat jo tiesi ennen tätä! :P

Annista on vähä hankalampi sanoa kovinkaan paljo, kun vähemmän olen Annin kanssa ollu tekemisissä. Ihan hupaset jutut sinullaki, jos satut tämän lukemaan. :)

Mjoo. Katotaan josko laitan tähän vielä vähän lihaa luiden päälle ennen ku tunti on kulunu...

Kvestsön Nummer Zwei

Salla ja Anni on mukavia, silleen... mukavalla tavalla. Juu nou. Kivat jutut ja kivan näkösiä tyttöjä molemmat. En muuten tuota varmaan olis sanonu, mutta voihan sitä ihmiset olla mukavia sillai niinku visuaalisestikki (nyt ei puhuta kauneuesta, vaan siitä, että kun joku tulee vastaan, niin tuleeko siitä joka tulee vastaan semmonen lämpönen fiilis, vai tuntuuko se kylmältä ku keväällä lumen sisältä paljastuva niinniinniinsiiskyllätetiiättemikä). Tässä vois puhua kauneuesta, mutta ku puhuin jo tuolla ylempänä, niin en sitä tee. Nokkelat ihmiset, etsikää se kohta rivien välistä, jos ette jo huomanneet sitä.

Salla on mukava sillai Sallamaisella tavalla. Huumori kohillaan ja sitä on ihan sopivassa suhteessa. :P Hommat hoituu ja ei kait siinä.

Annista voisin sanoa samaa.

Sitte niitä risuuja, ku kerran pyydettiin, mutta ku Anni ei pyytäny, niin en niitä anna Annille, vaan sinulle Salla. Paitsi tämän yhen yhteisesti...

Ikää ku tulee lisää, niin kyllä ne juttujen aiheetki siitä moninaistuu, nyt ootte vielä siinä vaiheessa, että monistakaa asioista ei oo tarvetta puhua, niin puheenaiheet on mitä on. Niitä on hyvin harvassa, mutta niistä sentään jaksaa puhua, ettekä pistä pahaksenne, vaikka sitä puheenaihetta muuttaskii... Tai ainakaan sinä Salla et pistä pahakses. :P Enkä nyt meinaa, että olisitte mitenkää huonossa iässä, tai mitää semmosta. (No, itseasiassa tämä tais olla enemmän Annille, mutta eniveis.)

No, tästä kyllä tulee niin yleispätevää, että kaikkiin ihmisiin sopisi nämä asiat täällä päin maailmaa tietyssä iässä.

Oli kiva tuntia, tuokaa haudalle monta tunkkia...

Niih. Tuotaaa... Tokihan jokkaisella meistä on huonot puolemme ja päivämme, mutta kaverit ei niistä oikeen puhu, sillai negatiivisesti. Oot Salla kiva tyttönen! :P

Sekavaa tekstiä ja aika vähän sitäki, mutta nyt ei enää kovin paljo ehi lisäämään.

Liian vähä huutomerkkejä tässä jutussa! Korvatkaa sopivaksi kattomanne pisteet huutomerkeillä!!!

Päätöksiä ja alkuja :)Maanantai 02.04.2007 20:14

Alkopa sitte uusi viikko.

Kiva juttu se, että ajatukset on selvinny sen suhteen, mitä meinaan tehdä, jos ja kun pääsen teologiseen tiedekuntaan.

Hengellisten yhteisöjen linjalle menen.

Ja tämä päätös helpottu sillä, kun Pasi sano Hartsan sanoneen, että niin kauan ku meitä ei potkita ulos kirkosta, niin meidän pitää siinä pysyä.

Ja toki, vastustaa huonoja päätöksiä ja ottaa ne puheeksi jne.

Lisäksi muista asioista tuli tehtyä periaatepäätöksiä, samaan asiaan liittyen.

Nimittäin... Pappisvihkimyksestä.



Muuten menee tavalliseen tapaan. Mitä nyt heräsin vasta kolmen aikaan iltapäivällä. Näin paljo unia. Nyt on vissiin sellanen luova kausi menossa minulla... Se pitää hyödyntää.

Kunnia ja näkkiä...Keskiviikko 28.03.2007 16:46

Ilmottauduin sitte eilen netissä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan valintakokeisiin.

Pasin kanssa käytiin ABC:lla illalla, ku ei ollu parempaakaan tekemistä, kun ei ollu lauluiltaa.

Nyt pitäis alkaa vääntää eräälle tarinalle jatkoa. Tai edes muutama runo.

Kuuntelen tässä Sabatonin Panzer Battalion -biisiä.

Ei muuta, jatkakaa!

Karkkia ja hammasharja.Maanantai 26.03.2007 19:55

Niille jotka ei jaksa lukee paljoa tekstiä...

Pe-Su leiri Ahonperällä
Ma toipuminen ed. leiristä

Niille jotka jaksaa lukea vähän pidemmän version
Perjantaina lähdettiin leirille Ahonperälle Oulaisiin
Aloin pakkaamaan viittä vaille puoli viisi iltapäivällä ja kymmenen minuuttia myöhemmin olin menossa ja arvoin mukaan vielä viime hetkillä tuon, tuon, tuon... siis... TOPPAtakin! Ja kaikista jännittävintä oli se, ku en muistanu olinko pakannu mukaan pipon! Ahonperällä vasta selvisi, että KYL, se oli mukana! Jee!
Aika pitkälti leiri meni siinä ku leekasin ja puhuin tyttöjen kanssa.
Sunnuntaina nukuin viiden jälkeen iltapäivällä päikkärit ja heräsin justiin sopivasti, että sain pummittua kaverilta kyydin avoimiin, muuten en olis lähteny niitä pitämään, mutta ku kyyin sai, niin mikäs siinä.

Niille jotka jaksaa lukea vielä pidemmän version on seuraava...


Olipa viikonloppuna Ahonperällä sitte leiri. :D Perstaina tuli aika kiirus pakata, vaikka alon siihen hommaan jo puolen päivän aikoihin... Viiden aikaan oli lähtö...
Tuli siihen sitte yks säätö, johon keskityin seuraavat neljä tuntia. :\
Kivakiva.
Aloin varsinaisen pakkaamisen siinä viittä vaille puoli viisi, kun olis jo pitäny olla menossa kaupunkia päin...
Jäi sitte sukset ottamatta mukaan ja leirimässyt ostamatta, mutta Eiii Se Mitään. Ilmanki pärjäs! :P

Tultiinpa sitte perille aikaan x ja auttelin teltan pystyttämisessä muutamaankin otteeseen. Oli kiva päästä pitkästä aikaa taas niihin hommiin. Varsinki ku ei ollu niin miesvaltanen porukka, ku yleensä on ollu!
Sitte olin jonku tunnin puolitoista, rehtorin haamuna Ahonperän vanhan puolen "kellarissa" "säikyttelemässä" ketä ikinä sinne tulikaan ja kyselemässä, mikä on sudareiden tunnnus.
En ees muista miksi sinä iltana eksyin sinne kymppitelttaan lätisemään ja hengailemaan tyttöjen kans... Mutta ihan sama. Ei olennaista se tässä vaiheessa elämässä! :D
Mjoo...
Kipinä alko siinä puoli kolmen aikaan, siihen asti olin em. puuhissa.
Neljän aikaan olin nukkumahommissa, mutta eihän siitä mittään tullu ku Leke kuunteli jotain musiikkia mun alapuolella ja sehän kuulu minulle asti, muutenki niin hyvä kuulo, ettei paremmasta väliä (keskittyminen vaan herpaantuu sen takia useesti, etten aina voi kuulla kaikkee)...
Senpä lisäksi justiisa ristiselän kohilta puuttu yks lauta, nii nukkuma-asennon kanssa säätämiseen meni vähintään se puoli tunteroista. Voiii sanoonkomämitä! Nukuin sitte about tällasessa asennossa \__ sen lopun kolme ja puoli tuntia ennen herätystä...
Ei kuitenkaan ollu kooma päällä aamulla ku sen viis minuuttia ja sitte alko iskee jo lukuja tauluun.

Lauantai meniki sitte aamupäivän osalta ihan kivasti, syöpöteltiin ja mentiin rastipaikalle hengaamaan, syystä jota en ees rupea arvaileen Anni ja Salla halus iskeytyä meijän (Joonas Jorma, minä ja Tero) kanssa samaan porukkaan omalle rastipaikalle menoa varten.
Ei siinä sinänsä mitään vikaa, ainahan seura on kivaa! Rastista ei tämän enempää, vielä. Takasi ku lähettiin (minä ja J), nii jäätiin sitte Annin ja Sallan kans lätisemään niitten rastipaikalle, oliskohan siinä menny jotain puoltoista tuntia.
Jonas Joka Ikisessä Välissä Sano, Että Mennäänkö Jo Syömään?!
Se alako syömään miestä, niin aattelin, että ei uhastakaan lähetä tästä yhtään mihinkään, jos on jotaki sanomista siihen asiaan minulla, vaikka muuten olis voinukki lähtä. Toisaalta oli ihan jeeshiä lätistä S&A:n kans sielä ladun varressaki.
Onwards!
Back to base ja syömään siinä kahelta.
Sitte onki iskeny muistin menetys...
Ei muistu niinku yhtään mieleen, mitä sen jälkeen tehtiin...
Varmaan jossaki välissä taas juttelin tyttöjen kans jostain... luultavasti pojista!
Vetelin puolen tunnin päikkärit sitte kans, melusimmassa paikassa koko leirillä ikinä, mutta hyvin toimi! Vieressä oli Salla ja Anni + muuta porukkaa kirjottelemassa taululle uutisia ja juoruja! Pääsin minäki niihin! Jee! Leirimerkin tekasin myös ja hartaudenki pyöräytin... Sitte on taas jotain muistikatkoksia iskeny päähän, enkä...
Eiku joo...
Sitte lätisin (taas) tyttöjen kans (jokin yleinen trendi vissiin mulla siinä suhteesa) niitä näitä ja noitaki.
Illalla sitte iltanotski ja hartaus...
Menin käymään (taas) tyttöjen teltassa ku piti vielä kolmannen kerran varmistaa, että alkoko se nyt varmasti sitte viideltä se mun kipinä sielä...
Jee.
Oli mukana tuo... Juhohan se tais olla... ja sehän meni kysymään oonko joku pastori :D tai jotain ku laulan niin ööh... komiasti, tai hyvin, tai jotain positiivista kumminki... Enpä ollu joo. :P
Tästä vois epäillä, että joko minä laulan paremmin ku luulenkaan, kaikki Suomen pastorit laulaa huonosti, tai joillakin mun kavereilla on joko liian hyvä nuottikorva, tai liian huono itsetunto!
Menin sitte nukkumaan poikien telttaan Samun tilalle (Samu oli nukkunu pe-la yön poikien teltassa minun tilalla). Eihän siitä tullu yhtään mitään. Johtuen monestaki seikasta. Nukuin ehkä jonki puolisen tuntia sinä yönä ja senki viien-kymmenen-viientoista minuutin putkis... pätkissä... :P
Viideltä alko tyttöjen teltassa kipinä minulla. Se meni ihan jees.
Mitä nyt olis pitäny jonku (siinä vaiheessa en vielä tienny kenen) tulla jatkamaan sitä... Not.
Pitelin sitte kipinää viidestä kasiin, ku ei ollu kipinälistaakaan missään, enkä viittiny herättää ketään, jolla ei ollu vuoroa.
Oikiasti, se oli kyllä semmonen kokemus, että ei toista. Ensin alkuyön poikien teltassa, hirvee melu ja sitte ku porukka hiljeni, niin mieletön "kuorsaus" ja pyöriminen alako (Juho yritti kovasti ottaa meikän syliinsä, mutta annoin tylysti pakit JOKAA kerta), sitte tyttöjen telttaan missä kaikki on ihan siivosti ja tuhisi söpösti kuorossa! Pikkunen kontrasti!
Sitä oli mukava kuunnella. Saananhan se olis pitäny tulla minut sieltä päästämään, mutta ihan ok näinki. ;D

Sunnuntaina sitte lähettiin kotia ja niin pois päin. Olin kotona neljän aikaan ja otin puolen tunnin suihkun + epähuomiossa kahen ja puolen tunnin päikkärit viidestä eteenpäin. Jos en olis Samilta saanu kyytiä, en olis menny kasiksi kesikselle avoimia pitämään. Nukkumaan menin siinä puoli yhentoista aikaan.

Tänään sitte nousin ylös tuossa klo 12.15 noin (paikallista aikaa) ja lähin kahen aikoihin kaupunkia kohti. Kävin kaupassa ostamassa...

Jugurttijuoma mansikka 1.95
Mynthon Sitruuna-hunaja 0.65
Fire Balls Salm.Ps 0,79
Fire Balls Salm.Ps 0,79
Hammasharja 360 Medium 2.45 <---- Tuo oli se mitä oikeastaan piti vaan ostaa
Kermakaramelli 1.35

Ja sitte kirjastoon katteleen Sallan päiväkirjamerkintöjä leiristä

Ja toiseen kirjastoon + luokkaan kampuksella kirjottelemaan tätä ja mesessä + galleriassa sättimään toisten kans.

Vähän pitkäksi meni, mutta SO NOT!

Halleluja, uusi päivä!Keskiviikko 21.03.2007 15:58

Ei kait siinä, oli kiva herätä.

Elämä jatkuu Ahtimuksenkin "jälkeen", tai sitten en ole vielä toipunut shokista, kun ei tunnu missään mitään.

Leiri lähenee. Perjantaita odotellessa...

Todellakin, kuten boksissa totean, tukka saattaa tänään lähteä vekeen, jos saan ajan jostakin huokeasta paikasta (lue: Oppitukasta).

*censored* Mikää keli! *censored*Maanantai 19.03.2007 13:26

No nii. Tulipa sitte lähettyä käymään koululla. Justiin ku pääsin perille alako tuleen räntää tuutin täyveltä. Kiva juu.

Ei kait siinä. Eilen oli vaalit, kuten kaikki tietää.

Hieman vaalilähetyksestä kuultua hyväksi käyttäen voisin todeta, että luin ajan merkkejä oikein ja loppujen lopuksi ajan merkit päätyivät oikealle suunnalle.

Joops.

Eilen meni muuten ihan mallikkaasti, pitää vain muistaa ottaa opiksi siitä, mitä itse sanoin illan hartaudessa siitä, että tärkeistä asioista on syytä puhua.

Perstai taas.Perjantai 16.03.2007 16:49

Vähän kade ku kaverit pääsee Jimin kanssa leirille. Noh, sellasta se elämä on.

Joops. Oltiin illalla ABC:lla ja lähdettiin sitte ajelemaan ympäriinsä. Juteltiin niitä-näitä ja vähän noitaki. Ehkä se siitä. Kaikilla tuntuu olevan ongelmia enemmän ku tarpeeksi. Pitää vaan jatkaa eteenpäin ja koittaa parantaa.