IRC-Galleria

Sandygirl

Sandygirl

takanukke pajulasta
Tiistai 27.6.2006
Sää: +35 astetta, aurinkoista

Katselimme suurta, punaista aurinkoa Venetsian vetten yllä ja mietimme oliko se tosiaan aurinko, vaiko kenties kuu. Päädyimme kuuhun, mutta myöhemmin sen noustua ja alettua paistaa yhä kirkkaammin ja kirkkaammin, muutimme mieltämme. Jätimme tavarat aseman säilöön ja kävelimme aamukuudelta Venetsian tyhjillä kaduilla. Kaupunki oli vasta heräämäisillään. Pikkuhiljaa ihmiset tulivat ulos taloistaan ja ulkona saattoi nähdä yhä useampia liikkuvia jalkapareja. Kaunista. Toisaalta… likaista ja kalanhajuista. Kärpäsiä. Teimme pienen kävelykierroksen ilman karttaa ja eksyimme bussiasemalle. Pelästyksissämme kävelimme äkkiä takaisin juna-asemalle ja jäimme sen sisään odottamaan turistitoimiston aukeamista. Söimme aamiaista ja torkuimme erittäin säleisillä, kovilla ja epämukavilla penkeillä. Italialaisen täsmällisyyden mukaisesti turistitoimisto avasi ovensa vartin verran myöhässä ja saimme kuulla kartan olevan maksullinen. Onneksi saimme kuitenkin oppaan hostelleista ja Venetsian nähtävyyksistä. Bongasimme hotellimiehen joka tarjosi meille hyvän tarjouksen keskustassa olevasta hotellista, jossa oli televisio. Otimme säkit selkäämme ja kävelimme tarkkaan karttaa seuraten (paikka on täynnä umpikujia) kaupungin läpi hotellille, josta saimmekin huoneen. Kulutimme aikaa sillä aikaa kun huonetta siivottiin, kävimme sitten suihkussa (ihanaa kaiken sen kävelyn, kuumuuden ja junassa nukkumisen jälkeen) ja nukuimme reilut kolmen tunnin päiväunet. Kävimme kävelemässä hetken ympäriinsä kun mietimme mitä söisimme ja päädyimme supermarketiin ostamaan leipää, marmeladia, tonnikalaa ja herkkusieniä. Söimme hotellilla ja laiskottelimme väsähtäneinä tuntikausia (väritin värityskirjaa ja Lasse pelasi snookeria tietokoneella). Lopulta päätimme mennä läheiseen kiinalaiseen ravintolaan syömään. Ruoka ei ollut kummoista, mutta saimmepahan vatsamme täyteen. Palasimme juuri parahiksi hotellille seuraamaan jalkapallo-ottelua (on se televisio huoneessa niin kiva) ja kiipesimme pyykkivuorelle eli toisin sanoen pesimme pyykkiä käsin. Vaatteet alkoivatkin olla jo kamalan hajuisia johtuen useamman päivän kuumasta jaksosta. Ajoissa nukkumaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.