Minäkin olen ihminen - ihminen jolla on tunteet. Ihminen joka ei jaksa pelleillä asioiden kanssa. Olen tottunut olemaan yksin - onneksi on sentään työpaikka toistaiseks.. siellä ihmiset välittävät toisesta ihmisenäkin mikä on työelämässä harvinaista. Ollaan työtoveruuden lisäksi myös muuten kavereita ja ystäviä. Vaikka olen joukon nuorin ja uusin talossa, niin silti tunnen kuin olisin ollut siellä jo vuosia. Olisipa kavereiden suhteen samanlainen olo - saisi tuntea olleensa aina oikeasti välitetty ja pidetty. Kaikkien kohdalla se vain ei ole toteutunut... miten voi sanoa olevansa kaveri kun ei enää tunne toista? Miten voi ajatella olevansa itse jonkun kaveri silloin? Monikohan "kavereista" edes tietää/tajuaa millaisen helvetin olen käynyt läpi viimeisen kolmen neljän vuoden aikana.. eikä kyse ole mistään pienestä "kevätmasennuksen" kaltaisesta... Ei kannata luulla että on helppoa yrittää luottaa muihin - varsinkaan jos kokenut kelpaamattomuuden tunteen ja sen että toinen pompottaa ja vaihtaa suuntaa yhtäkkiä eestaas... Kaikella on aikansa ja rajansa - myös minun kärsivällisyydelläni.
Mut elämä on...
Uusimmat blogimerkinnät
- Voihan katinkontti 23.11.
- Viisuvoitto Suomelle! 17.01.
- Miksi tulin takaisin kotiin? 02.01.
- :} 23.12.
- Tyhymyys rosentteina :P 18.12.
- Joku joulujuttu.. vääh 16.12.
- Rakkaan, jo kauan sitten edesmenneen äiti... 13.12.
- Taidot tallella ;P 21.11.
- Eläintesti.. mitähä tästäki tulee :O 21.11.
- Kumpaan sakkiin sinä kuulut? 21.11.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2009 (3)
- ▶ 2008 (36)
-
▼
2007 (28)
- ▶ joulukuu 2007 (6)
- ▶ lokakuu 2007 (1)
- ▶ syyskuu 2007 (3)
- ▶ heinäkuu 2007 (5)
- ▶ kesäkuu 2007 (3)
- ▶ toukokuu 2007 (4)
- ▶ huhtikuu 2007 (2)
- ▶ maaliskuu 2007 (1)
- ▶ helmikuu 2007 (3)
- ▶ 2006 (29)
- ▶ 2005 (16)