IRC-Galleria

Niin se on vaan vauvaperheen arki lähtenyt meilläkin rullaamaan. Juhalla alkoi työt torstaina, joten meidän on Rontin kanssa viihtyminen kaksin kotona. Ja mikäs on viihtyessä: aamusella nukutaan pitkään, sit syöpötellään ja otetaan päikkäreitä ja käydään ulkoilemassa ja pikkuisen jo leikitäänkin. Oma olo helpottuu päivä päivältä kun vauvan hoitamiseen tulee rutiinia enemmän - enää sitä ei ole ihan joka napsauksesta NIIN paniikissa...

Hyvin on kaikki mennyt pojan kanssa; ukko syö ja nukkuu hyvin. Etenkin yöt on menneet mahtavasti - viime yönäkin kaveri nukkui 7 tuntia putkeen. Melkein en voi uskoa tuuriani, että tuollaisen unelmavauvan olen saanut. Voihan tosin olla, että jo ensi yö menee valvoessa - muistan siis olla kiitollinen jokaisesta hyvin nukutusta yöstä. Tosin päivisin se nukkuu musta "liikaakin"; oikeasti mä vaan haluaisin, että pojasta olis jo seuraa... vaikka sehän sen työtä vieläkin on, syödä ja nukkua. Ensi torstaina mennään neuvolaan, sitten saadaan taas faktaa siitä, miten ahkerasti niitä töitä on tullut tehtyä :).

Viime viikolla käytiin lastenvalvojalla, Juha tunnusti pojan omakseen. On sekin kumma käytäntö, vaikka toisaalta tietty ymmärränkin sitä. Asian pitäisi olla virallinen muutaman viikon kuluttua; sitten kun maistraatista on tullut vahvistus poika voidaan kastaa isänsä sukunimelle. Ristiäiset onkin jo varattu, juhlat pidetään 12.3. Harmittaa, kun ei meille mahdu ihmisiä just mitään - olisi niin kiva pitää kunnon pippalot Rontin kunniaksi. Nyt on tyydyttävä juhlimaan ihan pienimuotoisesti. Paikalle kutsutaan vain isovanhemmat ja kummit. Pitäisikin huomenissa pesaista se kastemekko... hirvittää vaan ruveta tekemään sille mitään, kun se on niin kamalan vanha. Kangaskin ties miten haperoa, eikä tietty mikään ihme, onhan se viimeiset melkein 28 vuotta maannut kaapissa koskemattomana.

Ei maar, pitänee hilata itsensä taas telkkarin ääreen. Sieltä alkaa Suomi-Tsekki jääkiekko-ottelu, jännää. On vaan tullut tuijotettua noita kisoja ihan silmät kipeinä, ei kyllä pitäis...

Kaikkiin vauvaonnitteluihin on mahdotonta ehtiä vastaamaan henkilökohtaisesti. Siksi teille kaikille (erityisesti entiset oppilaani :)!) LÄMMIN KIITOS onnitteluista - ihanaa, että muistatte minua ja perhettäni.

Lisää kuvia pikkuisesta tulee, kunhan ehdin (hirmuinen kiire olevinaan, vaikka jätkä vetelee 3-4 tunnin unia...) - ja varmasti kommentoin täälläkin elomme sujumista. Nyt vain sen verran, että melkoinen Rontti herra on, nimensä mukaisesti. Kärsimätön on kuin mikä (minuun lienee tullut), ruokaa pitää saada HETI kun nälkä iskee. Viis siitä vaikka vaipassa olisi millainen jööti tahansa ;). Ja ne sormet! Tassu vilahtaa pienellä suuhun alta aikayksikön, kätilöt sairaalassakin meinasivat, että pieni on harjoitellut nyrkin syöntiä jo masussa. Joka tapauksessa välillä on mahdoton ehtiä laittamaan ruokaa suuhun - avuksi tarvitaan isää pitämään käsistä kiinni, jotta syöminen onnistuu. Kovasti olen yrittänyt pojalle vakuuttaa, että äidin rinnasta tulee varmemmin ruokaa kuin omista sormista, mutta ei näytä toinen uskovan. Eli siinä mielessä vaikutteita koulumaailmasta on jo saatu ;).

Kaiken kaikkiaan lapsonen syö hyvin ja nukkuu hyvin - kahden päivvän kotielon syvällä rintaäänellä sanoo hän. Viime yönä nukuttiin oikein mukavasti, ja just nyt on suuri kiusaus mennä vielä pikkuisille unosille itsekin, kun kerran vauvakin nukkuu. Kohta varmaan herää taas - ihana tuhisija <3.

Pikaisesti kertaan tapahtumia: 25.1. 2006 klo 04.03 meille syntyi ankaran punnertamisen jälkeen keisareiden tapaan pikkuinen poikavauva. Pienokaisen mitat olivat 3620g ja 51cm, pipo 37cm. Alku oli dramaattinen, sillä pieni joutui tulehduksen takia vastasyntyneiden teholle viideksi vuorokaudeksi saamaan antibioottihoitoa ja äidilläkin (toki myös isällä) oli kova toipuminen piiitkästä synnytyksestä, kohtutulehduksesta sekä leikkauksesta. Onneksi kaikki on nyt jo hyvin - kotiuduimme sairaalasta eilen ja pääsimme opettelemaan vauvantuoksuisen arjen elämistä, kokonaisena perheenä.

On ihmeellistä saada olla äiti... tunne on niin iso, ettei sitä uskalla kerralla ajatella. Pikku hiljaa palastellen taidan alkaa tajuta mitä oikein onkaan tapahtunut... oikeastaan juuri nyt en osaa sanoa kuin että elämälle kiitos!

Tippa linssissä, taas---

Eipä mitään uutta auringon alla. Ei minkäänlaisia merkkejä siitä, et synnytys lähestyisi. Vauva ei kuulemma ole vielä edes laskeutunut saati kiinnittynyt lantioon. Painoarvio on nyt 3,6kg. Jos menee paljonkin yli lasketun ajan, masukaveri on varmasti yli nelikiloinen syntyessään.

Sitten iski tulipalopakkaset vielä, eli neljän seinän sisällä ollaan jumissa. Kivaa olis ulkoilla, jos "lenkkeilemällä" sais jotakin edistystä aikaiseksi tuolla alakerrassa. Tosin lainausmerkit on tarpeen, kun melkein mummotkin menee kadulla ohi - sellaista vaappumistaaperrusta tää meikäläisen meno nykyisin on. Odotan hulluna kauniita kevätsäitä, voidaan Rontin kanssa lenkkeillä sitten oikein olan takaa :).

Joku kyseli, että eikö masua tule ikävä. Varmasti vielä joskus tuleekin, mutta just nyt oon erittäin kypsä pääsemään tästä eroon. Haluan nyytin syliin!!!Haluan pukea päälle oman talvitakin Juhan takin sijaan, haluan omat farkut jalkaan! Eikä tää virtahepoelefanttivalasolo oo mitenkään mukava muutenkaan... Juu, tiedetään - kiloja on tullut sen verran monta, että todennäköisesti mä hiihdän vielä keväälläkin näissä samoissa mammakuteissa... mut ainakin voi taas ruveta yrittämään normaalikokoiseksi. Vaikka oikeasti, vauvan potkut tuntuu kyllä niin ihanilta, että niitä tulen ihan saletisti kaipaamaan <3.

Juha katsoo Terminator 2:ta Pojun kanssa. Mun pitäis koittaa ymmärtää lisää tosta meidän uudesta kamerasta. Kiva, kun saatiin viimein hommattua se. Tuntuu ihan pätevältä yksilöltä, kun vaan oppii käyttämään sitä kunnolla. No, tässähän lienee vielä paaaaljon aikaa ennen vaavin syntymää - hyvin ehtii opetella vaikka mitä.

Eihän sitä ihminen enää muuta voi kuin odottaa. Koko elämä on suunniteltava sitä silmällä pitäen, että lähtö voi tulla koska vain - seuraavan kuukauden aikana. Toivottavasti tietysti mahdollisimman pian, olo on nimittäin aika tukala. Kaikki alkaa olla valmiina tulokasta varten, muutama vaate on pesemättä. Sitten ei voi oikeastaan kuin leipoa pakkaseen, että on sitten mitä tarjota vieraille.

Elo on vaihtelevasti tylsää. Paljon mitään ei edes jaksa tehdä kun selkä väsyy ja jalat turpoaa, mutta silti aika tulee toisinaan pitkäksi, etenkin, kun Juha on töissä. Kaipaan NIIN kovin seuraa, ihmistä, jolle puhua näistä kaikista tuntemuksista. Joskus iskee melkein paniikki muutenkin: nyt jos en tapaa kavereitani ja vaikkapa käy kaupungilla, niin yhtään en voi tietää, koska siihen seuraavan kerran on tilaisuus... vaikka luultavasti pikkuisen syliin saatuani koko muu maailma on se jonka haluankin kadottaa - minullahan on jo kaikki.

Niin se vain meni, joulu. Ihanaa, kun sai luvan kanssa vaan olla, ja Juhakin oli seurana. Jotenkin ihan höpöä olla vaan itseksensä kotosalla... vaikka vielä ei oo aika varsinaisesti pitkäks käynyt. Ilmeisesti oli tuo kyläileminen ja syöminen ja laiskottelu hirmu rankkaa, kun koko päivän on väsyttänyt ihan hulluna. Otin tossa vaatimattomasti 2,5 tunnin torkut! No, meneepähän tää äippäloma ainakin toteen ;). Ehkä sitä kumminkin pitäis pestä vauvan vaatteita valmiiksi jne. Tuntuu, että kaikki on vielä ihan vaiheessa, vaikka synnytyshän voi alkaa ihan milloin vaan.

Mutta jouluun vielä- Kiltti lienen ollut menneen vuoden aikana, kun sain ihania lahjoja :). Suklaata (paljon!), Poju-kalenterin, pyyhkeen, lahjakortin, sukat, Koiramäen Martta ja Ruuneperi -kirjan jne. Ja Juhan kanssa saatiin monta kivaa yhteistä lahjaa. Kiitos kaikille!

Nyt menen laittamaan pyykkiä kuivamaan, että tulee edes jotakin tolkullista tehtyä tänäänkin...

Tänään oli viimeinen työpäivä. Sekava olo, yhtä aikaa helpottunut ja haikea. Tiedän totta kai, etten olis enää jaksanut töissä olla - oikeasti alkaa tuntua siltä, että raskaana oleminen on kokopäivähommaa - mutta silti oli haikeaa lähteä. Taas, kun johonkin paikkaan on kotiutunut, ja kiintynytkin, niin ei muuta kuin kamat kasaan ja kiitti moi! Ei kivaa. Vaikka täytyy myöntää, että on tässä vuoden aikana ollut hetkiä, jolloin en olis voinut kuvitellakaan jääväni kaipaamaan yhtään ketään töistä. Mutta kyllä siinä taas niin kävi, kaikesta huolimatta.

Tietenkin se, että kyseessä on nyt nimenomaan äitiysloman alku, lisää tätä jännittävää fiilistä. Ei musta koskaan ennen ole ollut tulossa äitiä! Yhtään ei siis voi tietää, mitä tuleman pitää. Ja jokaisessa hypyssä tuntemattomaan on oma jännityksensä. Onneksi tämä hyppy on mitä ihanin <3. Ja onneksi mä saan tehdä sen yhdessä Juhan kanssa.

Karo ja Vili toi viikonloppuna meille pinnasängyn, babysitterin ja vaunut. Nyt alkaa oikeasti tuntua siltä, että meille on tosiaan joku muuttamassa. Ja pian. Hurjaa! Mietittiin tuossa Juhan kanssa, että on ihan hassua, kun ei vauvaa kuitenkaan vielä tunne, vaikka sitä ajattelee oikeastaan koko ajan, ja vaikka mä tunnen sen sisälläni. Silti se on joku ihan oma tyyppinsä, josta ei voi yhtään tietää, että millainen se on! Ja silti sitä rakastaa ihan hurjasti jo nyt...

Mistähän aloittaisi... vaikka niistä töistä, kun viimeksi niin kovaan ääneen purnasin. Nyt ne on tehty. Ja numerotkin on annettu. Vielä kolme työpäivää jäljellä, hauskanpitoa oppilaiden kanssa. Ei voi muuta sanoa kuin että voittajafiilis on :)!

Vaan hyvät on tunnelmat muutenkin. Sain nukuttua viime yönä ruhtinaalliset 7,5 tuntia yhteen menoon! Edes vessaan ei tarvinnut nousta. Mutta ennen kaikkea fiilistä nostaa se, että Juha tulee tänään kotiin! Ei sitä tavallisessa arjen pyörityksessä edes ymmärrä, miten tärkeä toinen on, miten paljon sitä rakastaakaan. Vasta nyt, kun toinen on ollut hetken verran kaukanapoissa kotoa, tuonkin oikein oivaltaa. Luulis, että ainakaan heti ensi yönä en hermostu vierestä kuuluvaan kuorsaamiseen ;).

Nyt pitäisi mennä tiskaamaan. Puolelta päivin olis sit taas neuvola. Saas nähdä, MITEN hurjasti ollaan Rontin kanssa nyt kasvettu. Illalla on pakko tehdä ne joulukortit kun huomenissa ne pitää viimeistään postittaa. Onneksi ei taas tänäkään vuonna mennyt yhtään täpärälle ;).

Eli ei muuta kuin Vesku Loiri soimaan ja hommiin!

Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa... Oikeasti, ottaa ihan kympillä päähän, kun oppilaat pitää mua niin tyhmänä et kuvittelevat etten mä huomaa, jos joku teksti on kopsattu suoraan netistä. Taas pitää lätkäistä yksi nelonen (?), vaikka työ olisi muuten ollut ihan kelvollinen... sit mietityttää, et oonko liian julma. Mut kun plagiointi on - sanoisko että rikos. Ei siinä auta edes se, että lähde on näkyvillä. Voi tauti!

Oloa ei ollenkaan helpota se, että Juha on siellä kertaamassa. Huolettaa, että miten rakas pärjää siellä rintamalla. Ja itselläkin on kolkko olo kovin, hirmuinen ikävä! Varsinkin näin iltaisin säikyn kaikkia rapinoita ja kolahduksia. Onneksi on Poju, niin ja Rontti, kaverina.

Kävin tänään melkoisen tuloksekkaalla joululahjaostosreissulla. Melkein kaikki lahjat on nyt kasassa... Taidanpa paketoida vielä tänään ainakin muutaman, että saan hermoni kuriin tuon portfoliokiehahduksen jälkeen. Sit vois koittaa yöpuulle mennä.

Ihmeellisen hyvältä tuntuu olla kotona pitkän työpäivän (ja päälle elokuvissa!) jälkeen. Minusta onkin raskauden myötä tullut varsinainen kotihiiri. Tämänkin jos olisin tiennyt vuosi sitten - no, en olisi uskonut. Tietysti hyvä näin, aika sidottuhan sitä kotiin on sitten vauvan kanssa. Parempi siis viihtyäkin kotona...

Kävin Soilen kanssa katsomassa Klaus Härön Äideistä parhain -leffan. Ennustuksista huolimatta en tirauttanut kyyneltäkään! Mutta ei silti, koskettava tarinahan se oli, vaikkakin vähän ennalta-arvattava. Signe-äitiä näytelleen roolisuoritus oli minusta huippu!

Leffan jälkeen sitten kävin shoppaamassa pari joululahjaa ja kotiin kynttilöitä. Joulutunnelmaa... pitäähän sitä ihmisellä jotakin huvia olla, kun jää "sotaleskeksi". Jännittää kovasti, että miten sitä tulee pärjänneeksi, kun Juha on poissa kotoa. Tai mikäs tässä, jos masu ei järjestä mitään yllätyksiä. No, tietysti kaikki kotityöt jää sitten itselle - vaikka eihän sitä muutamassa päivässä kummoisia edes ole. Kamala ikäväkin on, jo etukäteen. Me ei olla todellakaan oltu aiemmin näin montaa yötä erossa. Onneksi Pikku-nalle jää mulle seuraksi, niin ja Rontti kans. Eli varmaan vaikeampaa Juhalla on siellä "rintamalla".

Huomenna neuvolaan ja iltapäivällä synnytyslaitokseen (-osastoon) tutustumaan. Jännittää molemmat! Nyt kuitenkin nukkumaan.

"Hyvät matkustajat, pikajuna Höyhensaarille lähtee viiden minuutin kuluttua. Turvallista matkaa!" (Pikku-nalle Poju T.)