IRC-Galleria

Suunta-ohjaaja

Suunta-ohjaaja

Hei! Suunta-palvelu on auki sunnuntaista-torstaihin klo 18-21, www.suuntapalvelu.fi
Opiskelupaikan valinta ei välttämättä ole helppoa. Etenkin jos kiinnostuksen kohteita on useita tai jos ei ihan edes hahmota, mistä voisikaan olla kiinnostunut ja mitä haluaisi oikeasti opiskella. Valinta voi tuntua ahdistavan lopulliselta, eikä kuitenkaan haluaisi sulkea muita vaihtoehtoja pois. Edellä mainittujen asioiden kanssa painittuani olen ajautunut opiskelemaan monessa eri oppilaitoksessa, enkä vieläkään ole saanut tarpeekseni. Vasta nyt lähemmäs kolmikymppisenä alan hahmottamaan, minkälaisten asioiden parissa haluan työskennellä.

Humakin yhteisöpedagogin opintoihin pääsyä pidin hyvänä kompromissina monivuotisen pääsykoe- ja ennakkotehtävä- taistelun jälkeen. Ajattelin, että yhteisöpedagogin opinnoissa yhdistyy asioita, joista olen kiinnostunut ja joita arvostan. Työt hoiva- ja opetusalalla olivat muovanneet ajatusmaailmaani ihmisläheisen työn suuntaan. Motivaationa oli myös ajatus ovien avautumisesta mahdollisiin mielenkiintoisiin työpaikkoihin.

Ammattikorkeakoulun monitieteinen ote opiskeltaviin asioihin on ollut mielekästä. Monien työharjoitteluiden kautta olen päässyt tutustumaan monipuolisesti työelämäkenttään, mitä pidänkin ammattikorkeakoulujen vahvuutena. Opinnoissa olen päässyt oikeasti tekemään asioita, siitä olen pitänyt.

Tärkeintä opiskelupaikan valinnassa on mielestäni omien mielenkiinnon kohteiden seuraaminen. Vaikka unelmien opiskelupaikka ei avautuisi, ainakaan heti, vastoinkäymisistä oppii ja nekin kannattaa ottaa vastaan kokemuksina, jotka kasvattavat ja joista voi lopulta olla hyötyä. Vastoinkäymisiä vastaan pitää taistella ja hyökätä haasteita kohtaan entistä luovemmilla strategioilla. Mikäli yhteishaku tuntuu lottoarvonnan kaltaiselta peliltä ja opiskelupaikka saavuttamattomalta, kaukaiselta unelmalta, älä luovuta! Unelmista täytyy pitää kiinni ja tähdätä niihin vaikka kiertoreittejä pitkin. Joillekin aloille on tarjolla vain muutamia opiskelupaikkoja ja kilpailu paikoista on kovaa. Vaikka ei pääsisi sisään, se ei tarkoita, että olet huono. Hakijoita on vain niin paljon, ettei kaikki voi päästä sisään. Kiertoreittejä kulkiessa saattaa törmätä ihmeellisiin asioihin, jotka osoittautuvat elämän parhaiksi jutuiksi.

Opiskelualaan liittyvien mielenkiinnon kohteiden kartoittamisessa voi auttaa esimerkiksi opinto-ohjaajat tai vaikka työvoimatoimiston koulutusneuvojat. Apua pitää muistaa pyytää! (esim. http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/nuoret/mihin_ammattiin/index.html)

Jos et vielä hahmota, mitä haluaisit ruveta tekemään, suosittelen avoimin mielin erilaisten asioiden kokeilemista työn, opiskelun tai työkokeilujen kautta.
Positiivinen ja optimistinen asenne auttaa pääsemään jo pitkälle.

Voimia kevään pyrintöihin!


-Suunta-harjoittelija Teresa



Opiskelupaikan valinta - tiedolla vai tuurilla?Torstai 10.03.2016 14:40, 140 vastaajaa

Yhteishaku toiselle asteelle jatkuu 15.3 asti, jonka jälkeen alkaa korkeakoulujen yhteishaut. Miten valita opiskelupaikka oikein? Ohjausta saat anonyymisti su-to klo 17-22: http://www.suuntapalvelu.fi
Haen tänä keväänä yhteishaussa..
  • Voit valita 2 vastausta.
Valitsen koulun _______________ perusteella.
  • Voit valita 3 vastausta.
Mikä kuvaa parhaiten omaa asennettasi?
Uskotko, että tulevaisuudessa kaikki järjestyy?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.