IRC-Galleria

Kaks vuotta sitten Eyrarbakissa kirjotin paivakirjaani, etta sitten kun mulla on tarpeeks rahaa niin haluaisin muuttaa pois Suomesta, opiskella ulkomailla, ostaa oman tietokoneen ja matkustaa maailman ympari. Maailmanymparimatkaan ei oo viela varaa, mutta suunnitelma on miten sen toteutan (elakoon Pasporta Servo, eli esperantistien sohvalla nukkuminen ilmaiseksi).

Oon nuo kolme toivetta jo toteuttanu ihan itse ja elan kutakuinki sita elamaa mita oon aina halunnu, parempi puolikaskin on, mutta silti tuntuu etta oon vaan niin tyytymaton, etta jotain puuttuu. Ehka se on se turvallisuuden tunne mika puuttuu, tunne siita, etta oikeesti kuuluu johonkin. Mulla on vaan niin irrallinen olo ja tuntuu etta kaikki voi kadota ymparilta ihan tosta noin vaan. Tuntuu etta Jenkit on ainoa paikka missa mut on hyvaksytty sellasena ku oon. Tai no, Italiassa kans, mutta siella nyt tyypeilla sprengjaa housut jos toisella on edes yks vaalea hius paassa.

Mun pitais olla onnellinen siita etta mulla on oma huone, tyopaikka, rahaa ruokaan ja BA-tutkinto meneillaan, mutta haluaisin siirtya jo eteenpain ja koittaa loytaa se perusta... Kun vaan tietais mita sita elamaltaan edes haluaa. Perhe ja lapsia joo, mutta missa? Milloin?

Suruunsa syominen on muuten paska juttu kun yrittaa epatoivoisesti laihduttaa. Hukuttaisin murheeni viinaan, mutta se lihottais kahta kauheemmin.