IRC-Galleria

Heräsin siinä suunnilleen kello 10:27... Päätin, että se on aivan liian vähän... Nousin siis sängystä suunnilleen kello 11:57:35... Kävelin alakerran rappuset alas ja menin keittiöön syömään aamupalaa... Äkkiä tajusinkin, ettei minulla ollutkaan nälkä... Päätin siis olla syömättä... Tiesin heti tehneeni varmasti tuon päivän tärkeimmän päätöksen tulevaisuuteni kannalta... Menin siis (syömättä aamupalaa) olohuoneeseen ja rojahdin sohvalle... Huomasin liian myöhään, että siellä katsottiin Disney Channelia, mutten pystynyt enää nousemaan, kun kerran olin jo rojahtanut... Olin siis loukussa siinä Kim Possiblen ja Barbaari-Daven välimaastossa... Päätin huutaa, mutta tajusinkin, ettei ääneni kuitenkaan olisi kantanut kakaroiden kiljumisen vuoksi... Tein siis sen päätöksen, että pitäisin turpani kiinni ja kärsisin rangaistuksen holtittomasta sohvalle rojahtamisestani... Siinä välissä tajusin ensimmäisen kerran tuona päivänä, ettei minulla ole elämää... Tajusin siis myös, että tämä päiväkirjamerkintä on nimetty hieman väärin... Tai siis olisin kai tajunnut, jos olisin tajunnut jo etukäteen, että tajuaisin kirjoittaa tämän myöhemmin tänään... Lopulta enkeli taivahista, Rasperi a. k. a. se jätkä, kun on täällä koko ajan, tuli ovesta sisään ja tulin siihen lopputulokseen, että jumalauta, kyllä tästä on pakko päästä ylös... Koska olin jo lievästi masentunut siihen päivään, annoin äidilleni vitosen, jotta hän toisi minulle kaupasta pullon Dewiä... Menimme siis Rasperin a. k. a. sen jätkän, kun on täällä koko ajan kanssa ylös ja fiilasimme tylsistymiseen asti musiikkikappaleita, joita ei voi fiilata... Lopulta mutsitsukkeli tuli takaisin ja antoi minulle Dewi-pullon ja silloin tuntui, että päiväni on pelastettu... Olinpas väärässä, sillä tätä päivää ohjasivat jopa Dewiä (tiedän, se on jumalanpilkkaa) suurempi, saatanallinen mahti... Jätin Dewin puoliksi juotuna huoneeseeni ja menimme trampoliiniin hyppimään... Jostain syystä tänään ei kuitenkaan edes pomppimiséssa ollut hohtoa... Silloin koko juttu vielä kruunattiin, kun Hepa a. k. a. se tyyppi, jolla on kauniin helähtelevä nauru tuli paikalle ja kertoi menemänsä laivalle parin tunnin päästä... Sitten se lähti... Ja sitten tuli suunnilleen kahden tunnin pituinen kohtaus, josta minulla ei ole mitään muistikuvaa, ehkä humalluin Dewistä ja sen tuomasta nautinnosta... Vitun Rasperi a. k. a se tyyppi, kun on täällä koko ajan pyytää nyt mua tupakalle, mut kun en ehi, kun mulla on inspiraatio kirjottaa tää päivä ja kaikki se paska, mitä se sisälsi... Mutta mennään nyt; maailma tarvitsee marttyyreitä...

VÄLIAIKA

Okei, on hyvä olla takasin täällä, tai oikeastaan huono, sillä tämäkin on varmasti jotain perkeleen työtä niinkuin kaikki muukin tänäpäivänä tapahtunut... Kröhöm! Sitten me kuitenkin lähdettiin Rasperin a. k. a sen tyypin, kun on tääl koko ajan kanssa Kaaron koululle.. Siellä oli Jansku a. k. a Banaani eli se Saatanan työ, joka tässä päivässä oli pahinta, Iiro a. k. a se tyyppi, joka avaa suunsa matiikan luokassa, Arska a. k. a Amanda ja sen kivekset, Jonna a. k. a se tyyppi, joka vihaa mua suunnilleen yhtä paljon, kun kaikki muutkin, Jokke a. k. a epäonnistunut taiteilija, jonka taide epäonnistui ja Viljanen a. k. a se tyyppi, jolla on vakioRX oli hakemassa Jokelle a. k. a epäonnistuneelle taiteilijalle, jonka taide epäonnistui mässyä... Siinä sitten hengattiin kaksi tuntia, jonka aikana luojan kiitos Jansku a. k. a Banaani eli se Saatanan työ, joka tässä päivässä oli pahinta lähti vekeen... Sävelsimme myös uuden kappaleen Joken a. k. a epäonnistuneen taiteilijan, jonka taide epäonnistui kanssa... Se menee näin: Drink that Mountain Dew! Drink that Mountain Dew! Oh yeah! ja niin edespäin... Se kuitenkin oli täysi hitti... Sitten jätin nuo turpeennuuskijat, joiden nimiä en jaksa enää sanoa, ettei minun tarvitsisi myös luetella heidän lempinimiään, jotka ovat varsin pitkiä, koska he vihasivat minua niin paljon... Sitten menin kotiin rypemään itsesäälissä a. k. a siinä tunteessa, joka iskee yksin ollessa... Sitten taivahan enkeli, Rasperi a. k. a se tyyppi, kun on täällä koko ajan tuli takaisin ja päätin alkaa kirjoittaman tätä selontekoa...
Lopullinen loppupäätökseni tästä kaikesta: Kädet voivat tulla kipeiksi myös koneella kirjoittamisesta!
PS: Se saatanallinen pahuus, josta puhuin: En enää muista, mikä se oli, mutta aika pahaa se kuitenkin oli...
PSS: Rakastakaa mua nyt viel vähän enemmän! Yheksän jäsentä vasta mua rakastavien yhteisössä! xD