IRC-Galleria

Ps:
Väärinkäsitysten välttämiseksi ja eräiden tahojen huomautuksesta ilmoitan kannattavani ja uskovani avioliittoon ja sen kestävyyteen:)
kelpaako?:)

Väsyttää ja on kippee olo.
Kirjoitan siis tänne

Multa kysyttiin mitä mieltä mä olen tatuoinneista.

Siis tosi mahtava juttu. Miksi ei? Onhan se hieno kun saa ainutkertaiseen ihoonsa hakata kuvan jostain pokemon-pallosta tai muusta vastaavasta. 17-vuotiaana otettu "hieno" tribaali alaselässä on 75-vuotiaana ruma töherrys persvaossa. Bodaajan ottama tribaali hauiksessa on harrastuksen lopettamisen jälkeen epäsymmetrinen orjantappura, joka toisella puolella kättä on kyynerpäässä ja toisella olkapäässä.

ai, tatuoinnin voi ottaa myös jokin syvempi tarkoitus mielessään?
Tatuoihan eräs "tunnettu" suomalainen nakuposeeraaja pötsiinsä "syvemmän tarkoitusen" sisältävän tekstin: "There were is mill there is a road". Oikea lausehdushan menee kutakuinkin "Where there's a will there's a way". Siinä teille syvempää tarkoitusta.
Kyllä muakin harmittas. Ja samasta aiheesta on lukuisia julkkis-esimerkkejä.

Eihän siinä mitään, kyllä toiset tatuoinnit on oikeasti ihan hienon näköisiäkin. Silti en ymmärrä ideaa. Niin monta kertaa olen kuullut ihmisten manaavan, että piti tuollainenkin mennä ottamaan. "se oli sillo sielä teneriffalla, emmä muista mistä mä sain päähäni tatuida mahaani yleiskoneen, mutta sellanen mun navan yläpuolella nyt on" tai toinen, lähes yhtä riemukas: "nää leijonakuvat tuli mun pohkeisii ku kavereitte kans juhlittii MM-kultaa sillo 95.. huomattii saunaillas et meil on kaikilla samanlaiset"

Parhaita on kuitenkin ne ihmiset, erityisesti miehet, jotka tatuoivat vaimonsa nimen hauikseensa. (saahan naisetkin vaimonsa nimen kirjoittaa jos haluavat, kaikkihan nykyään on sallittua) Ottaen huomioon korkeat avioerotilastot, se on mielestäni aika rohkeaa. Ja tyhmää, kuten moni aviopari tai avopari tai ihan mikä vaan, on käytännössä osoittanut. Tuohan se toisissa piireissä tiettyä rispektiä, kun eroat muijastas ja vedät sitten tatskan yli viivan ja tatuoit seuraavan hoidon nimen siihen alle. Toimii jos on pitkät kädet.

Multa ei kannata kysellä siis.

Onko se tänään, huomenna vai ensivuonna? Kotona, koulumatkalla vai töissä?
Ei sitä kukaan kerro, ei kukaan siitä varoita. Vakuutuksia ei ole kuin yksi, olla aina valmiina.

Ei auta hyväntekeväisyys tai hyvät teot. Ei ystävällisyys eikä puhtaimmatkaan ajatukset.
Asioiden järjestäminen on yhden ratkaisevan päätöksen takana, antaako kaiken tai ei mitään.
Kahta asiaa ei voi elää todeksi samaan aikaan.

Melkein yhdeksäntoista.
Pienenä sitä ajatteli että ku mä oon niin vanha, ni mulla on auto ja perhe ja työ ja mä saan ite päättää mihin aikaan meen nukkumaan.
kaks jälkimmäistä on toteutunut. Nukkumaan meno tosin tökkii tänäänkin kun uni ei tullut.

vähänkö on aika mennyt suotta nopeaan. ei oo ehtinyt miettimään mitään, mennyt vaan päivästä toiseen. Ei oo niin sanotusti ehtinyt nauttimaan ajasta tässä ja nyt- meiningillä.

Odottaa vaan sitä, että joskus mulla on se farmari-volvo, koira ja perhe ja tietty ne penskat mitä kuskata reeneihin ja kavereille ja ja ja ja...
ja sitä että pääsis lähtemään sinne jonnekin auttamaan niitä joitakin, joilla ei mene yhtä hyvin kuin meillä täällä. Edellyttäen tietysti sitä, että saisi mukaansa sen volvon, koiran ja perheen:)

Emt, kun tietäis edes vähän mitä tuleman pitää..
esim että onko sieltä poliisi-sedältä tulossa sakkoa kun ajoin hieman reipasta vauhtia heidän automaattiseen kameravalvontaansa.. (huom, äidin autolla, ei sillä volvolla)

T: Melkein jo porilainen, tuleva entinen huittislainen, mutta siitä onnellinen ettei ole koskaan asunut sentään kiikoisissa:)

Pääsin kouluun. Musta tulee isona insinööri.

Se minkä Hän hajoittaa, sen myös uudeksi kokoaa. Hitaasti mutta varmasti.
Yksi kehen luottaa, kuka hyväksyy sellaisena kuin on.
Ei tarvi enää yrittää, saa olla ja tulla hyväksytyksi.

Kai sitä tarvis taas mennä nukkumaan, että sais edes jonkinlaiset unet ennen kuin yöllä taas lähtee.
Elämä on muuten jotenkin turhan oloista, kun ei ole mitään mitä odottaa.
Syksyllä omaan kämppään muutto nyt vähän piristää, mutta siltikin jotain uupuu.
Rahakaan ei auta, vaikka sitä pistää menemään ja ostaa kaikkia hienouksia, niin sekään ei paljon mieltä sykähdytä. partakoneet on muuten kalliita!
Haluan oman penskan. perheen. volvon. koiran. tai no en mä nyt volvosta tiedä, mutta kuitenkin.

päässä soi tää:

Uuden kun aloittaa
elämä mennyt jäädä saa
mut minkä jätin jo taa
edessäni menneestä muistuttaa

Itseään syyttää saa
jos samaan kuoppaan kahdesti putoaa
tyhjä pää
ei kerralla suostu oppimaan virheistään

Voima käsistäni hupenee
ote narusta kirpoaa
hiki silmät sumentaa
kuilu allani odottaa

Roikun sinussa kiinni
minut pelasta
koska minä
roikun sinussa kiinni
minut pelastat

Ympyrää kehää kierrän päässä jo sumenee
rajat häviää ääriviivat epäselviks jää
mennyt jo on pikkusormi käsivarsi on meneillään
luovuttaa tahtoisi en älä päästä mua menemään

Trabant - Roikun sinussa kiinni


Aina vaan ei omat voimat riitä.

Lähdinpä aamulla hakemaan porukoita Helsinki-Vantaan-kentältä. Odotin isältä viestiä Brysselistä, varmistusta siitä että ne ehti seuraavaan koneeseen ja on aikataulussa. Viestiä ei kuulunut ja päätin soittaa matkalta ja kysyä, jos sattuisivat vaikka olemaan kentällä ja puhelin auki.

Isä: Arto
Minä: No moro, missäs ootte?
Isä: No Nairobissa
Isä: Missäs sä oot?
Minä: Tulossa hakeen teitä!
Isä: ai..
-pitkä hiljaisuus-
Isä: Mä oon tainnu sanoo väärän päivän..
Minä: Siis täh?!
Isä: Niin että me tullaan vasta huomenna..
Minä: Ai.. no..
Isä: Kannattaa varmaan ajaa vielä kotiin, voi tulla muuten aika pitkäks odotellessa:D


Mikäs siinä, 150km tuli ajettua suotta isän pienen päivämäärävirheen vuoksi.. luksusta
Huomenna uusi yritys

Asiat alkavat pikkuhiljaa varmistua. Lentolippujen hinta vajaa 800€ plus hotellit ja sukelluslaite-vuokrat. Tietää ainakin että mihin on säästöjään lykkäämässä. Toivotaan nyt, että kaikki menee niin kuin alustavasti on suunniteltu, eli helsinki-brysseli-nairobi –lento alkaisi 11.4.2006. Voisiko sitä paremmin kirjoitusten jälkeen itseensä palkita kuin matkalla afrikkaan, sukeltamista intian-valtamerellä sekä erinäisten asioiden ihmettelyä.

Matkan päätavoite olisi kuva jossa sukellan merikilpikonnan kanssa. Toisinsanoen, kuvamanipulaatiolla voisi helpostikin säästää sen ison summan rahaa! Mutta kerrankos sitä eletään ja jos vielä vuosikymmenien päästä tässä maailmassa vaikutan, ei minua luultavasti harmita kuolla muutamaa tuhatta köyhempänä, mitään kun en kuitenkaan mukaani täältä saa.

Ainoa negatiivinen asia tässä on se, että aikaa lähtöön ei olisi kuin vajaa kolme kuukautta.. saa Jaakko-poika tehdä todella töitä että mahtuu shortseihinsa, kun on tullut kebabilla käytyä turhankin reippahasti. Ehkä sekin ahkeralla treenillä ja hyvällä ohjelmalla onnistuu. Huomenna vois vaikka aloittaa…

Yo-kirjat odottaa vieläkin lukijaansa…