IRC-Galleria

On hieman turvatonta lukea runoja liikennevaloissa. Hetkenä minä hyvänsä voi tulla kuolema, murskautua, ruhjoutua, mennä palasiksi. Hetkenä minä hyvänsä voi olla jo poissa.

Sääli. Jäisi hyvä runo kesken.

N.


Huomaan taas, että mieli toistaa tiettyä kaavaa. Huomaan taas, miten ajatus kiertää takasin samoihin kehän pisteisiin, muistoihin. On olemassa ajatuksia, joista ei oikeastaan haluaisi olla tietoinen, mutta, koska kuitenkin on, tiedostaa myös saavansa niistä jotain järjen vastaista mielihyvää. Kipua myös, tietenkin, mutta kylmänä väreilevää hekumaa yhtä lailla. En haluaisi vaalia näitä hetkiä, mutta ilman niitä kuolisi se jokin uusi väre, joka on viime aikoina saanut sydämeni läpättämään yhä kiivaammin, ja on kenties myös eräs syy siihen, miksi olen toisinaan niin pohjattoman, loputtoman, kuolettavan onneton. Ja onnellinen. Joskus ne ovat yksi ja sama asia.


"En tiennyt, mitä minulle oli tapahtumassa. Oikeastaan en välittänyt. Aika valui sormieni lomitse niin nopeasti, etten voinut käyttää sitä ajatteluun. Minä muutuin. Aivan liian nopeasti, tajusin, kun tahrin hopealla elektroniikkamyymälän tiskin ostaessani ilmanviilentimiä, joita tarvitsin horroksen käynnistämiseen."