IRC-Galleria

No oli vaikea. Kamalan vaikea. Läpipääsyä en epäile, mutta huh.

Toistan: huh.

Muutoinkin ärsyttää.

Olen pensaikossa lymyävä käärme.

Koettaisit ryhdistäytyä vähän. Vaihda vaikka vaatteet, harjaa hiuksesi, käy suihkussa, syö vähän jotain. Käy kaupungilla ja osta itsellesi jotain mukavaa (ei viinaa). Juokse puisto päästä päähän, laske puluja, kerro tulos kuudellasadallakuudellakymmenelläkuudella ja tule sitten kertomaan siitä minulle.

Puuskutat juostuasi portaat ylös, poskesi hehkuvat pidätellystä innosta (elossaelossaelossa, vaikka yritit niin kuolla), hiukset ovat sateesta kosteat. Jotain tapahtui siellä, ihmisten keskellä lintuja, eläviä eläimiä, puluja, roskansyöjiä. Jotain tapahtui siellä, eikä sinun enää tarvinnut teeskennellä kiinnostusta.

Amen, puluja on monta ja ne ovat kaikki elossa. Kuolleilla ei enää väliä.

Edelleen sinä teet sitä, arvoisa muusani, mutta minä annan sen sinulle anteeksi.

Kerrotaan niille niiden vioista ja puretaan ne osiin, toisiinsasopimattomiin, jaetaan luokkiin ja karsinoihin, myönnetään kunniatähtiä ja häpeärangaistuksia, vain epävarmuus on varmaa eikö niin, pidetään ne varpaillaan, veitsenterällä odottamassa, odottaminen on pahinta, mutta huomiotta jääminen pahempaa.

Kirjeen saapuessa ne voisivat huokaista helpotuksesta: ollos määritellyt, te menetetyt toivot.

ja olla tyystin huomaamatta, että jotain olennaista olisi kateissa.

Siinä minä olen aina ollut hyvä.

kasva isoksi tai jää pieneksi, välimuotoihin sinä et mahdu.

Skriits räminrämin klonks kräsh kkkrrrah-h

Njoo. Luen. Paitsi silloin, kun en. Täällä on kuuma. Joskus kylmä ja silloin pitää sulkea ikkunat. Ihme hälinää. Nyt vois lähteä käymään jossain jos jossain olisi joku ja jotain, jossain. Niin. Toisaalta vois olla menemättä.

Näin metaforisia unia ja nukuin liian pitkään. Pitäisi lukea vielä se "Romaanihenkilön kuolema" ja ällöttää jatkuvasti enemmän koko tämä pakkolukeminen.

Viikonloppu ollaan ihan vain kahdestaan T:n kanssa, sweet. Ajattelin leipoa, kunnes muistin, etten osaa. Voi olla, että toteutan silti ajatukseni. Keittiö on jokatapauksessa jo valmiiksi sotkuinen.

Aamulla sain ärsyttävän virallisen kirjeen, joka ei tarjonnut mitään uutta informaatiota mihinkään, mutta tökki hermonpäitä sanakäänteillään, jotka joku kakkanaama oli siihen varmaan puolessa minuutissa taiteillut tehtyään omia johtopäätöksiään elämämme käänteistä, äh, angstangst. Piss off. Otan opintolainaa ja elätän vaikka koko sukukunnan, omat ja naapureiden.

M. kävi eilen kylässä.

S. ei vastaa.

H:lle olen aikonut soittaa jo viikkokausia, mutta en tiedä miksen saa aikaiseksi.

E. lähtee huomenna matkoille, odotan sitä jo nyt takaisin.

K:n luo ollaan uhattu mennä kylään, mutta varmaan täytyy tehdä tentti ensin pois alta, että kykenen edes jotakuinkin järkevään kommunikointiin.

A. lähtee tänään Pohjanmaalle.

T. nukkuu sängyssäni, sängyssämme ja näkee unia.

Kissat ovat pehmeitä ja arvaamattomia.

Minä olen olemassa, hetkellisesti jopa elossa,
mutta edelleen vailla todellista kosketuspintaa niin monen kanssa.

Tämän ei pitäisi olla niin vaikeaa. Ehkä se teille on, mutta minä olen valmis heittämään itseni tuuleen kuin kourallisen pölyä. Ottakaa kiinni tai olkaa ottamatta. Minä olen murtanut kuoreni edessänne, nyt se on vain kasa tomua. Ja mitä minulla enää on: vain kasa tomua.

Mutta rakas, sinulta en peitä mitään. Ei minulla ole mitään peitettävää, olen yhtä arpikudosta ja veristä haavaa, pohjaton kuilu maailman ääriä ja ääniä, pidin ne kaikki kerran sisälläni, mutta ne alkoivat valua haarniskan raoista kuin visva ja kalvaa kuin haava, joka ei parannu, haava, josta kerta kerran jälkeen revin itse ruven pois.

Kevätsateessasi minun haavani alkoivat haaleta pois, mutta jotain jäi sisälle, parantuneen ihon alle, kytemään, hautumaan, odottamaan, että tulehdus voisi antaa kukkiensa taas puhjeta. Kuollut en ole, mutta en tiedä -

No elossako sitten?

Niin. Elossako.

Yäk. En juo viinaa, se on pahaa, ääh.

Saan kiksini seisomalla päälläni ja sekstaamalla sukat jalastani. Ja kutittaminen on kans kivaa. Tehkää sitä. Siis parhaat kutittajat on ihan salee parhaita rakastajia. Semmoiset, jotka saavat kirkumaan ja kärsimään happikadosta. "Eeeeiii, eiii!" tarkoittaa siis oikeasti, että elä nyt vaan lopeta, kutittaa, kivaa. Jahtausleikit on myös mieleen. En pane yhtään pahakseni jos mua vähän jahdataan (tosin ei oo hauskaa, jos jahtaus tapahtuu esim. teräaseen kera - sakset kädessä ei pitäisi juosta, enimmäkseen siksi, ettei menis sakset rikki).

Hohoij, vielä yksi kirja tenttiin lukematta: "Romaanihenkilön kuolema". Tähän mennessä karmeaa tylsistelyä, eikä yhtään seksiä. Siis ihan totally lame. Yhyy. Siis voi tsiisus.

Ja ja. Eilen luin Mukan "Maa on syntinen laulu". Kirjassa oli kelpo kuvaus siitä, miten ei ketään pitäisi jahdata niiden teräaseiden kanssa, ettei käy vahinko ja esim. juokse heikoille jäille ja toiset siis sitten joutuu niinku hirttäytymään naapurin pyykkinaruun. Siis et tällasii nää suomalaiset on: hulvattomia.

Tykkään myös kun jalkoihin kosketaan. Siksi mä pistänkin kaikki rakastajani suutelemaan mun varpaita. Tosi lavlii, darling.

Oh me, oh my, yours truly: Missy Slade