IRC-Galleria

21.05.2007 22:53,

Viikka viluinen: harhaisella olusella

ihan äsken
katselin sen synteettisen korkean puun alla
luen hitaasti, kuin merrassa
kun enkelit matelevat loivasti
sängyn alla vasemmalle
etsitkö suunnan,
lainaanko sanaani...

pysähdys
torkkuu, nokkii, repii, raapii
kiellän vaipuvan syksyn
- viina on utuinen, eteerinen.

(kokeellista konerunoutta)

Uusi kotini on kaupungin katolla,
ilman ja veden risteymässä.
Rakas jokeni kohtaa meren,
törmäilee kivisiin saarin.
Heijastaa epätäydellisen palan taivasta selästään.

Rakennan kotiani Ihmisten risteyksessä.
Siellä missä rikkaat asuvat torneissaan
ja köyhät juovat halvan humalan,
kiroavat maan pakko-ottoa ja aitausta.
Katson ylitse omistuksen molempien puolien.
Kaikki ne näyttävät samalta ylhäältä.

Hengitän satavuotista historiaa ja uutta,
röyhkeää todellisuutta.
Eteeni levittäytyy Oulu itsenään.
Olen korkealla, maailman katolla.
Ainakin omani.

Ripustan seuraavan verhon minun ja maiseman välille.

Täällä taas. Lasi kilisee ja humala kohisee. Suvi avautuu. Minä humallun. Näin se ilta etenee. ^^ Jospas vielä yksi old rosie... uuh, irish coffee on hyvää<3

Vappu vaappuen tulevi,
kesä köyryssä kulkeepi
luokse lasten laulavien,
pentujen päkäpäiden.

Muistan maljani mennehille,
juon janooni juurille
koska kevät kohisee,
veri viluiseen virtaa.

Tartun tähden tiukulaan,
merkistä murikan murran
hennon huutoni hivetä,
lauluni lentoon livetä.

Koska kesä tulee.

Kuminen näppäimistö asettaa tiettyjä haasteita. Kuten myös humala. Jeij. Skool maailmalle, se lepää sylissäni. Jos vain koordinaatiokyky riittää. Kädestä suuhun.
juhlitaan vielä tovi veljet ja siskot.

Huhhaa. Viikonloppu takana ja ankara opiskeluputki samaten. Käväisimme pienellä ja intiimillä opiskelijapoppoolla Kouvolan Meduusa -mediafestivaaleilla. Opiskelimme ahkerasti, kaksin käsin. Osa jopa niin ahkerasti ettei löytänyt enää pää oppia täynnä tietään takaisin makuupaikoille.
Oppimateriaalia olin varannut matkalle riittämättömästi. Onneksi solidaarinen matkaseura lainasi minulle tiedonjanoiselle omastaan ja sain täytettyä pääni. Hyvin. Kyllä maailmanmatkaaminen ja opiskelu avartaa.

Nyt on maanantai. Olo aika lonkeroinen. Ihan pihalla. Jaa-a. Pitäisi kai olla tomerana. Kokeilen. Elämä. Saatana, taas sitä mennään, ihan retkellä ja silti menossa. Mistä saisi sellaisen vivun millä vääntäisi itsensä käyntiin?

Kevät tiputtelee auringonsäteitä ja vetistä sohjoa pitkin makuuhuoneen ikkunan pintaa. Vesi rapisee alas ylemmän kerroksen ikkunalta, läts, ja tipahtaa peltiselle ikkunalaudalle. Tasainen ja puuduttava, joskus yllättäväkin ropsahtelu tahdittaa kevyttä untani.
Valoviirut liikkuvat silmäluomillani. Kissa hyppää vuoteeseen, kaivaa tiensä minun luo, käy röyhkeästi makaamaan miehen päälle ja saa painollaan sen raottamaan toista silmää. Se on lopettanut tupakan polton ja on väsynyt aamuisin. Eilen kiskoin sitä ylös tunti tolkulla. Hyvällä ja pahalla. Vaan ei, maanittelut ja kiukunpuuskat valuivat hukkaan. Vasta kun ymmärsin kantaa sänkyyn palan nikotiinipurkkaa alkoi mies pikku hiljaa siirtyä tähän maailmaan. Olen silti ylpeä. Vaikka välillä kiukkuankin. Ylpeä koska uskon etten itse pystyisi samaan.
Minun riippuvuuteni on mustempi. Minä juon kahvia. Eilen en juonut, veitin täysin kupittoman päivän ja simahdin sekä päiväunille että illalla nukkumaan sekunneissa. Tuntui kuin kaikki voimani ja tarmoni olisi lähtöisin tuosta mustasta ja paahteisesta uutteesta. Ilman maitopyörteiden hurrikaanissa keikkuvaa kahvikuppia en ole mitään, en jaksa mitään. Surullista. Olen noussut ja jättänyt miehen puremaan nikotiinia makuuhuoneeseen.
Pidän tänäänkin kahvittoman päivän. En siksi että haluan todistaa pystyväni. Tai ehkä myös siksi. Mutta ennen kaikkea siksi että haluan olla tukena. Lapsellisella tavalla tuntea yhteenkuuluvuutta ja empatiaa. Minun riippuvuuteni on pienempi. Mutta teen sen silti. Makuuhuoneessa mies kääntyy sängyssä.