IRC-Galleria

Mitä jos sitä myöhäisempää miettimisen hetkeä ei tulekaan. Entä jos sinulle sattuu jotain huomenna, siinä vaiheessa voi olla jo myöhäistä aloittaa asioiden selvittely yläkerran kanssa.

Haluatko että uskovat läheisesi tai tuttavasi miettivät päänsä puhki mihin oikein menit, taivaaseen vai kadotukseen? Ja että oliko sinulla taivasasiat kunnossa? On vain omasta pyynnöstä, eli yksinkertaisesta vilpittömästä rukouksesta kiinni ovatko ne kunnossa vai ei.

Haluatko jättää sen huomiseen, jolloin voi jo olla liian myöhäistä? Minä en ainakaan toivo sitä...

En usko olevani heikko, tai että tarvitsen uskoa ollakseni vahva. Uskovan elämä on varsin vaikeata kaikkien houkutusten keskellä. On vaikea olla opiskelija, joka ei juo niinkuin muut, ei osallistu "fuksiaisiin" niiden varsinaisessa merkityksessä, ei käy baarissa joka viikonloppu.

Mielestäni vahvat jaksavat uskoa ja luottaa Jumalan apuun tälläkin saralla, ja ne heikommat luopuvat uskostaan, kun eivät jaksa elää uskonsa asettamien normien mukaisesti. Mutta keneen me uskovat voisimme tukeutua muuhun kuin Raamatun Jumalaan, joka meitä Sanallaan vahvistaa.

Raamattu ei ainakaan tietääkseni kiellä muiden henkiolentojen olemassa oloa. Jumalan ylimmäksi korottaminen tarkoittaa sitä ettei toisia jumalia kunnioiteta niin kuin Häntä, eikä siis pidetä niitä jumalinamme. Hän on yksin se johon uskomme, turvaamme ja luotamme. Jos uskomme hyvään, taivaaseen ja Jumalaan, uskomme me samalla myös pahan, helvetin ja Saatanan olemassa olon. Ja näin tiedämme myös pahuuden jumalan, hengen, olevan olemassa.

Uskovana ihmisenä en pelkää kuolemaa, vaan se on minulle vapautus maallisesta vaelluksesta ikuiseen paratiisiin. Sen on Jumala minulle luvannut kun tunnustin uskoni Häneen. Kun taivasasiat ovat kunnossa on kuolemaa turha pelätä. Tottakai läheiset varmasti surevat poismenoani, mutta heille varmuus siitä, mihin olen kuolemani jälkeen menossa, antaa tietynlaisen rauhan.

Kasvatuksessani oli joitakin piirteitä niin sanotusta kristillisestä kasvatuksesta. Mutta oma uskoni on kehittynyt siksi mitä se nykyään on vasta kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen. Kovat kokemukset parisuhteissa oli herätystä ja kutsua Jumalan puoleen. Hakeuduin uskovien ystävien keskuuteen, ja uskon, että en olisi ilman tietoa jostakin suuremmasta jaksanut eteenpäin. Uskovien ihmisten tehtävänähän on auttaa, kertoa Jumalasta, ja se kaikki perustuu rakkauden käskyyn ja lähetyskäskyyn Raamatussa. Haluamme jakaa sitä hyvää mitä Herra antaa, kaikille, jottei kukaan joutuisi kadotukseen.

Maksan mielelläni kirkolle kolehtia, enkä mieti että se olisi minulta pois. Saajan kiitollisuus ja konkreettiset merkit siitä että varat menevät hengelliseen työhön ovat riittäviä vakuuttamaan minut varojeni tarpeellisuudesta. Näin saan osaltani auttaa, jos ei ole muuta paikkaa missä palvella hengellisen työn saralla.

Pidän kirkon nuorille suunnatusta toiminnasta. Omasta mielestäni kaikille löytyy omat tilaisuutensa, aina heviuskiksista hartaisiin sieluihin. Valinnan varaa on ja joskus tulee jopa vaikeuksia päättää mihin menisin. Tampereella on todella aktiivista nuorten ja nuorten aikuisten toimintaa. Porukat koostuu suurimmaksi osaksi korkeakouluopiskeilijoista.

IRC-Galleria on oikein lastattu uskiksilla. Yhteisöjä löytyy joka lähtöön ja niistä näkee miten monenmoista uskista maa päällään kantaakaan. :)

Eräs tämän asian kommentoijista Ylex:llä sanoi, että oli saanut negatiivisemman näkemyksen uskoon ja uskontoon kun oli menettänyt isovanhempansa. En usko että Jumala oli heitä rankaissut, sillä elämässä sattuu erilaisia käänteitä, onnettomuuksia ja sairauksia. Valitettavia ovat kyllä, mutta silti se on hyväksyttävä tosiasiana. Meille kaikille voi sattua hirvikolari tai voimme sairastua, mutta se ei ole rangaistus Jumalalta. Parantumista voi ja pitää rukoilla, siinä meidän lohtu. Herra vastaa niinkuin suunnitelmaansa kuuluu.

Siunausta!

Viimeinen kurssi menossa tuotakin kieltä. Onneksi. Näin ajattelin jo lukioaikoina, mutta sieltä sitä vain vielä muutaman kurssin, sadan tuskaisen tunnin verran tuli vastaan. Enää ei tarvitse montaa tuntia kestää, jotta on taidot komiasti hanskassa ja hanskat lahjakkaasti hukassa. :D

Tuskin sitä koskaan tarvitsen, ja koputan puuta.

Aiheesta a aiheeseen ö

Eilen tuli ihmeellinen dokumentti, pro-ana mentaliteetilla elävistä naikkosista, jotka sai mut ainakin ajattelemaan omaa suhtautumista itseäni kohtaan. Ammattilaisanorektikot, elämäntapansa kautta sahaavat painonsa kanssa ylös ja alas...Nauttien ei mistään, paitsi painon ainaisesta kontrolloinnista. Kontrolloin edes jotain elämässäni, en siis tunne paniikkia muista sormistani karanneista asioista.

Niin kai itsekin olen joskus ajatellut. Kontrolloin jotain aluetta elämässäni, mutta unohdan samalla toiset alueet. Koulu, ystävät ja muu on unohtunut taustalle, kun parisuhde on "kaivannut" täyden huomion, ja olen yrittänyt pitää edes sen reilusti kontrollissa. Aina ei nainenkaan voi keskittyä sataan asiaan yhtäaikaa.

Aiemmin olin niin uppoutunut parisuhteeseen, toisen ihmisen palvomiseen, palvelemiseen ja paapomiseen, että unohdin välillä itsenikin. Sitä tippuu moisen suhteen loppuessa aika korkealta, kun ei osaakaan enää keskittyä olennaisiin asioihin. Omaan hyvinvointiin, ystäviin, onneen ja autuuteen niiden asioiden läsnäolon kautta. Parisuhteen aikana repsahtanut ulkonäkö saadaan kuntoon masennuksen aiheuttamalla ruokahaluttomuudella, ja kiukunpurkua avustavalla terapiakeskustelulenkkeilyllä. Niin se on aiemmin minulla mennyt, mutta toivottavasti enää ei tarvitse moisia juoksuja juosta. Juoksen nyt vain omasta tahdosta, en kiukun tai turhautumisen pakottamana.

En ymmärrä miten ajattelinkin niin tyhmästi, että jätin itseni, ystäväni ja perheeni huomiotta. Ei kai se toinen nyt aivan niin mahtava ollut. Tai silloin varmasti ajattelin, että oli. Kauemmas tultuani olen huomannut enemmän asioita noista ajoista, ja oppinut virheistäni.

Toivottavasti olen nykyään vähemmän takertuvaa sorttia, enkä enää elä toisen kautta vaan aivan omaa elämääni.

Kokemuksille, vaikkakin koville ja dramaattisille, olen ikuisesti kiitollinen.

Suunnaton masennus, pienestä asiasta, mutta olkoon! Tytöille taitaa olla itsetunnon saamat kolahdukset suurempia kuin pojille. Herkempi alue, satunnaisen back-stabbingin ja naisille ominaisen kaveriporukkakieroilun myötä. Vaikka asia muille oliskin pieni, ei se mulle ole. Erityisen kiusalliseksi tilanteen tekee se, että luulen/tunnen tietäväni asian OIKEAN laidan. Sen mikä jäin kysymykseni vajavuuden takia kertomatta. Kenties motiivina oli suojella, mutta se ei nyt tainnut onnistua.

Rasittavinta on tilanteessa se, että mun täytyis ensin myöntää itse tehneeni väärin, todistaakseni etten ole niin pihalla asioista kun luullaan. Sekös vasta kolhaiseekin. Sitten ollaan tasoissa, eikä naiset aina olekaan täysin oikeassa.

Taas on kadonnu ilo, onnen tunne ja vapautuneisuuden tunne... Taas! Kyllä se vain kohtaa tasaisin väliajoin. Jotenkin mua aina samalla tavalla! Samoin keinoin ja samaan kohtaan itsetuntoa. Se alkaa olla jo pikkuhiljaa niin murusilla ettei siihen enää oo mitää millä korjata.

Olisin kaivannut anteeksipyytöä. Suurta todistelua, että kaikki on hyvin. Että mä oon ihana ja rakas ja ennen kaikkee se ainoa. Vaadin kai liikaa, ehkä suurentelin asiaa, mutta edes mun takia olis sen voinut tehdä.

Tuntuu että kaupallisten aineiden opiskelusta on hyötyä kummasti myös parisuhteelle. Erilaiset ohjenuorat sopii loistavasti sovellettuna myös omiin tilanteisiimme.

"Tyytymätön asiakas kertoo kokemuksistaan mahdollisimman monelle. Tyytyväinen vain kouralliselle." Anteeksi niille joiden korvat ovat jälleen kärsineet kuunnellessaan tilitystä.

"Tyytymätön asiakas haluaa anteeksipyyntöjä, vakuuttelua ja erityisesti kompensaatiota." Tuo on poikien jotenkin vaikea ymmärtää, mutta tytöt on joskus "tyytymättömiä asiakkaita" ja vaativat huomattavaa huomiotason nostoa, jos tehdyt/tapahtuneet vääryydet halutaan korvata.

Ruusuja, suklaata, pusuja, tai vain vilpittömiä sanoja. Niillä te meille saatte kompensoitua mitä vain!

grrr......Syksy on rasittava vuodenaika!

Matkailu avartaa, virkistää mieltä ja saa unelmat vain suurenemaan. :)

Olisipa minulla...

...mammonaa matkustella ja tutkailla muitakin mantuja kuin vain näitä laakeita ja heinäisiä.
...spontaniutta pakata laukut ja vain mennä.
...aurinkoa mielin määrin ja rusketusrajat sen mukaiset.
...Godzillan shopska -salaattia nassun edessä :).
...nyt jalassa ne ihanat saappaat sieltä näyteikkunasta!

Bulgaria oli ihan mahtava! Varna erityisesti. Tomuista oli, mutta ei se haitannut. Hotellikin oli kuin kommunismin ajoilta, mutta silläkään ei ollut merkitystä. Kunhan vain oli turvallinen paikka missä nukkua ja suihku josta tuli lämmintäkin vettä.

Kyllä vain taas tuli pieni olo, kun oli kaukana suuressa maailmassa. Vaikka onhan maailma silti niin pieni, kun viereisille rantatuoleille Kultahietikolla tuli kauhavalaisia! :D Juuri se mitä menimme karkuun, olikin jo vallannut meidän pakopaikan.

Voi suomituristeja. Kosteat oli heidän juhlat... rentouttava loma olla krapulassa puolet, jos ei jopa koko aika!

Lisää lomakertomuksia kunhan ehdin niitä kirjalliseen muotoon saada...

Piia-Marika

Yliannostus porsaan ulkofileepihvejä, vartaita ja erityisesti marinaadia!

Onneksi kävin viikolla kunnolla salilla. Ei tullut morkkis moisesta feast festistä... Vaikka toisaalta, kuka laskee?!??! Not me!

Töissä on painettu täyspäiväisesti ja täysviikkoisesti, mutta todellakin, sen huomaa sitten kun koulu alkaa. Taloudellinen tilanne ei ole ahkeruuden avustamana niin paha ollenkaan. Voi käydä surutta pari kertaa kuukaudes (lue: viikossa) seinäjoella kirpputorikierroksella likkojen kans. Vaikka nyt kun on ollu vaatekaupas töis, oon kyllä saanu aimo annoksen shoppailua jo siinä. Mutta kuka nainen nyt shoppailuun voisi kyllästyä!!!???

KL-päivillä meni kivasti, muttei ehkä aivan nappiin. Missattiin nuorten toiminta vallan, ku ei oltu tietoisia juhlatilamuutoksista. Ihana oli olla parhaan kaverin ja mamman kanssa hiukan rimpsalla. Maken porukatkin oli ja sekin oli mahtavaa! :)

Konffa jäi väliin, mutta juhannuksena tuli tilanteita jotka herätti taas, ei ehkä vain mun luottamaan siihen että meistä huolehditaan. Meitä kaikkia koeteltiin, heräteltiin ja muistutettiin siitä miten pienestä kaikki voi olla kiinni. Osataan taas arvostaa huolenpitoa ja toistemme olemassa oloa aiempaa enemmän.

Ikävöin kovasti Kauhavan kavereita, ja oonkin tosi onnellinen että koulu alkaa jo "pian". Lomalla se tosin alkaa, sillä siirtynemme sulhaskokelaan kanssa muutamaksi päiväksi Bulgarian rannoille. Toivottavasti! Siinä se taloudellinen turva meneekin sitte kouluvuodesta... No mutta on sitten ainakin ensimmäinen itsenäinen rantaloma koettuna. :D

Illan viettoja ja maailman parannus keskusteluja kaipaillen!

Tiinalle, Anskulle, Heikille, Annukalle, Jussille ja muillekin meidän remmiin niin komiasti liittoutuneille....

Pian taas voidaan naureskella lepsu-Leolle ja ihmetellä opinahjoon liittyvien keltanokien tuomille muotivillityksille. (lukiossa huomatut olivat mm. "sukkatemppu" ja miss sixty-burberry-lacoste -addiktoituneet jääkiekkoilijoiden tyttöystävät. Ei mutta mähän kuuluin tohon viimeiseen...oho :D )

Näkemisiin ja kuulemisiin!!

Piia

Kokonainen päivä mennyt pakertaessa pienimuotoista lahjomusta tuolle komeammalle osastolle. Ei sitä ajan kulua tajua, kun on niin uppoutuneena ahertamiseen ja loistavaan musiikkiin. Interpol löytyi taas uudestaan. Ruusa rocks... tuota ei moni tajua, eikä tarvitsekaan.

Työllistyminen onnistui ja töitä tuntuu piisaavan aika pitkälle syksyyn täysipäiväisesti. Kiitos siitä. Seinäjoki innostaa jotenki. En tajua miten tamperelaisesta tulee Seinäjoki -intoilija?? No mutta we'll see kuin menee kaikin puolin.

Kaikki on muuttanu pois! Tuntuu, että piirit pienenee kesäksi suurestikin! Harmittavaa. Tuntuu et kaikki on muutenkin levinny ku sirpaleet ympäri maita ja mantuja. Yhteydenpito kärsii ja olen yhteydessä tuntemattomien kanssa jopa enemmän ku parhaan ystäväni kanssa.

Voihan tukkalekuri! mitä sitä tekis?? halv o halv vai koko blondi?? vet inte! Ehkei se oo maailman tärkein kysymys, mutta tällä hetkellä ajankohtainen... :D

Palataan ku o tukka leikattu ja valmistumiset juhlittu.

p-m

Aamuista ehkä huonoin taas hetkeen. Unetkin jo kerto siitä mistä taisteltiin edellisenä iltana... Onneks oli vain unta.

Mä en ollenkaa luota itteeni, sellasis tilanteis joissa ennen luotin. Ajattelen, että mä oon jotenkin riittämätön. En toki ajattele niin aina, vaan sellaisis tilanteis ku oma mies vilkaisee muita. Tulee sellanen tilanne, että mä ajattelen saaneeni toisen kiinni jostakin sellaisesta mikä on väärin. (aivan niinkuin en itse muka ikinä katsoisi kaunista ihmistä kun sellaisen kohtaan!) Ja sitte menee reilu pussillinen herneitä nenään ihan tonne kurkunpäähän asti! Mitää en silti saa sanottua. Nielen vaan tappioni, ja ajattelen että pitäisköhän mun tehä itelleni jotain että se toinen kattois muakin tolla tavalla.

Tää tilanne ei nyt taas vastaa yhtää sitä aikaisempaa, mutta on silti yhtälailla, muttei yhtä paljoa tietenkää, loukannu ja saanu mut varuillen, kiukkuamaan ja olon todella epävarmaksi.

Mä en vaan osaa selittää miltä se tuntuu ja miks se tuntuu niin kurjalta! Riittämättömyyden tunteminen, varovaisuus ja omakuvan vääristyminen on varmaan pahimpia vaikutuksia.

Asiaa saattaa ehkä pitää pienenä, mutta se vain kai tarkoittaa sitä että ei omaa mitää itsetunnollisia ongelmia. Mulla niitä on aina ollu, välillä tosi vähän, mutta kuitenkin.

Silloin ku tunsin että oon kaikki kaikessa, niin silloin siitä epävarmuutta oli ehkä tuhannes osa jäljellä!

Toivottavasti lohdutus ja ymmärrys on tuloillaan, sillä muuten ei asiassa päästä puusta pitkälle. Jos ei ymmärretä kantoja, edes omiamme niin ei tuu asialle ratkaisua.

Kiukkuilu ei sovi meille...


Oot tärkein, ainaki niin ykkönen ku ihminen voi olla.

Sanoisit että rakastat...

Luavuus on ny aika heikoolla, ku on menny koulupäivä germaania ja pikkuusen tuata puheviästintää reenates. ei taira tarinoota kauhiasti revittyä ny miekälääsen sormista...

Silleioo nii väliä, kuhan saa vain ittiänsä tähä jotensakki pureettua.

Voiha jeevanan jeevana ku ei siältä jobista ny kuulu mitää. Äijä ei rimpauta ollenskaa! Kauhiasti oottaa päähän jos ei se arpeeti ny aukiakkaa sitte. On se silti Luajan lykky notta mullon jo jonku sorttinen tiänistintuattaja tuas, muttolis kuitenski ollu ittelle mialuusampi jos olis sellaasehen hommahan kesäksi päässy mihinon jo ennestänsä tottunu olemahan. Eipä tualle ny omis voimissansa oikee mitää voi teherä, ku on aiva muilla nua miittinkinuijien heilutteluvelevollisuuret.

Kauhiasti kutkuttaas mennä humpuuttelemahan vähä tuanne seinämäelle. Muttei tua mansesterikaa olis olenkaa huano. Hummalua vois sitte harrastella erilaasis tanttuliikkehis tai melekeen vois kyllä olla paree ainaki tuan rahapolitiikan pualesta pitäätyä nuas lumpputoreis, elikäs kirpputoriilla. Omiaki tavaroota tarttis sinne raijata, muttei millää jaksaas.

Muhun on iskeny jonkullaanen lorvikatari, mistää mihinkä mä ryhyryn ei tuu sitte totta kiesus mitää hyvää jäläkiä! Tuala viästinnäs meni erilaaset performanssit ihmehen nopiaa ja piänellä kivulla läpitte, vaikka ennakkohon ajattelin notta ei siitä mitää tuu ku tälläänen kihertelijä menoo sinne vakuuttelemahan kloppia ja rinsessoja Yrkkärin ylivertaasuuresta. Eipä tuas sitte mitää ollukkaa ja aiva komiasti ne omastaki miälestä meni.

Kauhiasti ottaa kuuppahan ku ei tullu lähärettyä mukahan tuahon ekskursiotoimintahan. Vaikka siinolis ollu arpeetia, ni olis kyllä aiva ittensä ja vaivansa maksanu takaasi. Ny molisin kohta menos jo lentsikalla erimaahan, tuanne Prahahan. Vitsi ku molisin tykänny niin kovaa mennä. MUtta täs ny aiva kirijallisesti lupaan notta ens vuanna moon kans joukos komias menos ulukomaille.

Sellaasta sitte tälle päivälle, ei mulla pitäny kauhiasti olla asiaa mutta kyllähän tauata ny tuahon kummasti taas tuli.

Ens kertahan ja jollekki osalle porukasta saa sanua notta huamisehen!

Piia-Marika

Ilkka "Ilskender" "Ipsukka" "Ilkesen" Jääskeläinen kommentoimassa miehen peliä vkoskella ja mä en oo kattomassa! KöKÖiStÄ KöKköIn Juttu!

Himbes pitäsi vääntää saksan yritysesittelyä, joka on odottanut edistystä jo ainakin viimeisen kolmen päivän ajan... Ei puutu ku puolet enää. Millä motivois itteensä tekeen sitä? Altavistassa olis kuulemma käännösohjelma, mutta se ei auta mua kyllä oppimaan ainakaan yhtää mitää. Olis ihan kiva vielä ens viikollakin muistaa miten yritystä esitellään.

Nuorten illassa oli oikein mukavata viime viikon lauantaina. Mamma oli mun mukana, sekä seurana että kuskin ominaisuudessa. Tuttuja näky heti portailla ja alakerrassa sitten tapasin sudoku master neidin sjoelta. Hänen kanssaan sitte ylisteltiin ja ruksattiin vieretysten. Hauskaa oli että telkkarista tulleen nuorten illan siivittämänä oli joku vanhempi rouva tullu uskoon kahdeksissa kymmenissä. Kiitos siitä! Kommentteja oli kuulemma tullut aika paljon ja toivottavasti ollaan saatu olla vaikuttamassa monen elämään. Vaikka oma panokseni olikin vain istua penkissä ja osallistua. Esimerkkiähän sekin.

Viikonloppuna oli tekemistä jokaiselle päivälle sen verran, että tuulispäänä sai kiiruhtaa paikasta toiseen. Kirppiskierrosta perjantaina yksin ja lauantaina vanhojen kavereiden kanssa. Siis ei iällisesti, vaan ajallisesti vanhojen. :) Mitään ei oikein löytynyt, vaikka mitä mä sieltä edes etsinkään, en mitään.

Mitä mä oikeestaan tarvinkaan.... mulla on kaikkea. Ruokaa, koti, rakkautta ja sen verran rahaa että ei tarvitse muitten kärsiä mun stressikiukuttelusta. Millon se kaikki huolettomuus, tai oikeastaan huolenpito alkoi??!??! Se alko sillon ku tulin uskoon! :D Nii-in! Siitä alkoi huolellisuus laskujen kanssa. Rahan käyttö tuli rationaalisemmaksi, enkä enää tukahduttanu tuskaani uusiin vaatteisiin tai kuluttanut viimeisiä senttejä taas uuteen laukun! Oon edelleen keräilijä, mutta nyt olen hoksannut, että on hyvä välillä realisoida sitä kaapin täytettä, ettei vaan haali ja kuluta kokoajan. Kiva itellekin on ku löytää kirpputorilta jonku ihanan vyön tai jotain muuta ihanaa piristystä, ku kevätmasennus painaa. Mutta vielä kivempaa on nähdä kun joku muu innostuu siitä topista, jonka ostin sata vuotta sitten, enkä oo ikinä päälleni laittanut. Kannatan siis vaihdantaa ja pienenkin porukan sisällä se on kumman piristävää. Aina ei tarvita sitä isoa itsepalvelukirpputoria toimimaan välikätenä.

Niin, vielä siitä huolenpidosta...

Olen erittäin kiitollinen siitä huolenpidosta mitä mulle on ylhäältä osoitettu. En osannut huolehtia mistään asioista ennen uskoon tuloa. Olin pieni kapinallinen, joka ei ikinä suostunut maksamaan laskujaan ajallaan, otti opintolainaa jotta sai vuokria maksettua ja kulutti sitten nekin pennoset johonki mistä ei jäänyt jälkipolville esiteltävää. Huono juttu, mutta sen kanssa on nyt elettävä. Onneksi saan olla suojeluksessa ja rukoilla apua Jumalalta kaikkiin mun asioihin. Myös siihen, että saan tuonkin könttäsumman joskus maksettua pois. Työtä se vaatii, mutta ei se haittaa. Ristinsä on kannettava meikäläisenkin, vaikka olenkin uusi ihminen, ja kaikki vanha on kuollut.

Siunausta itse kullekin säädylle ja rakkaille erityisesti!

Piia