IRC-Galleria

Taivaanrannan maalari kaikkia värejä kantoi mukanaan, jospa jossain sattuisi kauniin maiseman kohtaamaan. Harvemmin niitä kohdalle sattui, kauniita maisemia siis, oli vain valtateitä, taloja, sekä tehtaita, kaupunkeja. Taivaanrannan maalari unelmia taiteili, puhtoisia pilvilinnoja piirteli. Vastaantulijoille paperillisen unelmia lahjoitteli. Taivaanrannan maalari taiteili maailmasta parempaa paikkaa asua, elää ja olla. Taivaanrannan maalari kunnianhimoisen idean sai, ilta - auringon laskiessa , oranssin - punaisen taivaan ihmisille lahjoittaisi. Taivaanrannan maalari maalasi, maalasi, kurkotti liian kauas maailman laidalta ja putosi tyhjyyteen.
Ei taivaanrannan maalaria sen koommin maan päällä enää nähty, mutta elää legenda, että hän kulkee tuolla jossain ja aina uuden tähden ilmestyessä taivaalle, ihmiset kertovat taivaarannan maalarin sen maalanneen. Ja ilta - auringon laskiessa oranssina sinisen meren pohjaan, harmauden keskellä elävät ihmiset uskovat legendaan, Taivaanrannan maalariin, kumpa jokaisella kunnianhimoisia unelmia oisi.

Jos pahat sananne,
ivallinen naurunne,
oli lainaa vain,
on tänään takaisin maksun aika.
Polvistukaa siis edessäni
ja kestäkää kostoni,
sillä minä olen tullut jäädäkseni.

Mustat pilvet tippuivat taivaalta
melkein vihreän ruohon tasaan.
Oranssina oli aurinko eilen,
laskiessaan sinisen meren pohjaan.
Valkoisena loistaa kuu,
pieniä, harmaita ihmisiä yöllä ohjaa,

Ei ole mitään kirjoitettavaa,
vain tyhjiä sanoja,
tarkoituksettomia lauseita mielessäni,
en tiedä mistä alkaisin riviä täyttämään,
sillä paperin reunatkin ovat vinot.

Tuhannet tähdet taivaalla,
irtosivat paikaltaan,
ne päättivät lähteä lentoon,
kohti ääretöntä.
Tuhansia lentäviä tähtiä katselin
turvallisesti maankamaralta,
toivoin, toivoin, toivoin,
jos vaikka yhdenkin toiveeni tähdet toteuttaisivat.

Onnea hitusen verran toivoi,
kun tähti lensi taivaan läpi.
Onnea hitusen verran halusi,
polvet verillä etsiessään neliapiloita.
Onnea hitusen verran kaipasi,
puhaltaessaan irronneen ripsen.
Ja onnea minäkin toivon joka kerta,
kun samaan aikaan sanomme saman sanan
ja laitamme peukalomme yhteen.

"Ja he kaikki elivät onnellisina,
elämänsä loppuun asti",
sanoi nainen
ja sulki kirjan,
sammutti pienen lampun
ja poistui huoneesta,
sulkien oven perässään.

Seitsemän vuotta epäonnea,
peilin hajoitin,
pieninä pirstaleina,
itseni näen monesti.
Rikoin lasin,
sirpaleet tuovat onnea,
pieninä siruina,
kuvani heijastui monesti.
Musta kissa kulki tien yli edessäni,
oli pakko sylkäistä.
Suolapurkin vahingossa kumosin,
pitää siivota pöytä,
viskoin suolaa olkapään ylitse lattialle,
pitää siivota lattia.
En koskaan kulje rappusten alta,
en astu laattojen väleihin,
kerään neliapiloita onnea tuomaan.
En usko horoskooppeihin,
vaikka luenkin ne aina.
Uskon sattumaan,
mutta silti.....

Jos antaisit minulle siivet selkääni,
sellaiset kauniit, valkoiset,
ottaisin sinut mukaani,
lentäisimme maailman laidalle,
katsoisimme avaruuteen,
sen ikuisuutta, sen avaruutta,
loputonta päättymättömyyttä...

Me vietettiin laatupäivää,
tehtiin hyvää ruokaa,
syötiin jäätelöä
ja karkkiakin,
juotiin pullokaupalla limpsaa
ja kaakaotakin,
me katottiin piirrettyjä,
leikittiin muovikoirilla,
oltiin hiekkalaatikolla
ja käytiin kyläilemässä,
kohta on jo sinun aikasi mennä unten maille,
ja hymyssä suin nukahdat,
odottaen uutta laatupäivää,
olisipa sinun joka päivä yhtä onnellinen,
loppuelämäsi ajan.