Taivaanrannan maalari kaikkia värejä kantoi mukanaan, jospa jossain sattuisi kauniin maiseman kohtaamaan. Harvemmin niitä kohdalle sattui, kauniita maisemia siis, oli vain valtateitä, taloja, sekä tehtaita, kaupunkeja. Taivaanrannan maalari unelmia taiteili, puhtoisia pilvilinnoja piirteli. Vastaantulijoille paperillisen unelmia lahjoitteli. Taivaanrannan maalari taiteili maailmasta parempaa paikkaa asua, elää ja olla. Taivaanrannan maalari kunnianhimoisen idean sai, ilta - auringon laskiessa , oranssin - punaisen taivaan ihmisille lahjoittaisi. Taivaanrannan maalari maalasi, maalasi, kurkotti liian kauas maailman laidalta ja putosi tyhjyyteen.
Ei taivaanrannan maalaria sen koommin maan päällä enää nähty, mutta elää legenda, että hän kulkee tuolla jossain ja aina uuden tähden ilmestyessä taivaalle, ihmiset kertovat taivaarannan maalarin sen maalanneen. Ja ilta - auringon laskiessa oranssina sinisen meren pohjaan, harmauden keskellä elävät ihmiset uskovat legendaan, Taivaanrannan maalariin, kumpa jokaisella kunnianhimoisia unelmia oisi.