IRC-Galleria

inari

inari

em tap dna sdnah ruoy worhT

VIISAS HAMPAANITiistai 14.03.2006 15:32

basically homma meni näin:

vein ystini Hannan kanssa isäni töihin ja sain auton itselleni. raahauduin apoteekkiin ostamaan särkylääkettä hammaskipuuni, mutta minut passitettiin sieltä hammaslääkäriin. lekurissa itkin vastaanotto-tädille kuinka minua niin kovasti koskee enkä millään voi keskittyä Yo-kokeisiini jos suuni on näin pipi. siispä en voi odottaa siihen että aikoja kesäkuussa on vapaana. täti sääli heiveröistä olemustani ja söpöä ulkomuotoani ja hivutti minut jonon ohi, ja heti tutkintaan. lääkäri-täti taasen ilmoitti ongelmani:

Minulla on vasemmanpuoleisen alaleukalohkon viisaudenhammas kasvamassa ulos ikenestä, mutta koska elämäni on paskaa, onkelmaksi kehkeytyi tilanne, jossa viereinen hammas on sen verran uuden tulokkaan tiellä ettei se pääse kasvamaan kokonaan ulos. tämän johdosta se tyrkkii koko ala-hampaiston riviä ja aiheuttaa tavatonta tuskaa. kuitenkaan sitä ei voida repiä pois, koska se ei ole kokonaan ulkona (typerää, jos se olisi, koko ongelmaa ei olisi olemassa).

niinpä niin...noh, täti kirjoitti minulle reseptin, ja laskun sukkelasta kolmen minuutin tutkimuksesta. ei se mitään. pappa betalar, ja ainakin saisin suuni tunnottomaksi. konteilleni sain antibiootti-kuurin, läjän särkylääkkeitä ja jotain jota sanotaan Corsodyliksi...

AINEISSA !!

RotkoTiistai 14.03.2006 15:17

Kuka (poika-/tyttöystävä, kaveri, perheenjäsen..)?
poikkikseni Teemu Jeremias Ranta

Silmien väri?
vihreen ruskeet nätit<3

Hänen syntymäpäivänsä?
24.7

Nimipäivänsä (ÄLÄ LUNTTAA!)
...ei mitään havaintoa (sori rakas)

Lempivärinsä?
mustaa se käyttää, mut koska mä saan päättää ni vihree.

Lempiruoka?
se syö melkeestä mitä vaan, mut tietty kaikki mitä mä teen!!^^ LASAGNE !!

Lempijuoma?
se juo sikken vettä.

Inhottavin ruoka?
silakka ja silli ja sienet.

Entä juoma?
ehkä se ei juo piimää...

Hänen mielestään paras bändi?
joku lama...tai guns´n roses!!=)

Hänen lempivaatteensa?
minä.

Omistaako hän sarjakuvahahmo-alusvaatteita?
joo snuupei ja semmosii pirui...

Löytyyykö hänen lompakostaan/takataskustaan/laukustaan kondomi?
aina.

Kuuluuko hän johonkin seuraan/järjestöön tms..?
joo kyl se joo.

Hänen paras ystävänsä?
minä.

Ensirakkautensa?
minä. (pare olla)

Jos hänella on sisaruksia, tiedätkö heidän toiset nimensä?
käsi.paha. öö Katja...Viivi...Kirmo...mut ei hajuakaan toisista nimistä. (mut Teemu sun pitää jo nyt olla ylpee musta. mun nimimuistin tuntien tää on jo saavutus)

ONKO HÄN KOSKAAN:
ollut liikenneonnettomuudessa?
pienessä.

kokeillut/käyttänyt huumeita?
EI !! =D

menettänyt perheenjäsentään/läheistään?
jonkun mummin ehkä joskus.

ENSIMMÄINEN:
koti?
................jäke?? =o

känni?
sitä sei salee muista itekkään enää!!

työpaikka?
jotain roudaus/varastohommii.

NYKYINEN:
tyttö-/poikaystävä?
minä.

kirja jota lukee parhaillaa?
maantiedon kurssikirja.

VIIMEISIN:
nähty elokuva?
se menee nii omiaan et voi sanoo vaa et evt.

teatterikäynti?
vaarallisia suhteita?? (jos puhutaan leffoista...)

tavattu sukulainen?
sen kummitäti.

KITTI !! ja teehän nyt Teemu musta...katotaa kummal enemmän oikeita...>=)

jab3 pölläs jostain...Perjantai 10.03.2006 23:36

1. sukupuoli - tyttis.
2. ikä - yhreksäntoista.
3. missä asut - tuusulan hyrylän rusutjärvellä isukin tykönä.
4. millaisessa talossa - valkoisessa harjakattoisessa isossa.
5. kuinka nörtti olet - en myönnä olevani yhtään.
6. harrastukset - lumilautailu, ratsastus...öähh...
7. millä pelaat tällä hetkellä eniten - men oikeen pelaa.
8. kuinka kauan sitten tulit tietokoneen ääreen - puolisen tuntia sitte.
9. Pituus - 168cm
10. Silmien väri - sini-vihree-keltaset ja musta piste keskellä. valkosta reunoilla.
11. Horoskooppi - kalat.
12. Lemmikkieläimet - (Inari <--kiitti jab3!!) koira Amos ja kissa Leijonamieli !!<3
13. Minkä kirjan luit viimeksi? - Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty on vielä kesken.
14. Minkä leffan katsoit viimeksi? - taitaa olla vielläkin sen The Butterfly Effect
15. Kuinka monta limonaatipulloa näet tällä hetkellä? - en yhtään, mutta tiedän että sipsipussin takana niittarin vieressä on tyhjä Edi.
16. Koska viimeksi söit 'roskaruokaa'? - lasketaanko sipsit ruoaksi??
17. Kesän lempijäätelösi? - mehujää.
18. Minkä pelin ostit viimeksi? - en törsää olemattomia rahojani peleihin.
20. Kaukaisin paikka jossa olet käynyt koskaan? - Sveitsi.
21. Mitä radioasemaa kuuntelet mieluiten? - Groove jos kuuntelen.
22. Koska viimeksi kävit vapaaehtoisesti ulkona? - tänään.
23. Jos olisit supersankari, mikä olisi voimasi - taito lentää!!^^
24. Noudatatko mitään erikoisruokavaliota - en, vaikka ehkä pitäis.
25. Mitä nettiselainta käytät netissä surffailuun - Opera.
26. Poltatko/juotko - Kumpaakin hieman.
27. Lempinäyttelijä - monta...Russel Crowe, Tom Hanks, Julia Roberts, Haley Joel Osment...
28. Lempipeli - pippeli.
29. Lempibändi ja kappale - yritän olla jumittumatta liikaa yhteen...
30. lempiruoka? - potut.
31. mitä elokuvaa odotat nyt? - Brokeback Mountain<3
32. kengänkoko - 39-40
33. Uskotko Jumalaan? - en ainakaan minään pilven reunalla hilluvana harmaapartana.
34. mottosi - "Toistolla tehoa ilmoitteluun ja desibelillä painetta meluun jotta menee jakeluun!"
35. suosikki TV-ohjelma - O.C. ja Everwood. Kameleontti oli rakkain.<3
36. Koska viimeksi kävit elokuvateatterissa? - liian kauan aikaa sitte.
37. lempi kouluaine - kuvis ja jotku satunnaiset muut.
38. Mitä keräilet? - muistoja, kuvia.
39. Oletko oikea- vai vasenkätinen? - Oikea.
40. Lempikengät - ylilötköt ja likaset ja haisevat muppettikenkäni...lööb!!

MOON YHREKSÄNTOISTA !!Tiistai 07.03.2006 17:25

Onnentoivotuksia ja yltiö-kalliita lahjuksia otetaan ilomielin vastaan!!^^
KIITTI !!

MATKALAULUTiistai 07.03.2006 14:45

"Pojat kyydissä on, etupenkkipaikasta riitaa. Otin yhden kasetin, Iitulla on kuitenkin liikaa. Jaben vuoro ajaa, muut ovat ottaneet oluen. Jake kuskina vaan silloin kun on hätätilanne.

Laula Ana meille laulu, ettei vielä pojat sammu.

Perillä on tuolla edessämme jossain, mennään mutta ajetaan lujempaa. Toivon että matka loppuis nopeaan. Tämä voi olla koko elämämme kamalin päivä, ajetaan lujempaa. Toivon että matka loppuis nopeaan.

Inarii pissatti taas, pysähdytään kuudetta kertaa. Samat huoltoasemat, Japskille Tehoa ja bensaa.

Laula Tuisku meille laulu, ettei illan bisset huku.

Perillä on tuolla takanamme jossain, käännytään mutta ajetaan lujempaa. Toivon että matka loppuis nopeaan. Tämä voi olla koko elämämme kamalin päivä, ajetaan lujempaa. Toivon että Peetu sammuis sukkelaan.

Avaan ikkunan, heitän ilmaan roskaa, Jabe suuttuu taas ja nyt pelottaa. Pelkään että Jabe ajaa meidät itämereen! Mitä sitten teen? Mitä sitten teen? Eikä ajatella sitä kuka on pissiksin, että Peetul saattaa olla aivotkin. Teemulla on Olli joka sille jäkättää. Nyt ei Teemu muista eikä tarviikkaan."


Sanat PMMP:n Matkalaulusta muunsivat Jab3 ja inari. Kaikki laulussa mainitut ovat ihka-oikeita olentoja ja ansaitsevat harmittoman pilkkamme täysin.

Ja selvennykseksi kerrottakoon, että:
Peetu = DimDim
Jake = Jake^_^
Jabe/Japski = jab3
Iitu/Inari = inari
Teemu = Rotko

Kaikki oikeudet pidätetään.
Eilen antoi aina niin reilu isoveljeni mukaani kalanraadon, joka oli tarkoitus juhlallisesti ojentaa kissallemme jahka pääsen kotiin. Piharappusillamme olin kuitenkin liian väsynyt avaamaan pussia kalan ympäriltä, joten heitin sen vain nurkkaan ja ajattelin tarjoilevani sen heti huomenaamuna. Tänään siis heräsin reippaasti yhdeltä ja lampsin alakertaan päästämään koirani ulos ja revin samalla jäätyneen kalan kissamme kuppiin. Katti hyökkäsi ahnaasti sen kimppuun ja jäi nakertamaan sitä kun menin keittämään itselleni nuudeleita terveelliseksi aamiaiseksi/lounaaksi.
Muutamaa kymmentä minuuttia myöhemmin jätin valtavan mielenkiintoisen psykologian kirjan kesken päästääkseni hauvani sisälle. Amos laukkasi sisään onnelisen näköisenä ja silmät kiiluen. "Kah!" ajattelin kun näin kissan kupin ulkoportaillamme tyhjänä; "Kisu on ollut nälkäinen!" Kissani Leijonamieli katseli minua hetken nyreänä terassin pöydältä ja loikkasi sitten sisälle töytäisten samalla Amosta kylkeen.
Minä astelin takaisin koneelle EIKUNSIIS psykologian kirjan ääreen, mutta jo hetken päästä sain todistaa koirani vakavaa sairautta, kun se eteisen matolla väen vänkää oksensi ulos puolikasta kalanraatoa. Taisi tulla huono omatunto liiasta ahmimisesta...
Niinpä niin, aina yhtä viksu koirani sai siis kipeän masun ja haukut niskoilleen, kun taas kisu jäi ilman herkkupalaansa ja odottaa parhaillaan parasta hetkeä kaivaa Amokselta silmät päästä.
Ja entäs minä sitten?? Noh, minä sain kunnian siivota sen haisevan raadon lattialta, eivätkä nuudelitkaan enää jostain kumman syystä maistu...

Elämäni luopiona:Sunnuntai 05.03.2006 15:36

olen kaivautunut ylös sängystä jo peräti tunti sitten!! *ylpeä*

join myös isäni batteryn. *ei niin ylpeä*

enkä osannut käyttää eniron karttapalvelua, ja näin ollen en tiedä missä sijaitsee keravan seunala. *hämmentynyt*

pikkusiskoni hilla saa siis odotella hienoisen tovin ennen kuin pääsee kotiin tanssitunniltaan. *musertunut*

en myöskään ole saanut luetuksi ylioppilaskirjoituksiin yhtään, mikä johtaa aikanaan kolmeen iihin ja kahteen lisävuoteen hyrylän koulukeskuksessa. *solmii hirttoköyttä*

ainoa ilonaiheeni on syntymäpäiväni ylihuomenna, tosin en ole niistäkään iloinen, sillä psykologian tenttini on samaisena päivänä, mikä pilaa juhlatunnelman. kaiken muun hyvän lisäksi häpeän ottaa jab3lta vastaan lahjaani, sillä hänen JOULULAHJANSA lojuu edelleen keskeneräisenä kaapissani. *itkee hysteerisesti*

elämäni siis on yhtä juhlaa, älä siis pelkää myöntää omia virheitäsi. kaikki me ollaan loppujenlopuks aika paskoja.
...sitä ei ole...

Jeihs !!Perjantai 03.03.2006 16:48

TÄMÄNHETKINEN:
1. Sijainti? – tuolilla tietokonehuoneessa isukilla @ rusutjärvi tusby.
2. Opiskelu/työpaikka? – Hyrylän lukio... ei töitä.
3. Vaatetus? – abihousut ja -huppari.
4. Olotila? – yllättävän virkeä.
5. Musiikki? – tällä hetkellä julee cruisen falling.<3
6. Ärsytys? – oma itteni ku ei oo selkärankaa ruveta lukemaan kirjotuksiin.
7. Ilon aihe? – ei koulua^^
8. Ihastus? - rotko
9. Ajatus? – ...lyö tyhjää
10. Mieliteko? – lähteä ajelemaan.

VIIMEISIN:
1. Humala? – viime sunnuntai @ RT lol.
2. Automatka? – rusutjärvi - j-pää - kellokoski - j-pää - rusutjärvi.
3. Kalenterimerkintä? – en käytä enää kalentereita koska muuten en enää muuta teekkään kun kirjotan siihen.
4. Elokuva? – the butterfly effect. hyvä ko mikä!!
5. Tekstiviesti? - jussilta.
6. Lääkäri/sairaalakäynti? – neurologilla joku aika sitte.
7. Vaateostos? - poncho kirpparilta.
8. Matka? – men matkaile muuta ko mielessäni.
9. Pettymys? – olympiakulta meni ruotsille!!
10. Unohdus? – vaikka mitä... unohin saunan oven auki ku lämmitin sitä!!

SEURAAVA/TULEVA:
1. Keikka/konsertti? – ei tiedossa.
2. Y̦paikka? Рpropably jussilla ja teijalla.
3. Ostos? – ei mitään koska olen liian köyhä.
4. Rahanlähde? - isukki luultavasti koska olen paska tytär.
5. Tavattu ystävä? – jaa-a... teemu kun se vaan tulee tuolta toisesta huoneesta.
6. Soitettu puhelu? – ei voi tietää.
7. Teko tämän kyselyn jälkeen? – puen päälle ja rupeen lukemaan.
8. Juhlan aihe? – omat syndet 7pv.
9. Lupaus? – lupaan lukea <--yhdyn jaanaan!!
10. Syöty ruoka? - maalaisleipää juustolla ja leikkeleellä.

LEMPI:
1. Jogurtti? - vanilja pienessä purkissa.
2. Tupakkamerkki? – vihreä LM vaalee.
3. Piiretty elokuva? – kaikki on kivii paitti jotkut tyhmät.
4. Itsetehty ruoka? – maailman parhaat piparit.<3
5. Rakkauslaulu? – erykah badun ye yo tai vaya con diosin what´s a woman. jotain ihanimpii.
6. Baari/Ravintola? – yano.
7. Auto? – isukin suparu med POWAHH-nappi !!
8. Sunnuntain viettotapa? - lököö...
9. Ruokakauppa? - kaikki missä vaan myydään ruokaa.
10. Levyn kansi? – no ekana osu simmuun bob marleyn mellow mood.

EPÄMIELUISIN:
1. Virvoitusjuoma? – kaikki käy.
2. Asia kotipaikkakunnallasi? – huonot ja kalliit kulkuyhteydet <--taas jaanaan yhtyen!!
3. Herätys? – amos vikisee oven takana.
4. Suudelma? – kukaan ei vielä ole suudellut minua epämieluisasti.
5. Karkki? – pahat.
6. Puoli itsessä? – huono moraali.
7. Sairastettu tauti? - oksennustauti ja taudin vakavampi versio krapula.
8. TV-ohjelma? – kaikki typerät realityt...
9. Alkoholijuoma? – liian vahvat.
10. Kieli? - ruotsi.

Nääki hörhöt saa tehä tän
1.)_monni (ko kert lupasin HOHOHOHO!!)
2.)rotko
3.)rommic
4.)ansbert
5.)muhvloni
6.)shelleyduvall

ISO kyselyMaanantai 27.02.2006 19:04

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
puisella.

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
joku harmaan beige.

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
vihreä mis on punasia kiekuroita.

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
maailmankaikkeuden rasittavin pirinä!!

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
teemu<3

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
10h. ahh.

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
tuore kiitos!!

8. joululoma vai kesäloma
kesä, koska se on pitempi!!

9. mikä on toinen nimesi?
KRÖHpauliinaKRÖH

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
"lenkille"

11. kenelle sen sanoit?
Amokselle

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
hiusväriä =)

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
jaben kaaralla.

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
kirjotuksia!!

15. mikä on toiveammattisi?
ammatti mikä ammatti, kuhan palkka juoksee ja on kivaa.

16. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
ehkäpä...

17. minkälaista liikuntaa harrastat?
mielekästä.

18. paljonko olet pitkä?
168cm

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
Soul Captain Band:Babylon System

20. montako lävistystä sinulla on?
korvikset laskien 11.

21. missä lävistykset ovat? (nenässä, huulessa, korvissa jne.)
korvissa, nenässä ja kulmassa.

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
kylpy.

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
joku ihmeen "JiiPee"...?? =o

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
oriflamen joku nevari...

25. onko tylsää juuri nyt
hieman.

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
teemulta.

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
epämääräsen valeet/punaruskeet...

28. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
enpä oikeastaan inhoa...

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
en ikinä!!

30. kuinka usein käyt saunassa?
aika harvoin tullu käytyä.

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
...ryöstetty...snif!!

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
olisko palmolive, mutta se justiinsa loppu.

33. minkä värinen hiusharjasi on?
musta ja sininen.

34. Ilkka, Pete vai Katri?
Pete.

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
öhhh...fyysisesti isukki tuossa seinän takana.

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
äikän preli C-M.

37. Minkä laulun sanat menee näin: "sä olit perhonen, jonka siivet eivät kauas kantaneet. sä väsyit kylpyhuoneeseen..."?
apulannan Ilona. avv-biisi.

38. seurusteletko jonkun kanssa?
kyllä.

39. mikä on tavoitteesi?
päästä läpi kirjotuksista.

41. mitä kanavaa katsot eniten?
luultavasti subbaria.

42. mihin maahan haluaisit matkustaa?
jamaikalle tai johonki päin afrikkaa!!<3

43. mitä söit viimeksi?
omenaa.

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
enpä ole.

- Oletko ihastunut johonkin
kyllä.<3

-Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
hitto vie EN!! *yöks*

- Lempieläin:
koirat kissat hevoset kanit tyksin kaikkia!!

- Kuka on paras ystäväsi:
jabe<3

-oletko koskaan hakannut ketään:
häpeäkseni olen...tai en oikeastaan hakannut, mutta lyönyt.

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
en oikeestaan kauheesti soittele. tekstareita menee teemulle hugesti.

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
kohtuu...

- Vihaatko koulua:
no en, se vaan masentaa mua.

- Onko sinulla sosiaalista elämää:
toivottavasti!! =D

- Pidätkö matkustamisesta:
jau!!

- Oletko hemmoteltu:
en todellakaan.

- Juotko paljon vettä:
en, koska meijän oma vesi on tosi äklön makusta.

- Mitä hammastahnaa käytät:
enpä ole katsonut.

- Onko sinulla kännykkää:
jep.

- Jos on, niin minkä merkkinen:
nokia, tietty!!

- Onko sinulla rusketusta:
dream on!!

-Ärsyynnytkö helposti:
todellakin juu!!

- Miten purat vihaasi:
möksäämällä tai huutamalla.

- Oletko koskaan saanut potkuja töistä:
tavallaan joo.

- Oletko töissä:
en.

- Haaveiletko paljon:
aina.

-Millaisen tatuoinnin haluaisit:
semmosen omapiirtämän yläselkään...<3

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
"mie niin tyksin sinnuu"

-Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
ehkä, mutta samapa tuo tällä hetkellä.

- Milloin oksensit viimeksi:
uutena vuotena...

- Kengännumerosi:
39-40

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
kerrassaan upea.

- Mainitse yksi huono puolesi:
liian suuri suu.

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
en ikänä!!

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
ispän avv<3

KIRJOITTAVATKO IHMISET NIMESI VÄÄRIN?
aika harvoin.

>JÄTTÄISITKÖ SUKUNIMESI, JOS SINUSTA TULISI KUULUISA?
En.

>HENKINEN IKÄSI
varmaan joku eskari-ikänen, mutta en häpeä mitään!!

>KUINKA VANHA HALUAISIT OLLA?
tää kelpaa.

>OIKEA/VASEN/MOLEMMAT KÄDET
oikea, mutta mieluiten pidän kummatkin.

>PUHUTKO MUITA KIELIÄ
kohtalaisesti.

>ELÄTKÖ ELÄMÄÄSI JUURI NYT?
no ei tää kenenkään muunkaan elämä ole...=)

>VIHAATKO ITSEÄSI?
tulen toimeen.

>ONKO SINULLA PAHOJA TAPOJA?
paljonkin.

>JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISI ELOKUVA, MIKÄ SEN NIMI OLISI?
"Inari"

>OSAATKO LAULAA?
omasta mielestäni.

TYKKÄÄTKÖ VIETTÄÄ AIKAA YKSIN?
jep.

>ONKO ELÄMÄSI OLLUT HIENOA TÄHÄN MENNESSÄ
pääpiirteittäin.

>OLETKO MUIDEN MIELESTÄ KAUNIS?
=D kysytäänpä muilta...??

>OLETKO ITSEVARMA?
en oikeastaan.

>TAJUAVATKO MUUT SINUT AINA VÄÄRIN?
usein!!

>POLTATKO?
ehkä vähän...=/

>LUETKO SANOMALEHTIÄ?
en oikeastaan.

>KÄVELETKÖ SATEESSA?
pakon sanelemana.

>OLETKO KOSKAAN
SATUTTANUT ITSEÄSI?
joskus.

>OLLUT RAKASTUNUT?
kyllä.

>UINUT ALASTI?
jepkyl.

>OLLUT LEIKKAUKSESSA?
noup.

>NUKKUNUT ULKONA?
on taidettu sekin tehdä!!=)

>OLLUT SYÖMÄTTÄ YHTENÄ PÄIVÄNÄ?
kyllä.

>NUKKUNUT VASTAKKAISEN SUKUPUOLEN EDUSTAJAN KANSSA SAMASSA SÄNGYSSÄ
HARRASTAMATTA SEKSIÄ?
useinkin.

>NUKKUNUT KOKO PÄIVÄÄ?
jep.

>OLLUT TV:SSÄ TAI RADIOSSA?
joo TV:ssä haastattelin nylon beattia !! =D

>ONKO SINULLA YHTÄÄN HOMOSEKSUAALISTA YSTÄVÄÄ?
ju.

>PARAS INSIDE-VITSINNE?
se mikä on ajankohtanen.

>KENEN LUONA OLIT VIIMEKSi?
Jussilla ja Teijalla.

>JOLLE NAUROIT?
itelleni luultavasti.

>JOKA NAUROI SINULLE?
Teemu prkl.

>JOKA SAI SINUT KUUMAKSI?
=D tanssiminen!!

>JOTA AJATTELIT?
Teemu edelleen.


>JONKA KANSSA KATSOIT ELOKUVAN
isukin ja Hillan ja Teemun ja Wallun ja Marikan muistaakseni...

VALITSE KOLME JOTKA TEKEVÄT TÄMÄN TESTIN:
Shelleyduvall
Rotko
_Monni