IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

Melchor OcampoSunnuntai 12.12.2010 08:44

Nyt ollaan Meksikon ytimessä. köyhä kaupunki. joillain meiän host-perheistä ei oo juoksevaa vettä, joidenkin host-äidit ei oo koskaan käyny koulua eikä osaa edes lukea. mielettömästi kulkukoiria ja "slummia" tosi huonokuntoisia taloja yms. mä asun yhdessä Breah 18.v kaliforniasta, kanssa ja meiän hostperhe on aika varakas. iso talo korkeiden aitojen ympäröimänä. Perheeseen kuuluu isoisä, vanhemmat ja lapset 9 ja 13 v. mukana hengaa usein myös siskonlapset 19 ja 6 v.
tällä viikolla on kaikki tapahtunu viimeistä kertaa. keskiviikkona oli mun vika vapaaehtoistyöprojekti, lajiteltiin ja pakattiin köyhäinavuvtuspaketteja, niisä oli ruokaa ja muita elintarvikkeita. mukava proggis ja hyvä ryhmä. tortaina oli sit meiän vika show. tai niin me luultiin. 5 min ennen shown alkua meiän manageri tulee kertoo, et keikka loppuunmyyty ja 500 ihmistä ulkona ketkä ei mahdu sisään. siispä perjantaille järjestettiinb uusi show.
viimeisen show vikan biisin aikana meiän henkilökunta astelee yleisön käytäviä pitkin ja huiskuttelee nenäliinoja ilmassa(uwp perinne) siinä vaiheessa meiltä kaikilta purtui padot ihan täysin. itkettiin vaan lavalla ja hädin tuskin saatiin laulettua loppuun asti. haikeaa... 25 kokonaista 2 tunnin showta takana ja noin 5 minishowta mulla. shown esittäminen kuului mun arkeen, ja nyt ei enää. kummallista.
tänään oli sit workshoppeja, ja paljon itkemistä taas. koko viikko on ollut aika raskas, koko ajan valmistautuu lähtöön, ja joka aamu mun eka ajatus on, " mä haluan kotiin" mut samaan aikaan niin vaikeaa lähteä ja jättää nää ihmiset taakse ja ei tiedä koska nään ne seuraavan kerran, jos koskaan.
mieletön puolivuotta takana. "in up with people lows are low and highs even higher. "
oon niin kiitollinen, että oon saanu kokea jotain kun näin uskomatonta ja oon ylpeä omasta rohkeudestani lähteä reissuun.
kiitos iskä ja äiti kun tuitte mun päätöstä lähteä tänne!!!

alle viikon päästä nähdään!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.