IRC-Galleria

Linja-autoaikatauluPerjantai 31.08.2007 00:35

Inspiroiduin yhden puolitutun ihmisen päiväkirjasta niin, että piti päästä itsekin raapustelemaan. Kun on meidän tavoite muuten hieman jäänyt. Koulu vie niin turkaisesti ainakin minun henkilökohtaista aikaani etten ehdi/jaksa tehdä juuri mitään.

Tää viikko on kulunu enimmäkseen niin, että koulusta olen tullut aboutsillain 16.15, sitte seurannu MM-kisoja siihen jotain 16.40 asti, sitten tehny läksyjä ja kattonu illalla telkkaria, lukenu ja käyny nukkumaan. Melko hurjastelua, sanoisin!

Mikä tässä on yllättävää on se, että koulussa on ollu huomattavan mukavaa. Tottakai hirvittävä stressi painaa jo päälle mutta oon lähes melkein jopa viihtynyt siinä ympäristössä noin niin kuin muuten - toisin kuin viime vuonna. Kiittäkäämme siis kanssaopiskelijoitani (tässä yhteydessä kiitän myös kaikkia joita en aikaisemmassa tarinassani kiittänyt... En millään jaksa enää jatkaa sitä ja muistella ketkä kaikki olen unohtanut!).

Soittotunnit ovat myöskin lähteneet käyntiin uudella tarmolla. Tai noh, tarmoa just ei välttämättä ole mutta intoa olisi, energia ei vaan tunnu mitenkään riittävän jos aikaa olis pienikin hetki. Maikka on kuitenkin uusi, en vielä osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia, mutta on kuitenkin. Metodit ainakin on vähän toisenlaiset tässä vaiheessa, mutta saa nyt nähdä. Jousi kaipaa hoitoa, kuka sen huoltaisi? Plus maksaisi, tack!

Sitten tässä viikon varrella on tullut ainakin käytyä leffassa ja oltua ahkerasti flunssassa. Kaiketi jotain muutakin. En muista! Flunssa on tosiaan nujertanut mun lisäksi noin 80% muusta väestöstä, ainakin koulussa, ja se on kyllä melko kurja asia.

Yks päivä jossain kaupassa pyöriessäni kiinnitin huomiotani siihen, miten ihmiset valitsee jotain vihanneksia, hedelmiä jne. Tätä tietenkin tulin pohtineeksi valitessani itse kauneimman kaaren omaavaa kurkkua Suomen lipuin varustettuna, kun useat muut tyytyivät nappaamaan epämuotoisen liputtoman yksilön nopeasti ja varmasti ja siirtyvän tomaatteihin. Mä en vaan kykene. Pehmenneet ja ärsyttävän suorat tai käyrät kurkut on rasittavia leikata. Toisaalta on hyvä etteivät kaikki tee kuten minä, jääväthän parhaimmat yksilöt siten minulle!

Mulla on vähän huono tilanne tietokoneiden kanssa. :D Tää mun oma on ihan sekava, nyt tosin vähän parempi jo kun joskus viikko-pari sitten. Sivut vaan pomppi silmissä edestakasin. Raivostuttavaa! Alakerran on vähän vaihteleva - joskus toimii kaikki, joskus ei mikään.

Kohta alkaa Runoraati ykkösellä! :D Joku lyriikkajuttu, ajattelin että se voi olla kiinnostava. Oon tyhmä heh mutta sepä ei ollut mitään uutta.

Nyt alko muuten hermostuttaa. Kaikessa on hirveä kiire. En saa mitään tehtyä loppuun asti, jos saan alotettuakaan.

Onneksi Riikalla on saunatonttu!

Ps. Putosin tänään tuolilta. Sattui.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.