IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 31.10.2006 21:23

Kerron heti alkuun etten aio runoilla tänään.

Tänään on ollut kummallinen päivä, kuten oikeastaan myös ainakin kolme edeltäjäänsä. Hytisin ensin ruotsintunnille, jonka aikana alkoi sataa lunta. Se tosiaan oli LUNTA vielä sillon. Tulin kotiin yksinäni ja vastassa oli äiti, suitsukkeiden tuoksua ja paljon kynttilöitä. JOULU JOULU TULLUT ON. Vaan ei tullut, kun kohta piti lähteä kouluun takas ja seisoin bussipysäkillä vartin odottamassa linjuria saapuvaksi lumen sataessa vaakasuoraan mua päin. Lopulta valkoisten puiden, kostean lumipyryn ja hiljaisuuden seasta ryömi esiin luminen bussi, joka lähempää tarkasteltuna paljastui 27:ksi ja pääsin täten kouluun muiden naurettavaksi, kiitos vaan. :D

Jaja. Tulin kotiin ja oon soitellu joululauluja. Käkääää

plaa

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.10.2006 18:45

Ei o tylsää.

[Ei aihetta]Torstai 26.10.2006 22:08

On allani jälleen sama vanha tuoli
mielessäni muutama pikkuinen huoli/
vaan ei pahasti viillä murheen nuoli
on särjelläkin vatsassaan suoli/

Ei ollut ekan runoni suosio suuri
kuin välillämme olisi jokin muuri/
pöydällä vieressäni vilkkuu luuri
on mullakin käynyt joskus hyvä tuuri/

Muistin yhtäkkiä tekemiset muut
"älä lopeta" sanoo nyt kaikkien suut/
vaan kyllä tästä nyt korjaan mun luut
ennen kuin taivaalle nousee kuut/

Yo.

[Ei aihetta]Lauantai 21.10.2006 23:28

Istun tuolillani tässä
kuin mukana elämässä/
ei oo koskaan ollut lempiaine kässä
ei ees kaheksan vuoden iässä/

Tulin puol tuntia sitten saunasta
joka on paikkana ihan nasta/
vaik ei oiskaan tekemisistä parasta
niin oon sentään kuustoistavuotias vasta/

On päälläni kukallinen yöpaita
on mummo ollut joskus joululahjaa ostaessaan saita/
ajattelin joskus kierrellä paidassain ympäri maita
katsomaan onko jossain maailman laita/

Leivoin tänään mokkapaloja
ei siihen vaadita erityisempiä kokkauksen saloja/
mun piti piirrellä aikuisena taloja
mut ei ookaan fysiikat mun aloja/

Luin myöskin kirjaa englanniksi
siinä seikkaili monikin hotti tsiksi/
tavailin sitä ainoastaan siksi
no, englanninnumeron perusteella voitte arvata miksi/

On kädessäni Abban kokoelmakasetti
parempaa kuunneltavaa sekin kuin epävireinen falsetti/
lehmäni tänään männynoksia haketti
kun ei tullutkaan sille postissa pääsiäispaketti/

Tiistaina joudun kouluun taas
vaik ei sinnekään pääse joka maas/
parempi kai siellä kuin istua koko päivä haas
kirjain (g) tarkoittaa kemiassa gas/

En käsitä miksi kirjoitan tätä roskaa
eihän ole vielä maassa ees loskaa/
Anna-Liisan piirakassa on päällä toskaa
se ei olekaan mitä tahansa moskaa/

Toivottavasti nautitte elämyksestänne tästä
voisin jo lähteä lässyttämästä/
en ole nähnyt unta ihmisestä koiraa kävelyttävästä
kiitoksia riimituokiosta viihtyisästä/

yo.

[Ei aihetta]Torstai 12.10.2006 22:21

"Ootteko nyt käyny siel salilla paljon?"
"Joo nyt on hyvin ehtiny ku on koeviikko!"
......"GRR"
"*Nauru*"

<3

En tiedä. En tosiaan.

Onks teille käyny niin, et oikeesti joku todella pitkäaikanen (min. muutama vuosi) haave tai toive tai vastaava kariutuu ihan yhtäkkiä? Tuntuu kummalta pitkän aikaa. Ja vielä kun se johtuu itsestä, ei tiedä oliko se sittenki väärin. Mut eikö tehäki niin ku tuntuu eikä niinku pitäis?

Joo
pitäis järkevä olla, joo
olla aikuinen mut en oo
(Maija Vilkkumaa - Kusipää)

No ei aikuinen. Mut jotain melkein, ainaki tietonen siitä mitä on aikuisena, tai mitä aikoo vähintäänki. Minä vaan en.

Ja nyt menen.

Saatan innostuu breikkaa
jopa kesken keikkaa
ja kaikki keillä leikkaa
tajuu etten feikkaa

Pikku G <3

Hyvää yötä.












No enkä menny nukkumaan.

Purukumipopuläärimusiikkia.Perjantai 06.10.2006 22:48

Ensinnäki jäin pitkäks aikaa miettii et popuLÄÄRI vai popuLAARI tässä tarkotuksessa. Noh, en tiedä, kertokaa viisaammat. Asiaan:

MIKSEI KUKAAN TEE ENÄÄ REHELLISTÄ POP-MUSIIKKIA?

Vai meneekö sellanen vaan multa ohi?

Nykypäivänä on kaikilla joku "oma juttu" vaikka samaa tavaraa se on silti - muttei enää rehellistä poppia. On tuhansia "Suomen ensimmäisiä r'n'b-laulajia", uutta "raskaampaa vivahdetta" ja "entistä koskettavampia rakkausballadeja" tai "tanssittavampaa meininkiä" ja enempää en jaksa edes ajatella. Mitä vivahteita oli vanhoissa kunnon Britneyn tai Backstreet Boysin hiteissä tai vanhassa kunnon Tiktakissa tai Antti Tuiskussa!? EI MITÄÄN! Ei mitään "uutta sitä-sun-tätä"-meininkiä koska ilman sitä ei pärjää. Reilusti vaan jonkun toisen tekemät biisit ja taustat (tässä kohtaa unohdetaan esim. tuo Tiktak) eikä sillä nyt niin väliä mitä sanoo kunhan sanoo - ja mahdollisimman myyvästi. Ehkei tosiaan sellanen sitten enää myy. Huoh. MISTÄ UUSI SPICE GIRLS? Vai onko seki sitten nykyään joku Green day tai mitä näitä nyt on joka sekottaa kaikki sopivan ikäiset jne. vähäksi aikaa. Tai pidemmäksikin.

Onko sellasia vielä?

[Ei aihetta]Maanantai 02.10.2006 22:12

En esim. tajunnu kemiasta mitään. Ootan niiiiiiiiiiin innolla palautusta. :<

Vitski et nukun aamulla pitkään. Vitski et mun käteen sattuu tää kirjottaminen ni en sit kirjotakaan.

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.10.2006 23:19

Btw syyskuukuvaki tulee kohta!

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.10.2006 22:55

VOI JUMANKEUDA

I don't care who you are
where you're from
as long as you love me!

Pahoittelen syvästi mahdollisia virheitä.

Kamala ku pakotetaan kuuntelee tämmöstä. :D No ei vaan tykkään! <333
Miksi olen lahopää? Miksi? Mulla oli monenlaista kerrottavaa, mutta turrutettuani aivojani ensin tuntikausia kemialla ja fysiikalla ja sittemmin koneella istumalla en muista enää mitään.

Maijan uus levy 8.11. <3

No se oli varmaan tärkeintä. En ees odota siis hirveemmin. :> Kuuntelen jotain randomradioo että kuulisin uuden piisin edes kerran!

Miksi olen istunut tässä ties miten kauan? Miksi en lue? Miksi?

öasjfaofnakfnaeotnaöfnaöslfoewtänadgöonasnfkeofn

Kaikille jotka ovat samaa mieltä ja radiossa soi Take That! :| Miksei teeveestäkään tule mitään ja eilen olis tullu monta yhtaikaa.

Kävin eilen leffassa(!!). Kävimme. Olosuhteiden pakosta oikeestaan. :D En jaksa etsiä päivää, mutta täällä joskus ihmettelin soittajien taitoa soittaa puolen tunnin sinfonia kääntämättä nuotteja. "Pianistin nuotinkääntäjä - Tulossa elokuvateattereihin". Ette ikin arvaa mitä meen kattomaan seuraavaks. JOS selviin kemmastafysiikastamatikasta hengissä.

Tervetuloa lokakuu.