IRC-Galleria

mooni1980

mooni1980

Kirjailija, kolumnisti, blogisti, tubettaja ja vapaa mediatoimittaja.

Selaa blogimerkintöjä

Ehkä lähempänä kuin luulemmekaan...Tiistai 16.08.2022 10:45

Tämänhetkisen arvioni mukaan Tel Aviv on seuraava kohde, jonne isketään ydinaseella. Ja tämä ei itse asiassa ole pelkkä ”arvio”, vaan pohjaa tutkimustietoon, jota olen tehnyt noin 20 vuotta.

Israel on pelannut vaarallista peliä vuosikaudet ja sen militarismia on tukenut muun muassa Yhdysvallat.
Jo vuonna 2002 puhuttiin siitä, että Yhdysvallat rahoittaa Israelin armeijaa kuudella miljardilla dollarilla vuosittain. Mikähän summa mahtaa nyt olla?

Kunnioitan kyllä kaikkien uskonnollista vakaumusta ja/tai filosofiaa – omakin elämänkatsomukseni on hyvin syvällinen – mutta ei-juutalaisen silmin tilanne näyttää suunnilleen tältä: Jos kävelisin Tukholman keskustaan, pystyttäisin sinne oman lippuni ja sanoisin: ”Pyhän kirjani mukaan tämä oli minun luvattu maani 5000 vuotta sitten”, synnyttäisikö tämä konfliktin? Aivan takuulla synnyttäisi.

Olen kerännyt tietoutta matkustamalla, lukemalla kirjoja ja seuraamalla uutisia.

Käsittääkseni Iranin nykyinen hengellinen johtaja on sellainen, jota ei helpolla jymäytetä. Jos häntä provosoidaan (jota länsi parhaillaan tekee), tilanne voi käydä vaaralliseksi.

Ydinaseiden pohjimmainen tarkoitus oli aikoinaan keksiä ase, joka olisi niin hirvittävä, ettei kukaan uskaltaisi käyttää sitä. Ja kuinka kävikään Hiroshimassa?

Ihmiskunta on vääjäämättä matkalla kohti ydinsotaa.

Yhdysvaltain ja Venäjän välillä uhka leijuu jo vahvasti ihan varsinaisen sodan muodossa, mutta terrorismi on eri asia. New York, Los Angeles ja Tel Aviv ovat kaikki yhtä todennäköisiä kohteita. Erään lähdesuojaamani henkilön tietojen mukaan ensimmäinen ydinterrorin kohde kuitenkin näyttäisi olevan Tel Aviv.

Olin hiljattain juhlissa, jossa tapasin 25-vuotiaan AV-alan opiskelijanpojan. Juttelin hänen kanssaan elämästä yleisesti – muun muassa ilmastonmuutoksesta ja kasvissyönnistä. Keskustelun päätteeksi totesin hänelle myös, että olen pahoillani kollektiivisen ihmiskunnan puolesta siitä, että hänen sukupolvensa tulee todistamaan järkyttäviä asioita tällä vuosisadalla.

Loppuun vielä tällainen artikkeli Tekniikan maailmasta:

https://tekniikanmaailma.fi/5-miljardia-karsisi-nalanhadasta-jos-suuri-ydinsota-puhkeaisi-maailmassa-tutkimus-ennustaa-painajaisskenaario-nostaisi-ilmaan-100-miljardia-kiloa-tuhkaa-ja-nokea/?shared=1251796-ddc633b4-500

Ja The Guardianin vanhempi artikkeli

https://www.theguardian.com/world/2021/apr/11/israel-appears-confirm-cyberattack-iran-nuclear-facility

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.