IRC-Galleria

Mä en voi sanoa mitään. Mä en voi tehdä mitään. En saa sanottua ääneen lausetta, se vaan vaeltaa ajatuksissa missä kysymykset varoo vastauksia. Miks sanos yhtäkään ajatusta, kun se ei hyödytä. Ihmiset lukee sen ja jättää siihen, unohtaa mielipiteensä ja vastaa jotain yksinkertaista. Ollaan piilossa. Piilotan tunteen. Sille ei oo mitään näytösaikaa, käsikirjoittaja ei maininnut päähenkilöä. Viiden tähden elokuva. Joskus tuntuu, että sun salissa ei olisi yhtään ihmistä, vain sä ja valkokangas, sun maailma pyörii siinä, mutta ketään ei katso. Ei arvostele, jättää lipun ostamatta, pitää katsomon tyhjänä ja sillon tekijälle ei jää mitään. Lopputekstit mustalla pohjalla.

Älä vaihda roolia kun vaihtuu seuralainen. Pidä omat ajatukses, mutta jaa ne, jätä jotain kertomatta. Kuuntele toisia, mutta palauta niiden roolit heille. Älä vaadi mitään panttia. Hyväksy ittes, rakasta ittees, niin sä saatat joskus päästää lähelle. Rakastu. Kaikki tää on korttipakka, se sekotetaan hyvin, että kaikilla olis tasapuolista. Eri värejä, numeroita, suuria ja pieniä. Valtaa. Mutta aina joku jää ilman.

Pysäytä hetki ja anna olla. Sun ei tarvi aina yrittää, mee vaan. Mut ota aina jotain mukaas, se värittää mielikuvitusta, kehittää. Ylitä ittes, jätä aliarvioiminen, oot muutenkin vahva. Ajattetko niin? tyhjä ihminen vaan jättää senkin pois.

Yksinkertaiset ihmiset menee naimisiin. Mä haluan yleistää sen niin. Yksinkertaiset seurustelee. Mä haluan lohduttaa itteeni niin. Yksinkertaiset kävelee kädet ilmaa vastustaen. Laittaa ne hetkeks taskuun. Vältä onnellisia, vaikka se on väärin tai sitten vaan samaistut ja itket kaiken kerralla kotona, itket niin että ei ykskään kyynel tahraa sun puseroas, ettei ykskään ihminen nää sua.

Piilotan tunteet, ne kaikki.

Ei jaksa olla mielenkiintonen. Poikkeet joskus muista, samanlaisuus sekoittuu ja vain sä oot se yks valo, joka palaa satojen kerrostalojen ikkunoissa. Erilaisuus on kaunista toisen silmin. Huomio kiinnittyy ja sitten sä sammutat valon. Katoat taas.

Vaikka ihmiset on perinpohjin samanlaisia. Mun usko ei riitä, ei tuohon. Tuhansia apiloita, mutta yksi on se poikkeus, neljä lehtee, tuo onnea. Miks mä en löydä sitä. Meen aina ohitse tai vaan kadotan kaiken. Vuotava lasi, täytetään koko ajan, mutta jossakin on vikaa, jostakin virtaa voimalla pois, tuhansin eri tavoin.


Mä lopetan etsimisen. Joskus jonkun muun on etittävä mut.

-Emmi