IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

jeeeMaanantai 19.03.2007 03:28

aivan loisto viikonloppu ja loisto keikat takanapäin :) en jaksa nyt sen enempää selostaa, paitsi että evilläkin osattiin jopa käyttäytyä tällä kertaa (mitä nyt öhhh, vähän yoursin aikana eräs innostui ::DDD) ja oli oikein hauska keikka. :D
Tampereella oli paras keikka ikinä, aivan loistoooo!
jeespoks,kiitos satanax <3
ja kaikki muutkin tutut ja tuntemattomat jotka näin viikonloppuna.
ja sit ehkä loveks kans kiitti, ja masa ja mike!
"moro apinat!"
"mitäs sekopäät?"
"PÖÖÖÖÖÖ"
jooo, ollaan apinoita ja sekopäitä ja silleesti :D joooooooo moi meen nukkuun ehkä melkee.

sappee 02.03.2007Tiistai 06.03.2007 01:31

kirjotampa minäkin nyt "muutaman" sanasen sappeesta.
aamulla oli tarkotus lähteä 09.30, mutta kappas vaan, se venyi sitten kymmeneen ja oikeestaan vähän ylikin. no päästiin kuitenkin lähtemään.
sappeelle saavuttiin joskus yhdentoista aikaan suunnilleen ("kyymmeneltä *yheltätoista*") ja tuttuja näky heti muuutama kappale. siinä sit majotuttiin sinne sisälle ja tehtiin vähän sudokuita ennenkun käytiin vuokraamassa pulkka ja lähettiin laskeen mäkeä. oli kyllä hauskaa ja muut mäen laskijat tykkäs meistä varmaan kans. :D
sitten vaan hengattiin suurimmaks osaks siellä sisällä ja ooteltiin. jossain vaiheessa saapui tutun näkönen bussi ja kyllähän siinä sydän teki kivan voltin, kun tajusin että oranssi tc:n vanha bussi sieltä pihaan saapui. tuli paljon kivoja muistoja mieleen pelkästä bussista. :)
käytiin siellä bussilla vähän hengaamassa ja kiken ja toron kanssa muutama sana vaihdettiinkin. ("hei toro, voisitteko soittaa woundsin pälä päläpälä..." "wounds wounds wounds" "no emmä osaa sitä lausua!" ... "sullapa on paljon näitä lektroja kaulassa")
sitten annettiin pojille rauha roudata ja mentiin takas sisälle hengaileen.
siinä sit jouduttiin joskus pihalle sieltä ja puolisen tuntia kekkuloitiin vähissä vaatteissa ulkosalla.
sisällä vaan hengattiin ja tais se ida saada vähän iskua kameralta. :| sori <3
keikka alko jonkun about 20 minuuttia aikataulusta myöhässä ja oli kyllä ilonen ylläri, kun alotusbiisi olikin se wounds. :') kyllä siinä meinas tippa linssiin tulla. keikan biisilista oli muutenkin hiukan erikoinen ja keikka oli kyllä yks parhaista! oli aivan loisto meininki siellä takana. eturivin porukka olis kyllä saanu pikkusen miettiä toimintaansa, ei varmaan ollu ihan kauheen mukavaa torollakaan, kun sitä sinne yleisöön revittiin. ymmärrän jos haluaa käteen koskea tms., mutta ei sitä tarvii repiä kiitos!!!!
illemmalla sitten katottiin ja kuunneltiin ikkunan takaa ensin Essentian k-keikka ja sen jälkeen vielä Lovexin. Saatiin ihan kivasti huomiota siellä, kuvia jotkut otti ja pojatkin näytteli (tai no Sammy) käsillään kaikkee. K-keikka oli myöskin hyvä, toista kertaa kuulin bsb:n coverin. Soittaisivat s-keikoillakin sitä. :)
Keikkojen jälkeen siirryttiin bussille taas vammaileen. (Pingviinitanssit, lumisodat, yms)
Jaska siinä pihalla ravas aika monesti ja hauskoja keskusteluita tuli keskusteltua aiheesta "anne repes" : D tattis vaan jaska, minä ainakin sain hyvät naurut.
Joskus kahden jälkeen pojat sieltä pihalle saapuivat sitten kaikki ja kerettiin me siinä sitten hetki jutskaileen. Oikein mukavaa oli ja päästiin sitten ongelmista huolimatta kotiinkin aamulla puoli kuuden aikaan. :) ihan jees, vähän väsytti vaan.

kiitokset kaikille tytöille ja äksille taas vaihteeksi. :)

voisin vielä pistää ton biisilistan, kun se oli "niin erikoinen".

eli s keikan biisilista oli: (koo keikalla oli muuten samanlainen, mutta ei yoursia tullu ja tuli se coveri bsb:ltä)

Wounds
Bleeding
Halfway
Remorse
Anyone, Anymore
Die a little more
Runaway
Yours
Divine Insanity
Bullet for the pain
Love and Lust
Guardian Angel

tehkääpä kaikki.Maanantai 05.03.2007 14:25

Katsele kuva-albumiani ja valitse YKSI (1) paras, hauskin tai muuten vaan magein kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen tee sama omaan päiväkirjaasi ja tsekkaa mistä kuvista muut tykkäilee.

Terveisiä täältä pohj...Lauantai 24.02.2007 11:35

Terveisiä täältä pohjosesta, ollaan nyt menossa tässä bussissa leville juurikin. Viime yö meni loistavasti, päästiin sisälle nukkumaan! Siitä sitten ei sen enempää tässä hommassa. Reissu on ihan vitun hieno ollu, myöhästyttiin aamulla tosta kolariin lähtevästä junasta, kun nukuttiin. Se oli oikeestaan parempi, koska nyt tuli paljon halvemmaks! :) mentiin junalla rovaniemelle ja sieltä lähettiin nyt bussilla kohti leviä ja levillä ollaan about puol ykstoista. ON AIVAN LOISTO FIILIS!!! Jonski taitaa olla allerginen kaktuksille. :D ja hevosetkin saatana hyppii samaan tahtiin kun te. Joo on vähän omia juttuja jee. Meillä on vähän poronjauhetta pojille. Toivottavasti tykkää nääs. Jonskilta terkkuja kaikille, se ei pääse omaan päiväkirjaansa kirjottaan. Ei meillä muuta, paitsi että poronjauheet ei aukene. Lappi vaikenee, mutta vain hetkeksi!

[Ei aihetta]Tiistai 20.02.2007 15:39

Olenko kaverilistallasi?

Joko olen irc-galleriassa kaverilistallasi?
Jos olen, niin haluaisitko ilmoittaa siitä minulle?
Katso kuinka monen kaverilistalla olet.

Kun olet lukenut tämän, niin lisääthän omaan blogiisi.

...o o en muista sanoja o...Tiistai 20.02.2007 01:12

Red hot chili peppers - Aeroplane <3

I like pleasure spiked with pain
And music is my aeroplane
It's my aeroplane
Songbird sweet and sour Jane
And music is my aeroplane
It's my aeroplane
Pleasure spiked with pain

vitsi löysin lopultakin tän biisin, muistoja viikonlopusta. ;>

turkuuuSunnuntai 18.02.2007 23:08

aivan huippu reissu! ihan ykkönen.
saavuttiin turkuun siinä 12.12 ja olin tunnin nukkunu edellisenä yönä ja vähän maistellu viunaa junassa joten meni aika tota öö lujaa siinä alussa. : D
pikkuisen etsimisen jälkeen löydettiin sinne caribialle ja pihalla ensiks vähän jäädyttiin, kunnes päätettiin mennä sinne sisälle. siellä sitten hengattiinkin telkkarin edessä kivoilla tuoleilla ja tsiigailtiin porukkaa.
ennen lähetystä päästiin lehteenkin (johonkin raumalla ilmestyvään) ja katrakin kävi juttelemassa. : ) ja krisu ja sammy. ("jaahas että pitäiskö sitten eteiseen majottaa vai?")
kun lähetys alko, oli kauheen jännittyny olo ja tuntu et en kestä sen loppuun asti. katteltiin lovexin veto siitä salin ovelta, näki ihan vitun hyvin ja pysty pomppiin ja kaikkee ! ne järkkärit (POKEMONIT :'D) varmaan tykkäs meistä kun huudettiin.
No viisut meni nyt sit miten meni ja se masensi aluks aika vitusti ja tuli siinä porattuakin aika kauan niitten jälkeen. yritin kuitenkin ettiä positiivisia puolia asiasta ja kyllä niitä sit löytykin ja fiilis parani.
oltiin hetki ulkona juomassa, kunnes päätettiin lähtee sisälle palloileen ja siellä sitten kaikenmaailman kivoihin ihmisiin törmäiltiin ja vähän väliä joku tuli jutteleen ja se oli kyllä mukavaa. :) tapahtumia en kerro, muutakun harvoille ja valituille tarkemmin, mut oli aivan mahtavaa!
sisällä oltiin sitten johonkin vähän vaille neljään asti aamulla ja lähettiin käveleen kohti asemaa ja sit puoli seittemän kohti kotia. :)

kiitokset mahtavasta reissusta;
Jonski, Laura ja Asta <3 (YDINRYHMÄ!)
Äksät
Muut mukavat
POKEMONIT jotka anto meiän olla siellä sisällä. :'D

olen fiksuMaanantai 12.02.2007 22:03

Satanax pelaa aliasta:

Ida: Kuka laulaja kuoli äsken?
Nora: Kirka.
Ida: No lisää siihen perään S-kirjain.
Nora: SKIRKA!

Joo ja se sana oli kirkas ;D

Satanax 4-ever!Lauantai 10.02.2007 17:02

Eilen oli aika huippua, satanaxin keikka ja kaks bändäriiii : D bändäreille oli varattu nukkumapaikka autotallista, että ei siinä mitään! uusiks vielä joskus. <3
nyt kohta pulkkamäkeen, voiiii saaaaaaatana.

TechnicolourPerjantai 02.02.2007 04:57

25.10.2003 Valkeakoski, Koitonaukio

01.07.2005 Toijala, Sunrock
10.07.2005 Aitoo, Kirkastusjuhlat
05.08.2005 Lapua, Välipuistorock
12.08.2005 Parola, Satulinna
13.08.2005 Hyvinkää, Sun dance day
21.08.2005 Tampere, Klubi
27.08.2005 Helsinki, Live 05
02.09.2005 Tupos, ABC
03.09.2005 Oulu, 400 vuotta- juhla.
16.09.2005 Jämsä, Hiidenkirnu
17.09.2005 Naantali, Kuparivuoren urheilutalo
19.09.2005 Helsinki, Sokos
07.10.2005 Heinola, Pleissi
15.10.2005 Keuruu, Piisami-tapahtuma
22.10.2005 Lammi, k18
28.10.2005 Kerava, k18
29.10.2005 Kaarina, k18
04.11.2005 Karkkila, k18
12.11.2005 Kauhava, Kantri k18
17.11.2005 Tampere, k18
18.11.2005 Hämeenlinna, k18
19.11.2005 Kankaanpää, k18
25.11.2005 Forssa, k18
03.12.2005 Kotka, Karhuvuori
30.12.2005 Seinäjoki, k18

03.02.2006 Juva
04.03.2006 Kemi, Lumilinna
21.03.2006 Helsinki, Gloria
27.05.2006 Elimäki
09.06.2006 Espoo, Kivenlahtirock
10.06.2006 Jyväskylä, Killerirock
12.08.2006 Salo, Vuohisrock
14.09.2006 Helsinki, Elämä lapselle konsertti

08.02.2007 Helsinki, Nosturi
11.08.2007 Hamina, Bastionirock