IRC-Galleria

Haluaisin niin kovasti ymmärtää... ymmärtää muita ja varsinkin itseäni, miksi näin??

Vieläkään ei aurinko paista risukasaan, muumio jatkaa maallista vaellustaan leikkien että on saanut jostain voimaa selvitä seuraavaan päivään..

Kortit, valokuvat, adressit... kaikki ne kummittelee mielessä, ehkä ne pitäisi pystyä jonku kanssa läpikäymään, sais sillä tuskaa hellitettyä edes hieman, mutta kuka olis se oikea...???

Moni tahtoo ymmärtää.. tai sanoo ainakin niin, tietämättä miltä se mun korviin kuulostaa..
Kliseitä toisten perään, ei auta vaikka sanoo ettei mua voi auttaa enkä jaksa kuunnella niitä voivotteluja.. Mikään niistä ei tuo Jimiä takas, mikään tai kenenkään halu auttaa ei vähennä sitä surua yhtään, ei nopeuta tuskan poismenoa ja miksi pitäisikään?? Kuka on se ihminen jolla on valta sanoa et mun pitäs nyt jo olla parantumaan päin, miksi en saisi surra rauhassa, kärsiä oman tuskani pois siinä tahdissa ku se musta on kohtuullista... Onko vuosi tosiaan liian pitkä aika surra jos on menettänyt elämää tärkeämmän asian...

Mielelläni kuuntelen muita, yritän auttaa, mutta tuskin kuitenkaan tiedän miltä heistä tuntuu, eikä se liene tärkeää??? Eiköhän se tärkein apu anneta kuuntelemalla, olemalla kiinnostunut toisen kertomasta... Silti haluan ymmärtää, oppia tietämään kaiken, oppia miltä tuntuu jos menettää jotain.. haluan ymmärtää myös miltä minusta oikeasti nyt tuntuu. kuka mä oon ja miks mä oon täällä... Ihan samalla tavalla kun kaikki muutkin, ainut ero vaan meissä on siinä, että mä en oo varma olenko elossa, vai hoipunko oikeasti vain muumiona pitkin maailman raittia.. Kun oppisin ymmärtämään itseäni, voisin ehkä ymmärtää myös SINUA