IRC-Galleria

Viime aikojen kuulumiset.Keskiviikko 28.12.2005 04:07

24.12. - jouluaatto

Heräsin joskus klo 11, söin joulupuuroo, kävin joulusaunassa, söin jouluruokaa (nami!) ja sain parhaita lahjoja, mm. uuden matkaviestimen.

25.12. - joulupäivä

Leikin uudella matkaviestimelläni (Nokia 6021), latasin siihen mm. mesen ja kaks irc-clienttiä ja jonkun apskan SSH-softan. Katoin myös elokuvan "Missä on Finbar Flynn?"

26.12. - tapaninpäivä

Olin Karon luona hanujen videoillassa. Katottiin aluks Kingdom of Heavenia mut se oli paska niin vaihdettiin Pirates of the Caribbeaniin. Se oli parempi.

Martin sai idean ykskaks että lähdetään Helsinkiin, toteutettiin se sit seuraavana päivänä.


27.12 - helsinki-reissu.

Oijoi.
Oli kyllä asjallinen ja jalkaanmenevä päivä tänään.
Lähtö aamulla klo 06:40 bussille 16, joka vei mut rautatieasemalle. Juuso oli odottamassa mua odotushallissa.
Taajamajuna (R-juna) Helsinkiin lähti klo 07:22 raiteelta 1, matka kesti palttiarallaa kaksi ja puoli tuntia. Junanamme oli Sm4-motti.

Helsingissä käytiin ekaks HKL:n toimistossa. Juuso osti päivälipun (5,40 e) ja mä YTV:n matkakortin ja sille viis euroo saldoo, plus kertakäyttöratikkalipun.

Sitten menimme metrolla Ruoholahden Subway'hin syömään patonkia (eh mikä sanaleikki), jonka jälkeen menimme viereiseen Verkkokauppa.com-kauppaan. Ostin itselleni Kossin tulppakuulokkeet. Toivottavasti ne on edes hyvät.

Ruoholahdesta lähdimme takaisin Steissille, jälleen metrolla (myöhästyttiin spårasta). Menimme Martinia vastaan, hän tuli saneeraamattomalla Sm2-motilla Lahdesta (H-juna Kouvola-Riihimäki-Helsinki).

Tämän jälkeen menimme Kaivokadun ratikkapysäkille, josta kiisimme oitis kutosella Arabiaan. Oli kivaa lonksauttaa semmonen ratikkalippu semmosessa leikkurileimauslaitteessa piiitkästä aikaa. :D Arabiassa ei ollut juurikaan hiekkaerämaata, ainoastaan uudehkoja kerrostaloja, kääntöraide ja pirusti lunta. Kusetusta.

Palasimme sitten samalla skurulla takasinpäin ja jäimme Sörnäisten metroaseman kohdalla pois. Menimme metroasemalle ja matkustimme Mellunmäkeen (pääteasema), koska minulla oli kusihätä ja kartan mukaan Mellunmäen metroaseman lähellä on Laakavuori, jonka pitäisi olla ja olikin varsin luonnontilassa.

Junassa oli joku äiti lastensa kanssa. En ollut aivan varma oliko ko. perhe suomen-, ruotsin- vai kaksikielinen, mutta uskon sen olevan kaksikielinen, koska toinen lapsista höpötti suomea äidilleen ja sitten kuulutusten jälkeen korrektilla ääntämyksellä "Mellungbacka Mellungbacka Mellungbacka..." Mellunmäki on tosin på svenska MellungSbacka, eli oikeastaan sen pitäisi olla suomeksi Mellunginmäki. Minulla ei tosin ole harmainta hajuakaan mikä on mellunki. :D

Siilitien metriksellä vaunuun nousi kaksi spurgua. Joivat Suomi-viinaa minkä kerkisivät ja mekastivat varsin iloisen oloisina, tosin luulenpa ilon olleen vain viinan aikaansaamaa tilapäistä iloa. Toisella spurguista oli semmoinen harmaantunut heviletti, hyi helevetti. Jäivät onneksi Myllypurossa (ylläri!) pois ahdisteltuaan viatonta somalinaista.

Mellunmäki oli unelias lähiö. Menimme jotain kävelytietä pitkin Laakavuoren huipulle, heitin sinne ne kepillisetkin. Tiesittekös muuten, että Helsingin metro jatkaa Mellunmäestä vielä eteenpäin Vantaan puolelle, Laajavuoren alle? Kääntöraiteen pisin kohta on kuulemma 200 m Vantaan puolella maan alla. Mellunmäen metrolinjaa voisi kyllä jatkaa oikeasti Vantaalle Västerkullan kartanon ohi, miksei myös Västersundomiin tai Sipoon Östersundomiin asti.

Pyörittyämme Laakavuoren huipulla päätimme palata takaisin arkeen ja menimme metroon. Oitis olimme jälleen Itäkeskuksen risteysasemalla, jossa jäimme, tarkoituksenamme mennä Vuosaareen. Vuosaaren junan saapumiseen olikin sitten 8 min aikaa, emmekä me jaksaneet mokomaa odottaa, joten päätimme lähteä Itikseen pyörimään. Päädyimme lopulta Anttilan levyosastolle, jossa emme kuitenkaan järin kauaa viihtyneet. Päätimme siis palata metroasemalle.

Mentiin vahingossa keskustan suunnan laiturille aluksi, jouduimme sitten kiipeämään takaisin maan pinnalle, ja kävelemään ulkokautta(!!!) Vuosaaren laiturille. Lopulta junamme tuli ja matkustimme Vuosaaren kauppakeskukseen, jonka viereen muuten rakentuu 21-kerroksinen 'pilvenpiirtäjä'. Joimme kahvit ja heitimme (mautonta) läppää eräistä meidänkoululaisista ja ihmettelimme kuinka jotkut voivat olla niin sokeita, että jäävät matkustajajunan alle koiravaljakolla. Italialaisparat.

Vuosaaressakaan emme kovin kauaa viihtyneet, joten taas metrolle. Metroasemalla otin kuvan näyttötaulusta jossa luki tyyliin "Gräsviken 1078 min" (oli aikataulunäyttö vähän sekasin). Metrossa huomasin, että piru vieköön, toinen tumpuistani on kadoksissa. Onneksi se oli vielä asemalla ja oli kolme minuuttia junan lähtöön aikaa. Löysin tumppuni aseman oven läheltä onneksi ja ehdimme hyvin junaan, jolla sitten posotimme ihan Kaisaniemeen asti.

Kaisaniemessä kävimme wrong nudel bar-nimisessä paikassa. Se oli vuosi sitten parempi kun käytiin Pikkiksen kanssa siellä. Vai Störlin. En muista, jompi kumpi. nyt siellä oli semmonen perushesalainen elämäänsäkyllästynyt mafioson näkönen läski myyjä. Tilasin raamenia ja se kommentoi siihen että "Tykkääksää oikeesti tollasesta soijapohjasesta liemestä". Musta se oli aika tylyä asiakaspalvelua vaikka ite asiakkaana yritin palvella myyjää iloisella hymyllä. Perkele! Vastasin kyllä hieman epäröiden, että "joo tykkään."

Lopulta pöytään ilmestyi kuppi raamenia, joka oli vähän erilaista kuin se mihin olen tottunut. Mulle raamen on tähän mennessä ollut sellasta jossa tosiaan sitä soijaa ei oo sen sopan perusaineosana. Kyllähän sen kuitenkin söi, eikä koko loppupäivänä enää nälättänytkään. Järkevämpää olisi tosin ollut misokeiton tai kahden syöminen, olisi tullut hurjasti edullisemmaksi.

Wrongilta menimme sitten takas metroasemalle (yllättävää, eikö?) ja matkustimme Kamppiin. Se linja-autoasema muistutti jotain miniatyyrilentoasemaa, niitä terminaaleja oli varmaan miljoona. Suuren osan niistä pystyttäisiin korvaamaan jatkamalla metroa Espoon Tapiolaan tai Matinkyläänkin asti kuten on pitkään ollut suunnitelmissa, tai sitten korkealattiaisin pikaratikoin käyttäen samaa verkkoa metron kanssa. Tuollainen busseilla hurjasteleminen on kyllä hirveä ympäristörikos ja sitä paitsi aika kallista.

Kävimme Tennispalatsissa vessassa (pissalla senkin kaksimieliset), ja sen jälkeen tutustuimme Kukunorin valikoimiin. Tennarilta menimme kauppakeskus Forumiin, joka oli oikeastaan aika pitkäveteinen paikka ja johdatin joukkion Kolmen Sepän Aukion kautta Stockalle. Meinattiin jäädä Aleksilla spåran alle. :D

Stockalla emme tehneet oikeestaan muuta kuin, että kävimme Stockmann Herkussa toteamassa, ettei siellä ollut valikoimissa Laitilan wirvoitusjuomia lasipulloissa toisin kuin Tampereen Stockalla. Sain myös jossain vaiheessa Lotalta (kenen kanssa olin sopinut tapaamisen) viestin että hän myöhästyisi junasta. Jossain vaiheessa soitin hälle kysyäkseni onko hän tulossa Stockalle, mutta hänen kännykästään oli akku loppu! Piru vie, ei auttanut kuin kävellä pikavauhtia asemalle. Jätin Martinin ja Juuson sitten keskenään shoppailemaan.

Pyörimme toisiamme etsien asemalla kunnes yhtäkkiä törmäsimme. Juotiin kahvit Robertsilla ja suuntasimme Asematunnelin levykauppoihin. Asioinnin jälkeen istuskelimme metroaseman lippuhallissa katsoessani Lotalle GPRS:llä Reittioppaasta aikatauluja kun yhtäkkiä alkoi jokin ihmeellinen rähinä jonkun tiputtaessa lasipullon maahan. Joku angstiteini alkoi siis rähistä jollekkin hevarille asiasta, vaikkei hän ilmeisesti ollut asiaan millään tavalla osallinen. Omituisia nuo stadin tyypit.

Sitten Martin ja Juuso tulivat, esittelin ihmiset toisilleen ja Lotta lähti lähes välittömästi metrolle Kamppiin aikamoisella kiirulla. Hitto, minun piti halata Lottaa, mutta unohdin sitten. No ei voi mitään, ensi kerralla senkin edestä kuulemma.

Tämän jälkeen menimme ostamaan junaliput. Martin matkusti IC:llä takaisin Lahteen ja me Juuson kanssa Napapiirin pikajunalla (Kolariin - till Kollision) kotio Tampereelle. Meidän lippumme tarkistettiin vasta joskus Tikkurilan tienoilla, juna oli pitkä vaikka olikin täysmiehityksellä (ja -naisituksella). Istuimme ravintolavaunussa litteralla Rkt ja joimme muovimukilliset ylihinnoiteltua pullokarjalaa. Tunnelma oli mainio, seitykytlukuliset punasen sävyt yltympäriinsä kompensoivat hirveän kiskonnan. Juuso on mulle nyt kympin auki. :D

Palasimme sitten lippujen osoittamaan vaunuosastoon (ihan ravintelivaunun vieressä!) ja aloimme molemmat kännykkämesettää tuttujen kanssa. Juuri ennen Toijalaa päätimme sitten vaihtaa vaunua CEi-vaunuun (ent. 1. ja 2. luokan osastoilla varustettu päivävaunu, nyk. 2. luokan päivävaunu tupakkalooshilla). Emme kuitenkaan/tietenkään tupakoineet (olen 100% savuton).

Juuri kun olimme lähdössä, huomasin että vanha kaverini Mihail torkkui takana. Katoin vähän aikaa, että "tuo on tutunnäköinen" ja olinkin jo lähes varma torkkujan henkilöllisyydestä jo ennen kuin hän avasi silmänsä ja tervehti minua. Sanoin hänelle sitten meneväni kaverin kanssa "tupakkaosastoon, tosin mä en polta." Hieman jäi harmittamaan etten keskustellut hänen kanssaan enempää, mutta mulla oli kuitenkin omaakin matkaseuraa.

Jatkoin mesetystä CEi-vaunussa vanhan 1. luokan ylellisyydessä ja rauhassa, ja pidin itseäni varsin ovelana kettuna. Pikajunien ykkösluokan poistosta oli kuin olikin jotain oikeata hyötyä, nimittäin halvalla loistava istumapaikka. Joskus viime keväänä kait matkustin vastaavalla vaunulla Jyväskylään, muistan tuskastelleeni Orivedellä kun juna oli puoli tuntia asemalla.

Pian olimmekin jo Tampereella. Hyppäsin ekaan bussiin Keskustorille (15) ja kävin katsomassa pysäkkiaikatauluja. 50 olisi tullut vasta älyttömän pitkän ajan päästä ja 16 kymmenen minuutin päästä. Kävelin sitten takaspäin Koskipuistoon asti ja bussi tulikin varsin pian. Bussissa oli joku idiootti narkkarin näköinen amis (anteeksi jos tämä loukkasi jotakuta), joka tarjosi ala-asteikäisten näkösille sätkiä ja joi itse Kurkoa. Luultavasti tarjosi sidukkaakin. Olisi tehnyt niin paljon mieli puuttua asiaan, mutten keksinyt mitään sellaista keinoa millä en vaarantaisi omaa terveyttäni.
Helvetin Lentävänniemen mafia, painukaa hiiteen pilaamasta mun varhaislapsuuden lähiötä.



Eniveis, kokonaisuudessaan varsin onnistunut päivä. Rahanmenoa tosin joku 80 euroa, mutta saan tosta päälle kympin takas vielä. Järkevällä rahankäytöllä tosta oliski voinu nipistää vaan max. joku 10 euroo pois... En uskalla edes ajatella sitä markkahinnoissa.

Aattelin seuraavan kerran tehdä vastaavankaltaisen matkan joskus keväämmällä. Mielellään lunten sulettua.



snip-snap, ote kanavalta #sr2

23:57 < ultrix> Rautatielaki on muuten hauskaa luettavaa
23:57 < ultrix> "Joka harjoittaa luvanvaraista rautatieliikennettä ilman
asianmukaista toimilupaa, on tuomittava luvattomasta
rautatieliikenteen harjoittamisesta sakkoon."
23:58 < ultrix> Kuinkahan suuri sakko lienee kyseessä? :D Vois hommata jostain
oman motin ja ajaa sillä sakon uhallaki jotain baanaa pitkin :-)

Hyvää jouluaattoaLauantai 24.12.2005 02:56

God julafton.

Mulla ei oo enää isovanhempii :/Keskiviikko 21.12.2005 00:09

Mummu kuoli tänään. :( Pitää poistaa se mesestä.
PÄÄTÖS OPINTOTUESTA

Opintotukenne on lakkautettu 1.1.2006 lukien.

Oppilaitos: Messukylän lukio

Perustelut: Opintorahanne on tarkistettu vanhempienne vuoden 2004 verotukseen perustuvien tietojen mukaiseksi 1.1.2006 lukien.

Vanhempien vuositulot:

<plaa>

KANSAN-ELÄ-KELA-ITOS

vai semmosta, ai että vanhempien tulojen kohoaminen on tae siitä että se menee mun opiskeluihin? Yhtä köyhiä sitä ollaan käytännössä joka tapauksessa hei.

kiitti-tack, kela-fpa <3

ööSunnuntai 04.12.2005 20:23

Nousin viideltä (pm) sängystä :D oon vähän kujal.

Pikkuserkku...Lauantai 03.12.2005 20:24

haavottus Rovalla. Onneks hälle tuli ehkä ne vammoist pienimmät, ranteeseen ja naamaan sirpaleita. Niistäki näkyy varmaan arvet loppuiän, henkisistä haavoista puhumattakaan.

http://tietokannat.mil.fi/krh-onnettomuus/


Armeijja on vaaralline paikka.


np: Kate Bush - Running up That Hill

jes marraskuu loppuu kohtaTiistai 29.11.2005 03:42

Marraskuut on perseestä. Tänä vuonna satanu normaalia enemmän marraskuu-paskaa niskaan niin yksittäisten ihmisten kuin Aamulehden taholta. :I Onneks alkaa joulukuu niin pääsee availeen joulukalenterin luukkuja.

Taidan muuttaa Helsinkiin ensi vuonna, riippuen ihan Tampereen kaupunginvaltuuston päätöksestä keskustan liikenneosayleiskaavasta.

7 h päästä matematiikan koe. Yritin valmistautua mutta oli liikaa tehtäviä joten kyrpiinnyin :D
oli sinänsä mielenkiintonen tilaisuus, harmi että meni jossain määrin läskiksi kun mm. tietyt veronmaksajat ilmoittivat mielipiteitään viittaamatta milloin sattui. Olisin odottanut selkeätä selvitystä Tampereen pikaraitiohankkeesta vaikka itse tunnenkin hankkeen varsin yksityiskohtaisesti. Tällä kertaa juteltiin vain muutamalla lauseella ideasta rakentaa Hämeenkatua kautta kulkeva pikaratikka, jota ei ole edes selvitetty muuta kuin pikaratikan suunnittelun alkuvaiheessa, jolloin tämä todettiin huonoksi ideaksi. Itse sanoisin, että idea on OK jos Hämeenkatu saadaan joukkoliikenne(painotteiseksi) kaduksi. Jos henkilöautot kulkevat nykyiseen malliin Hämeenkadulla ja bussit tasaavat aikataulujaan Keskustorilla (bussikaistan päällä!), ei Hämeenkatua kulkevalla pikaratikalla ole välttämättä niitä etuja tunneliratikkaan nähden.

Toivottavasti seuraavan vastaavankaltaiseen tilaisuuteen saadaan enemmän väkeä ja paremmat tilat, mieluiten jonkinlainen auditorio. Itse yritän ainakin kampanjoida ystävilleni jos näitä vielä lähifutuurissa pidetään.

____

Tämän tilaisuuden päätteeksi kävin Paavolan Karin (killerpop) kanssa muutamalla olusella Semaforissa, ja keskustelimme huomattavasti kehittävämmin ja tavallista kaduntallaajaa kiinnostavammista aiheista kuten reiteistä ja kalustosta, ei mistään yleislinjauksista "joo, joukkoliikennettä pitäis tehostaa niin että se pääsee ittekannattavaks" vaan nimenomaan niistä keinoista millä siihen voitais päästä. Kari kertoi omasta (pika)ratikkalinjaideastaan, mutta en itse pitänyt sitä järkevänä. Pyynikintori - Keskustori - Sammon aukio - Sammonkatu - Jäähalli - TAYS - Teiskontie - Sammon aukio - K:tori - PYYnikintori on vähän vaillinainen, kun hommanhan nimi pitäisi olla Pispalan kannaksen läpäisykyvyn parantaminen...

Oltiin samaa mieltä siitä, että KABUS = roskaa, Dv12 useimmiten kaikessa dieselromantiikassaankin saastuttava nokideeveri ja joukkoliikenne tulis kilpailuttaa.

15 h untaKeskiviikko 23.11.2005 13:55

Noin nyt on univelat maksettu täysmääräsinä. Menin klo 20 nukkuun ja heräsin äsken. Huhuh.

3 saksanainetta ja se perhanan äikänjuttu vieläki tekemättä... :D

Kun nukkuu näin paljon niin näkee todella outoja unia: näin mm. sellaista unta, missä menin äitini kanssa Lahteen (missä en ole koskaan käynyt!) ja sitten siellä oli ihmeellisen vilkasta ja keskieurooppalaista. Unessani Lahden nupukivikaduilla kulki niin tavallisia dieselbusseja, kuin myös museolinjoina vanhoja kunnon sarvijaakkojakin eli johdinautoja, jotka menivät "vanhojen hienostorouvien asuntoalueille"!
Eikä tässä vielä kaikki, lisäksi kaupungin läpi kulki kiskobussirata jolla meni jokin lättähattu ja kapearaiteinen raitiotie, jonka ratikoilla oli jostain syystä SL:n logot ja blåa linjenin väritykset. :D
Myöhemmin Uni-Lahdessa kulkiessani huomasin kylttejä joissa puhuttiin "Metron laajentamisesta". Ilmeisesti siis unen ratikka oli ns. pikaraitiovaunu, joka voi kulkea niin kadulla, ruoholla, tunnelissa kuin normaaleillakin kiskoilla jos raideleveys sallii.
Oli niin kiero tuo uni että en voinut kuin herätä ihmettelevänä, että "ei se nyt ihan näin voinut mennä". Todellisuudessahan Lahdessa on vain bussilinjoja ja paikallisjunayhteys Helsinki-Riihimäki-Lahti-Kouvola. (ensi vuonna myös Helsinki-Kerava-Lahti...) Kaupunki olisi varmasti kyllä mielenkiintoisempi paikka vierailla jos se olisi kuvailemani kaltainen ;).

Sayounara yöunetTiistai 22.11.2005 06:10

4 saksan kirjotelmaa vielä tekemättä (torstai ehdoton deadline)
1 äikän kirjallisuusarvostelu myös (plus kirja, V. Linnan "täällä pohjan tähden alla" lukematta tietty) -- perjantai ehdoton deadline. Rästiläksynä myös pitäis kirjottaa jostain onko joku saamarin kielilainsäädäntö oikein. No on se mun mielestä enimmäkseen.
6 laitonta poissaoloo matikasta ja äikästä, eli täytyy reksille mennä selvittään

sit pitää jostain kaivaa yo-ilimottautumiskaavakkeekki


Miten voi mennä lukion helpoin jakso näin penkin alle? >:O

Ja koska mä saan mennä rauhas nukkuun?