IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 18.08.2007 05:08

Hehe joku saa hiukka kuulla..

23.10 Puhelin soi. Olin istumassa iltaa äidin luona ja HooPee halusi välttämättä hakea mut kotiutuessaan kesäjuhlilta. Jo soittaessa tien päältä oli arvattavaa, että humalan taso oli rapea. Tämä todettiin äitin kanssa myös ihan omin silmin samalla ko kuunneltiin sen juttuja. Olihan se saanut metromatkalla Herttoniemestä saanut kaksi uutta ystävää. Kertoi myös jutelleensa pitkään tyttöjen kanssa (anteeksi näin varmuuden vuoksi molemmat ja Heini son sulle sitten ainankin yhden kaljan auki), saunoneensa (no sen arvasin, kun sukat oli jalassa väärin päin) ja soittaneensa kitarrraaa (tai kuunnelleensa ko Masa soittaa, joka on kuulemma aivan loistava ja silleen). Niin ja tietysti se muisti kertoa, että on selostanut kaikille meidän tapaamista. Voin kuvitella :D. Onhan tuo aika hellyyttävä ollessaan iloinen.

Kotiin tultiin miehen kanssa klo 0.16. Meidän matka äitiltä kotiin vei kaksikymmentä minuuttia. Matkaa on noin 500m. Mies kun oli varma, ettei uni tuu todellakaan ennen kolmee neljää, ni eihän meillä kiirettä.

0.23 Herra sammui sohvalle ja mä olen tässä nyt odotellu tovin että saisin sen hereille. Kantamista vois kohta yrittää, mutta jo pinnasängyn siirto meinas käynnistää synnytyksen, niin mitenköhän kävis 80 kilon lihakimpaleen kanssa? Voisi olla taas terapiaryhmän puhelinnumerot jaossa jos tuon joutuisi raahaamaan synnytykseen ;)

[Ei aihetta]Perjantai 17.08.2007 20:40

Voi luoja, että perjantait osaakin olla kuollettavan tylsiä. Mä olen yrittänyt viihdyttää itseäni vaikka ja miten, mutta silti aika ei kulu tai mikään ei onnistu.

Päivän ohjelmakokeiluja:
-Aloitin kirjoittelemaan odottavien keskustelupalstalle, niin että nyt nekin tietää ettei mulla oo elämää ( n. 20 kommenttia idag vaan). Kukaan ei kuitenkaan kommentoi mulle takas :P

-Aloitin siivoamaan Papun huonetta, mutta supistelut ja päänsärky pakotti lopettamaan. Nyt koko kämpässä on kaaos.

-Aloitin keittiön siivoomisen ja ruuanlaiton itselle koska solisi hieman keveempää, mutta sitten tuli pahoinvointi ja oksetus

-Jatkoin Die Hardin kattomista, mutta en enää muistanut missä mentiin ni se pilas leffan.

-Kaikki idlaa ni se irkkaamisen ilostakin sitten vaan.

-Lajittelin pyykit suihkuhuoneen lattialle ja ne jäi sinne kun niitä ei supistuksilta ylös saa. Ompahan lajiteltu kuitenkin. Tietty nyt ei vaan pääse suihkuun

- Lukenut kirjaa, murtta päänsärky ko alko ni sekin jäi tietty

-Tarkkaillut itteeni terkkarin ohjeiden mukaan. Ei muutoksia mihinkään koko päivänä :P


Oliskos jatkoehdotuksia. Mitäs nyt sit? Tosin tätä aikaan saamaani kaaosta ko kattelee ni ei täs oo kyllä paljon millään muulla kuin pommilla tekemistä :P

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.08.2007 17:51

Ah ihanaa huomenna on palkkapäivä. Taidampa taas karata heti aamusta kaupuntille törsäilee. Jäätelökin maistuisi..

Hopsukka <3Keskiviikko 15.08.2007 17:50

Aina kaikki kyselyt ovat vain itsestäsi. Tuhlatkaamme siis hetki aikaamme epäitsekkääseen ajatteluun ja täytä tämä kysely kumppanistasi/ parhaasta ystävästäsi/ parturistasi/ äidistäsi/ jostain muusta henkilöstä, joka on sinulle hyvin tärkeä ja jonka tunnet hyvin. Kuinka hyvin hänet itse asiassa tunnetkaan?

1. Mikä on hänen nimensä?
* H-P

2. Mikä on hänen toinen nimensä?
* Vain yksi yhdistelmänimi

3. Milloin tutustuitte?
* 9.2.2001 (ekan kerran tavattiin)

4. Missä?
* Katajanokan terminaalissa

5. Oliko se "rakkautta" ensi silmäyksellä?
* Onli Posu nous

6. Mitä hän ajattelee sinusta?
* Että olen pylly tai posu, pieni huolestunut heikkohermoinen eläin

7. Mitä ajattelet hänestä?
* Että son ällö ja posu, tasapainoinen ja rauhallinen eläin

8. Miksi pidätte toisistanne?
* Rimmataan yhdessä hyvin.


9. MIKÄ ON HÄNEN..

-musamakunsa
* proge

-suosikkibiisinsä?
* Vaihtelee kausittain

-suosikkivaatteensa?
* Lököhousut (puolipitkät shortsit tahi mexxin reisitaskulliset), BillaBongin -paita ja skede-kengät? Nii ja tietty Porkkikset!!1

-suosikkinäyttelijänsä?
* Pitkä lista samoja kuin mulla ja Christian Bale

-suosikki bändinsä/artistinsa?
* Dream Theather (ja Helsingin keikka on 4 päivää Papun lasketun ajan jälkeen.. )

-suosikkiruokansa?
* Eläimet ja niiden ruuat

-suosikki alkoholijuoma?
* Lonkeroa juonut viime aikoina, mutta kai se edelleen rinksuista oikeesti tykkää.

-suosikkijäätelönsä?
* Kaikki käy. Suosikki on se, jonka se voi syyä salaa

-suosikkituoksunsa?
*Puhdas ja savuton

-huono tapansa?
* "Joo joo"

-salainen fetissinsä?
* Peput tietty

-suosikki radiokanavansa?
* Rokkia se vissiin kuuntelee silloin kun kuuntelee

-suosikki tv-ohjelmansa?
* UFC, House, Heroes, Jeriko ja varmaan Dexter?

-mottonsa?
* "Yes taskmaster"


10. HÄN INHOAA..

-biisiä?
* kts. alla

-bändiä?
* Michael Jacksonia en ainankaan saa koskaan kuunnella :/

-ruokaa?
* Rössypottuja

-juomaa?
* Kaljaa ja maitoa

-ihmistä?
* Onia

-tv-ohjelmaa?
* Tuhkimotarinaa ( 27.8 alkaen taas subilla)

-ääntä?
* Epävireinen laulu


11. Kummasta hän pitää enemmän, auringonlaskusta vai auringonnoususta?
* Laskusta. Aamulla son niin kohmeisen oloinen, et tuskin nauttii ellei valvo siihi saakka

12. Menestyykö Lordi euroviisuissa?
* Tai epäillä

13. Jos kysyt häneltä, kumpi tuli ensin, muna vai kana, mitä hän vastaa?
* Muna?

14. onko lasi hänen mielestään puoliksi tyhjä vai täynnä?
* Puoliksi täynnä tietenkin.

15. Milloin hän kärsi ensimmäisen kerran sydänsuruista?
* Varmaan silloin kun se ekan kerran ihastui

16. Mikä on romanttisinta, mitä hänelle on sanottu?
* KAi son jotain mitä moon sanonut? Hmph

17. Milloin hän itki viimeksi kanssasi?
* Siitä on jo aika kauan aikaa

18. Milloin nauroitte viimeksi yhdessä?
* En olekkaan muuten varma. Hämäävää

19. Milloin loukkasit häntä viimeksi?
* Varmaan son tapahtunut tässä kesän aikana. Papu saa mun parhaat puolet esiin

20. Milloin hän on loukannut sinua viimeksi?
* Siitä on tovi

21. Kun viimeksi riitelitte, oliko se jostain tyhjänpäiväsestä vai oikea riita?
* Yleensä asiat on aika tyhjänpäiväsii aina loppujen lopuksi.

22. Minkä väriset silmät hänellä on?
* Ruskee ja sininen. Tosin toinen lienee jo tähän aikaan päivästä punainen

23. Mitä hän inhoaa itsessään?
* "roikkuvaa tyttöpeppua"

24. Mistä hän pitää itsessään?
* skillseist tietty ;)

25. Onko hänellä hyvät perhesuhteet?
* On

26. Mistä asioista hän on riippuvainen?
* Kitarasta, kinkyista urheilulajeista ja ajoittain Ed:stä

27. Mikä on hänen suosikkibiisinsä tällä hetkellä?
* En tienny ekallakaan kertaa

28. Milloin viimeksi kuulit hänen äänensä?
* Yöllä

29. Mitä hän arvostaa sinussa?
* Se on aina sanpnut olevansa mun kanssa saadakseen Onin, että kai sitä?

30. Juoko hän?
* Vettä lähinnä

31. Polttaako hän?
*Ei

32. Mistä hän pitää vastakkaisessa sukupuolessa?
* Tisseistä ja luonteesta?

33. Onko hän ikinä pettänyt ketään?
* Ei ainankaan siinä mielessä


34. KUMMAN HÄN VALITSEE:

-kirsikka vai mansikka?
* Mansikka

-kesä vai talvi?
* Kesä

-pizza vai hampurilainen?
* Pizza, hiilarit on helpompi kaapii pois ;)

-koira vai kissa?
* Kissa

-sähköhammasharja vai perinteinen hammasharja?
* Perinteinen

-Jessica vai Britney?
* Öööööö ööö. Britnii?

-musta vai valkoinen?
* Musta

-rasavilli vai rauhallinen?
* Rauhallinen

-tumma vai vaalea?
* Tumma se kuulemma oli aiemmin.. Nyt en tiijä. Toiv. vaalea

-tietokone vai tv?
* Tietokone

-seksikäs vai söpö?
* Söpö

-slovari vai rock-biisi?
* Rock

-perhe vai ystävät?
* Perhe

-tatuoinnit vai lävärit?
* Ei kumpaakaan

-lyhyet vai pitkät hiukset?
* Pitkät

-Potterit vai Taru sormusten herrasta?
* Tarut

-kirja vai lehti?
* Kirja.


37. Millainen puhelin hänellä on?
* Nokialainen, joku hieno malli tiätty

38. Lähettääkö hän enemmän tekstiviestejä vai soittaako hän?
* Soittaa

39. Onko hän koskaan menettänyt jotain hyvin tärkeää?
* On

40. Puhuuko suoraan vai kierteleekö hän?
* Yleensä suoraan, mutta jotkut asiat pitää kiskoo ulos

41. Onko hän ikinä aikonut kasvissyöjäksi?
* Varsinainen piipertäjä son nytkin, että hyvin todennäköisesti

42. Osaako hän soittaa mitään instrumenttia?
* Juh

43. Voisiko hän seurustella itseään kymmenen vuotta vanhemman kanssa?
* Miksi ei

44. Onko mitään mitä hän ei tekisi rahasta?
* On

45. Mikä on hänen horoskooppi merkkinsä?
* Leijona

46. Minkä värinen hänen sängynpeitteensä on?
* Sininen, mutta olisi kiva jos solisi ruskea. Sopisi paremmin verhoihin *vink*

47. Omistaako hän messengerin?
* Joo, kiitos mun

48. Lakkaako hän varpaankynsiään?
* Ei edes mun :(

49. Mitä hänen pitäisi aina tehdä mutta hän ei ikinä jaksa/muista?
* Kotiasioita

50. Onko hän liian kiltti?
* ON!

51. Pystyykö hän hillitsemään itseään?
* Liiankin hyvin useimmiten

52. Onko hän hyvä rahankäyttäjä?
* Pihi posu. Onneksi

53. Mitä sanaa hän käyttää usein/mistä hän puhuu usein?
* Kiloista ja Papusta

54. Luottaako hän sinuun täydellisesti?
* Toivottavasti

55. Mikä on hänen erikoistaitonsa?
* Hyväntahtoisuus

56. Seurusteleeko hän tällä hetkellä?
* Ei

57. Jos ei: onko hän ihastunut/rakastunut johonkin tällä hetkellä?
* Paree olisi..

58. Mikä oli hänen ensimmäisen ihastuksensa nimi?
* Empäs tiijä

59. Mitä lemmikkieläimiä hän on omistanut?
* 2 kissaahan niillä on ollu.

60. Onko hän ikinä lyönyt ketään?
* Viimeksi maanantaina. Sen verran se on mustelmilla, et toivoisin ainankin sen lyöneen takas

61. Rakastatko häntä?
* Kauheesti

[Ei aihetta]Tiistai 14.08.2007 14:17

Hui mikä ukkonen! Hui mikä sade!

.. ja mun pitäs lähtee kömpii meikkuun lääkäriin. Huoh. Muistinko mainita, että en omista sateensuojaa?

[Ei aihetta]Lauantai 11.08.2007 16:05

Ou Mama!

Bloodhound Gang Nosturissa 26.8. Nyt panee jännittää tuleeko lipulle olemaan käyttöä. Rok rok!

[Ei aihetta]Torstai 09.08.2007 16:51

HA! Kyllä se ite hampurilaisilla, mutta ei oo voinnu mulle tuua ->

http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=672801

[Ei aihetta]Torstai 09.08.2007 13:21

Ai ni ja mä en sit syö enää koskaan.

Piti selata tänään Thinspiration-juttuja, mutta niistä tulee nälkä ni olkoon. (No hei pro anojen päiväkirjat; "Iiik moon syönyt tänään omenan ja kurkkuu." Vähemmästäkin tekee mieli juustohampurilaista.)

[Ei aihetta]Torstai 09.08.2007 13:16

Mieltä ylentävää.

Neuvolan vaaka näytti tänään + 2 kiloa viime viikkoon nähden. Kaksi kiloa viikossa on aika jumalaton määrä. Masennuin ja ostin itselleni perunamuussia.

Kotona vaaka näytti muussin jälkeen + 20 kiloa neuvolan punnitukseen. Tulipas kevyt ja näpsäkkä olo.

Mä toivon, että kotivaaka on se rikki oleva..