IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Politiikka
Perustettu
29.8.2009
Tilastot
Käyntejä: 3 934
Koko
43 jäsentä
Tyttöjä: 5 (12 %)
Poikia: 38 (88 %)
Keski-ikä
38,1 vuotta
Otos: 35 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 36,7 vuotta
Poikien keski-ikä: 38,3 vuotta
Ylläpitäjä
Pulttikristus
Valvojat
Pulttikristus

Jäsenet (43)

OamizombiedustOerdePasi-73SharionBaron_HenryJuho_87RadaR--Morsum`HAKKI`KlonnarielioesyksyJeminaah^erkkipena__MikaM
« Uudemmat -
Monet ovat hämmästelleet kuinka iso juttu tasa-arvoisesta avioliittolaista nousi. Todellisuudessahan kyse on varsin pienestä asiasta. Suurta on lähinnä sen symbolinen merkitys. Siksipä onkin järkyttävää, miten kovan haloon avioliittolain uudistuksen vastustajat tästä nostivat. Lain uudistuksen olisi pitänyt olla ihan läpihuutojuttu. On itsestäänselvää, ettei perheitä voida asettaa eriarvoiseen asemaan seksuaalisen suuntaumuksen vuoksi. Nyt on hyvä suunnata katseet KD:n, persujen ja keskustan riveihin. Sieltä löytyy suurimmat tyhjästä valittajat. Varsinkin KD:n ja persujen toiminta oli järkyttävää. KD kyllä hyväksyy mukisematta kaikki perheitä koskevat heikennykset, mutta tällainen symbolinen kaikkien perheiden asettaminen samaan asemaan avioliittokysymyksessä onkin puolueelle suuri kynnyskysymys. Pohjat veti myös Soini, joka vaati puoluekuria tällaisessa kysymyksessä. Nyt on jokaisella paikka miettiä, onko tällaisilla puolueilla todella mitään virkaa maan politiikassa. Puolueilla, joiden tärkein tehtävä näyttää olevan vastustaa seksuaalisen suuntaumuksen vapautta.
Kävin Jiri Kerosen kanssa pitkän keskustelun verotuksesta ja sen moraalisuudesta. Pääaiheeksi nousi kysymys siitä, onko verotus vapaaehtoista vai ei; minun kanta oli ja on, että verotus ei ole vapaaehtoista, vaan siihen pakotetaan väkivalloin, kun taas Kerosen näkemys on, että verotus on täysin vapaaehtoista kaikille.

Kerosen argumenttien kantava teesi oli, että jokainen Suomen kansalainen on vapaa muuttamaan pois Suomesta, eli näin ollen kieltäytymäänn maksamasta veroja, joten verotus on vapaaehtoista.

Mielestäni on kummallista, miten joku voi pitää sitä vapaaehtoisuutena, että väkivallan uhalla pakotetaan joko tottelemaan tai muuttamaan pois kodistaan. Tästä yhtälöstä puuttuu vapaaehtoisuus täysin. Jos minä osoittaisin aseella ihmistä ohimolle ja käskisin painamaan napista, joka räjäyttää pommin jossain päin maailmaa, onko reilua väittää, että uhrillani on täysi valinnanvapaus joko painaa, tai olla painamatta nappia?

Minä en ole allekirjoittanut sopimusta, jonka perusteella hyväksyn sen, että valtio varastaa palkastani osuuden omaan käyttöönsä. Tästä huolimatta valtiovalta kidnappaa minut vankilaan jos kieltäydyn luovuttamasta omaisuuttani heille. Kyllä, vaihtoehtonani on muuttaa pois kodistani, mutta onko tuo valintatilanne reilu? Onko sellainen reilu valintatilanne, jossa minun on väkivallan uhalla valittavana joko väkivaltakoneiston edessä nöytyminen tai kotini, perheeni, työni ja koko elämäni jättäminen? Mielestäni ei ole; aivan kuten yllä kuvaamaani pommiesimerkin tilanteessa, valintatilanteessa on tässäkin tapauksessa mukana ohimolleni osoitettava ase, joka tekee valintatilanteesta epäreilun.

Sopimus, joka ei vaadi toisen osapuolen suostumusta ei ole vapaaehtoinen sopimus.

Keronen tarjosi tähän vastaukseksi sitä, että minun vanhempani allekirjoittivat tuon sopimuksen kun päättivät hankkia ja synnyttää minut tässä maassa - näin ollen sopimus sitoo minua, vaikka en itse sitä ole allekirjoittanutkaan. Tässä on muutamakin ongelma. Ensinnäkin, mikä valta vanhemmillani on allekirjoittaa sopimus minun nimissäni kun tuolla logiikalla vanhempanikaan eivät olleet allekirjoittaneet kyseistä sopimusta, vaan heidän vanhempansa ja niin edelleen? Ei tunnu järkevältä, että meidän alistaminen väkivaltaan olisi oikeutettua ja moraalista siksi, että esi-isämme allekirjoittivat siitä sopimuksen kauan ennen kuin edes meidän isovanhemmat olivat syntyneet.

Toisekseen, onko moraalisesti oikeutettua, että vanhemmat pahoinpitelevät lastaan jos hän kieltäytyy kotitöistä sen ikäisenä, että hänellä on teoreettiset mahdollisuudet muuttaa omaan kotiin?

Allekirjoittaisin Kerosen ajatukset, jos minä nyt vapaaehtoisesti muuttaisin kuvitteelliseen Maahan X ja kansalaisuuden saadakseni minun olisi suostuttava tiettyihin ehtoihin, sen uhalla että ehdoista luopuminen johtaisi väkivaltaisiin toimenpiteisiin. Se olisi reilua, sillä minua tiedotettaisiin kansalaisuuden ehdoista ja vapaana miehenä voisin itse valita suostunko niihin vai en. Ei ongelmaa. Ongelma syntyy siinä, että minä vastoin tahtoani synnyn maahan ja automaattisesti allekirjoitan sopimuksen vastoin tahtoani. On myös hyvä ottaa huomioon, että me ihmisinä kehitymme henkisesti huomattavasti elämämme 20 ensimmäistä ikävuotta. Jos siis esimerkiksi 7-vuotiaana olen aloittanut valtion peruskoulun, on epäreilua olen sen ikäisenä ymmärtänyt aloittavani nyt valtion varastamilla rahoilla rahoitetun koulun ja näin ollen olen velvoitettu myös aikuisena luovuttamaan vauraudestani osan valtiolle, jotta he voivat jatkossakin jatkaa toimiaan.

Jos nyt "ilmestyisin" maailmaan, etenkin tähän maahan, ja eteeni tuotaisiin sopimus, jossa olisi Suomessa asumisen ehdot, eikä minulla olisi perhe- tai työsuhteita Suomeen, voin luvata että en kyseistä järkyttävää sopimusta allekirjoittaisi, varsinkaan valkoisena heteromiehenä.

Moraalin ja etiikan pääasiallinen tarkoitus on aina ollut luoda universaali moraalisääntö massoille ja sitten poikkeus johtajille; ensin uskotellaan massoille, että varastaminen on väärin, jonka jälleen luoda oma termi omalle varastamiselle ja uskotellaan, että se ei olekaan varastamista, vaan "verotusta", joka on moraalisesti oikein, hyveellistä ja jopa välttämätöntä. George Orwell aikoinaan kutsui tätä doublethinkiksi, eli kahden ristiriitaisen uskomuksen samanaikaiseksi hyväksymiseksi.

Tämän jälkeen vaan seurataan kun väkivallan uhrit itse puolustavat pahoinpitelijäänsä kuin lojaalit sotilaat, kuten Jiri Keronen.

Ja jos muutan pois Suomesta, en tee sitä siksi, että verotus on vapaaehtoista, vaan siksi että se on pakollista.

FryGuyEduskuntavaalit 2011Luonut: FryGuyMaanantai 18.04.2011 17:23

"Everything went better than expected"

Kun ennakkoäänten tulokset räpsähtivät ruudulle tasan klo 20.00, en ollut uskoa silmiäni. Persujen 18,7 % kannatus ampui reippaasi yli Niinistön, Heinäluoman ja Kääriäisen veikkauksista sekä oli samalla Suomen historian suurin vaalivoitto. Omat veikkaukseni menivät siis lähes täysin nappiin Keskustan jättitappio mukaan lukien. Tämän vaaleja seuranneen aamun tunnelmat olivat kuitenkin hyvät ja puolueiden järjestys on juuri oikein. Kokoomus ns. "järkipuolueena" suurimpana, SDP aika hyvänä välimallina ja Perussuomalaiset uutena muutosmielisenä puolueena kolmantena.

Vaikka toivoinkin Persujen nousua niin ääntenlaskennan puolivälissä about 60% paikkeilla oli pienet rytmihäiriöt lähellä kun Persut olivat hetken kaikkein suurimpana puolueena 19,5% kannatuksella. Aivan suurimman puolueen paikkaa en olisi heille suonut, mutta kuten jo totesin niin "Everything went better than expected".

Kaikista naurettavinta tänä aamuna on ollut seurata tuota sosiaalisessa mediassa esiintyvää vihanpurkaus-aaltoa, joka on todellinen shitstorm. Kaikkia heitä voisi rahoitella sillä, että Persut eivät olleet se suurin puolue. "Hys hys nyt!" Hieman heräsi myös sellainen fiilis, että vanhojen puolueiden kannattajiin kuuluvat lehdet (HS, IS, Iltalehti jne.) ja TV-kanavat (YLE, MTV3 jne.) onnistuivat syöttämään paskaa kymmenille tuhansille tarrautumalla mm. Timo Soinin henkilökohtaisiin asioihin. Jos Soinilta olisi esimerkiksi kysytty, että tykkääkö hän kaalilaatikosta ja vastaus olisi ollut "kyllä" niin nyt facebookista löytyisi kymmenen ryhmää, joissa itketään sitä, että sitä on nyt pakko syödä 4 vuotta. Näissä vihanpurkauksissa ei ole ollut siis päätä eikä häntää. Timo Soini kuuluu katoliseen kirkkoon ja vastustaa täten naispappeutta, aborttia, homoliittoja, esiaviollista seksiä ja avioeroa. Kyseessä on henkilökohtaiset mielipiteet eivätkä suinkaan puolueen kannat. Itse kannatan aborttia, naispappeus on yhdentekevää, ihminen saa vapaasti rakastaa ketä/mitä haluaa kunhan se on lakien sallimissa rajoissa, suosittelen esiaviollista seksiä ja jos siitä pidättäytyy niin avioerokin voi olla hyvin mahdollinen. Muistutan myös, että maahanmuuttokriittisyys ja maahanmuuttovastaisuus eivät ole sama asia eikä yksikään suomalaisista puolueista edusta jälkimmäistä. Kyse ei myöskään ole rasismista kuten monet aina onnistuvat väittämään eivätkä Perussuomalaiset kykene viemään Suomea ajassa taaksepäin, sillä aikakonetta ei ole keksitty. Kokoomuksen ollessa suurimpana puolueena en myöskään usko, että Suomi luopuisi eurosta aivan hetkessä, joten hengittäkää rauhassa.

Itsehän en siis äänestänyt Persuja vaikka heitä hieman puolustelenkin.

Tässä vielä puolueiden ääniprosentit ja äänimäärät:

KOK 20,4% 598 369
SDP 19,1% 561 049
PS 19,0% 559 342
KESK 15,8% 463 160
VAS 8,1% 238 473
VIHR 7,2% 212 837
RKP 4,3% 125 865
KD 4,0% 118 514
PIR 0,5% 15 164
MUUT 0,4% 11 742
SKP 0,3% 9 375
M11 0,3% 7 480
VP 0,1% 4 266
ITSP 0,1% 3 389
SSP 0,1% 3 183
STP 0,1% 1 874
KTP 0,1% 1 678
KÖY 0,0% 1 326

Vaalitulos 2011?Maanantai 18.04.2011 17:22, 165 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Eduskuntavaaleissa vain yksi vaalipiiri: koko maa. Äänestäjä merkitsee lippuunsa yhden ehdokkaan sijaan ehdokaslistan haluamassaan järjestyksessä.

Ääntenlaskussa lasketaan ensin ensisijaiset äänet. Ehdokkkaat jotka saavat ensijaisilla äänillä yli äänikynnyksen ovat varmasti valittuja. Seuraavaksi aletaan siirtämään ääniä niiltä ehdokkailta, jotka eivät ylittäneet äänikynnystä ja jotka saivat vähiten ensi- ja toissijaisia ääniä aloittaen vähiten ääniä saaneesta ja edeten eniten ääniä saaneen mutta äänikynnyksen alle jääneeseen ehdokkaaseen. Siirrossa ensisijainen ääni epäsuositulta ehdokkaalta siirtyy äänestäjän toissijaiselle ehdokkaalle. Näin siirretään ääniä ehdokas kerrallaan ja jos jossain vaiheessa joku ensisijaisilla äänillä äänikynnyksen alle jäänyt ehdokas saa ensisijaisista ja toissijaisista jo siirretyistä äänistä tarpeeksi ylittääkseen äänikynnyksen, siirtyy hän valittujen joukkoon eikä hänen ääniään siirretä eteenpäin.

Kun kaikkien (pois lukien ne, joiden ensi- ja toissijaiset äänet riittivät äänikynnykseen) ensisijaisilla äänillä äänikynnyksen alle jääneiden äänet on uudelleenjaettu toissijaisille ehdokkaille aloitetaan alle äänikynnysten jääneiden toissijaisten äänien siirto samalla periaatteella kuin ensimmäinen siirto ja näin jatketaan kunnes ei ole jäljellä enää ainuttakaan siirrettävää ääntä. Tämän jälkeen valitut ehdokkaat saavat kaikki äänensä mukaan eduskuntaan, jossa niiden painoarvo on: omat äänet / kaikkien edustajien äänet.

Näin jokainen valituksi tullut edustaja on aidosti edustamassa jokaista häntä kannattanutta ja äänestyksissään vain siirtää suoraan saamansa äänet äänestystulokseen. Ikään kuin suora kansanäänestys, mutta niin, että edustajasi käyttää äänesi äänestyksessä. Eli edustuksellista demokratiaa.

Kun nyt jokaisella äänestäjällä olisi nyt suoraan oma ehdokas, joka käyttää hänen ääntään, niin esitän lisäpohdinnan. Mitä jos äänestäjä voisikin kesken kauden siirtää äänensä toiselle ehdokkaalle, jos ei ole tyytyväinen oman ehdokkaansa toimintaan. Tämä varmistaisi ehdokkaan jatkuvan vastuunkannon ja sallisi käytännössä suoran demokratian niille, jotka sitä kaipaavat. Mistä tahansa eduskunnan päätöksestä josta suoraa demokratiaa kannattavat haluavat kansanäänestyksen, voidaan sellainen tehdä vain vaihtamalla ehdokasta äänestyksen ajaksi sellaiseen, joka varmasti äänestää omaa kantaa.

Kansanedustajien palkkauksen voisi muuttaa pelkäksi eläkkeeksi, joka on sidottu suoraan valtion taloudelliseen kehitykseen. Jolloin edustajilla olisi kolme hyväksyttävää motiivia toimilleen: 1. Äänestäjien suosio (mahdolliset potkut kesken kauden tai kauden jälkeen) 2. Valtion pitkän tähtäimen taloudellinen kehitys oman eläkkeen muodossa 3. Omatunto.
Vastine median uutisointiin Facebook-lakkokampanjasta.

-=-=-=

Oikaisuja Facebook-lakkokampanjan uutisoinnista



Facebookissa valmistellun yli 110,000 kannattajaa keränneen "Yleislakko 15.10.2010" -aloitteen uutisointi oli pääsääntöisesti yksikantaista, vaillinnaista, ja asiavirheiden täyttämää. Kirjoituksessani pyrin korjaamaan ilmeisimmät median lapsukset, ja kehoitan mediaa uutisoimaan asioista vastuullisemmin ja huolellisemmin, jotta kansa saa lukea tosiasiat kokonaisuudessaan.

Helsingin Sanomat (16/10/2010) otsikoi uutisensa muuta mediaa heijastellen, "Facebook-lakosta tuli pannukakku" ja "Yli satatuhatta uhosi, vain parikymmentä saapui paikalle". Eduskuntatalolla järjestetty mielenosoitus ei kuitenkaan ollut alunperin osa Facebook-kampanjaa, vaan viime hetkellä vireille laitettu jälkiajatus. Löyhästi organisoitu lakkokampanja ei lukuisan kannattajamäärän kertyessä ollut edes tiedoittanut kyseisestä mielenosoituksesta.

Mielenilmaukselle Facebookissa omistettuun erilliseen tapahtumaan "Yleislakko 15.10.2010 Mielenilmaus" saapuvaksi itsensä ilmoitti vain 134 ihmistä. Tämä lukema koko päivän kestäneessä tapahtumassa kaiketi vierailikin, mutta media veti johtopäätöksensä "paristakymmenestä osallistujasta" pitkälti tapahtuman alkuhetkien perusteella. Tapahtuma kuitenkin jatkui yömyöhään, ja kiersi myös kulkueena ympäri Helsingin keskustaa.

Iltalehden "Olitko lakossa?" -mielipidekysely oli lauantaina kello 16:00 saanut 9695 vastausta, ja vastaajista 22% -- eli 2312 oletettavasti työssäkäyvää ihmistä --- ilmoitti olleensa vastalauseena lakossa. Mikäli tähän otantaan on luottaminen, lakkoilijoiden määrä on saattanut maanlaajuisesti olla huomattavasti runsaampilukuinen; 110,000 ajatuksen kannattajasta 22% tekisi peräti 24,200 lakkoilijaa!

Ns. lakkoilijoiden, eli mieltään eduskunnan palkankorotuksia vastaan ilmaisseiden ihmisten yhteiskunnallinen profilointi oli myös hyvin vajavaista. STT uutisoi, "Tiedossa ei ollut, että kukaan olisi jäänyt pois töistä protestin vuoksi." STT:n edustajat eivät kuitenkaan tiettävästi haastatelleet kuin satunnaisia osallistujia. Helsingin Sanomat puolestaan antoi virheellisesti kategorisen lausuman, "Lakkoilijat olivat opiskelijoita, työttömiä ja pienpuolueiden jäseniä."

Olin paikalla kannattelemassa "Suoraa demokratiaa" -banderollia myös YLE:n ja MTV3:n uutisissa, sekä antamassa oman ääneni tukena valitettavan vähälukuiseen ja puutteellisesti organisoituun tapahtumaan. En kuitenkaan mahdu tähän Helsingin Sanomien esittelemään demografiseen profiiliin; olen nimittäin poliittisesti sitoutumaton kansainvälisen IT-yrityksen teknologiajohtaja. Lakko ei sinänsä minua koskenut, koska en työskentele tai asu tätä nykyä Suomessa, mutta yhtä kaikki vastustan kansanedustajien ansiottomia palkankorotuksia.

Helsingin Sanomat viittaa tilastokeskuksen lukemiin, joiden mukaan kansanedustajien palkat ovat kohonneet välillä 2001-2010/q2 vain 29%, siinä missä yksityisen sektorin palkansaajien palkat ovat nousseet peräti 40.6%. Korotus "keskivertosuomalaisen" keskipalkkaan, ja kansanedustajien palkankorotukset heidän tulotasonsa ollessa sellaisenaankin moninkertaisia keskipalkkaan nähden, ovat kuitenkin käytännössä varsin eri asioita.

Iltalehden yleisöäänestyksessä "Ovatko kansanedustajat ansainneet korotuksensa?" kyselyyn vastanneista 51,838 ihmisestä 98% piti korotuksia ansiottomina; tämä on selkeästi suuren yleisön kanta. Siksi useat mielenilmaukseen osallistuneet tahot kuuluttivatkin "suoraa demokratiaa", jotta kansa voisi tosiasiassa vaikuttaa asioihin -- eritoten mielipiteiden ollessa näin jyrkästi napit vastakkain "kansan edustajien" kanssa!

Mielenilmauksen puheenvuoroissa kuulutettiin myös mm. kansanedustajien palkan sitomista keskipalkkaan, jotta he tosiasiassa edustaisivat kansaa. Kysymyshän on viime kädessä siitä, ovatko kansanedustajat tosiasiassa omistautuneet epäitsekkääseen ja rehelliseen kansan edustamiseen ja heidän etujensa ajamiseen heidän ääntänsä kuunnellen, vai ensisijaisesti omien etujensa ajamiseen sekä ne takaavan järjestelmän ylläpitoon.

Media! Uutisoikaa asioista vastuullisesti, ja esittäkää niistä totuudenmukainen kokonaiskuva; mehevät lööpit ja hyvän vaikutusyrityksen marginalisointi toki lisäävät myyntiänne, mutta kyse ei nyt kuitenkaan ole julkimoiden toilailuista, vaan oman kansanne eduista ja oikeuksista, joiden tärkeyden toivoisi olevan itse kullekin itsestäänselvyys. Jään odottamaan seuraavaa kansalaiskampanjaa, vastaisuudessa toivottavasti huolellisemmin organisoituna.

Ystävällisin terveisin,
Markus Oskari Loponen
oslopo@gmail.com
Verkkouutiset kertovat, että Helsingin yliopiston ylioppilaskunta paheksuu kerjäämisen kieltämistä lailla. HYYn mielestä kerjäämisen kieltämisen perusteleminen kaupunkiviihtyvyyden parantamisella on kyseenalaista. HYYn mielestä kerjääminen ei ole turvallisuusuhka, eikä sen ihmisissä aiheuttama kiusaantuminen ole riittävä syy kriminalisointiin. Sinällään ihan järkeviä huomioita HYYltä.

Nykypäivän kieltoihin, sensuuriin ja rajoituksiin painottuneessa Suomessa kaikkiin yksilön vapauksiin puuttuviin säännöksiin on järkevää suhtautua jo lähtökohtaisesti kriittisesti ja miettiä tarkkaan, onko rajoitus välttämätön vai ei. Esimerkiksi tässä kerjäläisten tapauksessa kerjäämiskielto ei puutu millään tavalla itse ongelmaan, vaan ainoastaan oireisiin. Kerjääminen ilmiönä liittyy kaupunkien viihtyvyyttä olennaisemmin Euroopan unionin järjestelmiin ja kysymykseen siitä, olisiko EU:n koskaan edes pitänyt laajentua köyhiin, EU:n jäsenvaatimukset hädintuskin täyttäviin maihin, kuten Romania. Kerjäämisen kieltämisessä kyse ei ole muusta kuin ongelman lakaisemisesta maton alle; ”Poissa silmistä, poissa mielestä.”

HYYn kannanotossa olennaista on kuitenkin kysyä sitä, että miksi helvetissä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ylipäätään ottaa tähän asiaan mitään kantaa. Ylioppilaskunta on yliopisto-opiskelijoiden edunvalvontajärjestö, ei yleispoliittinen yhdistys. Helsingin yliopiston ylioppilaiden etujen valvomiseen puolestaan ei kuulu millään tavalla se, että oppilaskunnan hallitus esittää etujärjestön suulla omia poliittisia mielipiteitään, joita lähellekään kaikki Helsingin yliopiston oppilaat eivät jaa. Tämä on erityisen tärkeä huomio sen vuoksi, että ylioppilaskuntien jäsenyys on pakkojäsenyys, toisin kuin oikeasti poliittisten ja aatteellisten yhdistysten. Jos tahtoo opiskella yliopistossa, ei ylioppilaskunnasta voi käytännössä erota ja sen toimintaa on pakko tukea rahallisesti. Kysymys liittyy välittömästi perus- ja ihmisoikeuksiin.

Suomen perustuslain 13§:n mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Tämä merkitsee sitä, että yhdistysten jäsenyyden tulee lähtökohtaisesti perustua vapaaehtoisuuteen, eli ihmisen perustavanlaatuisiin oikeuksiin kuuluu oikeus olla kuulumatta yhdistyksiin. Kuitenkin yliopistolain 46§:n mukaan kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, kuuluvat ylioppilaskuntaan. Yliopistolaki ja pakkojäsenyys ylioppilaskunnassa ovat vastoin perustuslain takaamaa yhdistymisvapautta. Tämä on mahdollista siksi, että julkisoikeudellisten yhdistysten osalta automaattijäsenyyttä on pidetty mahdollisena edellyttäen, että laissa selvästi ilmaistaan tällaisten yhdistysten julkiset tehtävät. Jos yhdistykseen on pakko kuulua, on perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta olennaista, että yhdistys myös toimii vain ja ainoastaan sille kuuluvalla alueella.

Yliopistolain mukaan ylioppilaskunnan tarkoituksena on olla jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä. Ylioppilaskunnan tehtävänä on osallistua laissa säädetyn yliopiston kasvatustehtävän hoitamiseen valmistamalla opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Lisäksi ylioppilaskunnan erityisenä tehtävänä on nimetä opiskelijoiden edustajat tiettyihin yliopiston toimielimiin, yliopiston opintotukilautakuntaan sekä tarvittaessa osallistua laissa säädettyjen opiskelijain perusterveydenhuoltoa koskevien tehtävien toteuttamiseen. Yliopistolaki kertoo hyvin selkeästi, mitkä ovat ylioppilaskunnan tehtävät.

Missään kohdassa lakia ei sanota, että ylippilaskunnan tehtäviin kuuluu ajaa tiettyjä hallituksen jäsentensä poliittisia näkemyksiä asioista, joilla ei ole minkäänlaista tekemistä tieteellisen tutkimuksen, opiskelijoiden hyvinvoinnin tai minkään muunkaan yliopistoon tai opiskeluun liittyvän asian kanssa. Se, tuleeko kerjäämisen olla laillista vai laitonta, ei kuulu millään tavalla ylioppilaskunnalle, koska kyse on asiasta, jolla ei ole pienintäkään yhteyttä ylioppilaskunnan tarkoitukseen tai yhteenkään sen tehtävään. Tämä on äärimmäisen tärkeää sen vuoksi, että antaessaan lausuntoja, ylioppilaskunta antaa nämä lausunnot kaikkien jäsentensä nimissä. Eli kun ylioppilaskunta astuu tonttinsa ulkopuolelle ja ottaa kantaa asioihin, jotka eivät sille kuulu, se tekee tämän edustaen kaikkia jäseniään ja käyttäen koko jäsenistönsä arvovaltaa.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden vuoksi on moraalisesti kieroutunutta, että ylioppilaskunta esittää mielipiteitä asioista, jotka eivät sille kuulu, ja joista sen jäsenistöllä ei ole minkäänlaista yksimielisyyttä. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että jokaisen yliopisto-opiskelijan on pakko tukea ylioppilaskuntaa riippumatta siitä, miten ylioppilaskunta toimii. Pakkojäsenyyden kannalta ei ole mitään väliä, miten paljon ristiriidassa ylioppilaskunnan ajama politiikka on opiskelijan poliittisten mielipiteiden kanssa. Vaikka ylioppilaskunta antaisi kannanoton, jonka mukaan kaikki juutalaiset tulee ajaa ulos Suomesta, olisi juutalaisen opiskelijan pakko tukea heidän toimintaansa jopa rahallisesti, mikäli hän tahtoo ylipäätään opiskella yliopistossa. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys merkitsee sitä, että ylioppilaskunnan hallitus voi esittää mitä mielipiteitä tahansa ja jokaisen opiskelijan on pakko yksinkertaisesti niellä nämä mielipiteet ilman mahdollisuutta erota yhdistyksestä ja lakata tukemasta sitä.

Ylioppilaskunnan pakkojäsenyys on perusteltu siksi, että ylioppilaskunnalla on tietty, rajattu tehtävä yliopistomaailmassa. Tämän rajatun tehtävän tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi se, että ylioppilaskunta käyttää sille pakosta luovutettuja resursseja valvoakseen jäsentensä etuja, eikä puuhaillakseen sille kuulumattomia. Kun ylioppilaskunta ylittää sille laissa ja sen omissa säännöissä ilmoitetun tehtäväpiirin, se murentaa koko pakkojäsenyyden oikeutuksen. Ylittäessään tehtäväpiirinsä ylioppilaskunta käyttää pakolla keräämiään resursseja väärin ja tehtävänsä vastaisesti. Ylioppilaskunta ei ole poliittinen järjestö, eikä sen tehtävänä ole ajaa minkäänlaista tiettyä politiikkaa, olivat sen hallituksen jäsenet mitä mieltä tahansa. Ylioppilaskunta on ylioppilaiden etujärjestö ja sen tehtävänä on vain ja ainoastaan ajaa jäsentensä etuja. Kun ylioppilaskunta toimii poliittisena järjestönä, se menettää ainoan oikeutuksensa pakkojäsenyydelle.

Yksi typerimmistä ja haitallisimmista kansainvälisesti sekä kansallisesti Suomessa toteutettavista poliittisista järjestelmistä on kannabiksen kieltolaki. Lakia perustellaan pyrkimyksillä vähentää huumausaineiden käyttöä ja kansainvälistä huumerikollisuutta. Kieltolaki epäonnistuu näissä pyrkimyksissään täydellisesti. Käyttöön sillä ei ole juuri mitään vaikutusta, mutta järjestäytyneelle rikollisuudelle se tarjoaa täydellisen tavan luoda resursseja tyhjästä.

Se, miten tiukkoja kannabista koskevat lait ovat, ei juurikaan kiinnosta kannabiksen käyttäjiä itseään. Britanniassa kannabis siirrettiin C-luokan huumeesta B-luokan huumeeksi, mikä merkitsee sitä, että kannabista koskevat rangaistukset kovenivat. Pelkästä kannabiksen hallussapidosta voi saada Britanniassa viisi vuotta linnaa. Britannialaiset uutistoimistot Newsweek ja 1Xtra News tekivät kannabiksen käyttäjille kyselytutkimuksen, jossa kysyttiin, miten kannabista koskevien lakien huomattava tiukentaminen vaikuttaa heidän kannabiksen käyttöönsä. 2 494 vastanneesta kannabiksen käyttäjästä 2 229 sanoivat, että lakien kiristäminen ei vaikuta heidän kannabiksen käyttöönsä. Ainoastaan 102 ihmistä sanoivat lakien kiristämisen saavan heidät vähentämään kannabiksen käyttöä.

Yhdysvalloissa käytetään noin 7 miljardia dollaria vuodessa kannabikseen liittyviin pidätyksiin ja syyttämisiin. Tästä huolimatta kannabiksen saatavuus ei näyttäisi osoittavan merkkejä vähentymisestä. Liittovaltion rahoittaman Monitoring the Future Surveyn tilastojen mukaan 85,6% Yhdysvaltain 12-luokkalaisista katsoi pystyvänsä hankkimaan kannabista joko suhteellisen helposti tai hyvin helposti. Lukua alettiin mitata vuonna 1975, eikä luku ole käytännössä muuttunut miksikään niinä kolmena vuosikymmenenä, joiden aikana kyselyä on toimitettu. Luku ei ole kertaakaan ollut alle 82%. Huolimatta miljardeista verodollareista, joita Yhdysvaltain huumeidenvastaiseen sotaan käytetään, ei sillä ole vaikutusta siihen, saavatko nuoret halutessaan kannabista käsiinsä vai eivät.

Myös kansainvälinen vertailu antaa samanlaista osviittaa. United Nations Office on Drugs and Crimen julkaiseman vuoden 2006 World Drug Reportin mukaan 12,6% Yhdysvaltain kansalaisista käyttää kannabista vuosittain. Vastaava luku on Alankomaissa ainoastaan 6,3%, vaikka kannabista voi polttaa Hollannissa laillisesti. Huumeiden vastaisesta sodastaan tunnetussa USA:ssa kannabista käytetään siis suhteessa noin kaksi kertaa se määrä, mitä Hollannissa, jossa kannabis on dekriminalisoitu. Myös esimerkiksi Britanniassa, Ranskassa ja Sveitsissä kannabiksen käyttö on yleisempää kuin Alankomaissa.

Kannabiksen laillisuus tai laittomuus ei vaikuta juurikaan siihen, miten paljon kannabista käytetään. Myös ylikansalliset järjestöt ovat joutuneet myöntämään tämän saman asian. YK:n akreditoiman Beckley-säätiön kansallinen kannabiskomitea julkaisi raportin YK:n huumausainepolitiikan arvioinnin pohjaksi. Raportin mukaan sillä, onko kannabispolitiikka vapaamielistä vai tiukkaa, ei ole juurikaan vaikutusta kannabiksen käyttöön tai kysyntään. Tiedemiesten, tutkijoiden ja asiantuntijoiden koostaman raportin mukaan suuri osa kannabiksen haitoista liittyy suoraan kieltolakiin ja siitä seuraaviin sosiaalisiin ongelmiin. Raportti kehottaakin tutkimaan kieltolaille vaihtoehtoja, kuten kannabiksen laillistamista ja verottamista.

YK:n lisäksi myös EU:n piiristä on alkanut herätä huomiota kieltolain toimimattomuutta kohtaan. EU:n komission raportin A report on Global Illicit Drugs Markets 1998-2007 johtopäätökset ovat yhdenmukaisia kansallisen kannabiskomitean raportin kanssa. EU:n komission raportin mukaan huumeiden kieltolaeilla on paljon erilaisia negatiivisia, ennalta-arvaamattomia seurauksia. Raportti muun muassa toteaa, että kannabiksen hallussapidon kriminalisointi ei ole juuri vähentänyt kannabiksen käyttöä, mutta sillä on ollut suuri negatiivinen vaikutus kannabiksen hallussapidosta kiinni jääneiden työllisyyteen. ”Lyhyesti sanottuna kieltolaki on aiheuttanut valtavasti vahinkoa, mutta vain vähän, jos lainkaan, hyvää” raportissa kiteytetään.

Kieltolain yksiselitteisin ja ilmiselvin negatiivinen seuraus on luonnollisesti sen tuoma valtava taloudellinen vahinko ilman juuri minkäänlaista vaikutusta kannabiksen käyttöön. Jos laki ei toimi, silloin siihen käytetyt varat menevät hukkaan. Laki kuormittaa oikeuslaitoksia oikeudenkäynneillä ja syyttämisillä, minkä lisäksi lain valvominen vaatii valtavasti poliisien resursseja. Valvonta ei myöskään ole erityisen tehokasta, eikä siihen ole juuri mitään järkeviä keinoja. Helsingin poliisin huumeyksikön johtajan Jari Aarnion mukaan nyrkkisääntönä voidaan pitää, että erilaisten valvontatoimien avulla jakelussa olevasta kannabiksesta saadaan poistettua noin 5 prosenttia. Tehottomuus, oikeuslaitoksen kuormittaminen ja poliisin resurssien kuluminen hukkaan ovat kuitenkin vain osatotuus kieltolain negatiivisista seurauksista, eivätkä ne juurikaan kerro mitään kieltolain suurimmasta haitasta. Kannabiksen kieltolaki nimittäin lisää suoraan järjestäytyneen rikollisuuden tuloja.

Kannabiksen tuottaminen on äärimmäisen helppoa ja verrattuna synteettisiin huumeisiin käytännössä ilmaista. Kannabista kuvaillaan monesti rikkaruohoksi, ja toisin kuin synteettiset huumeet, kuten amfetamiini tai LSD, se ei vaadi juuri minkäänlaista todellista materiaalista panostusta. Kannabista voi valmistaa kuka tahansa miten paljon hyvänsä vailla suurempaa kemiallista osaamista tai laboratoriota. Esimerkiksi lowryder-lajike kasvaa vaikka ämpärissä olohuoneen nurkassa. Tästä johtuu, että kannabiksen hinta ei ole todellisuudessa erityisen suuri. Kannabiksen nykyinen hinta perustuu suurelta osalta siihen, että kannabis on laitonta.

Yli 500 ekonomia, joihin kuuluvat Nobel-palkitut Milton Friedman, George Akerlof ja Vernon L. Smith ovat esittäneet, että kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan kannabiksen hinta nousee, koska sen tarjonta tippuu, mutta sen kysyntä ei laske. Kuten vertailut, kyselyt ja kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, kieltolaki ei vähennä kysyntää. Laki kuitenkin laskee tarjontaa tekemällä viljelystä riskialttiimpaa. Kieltolaki siis nostaa kannabiksen hintaa. Tämä puolestaan aiheuttaa suoraan sitä, että kannabiksesta tulee kieltolain ansiosta järjestäytyneelle rikollisuudelle arvokkaampaa kuin se todellisuudessa on. Kannabiksen kieltolaki merkitsee kirjaimellisesti sitä, että järjestäytynyt rikollisuus voi kasvattaa rahaa puskassa. Tästä johtuen Friedman, Akerlof, Smith ja muut 500 ekonomia ovatkin allekirjoittaneet vetoomuksen kontrolloiduista marketeista kieltolain sijaan. Näkemys ei rajoitu ainoastaan vetoomuksen allekirjoittaneisiin ekonomisteihin, vaan tutkimuksien mukaan kieltolain taloudellisesta haitallisuudesta alkaa olla ekonomien piirissä konsensus.

Kieltolaki ei vähennä kannabiksen käyttöä, eivätkä poliisit pysty sen turvin saamaan juuri mitään aikaiseksi. Laki ei siis täytä niitä tavoitteita, joita varten se on tehty. Se kuitenkin toimii näiden tavoitteiden vastaisesti antamalla järjestäytyneelle rikollisuudelle äärimmäisen helpon ja yksinkertaisen tavan hankkia rahaa. Kannabiksen kieltolaissa on kyse siitä, että yhteiskunnan resursseja käytetään, jotta järjestäytynyt rikollisuus voisi myydä huumeita kalliimmalla kuin niiden arvo on. Laki, joka ei toimi, johon kuluu rahaa ja joka vielä kaiken lisäksi tekee järjestäytyneestä rikollisuudesta helpompaa ja kannattavampaa, on typerä laki. On typerää, jos typeriä lakeja ei kumota.

Suomen maahanmuutto- ja Eurooppa-ministeri Astrid Thors juhlistaa sananvapauden muistopäivää ehdottamalla Sanoma-yhtiön maakuntalehtien haastattelussa, että netin keskustelupalstoille asetetaan vastaavat päätoimittajat. Asia on tietysti sekä absurdi että surkuhupaisa useammastakin syystä, eikä vähiten siksi, että aikaisemmin tänä samana vuonna Astrid Thors itse esitti vaatimuksen, että hallituksen on tuomittava hyökkäykset ilmaisunvapautta kohtaan. Toki sananvapauteen kuuluu oikeus vaatia loogisesti ristiriitaisia asioita, mutta ei se silti fiksua ole.

Lehdessä päätoimittajan tehtävänä on kantaa viimekädessä vastuu siitä, mitä lehdessä kirjoitetaan. Tämä merkitsee päätoimittajan kannalta sitä, että hän joutuu käytännössä käymään läpi kaiken lehteen päätyvän ja poistamaan sieltä materiaalin, josta voi koitua oikeudellisia ongelmia. Pihvi on tietysti se, että julkaistu lehti ei ole samankaltainen ympäristö kuin Internet-foorumii. Julkaistu lehti on toimittajakunnan yksipuolista viestintää. Internet-foorumi taas on interaktiivinen ja lähtökohtaisesti avoin keskustelukanava. Internet-foorumia ei voi verrata suoraan lehteen, vaan enemmänkin toriin tai jopa antiikin Kreikan foorumeihin, joista nettifoorumit ovat saaneet nimensä. Päätoimittajan vaatiminen Internet-foorumilta on tämän vuoksi kuin vaatisi päätoimittajaa torikeskustelulta.

Jos Internet-foorumeilta vaaditaan päätoimittajaa vastaavalla tavalla kuin lehdiltä, siitä seuraa väistämättä kaikkien Suomen foorumien ennakkotarkistus ja -sensuuri. Kukaan järkevä ihminen ei tahdo olla tilanteessa, jossa hän voi saada sakkoja tai linnaa muiden ihmisten tekemistä teoista. Internet-foorumin päätoimittaja olisi kuitenkin juuri tässä vastuussa, joten hänen kannaltaan on järkevintä jättää julkaisematta mitään viestiä, joka voi teoriassakaan saada hänet ongelmiin. On järkevämpää sensuroida paljon kuin sensuroida vähän. Suomen perustuslain 12§ sisältää ehdottoman ennakkosensuurin kiellon, mutta kun ihmiset ja yhteisöt saadaan itse sensuroimaan itseään, voivat hallitsijat kiertää tämän vaatimuksen hyvillä mielin.

Ennakko- ja itsesensuurin osalta ministeri Thorsin sananvapaudenpäivän toivotus liittyy olennaisesti muihin aikaisempiin ehdotuksiin, kuten oikeusministeriön rasistisia rikoksia ja niiden rankaisua pohtineen työryhmän mietintöön sekä oikeusministeriön Internetin valvontaa koskeviin suunnitelmiin. Oikeusministeriön työryhmämietinnössä ehdotettiin rikosoikeudellisen vastuun ulottamista oikeushenkilöille, mikä merkitsisi sitä, että keskustelufoorumin ylläpitäjä joutuisi vastaamaan siitä, mitä ihmiset käyvät hänen foorumillaan kirjoittamassa. Käytännössä ainoastaan murto-osalla foorumeista olisi edes resursseja valvoa kaikkea foorumille kirjoitettua, mikä johtaisi väistämättä keskustelufoorumien vähentymiseen.

Oikeusministeriö on myös miettinyt vastaavan rikosoikeudellisen vastuun ulottamista jopa Facebook-käyttäjille siten, että kuka tahansa Facebookin käyttäjä voisi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen, mikäli sattumanvarainen pelle menee kännipäissään kirjoittelemaan hänen seinälleen kunnianloukkauksia ihmisestä, jota käyttäjä ei ole edes tavannut. Kuinka monella on oikeasti ylipäätään aikaa tuijottaa Facebookinsa seinää ja valvoa, että kukaan ei vain kirjoittaisi sinne törkyä? No, ainakin monilla Turun kaupunginvaltuutetuilla kaupunginvaltuuston istunnoissa, mutta ei mennä nyt siihen.

Kaikki nykyisten hallitsijoiden vaatimukset nettifoorumien ja -keskustelun valvonnasta kärsivät samasta perustavanlaatuisesta ongelmasta. Kaikissa ehdotuksissa nettikeskustelua halutaan käydä tietoverkkohäiriköiden, trollien ja sottakirjoittajien ehdolla ja heille tahdotaan siirtää yhä kasvavissa määrin valtaa häiritä ja estää ihmisten vapaata kansalaiskeskustelua Internetissä. Siinä missä ennen häirikköjen kirjoittamat viestit aiheuttivat korkeintaan mielipahaa ja poistamiseen menevän ajan verran vaivaa valvojille, annetaan kaikissa ehdotusten mukaisissa malleissa jokaiselle maailman Internet-häirikölle myös valta asettaa rikosoikeudellinen uhka jokaisen Suomen foorumin ylläpitäjille tai muulle Internet-käyttäjälle.

Toisin kuin salasanojen kalastelu, tietoturvamurrot tai muu vastaava cyberilkivalta, ei foorumeilla tai Facebookissa huutelu vaadi minkäänlaista osaamista mihinkään suuntaan. Jos pelkällä netissä huutelulla voidaan saada aikaiseksi rikosoikeudellinen vastuu foorumin ylläpitäjälle tai päätoimittajalle, aseistaa se kyvyttömimmänkin nettihäirikön täysin uudella aseella. Jos Internet-häirikköä ennen ehdotuksia voisi verrata kadulla huutelevaan juoppoon, on Internet-häirikkö näiden ehdotusten jälkeen tuo sama juoppo, jolle on annettu ritsa ja pussillinen teräviä kiviä. Häirikköjen aiheuttamasta lähinnä esteettisestä haitasta muuttuu ehdotusten vuoksi valtava konkreettinen haitta, josta voi seurata häkkiä ja pamppua myös niille Internetin käyttäjille, jotka eivät häiriköintiä harrasta. Jos sellaisia on.

Poliittiset puolueet jaetaan perinteisesti oikeiston ja vasemmiston akselille. Klassisessa mielessä oikeistolaisuudella on tarkoitettu taloudellista liberalismia, konservatiivisuutta, isänmaallisia arvoja sekä vapauden korostamista. Vasemmistolla taas on tarkoitettu sosiaalista oikeudenmukaisuutta, muutoksellisuutta, työväenliikkeen arvoja sekä oikeuksien korostamista. Nykyään oikeistolla tarkoitetaan vasemmiston vihollisia ja vasemmistolla oikeiston vihollisia. Mitään muuta merkitystä niillä ei enää ole.

Hyvän esimerkin tästä tarjoavat perussuomalaiset. Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan perussuomalaiset on hieman keskustasta vasemmalla oleva työväenpuolue. Perussuomalaisten kunnallisvaaleissa saaman voiton jälkeen Paavo Lipponen kuitenkin vertasi perussuomalaisten taustalla vaikuttavia ideologioita 1930-luvun äärioikeistolaisiin ideologioihin. Euroopan unionin uutisia välittävä EUObserver puolestaan kertoi Perussuomalaisten kannattavan kovia oikeiston arvoja. Tietysti perussuomalaisetkin tahtovat haukkua muita äärioikeistoksi, jotta heitä itseään ei haukuttaisi. Tämän vuoksi Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala korostikin Ilkka-lehdessä 11.10.2009, miten Muutos 2011 on hänen mielestään äärioikeistoa. Nämä esimerkit eivät ole yksittäistapauksia, vaan arkipäiväinen osa politiikan sekä median retoriikkaa.

Se, miten poliittiseen spektriin liittyvää termistöä käytetään mediassa tai poliitikkojen itsensä keskuudessa, ei seuraa minkäänlaista johdonmukaisuutta tai kaavaa. Kyse on pelkästään kuumasta ilmasta, eli sisällöttömästä aukomisesta vailla minkäänlaista pointtia. Oikeiston ja vasemmiston merkityssisältö vaihtelee tasan sitä mukaa, mitä käyttäjän motiivit sattuvat milloinkin olemaan, missä yhteydessä asiasta puhutaan ja kenen kannalta asiasta puhutaan. Kun itsensä oikeistolaiseksi mieltävä ihminen tahtoo käyttää leimakirvestä, hän toteaa vastustajiensa olevan "kommunisteja" tai "vihervasemmistoa". Kun taas vasemmistolaiseksi itsensä mieltävä tahtoo herjata, ottaa hän esille "fasismin" ja "laitaoikeiston". Mitään perusteita millekään näille määrityksille ei anneta -- koskaan. Jos termit määriteltäisiin, ne menettäisivät tehonsa leimakirveinä.

Myös termien historialliset merkitykset heittävät häränpyllyä ajasta ja paikasta riippuen. Yleinen oletus toisen maailmansodan tilanteesta oli se, että Saksan natsit olivat "äärioikeistoa" ja Neuvosto-Venäjän kommunistit "äärivasemmistoa". Todellisuudessa näillä kahdella järjestelmällä ei kuitenkaan ollut mitään olennaista eroa. Molemmat kannattivat omaa versiotaan sosialismista; Saksalla kyse oli kansallissosialismista ja Neuvostoliitolla kommunistisesta sosialismista. Kumpikaan järjestelmä ei suosinut taloudellista tai poliittista liberalismia. Molemmat järjestelmät olivat totalitaarisia diktatuureja, jossa kaikki valta oli keskittynyt vahvalla hallintakoneistolle. Järjestelmät jaettiin oikeistoon ja vasemmistoon, koska ne olivat sodassa toisiaan vastaan ja pyrkivät demonisoimaan vastustajansa.

Alunperin vasemmisto/oikeisto-akseli on peräisin Ranskasta 1700-luvun loppupuolelta. Status quo'n säilyttämistä kannattaneet istuivat lainsäädäntöelimissä oikealla, siinä missä taas muutosta ajavat tahot istuivat vasemmalla. Tämän vuoksi nykymaailmassakin eletään monessa suhteessa oletuksessa, että oikeistoon liittyisi konservatiivisuus ja vasemmistoon taas muutoksellisuus. Asia ei kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä se, mikä on konservatiivista ja mikä ei, vaihtelee.

Konservatiivisuus (lat. conservare, säilyttää) merkitsee vanhan tilanteen säilyttämistä tai pyrkimystä vanhaan tilanteeseen. Jenkkilässä konservatiiveina pidetään republikaaneja, jotka kannattavat pieniä veroja ja valtion vähäistä puuttumista talouteen. Ihmistä, joka on kannattamassa verovaroilla kustannettavien palvelujen lisäämistä, pidetään Jenkkilässä muutoshenkisenä. Tästä esimerkkinä Barack Obama ja hänen terveydenhuoltouudistuksensa. Suomessa perinteinen järjestelmä taas on ns. hyvinvointivaltio, eli valtio, joka huolehtii verovaroista kustannettavilla sosiaalisilla tulonsiiroilla kansalaistensa hyvinvoinnista. Taloudelliseen vapauteen puuttumisen ja positiivisten oikeuksien korostamisen vuoksi järjestelmää voidaan perustellusti pitää klassisella akselilla vasemmistolaisena. Jos henkilö ehdottaa hyvinvointivaltion ja siihen liittyvien arvojen lopettamista täyden talousliberalismin edessä, ei häntä voida Suomessa pitää mitenkään konservatiivina, mutta tästä huolimatta hänen ajamansa politiikka olisi klassisesssa mielessä oikeistolaista.

Konservatismin liittäminen oikeistoon on vain yksi esimerkki. Ongelma itsessään syntyy siitä, että arvoja ja asioita, joilla ei ole mitään välttämätöntä liitonnaissuhdetta toisiinsa, niputetaan yhteen nimikkeiden alle. Ei ole mitään syytä, miksi vahvasti isänmaallinen ("oikeistolaisuus") duunari ei voisi samaan aikaan kannattaa työväenliikettä ja hyvinvointivaltiota ("vasemmistolaisuus"). Mikään asia koko universumissa ei tee sitä, etteikö äärimmäisen liberaali ("oikeistolaisuus") ekonomi voisi katsoa valtiorajojen olevan puhtaasti keinotekoisia konstruktioita, joita ei tarvita ("vasemmistolaisuus"). Minkäänlainen looginen välttämättömyys ei sääntele sitä, mitkä asiat liittyvät vasemmistolaisuuteen ja mitkä oikeistolaisuuteen. Kyse on puhtaasti ihmisten sanavalinnoista.

Vasemmiston ja oikeiston jaottelusta seuraa se, että poliittiset vaihtoehdot tarjotaan ihmisille könteissä. "Jos kannatat tätä asiaa, silloin kannatat myös tätä asiaa." Kun ihminen ottaa vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden mielivaltaiset etiketit osaksi identiteettiään, hän tekee näistä mielipidekönteistä osan itseään. Todellisuudessa kuitenkaan asioita ei voi koplata yhteen köntiksi, vaan esimerkiksi kysymys kansallisvaltiosta on täysin erillinen kuin kysymys sosiaalisista tulonsiirroista. Vastaavasti yhä suurempi ja suurempi osa asioista ovat sellaisia, että niitä ei voida millään tavalla pistää oikeiston tai vasemmiston perinteiselle akselille. Yksi hyvä esimerkki tästä ovat sähköisen liikenteen tunnistetiedot. Kumpikaan, ei oikeisto eikä vasemmisto, tiedä, mitä nämä tunnistetiedot ovat tai miten suhtautua niihin. Teknologia ja kehitys tuovat jatkuvasti uusia asioita, eivätkä vanhat, kalkkiutuneet oletukset poliittisesta "vasemmasta" ja poliittisesta "oikeasta" pysy sen perässä.

Ihmisten poliittinen jako vasemmistoon ja oikeistoon on vanhentunut ja turhanpäiväinen tapa. Se, mitä siitä todellisuudessa seuraa, on kansan jakaminen itseään vastaan. Kansalle luodaan tällä keinotekoisella jaottelulla omasta keskuudestaan vihollisia, joita syyttää yhteiskunnan erilaisista epäkohdista. Talouskriisin aikana tämä näkyi äärimmäisen selvästi "vasemmistolaisten" syyttäessä talouskriisistä oikeistolaista liberaalipolitiikkaa ja "oikeistolaisten" taas haukkuessa kriisin syyksi vasemmistolaista sääntelyä. Todellisia syyllisiä osoitetaan sormella hyvin harvoin, kun on mahdollista käyttää syntipukkia. Vasemmistolle oikeistossa on aina syntipukki ja oikeistolle puolestaan vasemmistossa.

Koska vasemmistolle tai oikeistolle ei ole edes etäisesti yhtä merkityssisältöä, ajattelevat ihmiset vasemmiston ja oikeiston tarkoittavan eri asioita. Joillekin vasemmistolaisuuteen liittyvät liberaalit ajatukset, toisen mielestä taas se on perinteisesti työväenliike. Joillekin oikeisto on kansallismielisyyttä, toisille klassista liberalismia. Ongelma, mikä tästä seuraa, on se, että ihmiset puhuvat samoilla sanoilla eri asioista, eivätkä tämän vuoksi tajua toisiaan. Keinotekoisen vastakkainasettelun lisäksi vasemmiston ja oikeiston jaottelu etäännyttää ihmisiä toisistaan.

Todellinen poliittinen spektri ei jakaudu vasemmistoon ja oikeistoon. Todellinen poliittinen spektri jakautuu niihin, jotka ovat ihmisten puolella, ja niihin, jotka eivät ole. Jos ihminen on korruptoitunut tai psykopaattinen, ei sillä ole mitään väliä, mitä väriä hän tunnustaa. Jalot ideologiat eivät paina mitään vaakakupissa, jossa on henkilökohtainen etu, raha ja oman valtansa kasvattaminen. Oikeiston ja vasemmiston välisen vastakkainasettelun ja keinotekoisen jaottelun ylläpitäminen vaikeuttaa keskustelua, kangistaa ajattelua ja piilottaa olennaisia kysymyksiä savuverhon taakse. Se on turhaa ja vahingollista.

Marko Sihvonen on ollut eduskuntatalon edessä nälkälakossa 1.2. alkaen vastustaakseen Suomen pohjavesien yksityistämistä ja myymistä ylikansallisille suuryrityksille. Veden hinta on nousemassa räjähdysmäisesti ja nykyinen talouskriisi ainoastaan kiihdyttää tätä. Suomen hallitus on asettamassa lakia, joka mahdollistaa kansallisten pohjavesivarantojen myymisen yksityisille yrityksille. Asia liittyy EU-direktiiveihin.

Asiasta ovat kirjoittaneet ainakin:
Riikka Söyring 1, 2
Veli-Pekka Kortelainen 1
Lars Österman 1
Kullervo Kalervonpoika 1, 2

Marko Sihvoselle on tehty Facebookiin tukiyhteisö ja hänen mielenosoitukselleen on perustettu tukisivusto. Yle ei ole huomioinut Marko Sihvosen mielenosoitusta mitenkään. Suomen lain mukaan laillisen mielenosoituksen järjestämiseksi ei tarvita minkäänlaista lupaa, vaan ainoastaan järjestysluonteinen etukäteisilmoitus viranomaisille. Marko Sihvonen oli todistettavasti tehnyt tämän ilmoituksen. Tästä huolimatta 3.2. poliisit ottivat Marko Sihvosen kiinni ja laittoivat hänet poliisiauton taakse. Poliisi ei perustellut Sihvosen kiinniottoa millään tavalla.

Se, mitä tässä tapahtuu, on, että Suomen virkavalta ei kunnioita lakia, eli sitä ainoaa asiaa, jonka ansiosta heillä on lainkaan minkäänlaista valtaa yli kenenkään toisen. Se, miksi näin tapahtuu, on se, että julkinen valta ei tahdo ihmisten näkevän, että ihmiset pystyvät sanomaan ääneen mielipiteensä julkisen vallan moraalittomista ja oikeudettomista toimista. Julkinen valta ei kestä ihmisten mielipiteitä, joten ihmiset pyritään pelottelemaan hiljaiseksi.

3.5.2009 Helsingin Sanomat uutisoi Suomen syyllistyneen viimeisen 15 vuoden aikana useampaan ihmisoikeusrikkomukseen kuin kaikki muut Pohjoismaat yhteensä. Kun ottaa huomioon sen, että muissa Pohjoismaissa on yhteensä 3,7 nousee luku vielä merkittävämmäksi. Ainoastaan seitsemän Euroopan neuvoston maata on saanut Suomea enemmän tuomioita sananvapauden rikkomisesta. Suomi liukuu jatkuvasti yhä kiihtyvällä tahdilla kohti samankaltaista vastustuksen ja vaikutusmahdollisuudet nujertavaa kontrollijärjestelmää kuin mikä naapurimaa Venäjällä on vallinnut muutamia hassuja poikkeuksia lukuunottamatta koko Suomen nykyisen olemassaolon ajan.

Kehitys ei ole ainutlaatuista Suomessa, vaan tämä sama ilmiö tapahtuu kaikkialla Euroopan unionissa. Naapurimme Ruotsi on ottanut käyttöönsä telekuuntelujärjestelmän, jolla se pystyy valvomaan kaikkea sen rajat ylittävää tietoliikennettä, mikä tarkoittaa käytännössä hyvin suurta osaa Suomen tietoliikennettä. Tämän lisäksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuin vaati Ruotsia ottamaan käyttöönsä lait, jotka pakottavat teleoperaattorit tallentamaan asiakkaidensa puheluja ja sähköposteja.

Britannian hallitseva puolue Labour on luonut keskimäärin 33 uutta rikosta joka ikinen kuukausi siitä asti, kun se on ottanut vallan. Labourin hallituksen aikana on myös ryhdytty asentamaan valvontakameroita 20 000 tuhanteen yksityiseen kotiin. Valtontajärjestelmän hinta on noin 400 miljoonaa puntaa. Britannia on asentamassa kameroita talojen sisälle myös valvoakseen ihmisten naapureita, jalankulkijoita ja katunäkymää.

Ei ole mitään syytä olettaa, että kehitys tulisi pysähtymään siihen pisteeseen, missä se on nyt. Valvonta-, hallinta- ja seurantajärjestelmien kehittely ja implementointi on ainoastaan kiihtynyt ja se kiihtyy yhä edelleen. Koko Euroopan unioni, ei vain Suomi, on kulkemassa kohti köyhää, kurjaa ja hallittua dystopiaa. Tässä ei ole mitään omituista, sillä järjestelmät ja ihmiset niiden takana ovat läpi historian halunneet valtaa muiden ihmisten yli. Nykyhetki olisi historiallinen kuriositeetti, jos niin ei olisi tälläkin hetkellä.

Kansanedustajilla, ministereillä tai virkamiehillä ei ole todellisuudessa lainkaan valtaa. Heidän ainoa valtansa on kirjoittaa paperille tai tietokoneelle asioita ja puhua. Heidän puheensa ja kirjoituksensa vaikuttavat todellisuuteen ainoastaan sen takia, että ihmiset eivät ole vaivautuneet sanomaan vastaan. Kun ihmiset sanovat heille vastaan, heidän hallitsijan viittansa putoaa pois ja heistä tulee tasan samanlaisia tyyppejä kuin kaikista muistakin.

Perjantaina 19.2. Marko Sihvosen tukijoukot järjestävät ulkoilmabileet Arkadianmäellä. Kannattaa myös liittyä Facebookin tukiyhteisöön ja harkita Söyringin ja muiden blogien levittämistä läpi Internetin.
« Uudemmat -