IRC-Galleria

-


Niin usein katoaa aurinko
pilvien lomaan,
niin usein lankeaa varjo
olemattomasta.
Mahdoton ei tarkoita itseään,
se on parodiaa
suoltamassa ihmiselle
ruumiittomuuden ja
maallisuuden rajoittavia sääntöjä.
Niin usein nauran niille,
minä, kuolematon,
elän ikuisesti,
tarkoituksenani kumartaa
vain omaa heijastustani.
Niin usein olen ollut väärässä,
niin usein kaatunut
kuolevaisten arjessa.
Niin usein olen antanut
tajunnalleni luvan työskennellä
kielletyillä alueilla,
niin usein pysähtynyt miettimään,
milloin olisi syytä lopettaa
matkaaminen.
Niin usein on minutkin
työnnetty nurkkaan,
niin usein olen jäänyt
kaipaamaan mahdollisuutta.
Niin usein olen istunut alas
ja hengähtänyt rapisevilla
keuhkoillani,
olenko enää edes minä.
Valkean pinta on kuulasta
ja huokoista,
kynä kohoaa kuin itsestään,
tänään,
lupaan itselleni, en kirjoita
mitään totuudesta.
Niin usein vannon,
että maailman ei tulisi
saada tuntea itseäni.
Silti tuuli on jälleen
humissut ruumiini läpi,
lävistänyt sydämeni.
Tunnen puhalluksen
kylkiluideni välissä,
en ole enää kiinni
tässä maailmassa,
mutta minne muuallekaan
menisin?
Vuodatin minuuteni verenä arkille,
suojamuureni vavahtelevat
ja sortuvat,
kylmän kyynisyyden haarniskani
rapistuu.
Sisimpäni on suojatta,
haavoitun jokaisesta
sinkoavasta sanasta.
Nyt hovini nauraa ulvoen,
olenkin inhimillinen.


-


Mietin usein miksi ihmisellä on niin suuret aivot joista hän käyttää vain murto-osaa.

Muikkuhymyä ku ei muuta osata!

"Täs on Taisto moi. Asun

a) Pirkanmaalla,
b) Eteläpohjanmaalla ja/tai
c) Kustavissa."

Taisto perkele, muutatpa äkkiä.

T: "MENIKÖ PLIKOILLA PUPU PÖKSYYN?"
P+E: *oksennusääni*

xxx [maanikko]

P.S. Jouluja Perkele. Taistollekkin x D