IRC-Galleria

-


Ei se haittaa,
vaikkei maailmassa ole valoa.
Ei se tuntuisi miltään,
kun on jo turtana
pimeydestä.
Ei se haittaa,
vaikka kartattekin seuraani,
olen tutustunut sieluuni,
ymmärrän jo,
miksi ette kaipaa luokseni.
Ei se haittaa,
vaikka lumi muuttuu
harmaaksi ja vettyy,
viattomuus on muutenkin
vain harhaa.
Ei se haittaa,
vaikken pysty hallitsemaan
ympäristöäni,
putoavat esineet
syleilevät maanpintaa
räjähtäen siruiksi intohimosta.
Ei se haittaa,
vaikka tuntuu etten osaa
elää tuhoamatta itseäni.
Onneksi hätää ei ole,
vaikka ajattelisin
aivoni tuhkaksi,
pysäyttäisin verenkiertoni.
Jäähän minulle muutakin
kuollutta lihasmassaa,
katsokaa vaikka sydäntäni.


-

Ei kiinnosta mikään milloinkaan kenenkään kanssa kaikkein vähiten itseni seurassa.


xxx [maanikko]

-


Niin usein katoaa aurinko
pilvien lomaan,
niin usein lankeaa varjo
olemattomasta.
Mahdoton ei tarkoita itseään,
se on parodiaa
suoltamassa ihmiselle
ruumiittomuuden ja
maallisuuden rajoittavia sääntöjä.
Niin usein nauran niille,
minä, kuolematon,
elän ikuisesti,
tarkoituksenani kumartaa
vain omaa heijastustani.
Niin usein olen ollut väärässä,
niin usein kaatunut
kuolevaisten arjessa.
Niin usein olen antanut
tajunnalleni luvan työskennellä
kielletyillä alueilla,
niin usein pysähtynyt miettimään,
milloin olisi syytä lopettaa
matkaaminen.
Niin usein on minutkin
työnnetty nurkkaan,
niin usein olen jäänyt
kaipaamaan mahdollisuutta.
Niin usein olen istunut alas
ja hengähtänyt rapisevilla
keuhkoillani,
olenko enää edes minä.
Valkean pinta on kuulasta
ja huokoista,
kynä kohoaa kuin itsestään,
tänään,
lupaan itselleni, en kirjoita
mitään totuudesta.
Niin usein vannon,
että maailman ei tulisi
saada tuntea itseäni.
Silti tuuli on jälleen
humissut ruumiini läpi,
lävistänyt sydämeni.
Tunnen puhalluksen
kylkiluideni välissä,
en ole enää kiinni
tässä maailmassa,
mutta minne muuallekaan
menisin?
Vuodatin minuuteni verenä arkille,
suojamuureni vavahtelevat
ja sortuvat,
kylmän kyynisyyden haarniskani
rapistuu.
Sisimpäni on suojatta,
haavoitun jokaisesta
sinkoavasta sanasta.
Nyt hovini nauraa ulvoen,
olenkin inhimillinen.


-


Mietin usein miksi ihmisellä on niin suuret aivot joista hän käyttää vain murto-osaa.

Muikkuhymyä ku ei muuta osata!

"Täs on Taisto moi. Asun

a) Pirkanmaalla,
b) Eteläpohjanmaalla ja/tai
c) Kustavissa."

Taisto perkele, muutatpa äkkiä.

T: "MENIKÖ PLIKOILLA PUPU PÖKSYYN?"
P+E: *oksennusääni*

xxx [maanikko]

P.S. Jouluja Perkele. Taistollekkin x D

-


Liekki värisee yötuulessa,
ei sitä suojaamaan ole
saatu turvaa lyhdyn seinistä,
vaan se on kääriytyneenä
katoavaan,
ajan tomun raiskaamaan
sammuvaan tajuntaani.
Elämänhaluni saa varjot
tanssimaan seinillä,
en muista milloin viimeksi
en pelännyt sen häviävän
savukiehkuraksi ilmaan.
Tuli luomaan elämää
ja tuli tuhoamaan sitä,
tuli luomaan elämänhalu,
ja tuli tuhoamaan se.
Niin epävarmaa,
niin hiljaisen kaunista,
jos sen voisi poistaa,
sammuttaisitko lyhtyni
suudelmalla, hyväilisit silmistäni
valumaan kristalliset kyyneleet?
Mahdoton tekee itsensä
käsittämättömäksi, liian vaikea
katsoa itseään peiliin,
jos on jo sisältä kuollut.
Käärinliinat hyväilevät silkkisesti
tajuntaani,
katoavaa valonkaarta peilissä,
takaisin heijastuu parina
tummat syvyydet.
Ihmisen silmistä näkee
synnit, eletyn elämän,
tuskan ja onnen.
Kaiken alla laulaa kuolema
omia virsiään.


-

Kaikki kuolevat aikanaan. Jotkut aloittavat sen sisältä. Rakkaille ystävilleni, toivon ettette päästä irti elämästä. Jäisin kaipaamaan teitä..

xxx [maanikko]

-


Tekopyhyyteni musertaa
rintakehääni,
itseriittoisuuteni särkee
peilit.
Pelkkä hengittäminen
ei anna oikeutta
sanoihini,
olen pyhä elämisen
tarkoituksettomuus.
Häviän savuksi ilmaan,
sanani ovat
hiljaisuutta ja usvaa.
Hukun materiaan,
siihen itsevalitsemaani.
Huudan vastalauseen
muiden äänettömyydelle,
en kysy enkä vastaa.
Luoja toi minut
ironiaksi viisauden keskelle.
Ympäristöni pilkka
kehoittaa vetäytymään,
kutsukaa minua erakoksi.
Tekotaiteellisuus, ota minut
siipiesi suojaan!


-

Yhtenä päivänä Pirjolla (raiimo) hilluessani tunsin tarvetta tämän rustaamiseen. Koko päivä kaupungilla, jossa ensin halveksin materiaa ja sitten tarrasin siihen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.. Sen tekopyhemmäksi tuskin enää ihminen menee..

xxx [maanikko]

-


Mikään osa tajunnastani
ei enää oikeasti ole valveilla,
luomieni alla on kilo sahanpurua.
Miksen voisi nukahtaa,
sulkea silmiäni niin
että ne pysyisivät suljettuina
sen kuusi vaadittavaa tuntia,
tai edes vartin.
Unettomuus tukehduttaa minua,
saa kurkkuni kuivumaan,
pakko nousta juomaan,
en enää pysy perässä monesko
lasillinen se on riutuvaan kehooni.
Käännän kylkeäni, etsin asentoa,
jossa voisin rentoutua.
Itsepetokseksi minun on se luokiteltava,
mieletöntä yrittää rentoutua
jollet saa ajatuksiasi järjestykseen.
Milloin rauhaisasta ja hiljaisesta yöstä
tuli ikuinen kurimus,
minuutit ovat alitajunnassani takovia kongeja,
voi miten voikaan olla kirkas kuunhohde.
Suljen sälekaihtimia,
riivin verhoja ikkunoiden peitoksi.
Rukoilen että voisin niin peittää
myös silmäni, sieluni peilit
ja väsymyksen syvät lähteet.


-

Unettomuus voi viedä hengen.

xxx _silinteri_

-

Ei kai hiljaisuudessa
ollut mitään vikaa
niin kauan kun sen
valitsi itse.
Kun sai sanoa ylpeänä,
olen tehnyt itse valintani,
muuttunut yksinäisyydessäni
joutseneksi,
niin nauroin rumille
ankanpoikasille.
Mutta ylentäessäni itseni
liian korkealle,
en huomannut vajoavani,
muuttuvani alhaisemmaksi
kuin syvästi halveksimani
olennot.
Olen itse samaa
pohjasakkaa, johon
en ymmärtänyt kuuluvani.
Ylpeys kävi lankeemukseni edellä,
murruin ja hajosin,
levitin habitukseni tuuleen
kuin vainajan tuhkan.
Nyt ei kukaan
vain ole lausumassa
rukouksia tai
puheita kuolleen
muistolle.
Missä ovat itkijänaiset?

-

Sanomattakin selvää on kaikille etten sovellu tälle alalle. Rakastan graafista viestintää, mutten todellakaan pärjää siinä..

xxx _silinteri_

-

Olohuoneen nurkasta
tuijottaa musta silmä,
vaarattomana ja viattomana.
Ojennan kättäni,
en enää usko olevani
ajatteleva olento,
joku muu käskee tekemään.
Lihas lihakselta, kohoaminen,
lasku kylmään, muoviseen,
sormet kiertyvät.
Nappuloita, niin paljon!
Aivot kuumeiset,
vastauksien etsiminen,
avatakko suurin media,
upottaa aivonsa informaation
virtaan..
Törky ja saasta lävistävät
aivoni, turhuus on saanut nimensä.
Televisio, ainut kanava,
jolla tunteet ovat totta
ja elämä kaunista ja dramaattista.

-

Onneksi en turhautunut Televisioon kun Idolssia esitettiin. Perseestä semmoiset ohjelmat.

xxx _silinteri_

-

Saat minut katoamaan
vaikken ikinä ollutkaan
läsnä elämässäsi.
Muutama nauru
ja juovuttava kuiskaus,
ja taioit minut ulos
rivienvälistä.
Vaikka syytätkin
minua valheellisuudesta,
loit itse ilmiasuni
ja persoonani.
Koska silmäsi eivät
kestäneet totuutta minusta,
hajotit kaiken
aloittaaksesi uuden
luomisen.
Kuvittele minun olevan Fenix
kun kohotat tärisevän nyrkkisi,
saat ehkä armahduksen
omaltatunnoltasi.
Koskaan ei voi elää
ellei ota riskiä
ja anna toisen hallita
päiviään.

-

Elämäni mittainen vitutus. Opin kyllä elämään oikein kun elän vielä 500 vuotta.

xxx _silinteri_

-

Jään huoneisiin,
uppoudun yksinäisyyteen,
hankaudun yhteen
turhautumisen kanssa,
lopulta sulaudun syyllisyyteen.
Toivon hidasta kuolemaa,
armahtajaa elämiseltä.
Eihän toista voi satuttaa
olematta läsnä.
Valuta haavoihini
vertasi,
hengitä kasvoilleni,
muutu minuksi,
satuta ja paisko,
kunnes en enää tunne itseäni,
enkä voimattomuuttani
huuda enää kostoa.
Elimistöni ottaa veresi
vastaan,
avaa kaikki lukot sinulle.
Vaellat sydämeni autioissa
halleissa vailla armoa.
Ja niin todistat sen,
tuskaisen olemukseni,
tekisin kaiken uudestaan,
vaikka kuolen joka
katseestasi,
palan poroksi sanoistasi.
Rakastan sinua vailla
omaa olemusta,
olen jatkoa sinulle.
Katso, miten alastomaksi
sieluni on sinulle käynyt.

-

En enää saa kyyneleitä valumaan. Miksi pitäisikään. Olen turhautunut maailmaan, siitä tuo runo^ . Mulla on aina ollut voimakas viha-rakkaus suhde elämään. Avatkoon ylimmäinen teille tunteitani.

xxx _silinteri_

-

Hys lapsi, nyt hiljaa,
et itkisi, äidillä on
päänsärkyä,
kulkuset takomassa
piinaansa-
punainen tonttu
silmien välissä.
Katso, pukki antaa
karkin, niin.
Mitä toivoisit maailmalta,
sen uusimman
muovisuuden huipentuman,
vaikka Thaimaassa
lapsi on näivertänyt
sen osasia sormet
verillä.
Jaksatko välittää
hänen kyynelistään,
et, sillä sinä olet
viaton lapsi.
Viattomuus on vain
metafora tunteettomuudelle,
nauraisin,
ellei hengittäminen sattuisi.
Kyllä joulu tulee
siinä missä huominenkin,
raahaten perässään
muovista köynnöstä
ja särkyneitä unelmia.
Olet niin naivi
ettet pysty hahmottamaan
sitä mitä todella tulisi
kaivata, niitä huomisia,
jotka tuovat mukanaan
terveyden ja rakkauden.
Mutta eihän se riitä,
tajuntasi räjäyttämiseen
vaaditaan 550 grammaa
muovisia aseita.
Vaikkakin muovisia,
jo murhan airueita.
Ota muovinen armadasi,
seuraavana vuonna
tapat leikkitoverisi
pyssyleikissä isin
aseella-
kutsu minua oraakkeliksi,
ja pysähdy miettimään
miksi edes yritän sanoa
tätä sinulle.
Mielettömässä maailmassa
en jaksa enää edes
puhua suullani,
välitän informaation
silmieni kyynelillä.

-

Joulumieleni on huipussaan.