Tässä tämä elämä vierii. Kulkee omaa rataansa eteenpäin, mutta ainoa, mitä voi tehdä, on kastoa taaksepäin. Muistella. Muistelen aikaa, kun olin vielä lapsi. Kun pystyin painajaiseen herätessäni rientämään isin ja äitin viereen nukkumaan. Kun satutettuani jalkani äiti puhalsi kipeää kohtaa ja kaikki paha hävisi. Muistelen aikaa, kun itku oikeasti helpotti. Kun isän ja äidin sanat ja halaus veivät pahan olon pois.
Aikaa, kun kaikki oli helppoa.
Muistojen takaa yritän löytää sitä, kuka joskus olin. Sitä joka olen.
Mutta tottahan se on, minua ei sieltä löydy. Mutta ehkä, vain ehkä, voisin löytää jonkun vihjeen. Jos vain kaivelisin oikein syvältä ja miettisin. Analysoisin kaikkea, mikä on johtanut tähän pisteeseen. Olisiko kaikki voinut mennä toisin? Olisiko minusta voinut tulla toisenlainen?
Hymyä, naurua, rakkautta...
Silti jokin puuttuu, jokin todella tärkeä, mistä en saa otetta. Se kummittelee ylläni tummana pilvenä, mutten näe sitä. Se katoaa aina, kun käännän pääni. Haluaisin tietää ja nähdä, mutta olen sokea. Jokin vei näköni.
Mikä minua vaivaa? Miksi en voi vain katsoa eteenpäin ja antaa menneen jäädä menneisyyteen? Miksi en voi tehdä kuten masait, elää tässä ja nyt? Minne hävisi elämän yksinkertaisuus? Aloinko ajattelemaan liikaa? Huolehtimaan liikaa menneestä ja tulevaisuudesta, että tämä hetki unohtuisi... ettei tarvitsisi nähdä sitä, että olen unohtanut elää. Mitä jäin odottamaan? Että jotain tapahtuisi, ja voisin lähteä pois täältä? Että jokin muuttaisi elämäni niin vakaan kurssin. Kääntäisi nokan kohti tuntemattomia seikkailuja. Että tuuli tarttuisi purjeisiini ja veisi minut pois keskeltä tyyntä merta.
Ennenkuin se tapahtuu, minä odotan. Odotan ja vaivun muistoihini, unelmiini. Unelmien pehmeät pilvilinnat, niillä on hyvä levätä ja odottaa. Kuitenkin tiedän, kun se tuuli vihdoin tulee. Se ei ole lempeä etelätuuli, joka saa laivani viilettämään pitkin meren pintaa. Ei. Se on navakka pohjoistuuli, joka tuo mukanaan myrskyn. Se myrsky heittelee laivaani, repii purjeet riekaleiksi ja heittää minut tuntemattomalle saarelle, josta en pääse pois, ennen kuin rakennan laivani uudestaan.
Niin se menee, minun elämäni. Sen muistoni minulle kertovat, vaikka mitään itsestäni en irti saakkaan.
Muistoni, menneisyyteni.
Se on minun tulevaisuuteni...
.:Peace:.
Uusimmat blogimerkinnät
- Elämän myllerrystä 11.06.
- Muistot 05.03.
- Kohta 22... jeejee! 01.03.
- Jatkoa tarinalle. 20.10.
- Ja tarinaa Quun kanssa viimeyönä sepit... 15.10.
- Jep jep.. 15.10.
- Stressiä... 19.09.
- Which Godess... ;-) 07.09.
- Miss you so much 02.09.
- Pahaa oloa ja vitutusta.. teiniangst arrr!!! 01.09.