IRC-Galleria

Shh..Tiistai 03.10.2006 00:18

Eilen illalla itseeni tyytyväisenä (johtuen päätöksestäni ryömiä ennen puoltayötä peiton alle), koin suuren järkytyksen kun yllättäen kuulin seinän toiselta puolelta epämääräistä voihkintaa. Kyllä, juuri sitä sellaista. Niin epämiellyttävää kuin sitä olikin kuunnella unen tuloa odotellessa, täytyy myöntää että olen todella utelias kuka oli tämä mystery man.. En sitten kehdannut kysyä:D.
Aamulla kello 7:30 pärähti palohälyttimet soimaan. Sinä unenpöpperöisessä paniikissa en meinannut löytää mitään päällepantavaa, pyörin vain puolialastomana pimeässä huoneessani ja rukoilin että koko hälytys lakkaisi ja huomaisin sen olleen vain pahaa unta.
Vietin campuksella sitten koko päivän kun en jaksanut lähteä välissä kämpillä käymään. Taidehistoriasta oli vasta ensimmäinen luento ja odotin sitä suhteellisen suurella innolla, kunnes viisi minuuttia luennoitsijan aloitettua tajusin että olen tylsistyä kuoliaaksi. Missä oli se mies joka meidän enrolmentin piti? Hän oli sentään hauska. Siinä tosiaan sitten mentiin vieläpä yliajan puolelle joten myöhästyin theatre studiesin luennolta. Miten onkaan että Gilmore Hillillä aika tuntuu menevän niin paljon nopeampaa? Dr Dee, theatren luennoitsija on muuten ihan huippu. Tänään se lopputunnista riisui itsensä alusvaatteille, vaihtoi toiset kuteet päälle ja puhui samalla katkeamatta semiotiikasta. Vissiin vain meitä hämmentääkseen. Ei kukaan oikein tiennyt miksi.
Nyt väsyttää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.