IRC-Galleria

Ööh.Maanantai 05.03.2007 22:51

Tänään sain esseen jopa ajallaan palautettua, eikä tarvinnu ees valvoa kuin puoli kahteen asti yöllä.
Kauhean tylsä viikko takana, ei oikein tiedä mistä sitä kirjottais...eeei ny kai!:D KAuhean nopeaa meni sitten kymmenen päivää vaikka välillä huoneen tiivis tunnelma kävi siisteyden puolesta pääkopalle...Perjantaina juhlittiin syntäreitä, ei ollu ihan niin paljon porukkaa kun olisin ehkä aatellu mutta minulla ainakin oli pirun hauskaa että en valita! Jenni, Mika ja Heidi oli väsänneet kortinkin täynnä ihania kuvia ajan varrelta (eihän minusta muita saakaan kuin ihania.. yeah, right) ja kämppiksetkin olivat hankkineet kortin ja pinssin: "21, young, free, single and loaded"... kyllä mä silti tykkäsin enemmän tästä suomiversiosta. enemmän hävettävää;). En enää edes muista mitä lauantaina tapahtui, paitsi illalla tottakai saatiin Mikakin suostumaan homobaariin! Paikan löytäminen oli yllättävän vaikeaa, mutta kyllä kannatti, musiikki oli aivan pirun hyvää (huoneita ja eri musiikkityylejä löytyi varmaan lähes 10!) ja siinä menikin tanssiessa koko ilta. Sunnuntaina lähdettiin Ikeaan, matka oli jokseenkin mielenkiintoinen, varsinkin Jenni saattaa kysyttäessä esittää joitain hyvin kärkkäitä kommentteja bussista nro 22...:D Ja mikä oli saldo? kaksi tyynyä.. ja saatiin tietysti lihapullia syödäksemme. Kyllä kannatti.
Viikko meni enemmän tai vähemmän kaupungilla. Odotusten mukaisesti vieraat rakastuivat Primarkiin ja kyllä kyseisen kaupan pussukoita nyt löytyykin kämpästäni ihan kiitettävästi. Käytiin katsomassa Hugh Grantin ihanainen leffa Music&Lyrics ja pop goes my heart edelleen;).. Tiistai iltana päädyttiin Kushionille jonne Mika jätti toisen korvansa (sai sen vissiin takaisin vasta jossain vaiheessa loppuviikkoa) ja Heidi tunsi naisen kosketuksen... no enpäs kerrokaan missä..:D Sää oli keskimäärin yllättävän upea, ja yhtenä päivänä tehtiin kunnon maisema kierros yliopistolla, Botanic Gardensilla, Kelvingrove Galleryssä ja siitä jalkaisiin keskustaan.
Torstai-ilta oli tietysti jo etukäteen varattu Primarya varten. Ensin Mika maksoi ylimääräistä juomastaan, sitten missasi ilmaiset Kopparberg-lasilliset, ja vielä kävi suositusteni jälkeen hakemassa kolan tuplaviskillä... ei vissiin ihan kuulu vielä lemppareihin:D. Ensin meinattiin Heidin kanssa suunnata kotiin mutta sehän saatiin yllytettyä klubille joten päädyimme Cubeen. Paluumatkalla Mika oli erittäin hyvässä kunnossa, näyteikkunan kautta taksiin ja silleen, mutta ei siitä enempää ettei tule sanomista:D.
Perjantaina oltiin Edinburghissa. Aamustapäivä näytti niin kovin nätiltä mutta siinä vaiheessa oli jo aika synkkää kun lähtemään päästiin. Ja sateeksihan se vaihtui. Kierrettiin vanhassa kaupungissa, käytiin Edin linnan pihamaalla, tartaanitehtaalla ja parissa kaupassa uuden kaupungin puolella, mutta aika pian suunnatiin takaisin Glasuun. Kaikkia väsytti ja olihan sitä jo vähän kiire alottelemaankin..;) Hetken arvioinnin jälkeen päätimme suunnata Campukselle. Ilta oli hyvä, minua ainakin tanssitti ja ääni oli kyllä käheä seuraavana päivänä:D.. Lauantaina suunnattiin yllättäen kaupungille. Viimeiset ostokset ja sateen taas alkaessa suunnattiin kämpille, suunnitelmana tehdä pizzaa ja katsella elokuvia. Ja siinä pysyttiin, mikä toisaalta oli pienoinen ihme:D. Kuun pimennyskin tuli koettua, ja HEidi oli varmasti innoissaan kun alakerran miekkonen tuli käymään tervehtimässä pelkät kimaltelevat punaiset tangat jalassa...
Siinä se olikin. Kymmenen päivää, ja silti jäi vielä paljon tekemistä ensi kerralle:D.

Jeih!Keskiviikko 21.02.2007 14:03

Keskiviikko. Eli huomen illalla sieltä lähtee lasti tänne^^.. Pitää käydä vielä kaupassa ja hankkia vähän astioita lisää.. Tosin tänään menee kuitenkin aika myöhään kun lupasin mennä katsomaan näytelmää jossa kaveri on mukana. No huomenna sitten. Eilen siivosin jo kaiken ihan tiptop-kuntoon:D.. Niin se essee.. siitä ei puhuta.. no onhan mulla tänäänkin kaksi tuntia+myöhäisilta aikaa tehdä sitä.. Ja huomenna ehkä...ei. Kittin vieras tulee tänne jo tänään, huomenna meidän pitää viedä sitä Primarylle. Mutta minä ainakin tulen kiltisti kotiin puoliltaöin että jaksaa herätä siinä kuuden paikkeilla sitten lentokentälle. Perjantaista tulee toivottavasti aivan älyttömän hauskaa. Vieläkään mulla ei oo varsinaisesti tietoa paljonko porukkaa on tulossa bileisiin, mutta jotenkin vaan tuntuu että että yleensä ainakin puskaradiot on toiminu aika hyvin.. Ei se mitn. Tervetuloa!!:D

[Ei aihetta]Perjantai 16.02.2007 15:38

Oli jo seuraavana päivänä parempi mieli.. :)
Vierailu meni ihan hyvin, en mä siellä ollu kun jonku puol tuntia, mutta sainpahan kutsun lauantain bileisiin:D.. Jep, se ihan täysin siitä viinattomuudesta.
Nyt pitäisi vain tämä ja huominen ahkerasti opiskella ja mielellään saada esseenkirjoitus hyvälle mallille, edes raakaversio valmiiksi, niin ei siitä tarvitsisi sitten huolehtia enää ens viikon lopusta etiäppäin.
Kävin äsen juuri pyykkiä pesemässä. Eilen Ben ehdotti treffejä pyykihuoneessa sen ja Pyaren kanssa, kolmen kivaa (niinkun esim kortinpeluuta ja silleen..), mutta eipä poikia näkyny:D. Haha!
Nyt on mulle sitten lentolippukin hankittuna, tulen 19.3. illalla johonkin aikaan taas.. Jessus kun meneekin aika niin nopeaa, justiin vasta oli joulu!:)

Such a f*cking perfect day..Tiistai 13.02.2007 17:10

Ihan ensin mun pitää tunnustaa että tuli juhlittua lauantaina. Kyse ei ollut tosin siitä etteikö olisi pystynyt olemaan juomatta, vaan siitä että Kitti tuli töistä tuskissaan ja pullo kourassa että tunnin päästä lähdetään ja ei muttia. Joihinkin kotibileisiin joista me ei ennestään tunnettaisi ketään. Kun oltiin valmiit, Ben, Anthony ja Marcel meinasivatkin viedä meidät keskustaan eikä niihin luvattuihin kotibileisiin.. Ja meitä taas ei yhtään huvittanut klubbailu. Ennen taksiin nousua törmättiin Massimoon ja pariin muuhun tuttuun jotka suuntasivat jonnekin Muranon bileisiin, joten me otettiin taksi takaisin kotiin ja viinipullon tyhjettyä etittiin ne bileet. Tässä siis taustatiedot, oli aivan pirun hauskaa mutta tämän hetken jumalaton v*tutus johtuu suurimmilta osin tuosta illasta...
Oikeastaan tämä alkoi siis jo eilen myöhään illalla. Juuri kun olin käymässä nukkumaan joskus yhden maissa, kämpikset päätivät ruveta huutamaan ja remuamaan käytävällä. Koko seuraavan yön näin painajaisia. Aamulla ovessani oli "hullunhauska" lappu, enkä tiedä ketä kämppistä vissiin sitten niin kiinnostaa/häiritsee mun yksityiselämäni. Sain kirjeen yliopistolta jonka olin varma olevan varoitus tai vastaava kun lauantaina Muranon vartija halusi henkilötietoni nähdä.. Jäätiin kiinni keittiössä polttamisesta. Onneksi oli kuitenkin vain kirjastolta, saa sen suhteen hengähtää helpotuksesta.
Lisäksi huomenna on Ystävänpäivä. Kitti ja Ben lähtivät tänään St. Andrewsiin sitä viettämään vähän etuajassa ja huomennakin heillä luvassa romanttinen illallinen jossain ravintolassa. Sen sijaan minä, jo valmiiksi pettyneenä miehiin, luultavasti tämän illan jälkeen olen entistä masentunempi. Saksalainen kaveri pisti eilen viestiä että jos vaikka haluaisin tänään hakea kaulakoruni joka jäi niiden kämpille lauantaina. Tuskin maltan odottaa. Kyseinen herra oli siis ehkä potentiaalisin normaalin ihmissuhteen alku joka kohdalleni on sattunut, mutta v*tut..
Täällä Ystävänpäivä tuntuu olevan niin paljon isompi juttu kuin Suomessa. Lähes joka kulmassa mainostetaan kaikkea mitä omalle kullalle voisikaan hankkia, ravintolatarjouksia ym ym.. Ja kun täällä tuolla päivällä ensisijaisesti tunnutaan tarkoittavan tyttö/poikaystäviä, ei niitä rakkaita ystäviä jotka pysyy rinnalla aina. Toki etsivä löytää myös (lähinnä baarien) anti-Valentine's Day mainoksia.. Niistä huolimatta en ole koskaan ennen kokenut Ystävänpäivää näin masentavana aikana.. Paskat. Love you all! xxx

[Ei aihetta]Lauantai 10.02.2007 23:18

Enää ei ole kaikki jatkuvasti uutta ja ihanata. Elämän täyttää yliopiston ja Muranon väliä ramppaaminen, opiskelu ja netissä surffailu. Viinasta päätin luopua reilu viikko sitten, vain pari lasia viiniä olen nauttinut ihan seuran vuoksi, mutta siitä huolimatta takana on pisin selvä kausi sitten Syyskuun '06 puolenvälin. Ja ajattelin jatkaa synttäreihin asti. Ei siihen ole enää kun vajaa kaksi viikkoa!
Aika jännä että oikeastaan nyt vasta tällä toisella jaksolla on tutustunu kunnolla muihinkin international studenteihin. Toisaalta sääli, seura on laadukasta ja tähän mennessä on aina ollut hauskaa... Toisaalta, viime jaksolla seuraelämä (romanttisessa mielessä) painottui niin noihin alakerran poikiin että eipä sitä olisi välttämättä niin muut kiinnostanutkaan... Hassua kun tänne palatessa Kittin kanssa naurettiin että mitä siitä vaikka Mike ja Franco meidät jätti, jäähän meille aina Sam! Tästä pari viikkoa eteenpäin ja kuulin että sekin lopettaa. Että sillä lailla. Yksi yö kun ne tuli Hollyn kanssa baarista, Sam tuli koputtamaan ovelle ja kun unenpöpperöisenä avasin, aloitti oikein serenadilaulannat :D. Ehkä se oli sen tapa jättää hyvästit..
Synttärit tosiaan lähestyy ja vähän jo huolestuttaa millaiset bileet siitä paisuu. Ja tietenkin myös vähän se mahtuuko huoneeseeni oikeasti kolme kyläilijää.. Sopu sijaa antaa ;).. Mutta tosiaan, sitä on ehkä tullut tyypille jos toiselle mainittua että 23. helmikuuta sitten bileisiin. Ja kaikki tietenkin luvanneet tulla :D. Voi jessus kun odotankin perjantai aamua!! ^^
Pikkuveljen huominen konfirmaatio. Kunnon pakkaset ja lunta lunta LUNTA. Rakkaan Turon vaipuminen ikiuneen... Näitä en ole ollut toditamassa. Vieläkin ehkä vähän vaikeuksia ajatella että todella asuu täällä. Vaikka kyllä Muranoa jo sanoo kodiksi. Ironic enough :D.

P.S. Se Keltti konsertti josta viimeksi kirjoitin.... nukuttiin onnemme ohi..

[Ei aihetta]Torstai 25.01.2007 12:44

Ajattelimme eilen olla kämppiksen kanssa kultturelleja ja varata liput suunnilleen arvalla johonkin Celtic Connections -festivaalin esitykseen. Sattui kerrankin olemaan onnea, lippuja ostaessa saimme kuulla että samaisessa Royal Concert Hallissa järjestetään samaisena päivänä ilmaiskonsertti, jossa näkee uusia lupauksia on stage. Tottakai me mentiin. Sen sijaan että olisi kiltisti palattu luennolle... Muutenkin koulun suhteen, siis osallistumisen suhteen ei ole lähtenyt kovinmallikkaasti käyntiin, mutta suurimmaksi osaksi ihan väärinkäsitysten vuoksi. Sen takia minä tänään heräsin sivistymättömään aikaan (yliopisto-opiskelijan aikataulun mukaan:D), ihan vain koska en halua missata ensimäistä tv-seminaaria, jos semmoinen järjestetään. Argh, väsyttäää!
Illalla ehkä Primarylle luomaan lisää kansainvälisiä suhteita.

Back!Keskiviikko 10.01.2007 03:13

Joulu meni rattoisasti, kiitos kaikille:D. Mutta ihana olla back näiden kaiken maailman lentosotkujen jälkeen! Ja muutenkin. Kun sai taas tavarat levälleen oli hyvin kotoinen olo. Kitti ja Beni oli mulle valmistanut ruokaakin:P.. Mutta kyllä väsyttää.. Missatun maanantain kokeen saan luultavasti uusia elokuun puolivälissä. Jesh.

uff..Torstai 14.12.2006 04:00

Tiedän että kauan hehkutin kaikille kuinka meillä olisi tiistaina xmas partyt. No ei ollut. Otti päähän. Päätin lähteä ulos, ja oli ehkä kummallisin ilta tähän mennessä täällä. Kitti oli aivan murtunut siitä että kyseessä oli Francon viimoinen ilta täällä, ja mua otti muuten vain kaikki päähän. Menin siis yksin, ajattelin vihdoin viimein tarkastaa Cathousen. Paikka oli suljettu. Eksyin Firewateriin (toinen vähän rokahtavampi paikka). Siellä sitten tutustuin porukkaan ruotsalaispoikia, ja tulivat sitten Muranolle jatkoille. Haha. Jessus.
On ihan kauhean vaikea uskoa että viiden ja puolen tunnin äästä pitää herätä ja lähteä seikkailemaan kohti lentokenttää. Mama I'm coming home, ei vaan käsitä. Paitsi että mahaa vääntää ihan hurjana. Argh. Vielä pitää mennä suihkuun ja varmistaa etä kaikki on mukana. Apua:D.

Seya luvs!<3

Fuzzy DuckLauantai 09.12.2006 23:41

Olen oppinut monta uutta hauskaa juomapeliä joita voidaan kokeilla perjantaina!:D
Eilen oli siis Carolynin pikkujoulut/läksijäisbileet, ja minä ja Kitti kummatkin ajateltiin ettei viitsi kauheasti nähdä ulkonäöllisesti vaivaa kun porukkaa ei kuitenkaan varmaan ole paljoa, ja Andersin ja Albinin takia nyt ei kannattaisi vaivautua:D. Oli sitten vähän shokki kun heti ovella tuli vastaan hyvännäköisiä ranskalaismiehiä. Paljon. Jenkkitytöt olit vaaleine hiuksineen tälläytyneet viimeisen päälle... No mutta hauskaa oli silti. Kaikki olivat oikein mukavia ja lopulta suunnilleen kaikki miehet olivat kerääntyneet minun, Kittin ja Andersin kanssa pelaamaan.
Tutustuin Jasoniin, soittaa kanssa saxofonia ja muutenkin juttua riitti. Tai kanssa ja kanssa, enhän minä ole soittanut moneen aikaan. Valitettavasti tosin oli amerikkalainen. Milwaukeesta. Katottiin Monster siiä illanpäätteeksi. Siis se Aileen Wuornos -leffa. Oli ihan jees.
Tänään piti mennä katsomaan Frozen Citizens Theatreen, mutta Kitti oli liian väsynyt ni jäi sitten väliin. Oli tänään viimeistä päivää ohjelmistossa:(.
Seuraavana edessä sitten meidän omat Xmas partyt, toivottavasti tulee olemaan hauskaa! Ja sitten enää kaksi päivää ja olen kotona.
Enkä vieläkään ole saanut sitä Art History esseetä valmiiksi, argh.

^^

Oi Suomi..Perjantai 08.12.2006 00:03

Viimeinen viikko ollut ihan hullu. Jotenkin tuntuu ettei mitään ole saanut aikaiseksi mutta kumminkin ollut olevinaan jatkuvasti kauhea kiire. Tänään oli viimeisen esseen palautuspäivä. Esseen, josta minulla on kirjoitettuna vasta introduction. Ei jaksa stressata. Palautan huomenna. Tai maanantaina.
Tiistaina oli Hollyn 18-vuotisjuhlat, saivat taivuteltua minut mukaan. ABC (haha) oli ihan hyvä paikka, tosin yläkertaa en päässyt edes tarkistamaan kun ei ollut auki. Kun käytiin illanpäätteeksi ruokaa hakemassa, päätin olla oikein uskalias ja otin ranskalaiset... juustolla! Hyvää oli.
Eilen oli sitten ensimmäinen Itsenäisyyspäiväni täällä. En ottanut oman käden oikeudella vapaata, muutenkin onnistuin aika hyvin säästää isäinmaallisuuteni iltaan. Heikki tavattiin subwaylla vähän ennen kymmentä, oli poika jo aika hyvässä kunnossa, oli aloittanut Finlandian kippaamisen jo puolelta päivin:D. Oikean osoitteen löytäminen osoittautui yllättävän hankalaksi, mutta teemaan hyvin sopien ja isänmaan vuoksi aitojen yli kiipeillen ja kohtaloa uhmaten pääsimme perille. Skyen reissulla tutustuin siis isäntiimme; asunto oli oikein mukava ja porukkaa oli aika paljon, kansalaisuuksia laidasta laitaan. Tutustuin vielä kahteen uuteen suomalaiseen, vaihdossa myöskin, joten tunnelma oli ihanan kotoinen:).
Minulla ainakin oli todella hauskaa, jäätiin sitten lopulta yöksi, kun venähti ilta aika pitkälle. Aamulla heräsin suhteellisen kivuttomasti (vielä reilusti pöhnässä) ja enpähän ainakaan yhtä kamalalta näyttänyt kuin viikko takaperin kun puoli kymmenen maissa pääsin lopulta ovesta ulos (uskokaa pois, se oli vaikeampaa kuin kuvittelisi). Kolme seminaaria oli siis taas edessä, joista mistään en voinut olla poissa. Kaksi ensimmäistä oli vähän tuskaisia, ennen kolmatta, theatrea, ehdin hieman parantaa oloani, onneksi. Oli todella hyvä mieli sen jälkeen, meidän show on oikeasti älyttömän hyvä! Ei se siis valmis ole vielä, mutta ensimmäistä kertaa mentiin läpi koko homma. Ja lauantaina minulla on treffit Iainin kanssa! Haha, ei siis ihan mitä kuvittelette, menen vain sen huoneeseen (asuu kanssa jossain päin Muranoa) ja nauhoitellaan vähän... juttuja;).
Kämpille päästessäni minua odotti paksu kirje, päivä oli siis oikein hyvä. Luettuani ja tajuttuani kuinka paljon teitä kaikkia kaipaankaan, painuin taas suoraa peiton alle. Kuten viikko takaperin, olen oikeastaan nukkunut siitä asti. Todella vaikea uskoa että viikon kuluttua olen kotona.......