IRC-Galleria

Kyllä - niin se menee.

Rakastan kirjottamista, erityisesti sillon kun sitä tekstiä on työstetty kokonainen päivä ja sitten huomaa että kello 10 jälkeen koneelle ei olekaan tallentunut mitään.

Ai en ymmärrä mitään tietokoneista?
Luulin ymmärtäväni. Mutta se onkin firman kone ja siissehänonaivanerijuttu kuin mun oma. Ja niinpä niin.

Tekis mieli sanoa, ihan vaan jollekin... että SYÖ PÄÄS!

No mitäs siitä, se on vaan opinnäyte. Eihän sen koskaan tarvitse valmiiksi tulla.

Ja mitä vielä?

Ei kannata pettyä ihmisiin, vaikka he eivät tee niin kuin olet itse ajatellut.
Jos tulee kyyniseksi pitää ottaa tauko.
Muuten ei jaksa. Sekin on myönnettävä ja kuuluu asiaan.
Ilman kriisejä ei synny näytelmääkään.

-Asko Sarkola-

Pitkin metsän polkua
rannan viertä
kylmästä huurteisten puiden suojassa
kuljen odottaen auringon säteitä

Puhallan ulos turhia ajatuksia
niitä sanoja joita en tahtoisi muistaa
kuvia joita en tahtoisi nähdä

Hengitän pihkan tuoksua
raikasta ja rauhoittavaa
Kuristavat sanat
sekavat kuvat haihtuvat
haalistuvat

Pitkin polkua
rannan viertä
kysyn kuinka pitkälle
rauha kantaa

Kuulen Ikiaikaisen vastauksen
niin pitkälle kuin polkuja riittää
niin kauas kuin kuljen
niin kauan rauha
RAKKAUS kantaa

Mun kummipoika on maailman paras. Ja se on varmaan aika harvinainen muksu kun mulla on sitä ikävä.

Siis kyllä mä rakastan lapsia mutta ei mulla usein tule niitä ikävä. Paitsi tuota vaaleatukkaista sulosta taapertajaa, jonka kutrit kääntyy niskasta rullalle.

Minä yritin etsiä ja löytää
niin kovasti yritin
sateenkaaren päätä
jonka näkyvistäni kadotin

Liian nopeasti se haalistui
häipyi pois
Minä liian kauan odotin
enää en sitä nähdä vois

Sinne meni Menninkäiseni
jota niin paljon rakastin
sateenkaaren päähän
liian nopein askelin

Vaikka päivänsäde olinkin
en perässä pysynyt
Jäin odottamaan kättäsi
johon olisin tarttunut...

Silitä mun pientä päätä.
Tähän päivään ei järki riitä.

Anna mun juosta
metsän synkkään syleilyyn
taakse tuuheiden
turvallisten puiden.
Anna mun löytää
ne kesän ensi kukkaset
kantaa niitä hellästi kämmenellä
ja unohtaa...
...unohtaa kipu ja kyyneleet.

Anna mun nähdä aurinko,
joka kurkistaa oksien lomasta
ja hyväilee ihoa.
Anna mun tuntea,
että vielä hengitän,
ettei talvi ole kylmällä henkäyksellään
saanut sydäntäni jäätymään.
Anna mun löytää sun kätesi,
pitää kiinni lujasti ja uskoa
etten menetä sua milloinkaan...
...ja ajatella, mun on hyvä tässä.

Teettekö te koskaan mitään pöhlöä ja tavallisesta poikkeavaa?
Siis sinusta poikkeava voi olla toisen normaalielämää... mutta siis teetkö?
Vai tallustatko vaan päivästä toiseen tehden niitä juttuja, jotka on sulle tuttuja?

...minä tein. Jatkoa seuraa.

Jos sä luulet että jaksan
hymyilen ja nauran
sä luulet vaan,
niin luulet vaan.

Ei elämä aina olekaan yhtä elokuvaa, jossa sankarit voittaa ja kruunun saa.

Jos sul lysti on
niin päätäs seinään lyö!