IRC-Galleria

Tutustuttuani jonkin aikaa (itse asiassa kunnolla, elämäni ensimmäistä kertaa) elämään sinkkuna, aikuisena sinkkuna olen päätynyt ihmettelemään seuraavaa ilmiötä:
Itsensä määrittelemistä seurustelustatuksen ja kumppanin kautta.

Amerikkalaiset sarjat tursuavat pareja joissa mies on lihava, ei minkäännäköinen lötjäke, jolla on kaunis vaimo ja upea kiiltokuvamainen perhe. Ensimmäinen ajatus joka tulee mieleen on todennäköisesti, että miehen täytyy joko olla äärimmäisen hauska, fiksu tai lämmin vaimon ollessa noin upea. Useimmiten sitcomeissa asia onkin näin.
Entä tosielämässä? Voitteko kieltää ajattelevanne epäsuhtaisen parin epäviehättävämmän osapuolen mahdollisia sisäisiä ominaisuuksia tasapainottaaksenne yhtälön?

Eli siis ainakin erittäin pinnallisessa mielessä seuralainen määrittelee myös sinut.

Entä sinä itse? Annatko jonkin näin pinnallisen vaikuttaa, vaikka aiheen veisi syvemmällekin?

Oletko arvokas ja hieno ihminen, koska upea ihminen rakastaa sinua? Tai sen sijaan arvoton, mitätön surkimus, jolla ei ole ketään... ja arvoton ja mitätön juuri siksi, että sinulla ei ole sitä significant otheria juuri tällä hetkellä, vaikka sinulla olisi kaikkea muuta sen lisäksi, kenties tekijöitä jota muilla ei ole ? -Hieno ura, upeita ystäviä, ihana suku, harrastuksia, ajatuksia ja mielipiteitä.

Tulen äärimmäisen surulliseksi sinkuista jotka rypevät sinkkuuden tuomassa mitättömyydessä. "Olen yksin, jätetty, kenties petettykin. En ole mitään"
Kuka näin sanoo? Sisäinen SamuSirkka pääsi sisällä? ko, kö.

Näin asian mielestäni tulisi mennä :
Ihmiset eroavat joka ikinen päivä, joskus syy on vain suhteen toisessa osapuolessa, mutta äärimmäisen harvoin, yleensä ongelmat muodostetaan yhdessä, ne ratkaistaan tai jätetään ratkaisematta, yhdessä, ajat muuttavat ympäristöä ja ihmistä, kaikki on muuttuvaa, hektistä, rakkauskin. Mitä sinulla on nyt, ei ehkä kohta enää ole, mitä sinulla ei vielä ole, sinulla kohta saattaa olla.

Ennen kuin voit olla edes hetken toinen ospauoli toimivassa parisuhteessa, pitää arvostaa itseään itsensä vuoksi, ei sen vuoksi kuka sinua rakastaa, miten paljon rikkauksia omistat tms.
Jokaisen sinkun tulee tietää mitä haluaa, kunnioittaa itseään ja päämääriään. Vain parisuhteen vuoksi sitoutuva sinkku on surkea ilmestys.
Niin "needy" ei saa olla että kuka tahansa kelpaa "halipulaan" (voi yäk mikä sana, kiitos teille muut sinkut :P ).

Itsensä arvostaminen lähtee sinusta itsestäsi, kukaan ei voi arvostaa sinua kuten sinä, omasta puolestasi. Nostakaas siis kaikki yksinäiset päänne pystyyn ja arvostakaa sitä mitä teillä jo on, ja tehkää siitä parasta mitä pystytte. Yhteiskunta jatkaa tietyllä tasolla arvottamista sinkkustatuksen mukaan, mutta teidän ei tarvitse.


***
Lisätään vielä, että myös minä itse olen hetkellisesti kärsinyt ajatuksiini tiukasti tunkeneesta itsesäälin häivähdyksestä. Olen sievä, kohtuullisen fiksu, osaan leipoa, kokata, siivota, perata kalan, tehdä oikeaoppisen manikyyrin, pidän eläimistä ja lapsista ja tulen niiden kanssa hyvin toimeen, olen lämmin ja iloinen rakastamilleni ja kunnioittamilleni ihmisille, miksi olen siis sinkku ;). Tie valaistumiseen on ollut kivinen ja karu.- Se on sisältänyt jonkin verran kyyneliä (vaikka tahtoisin kieltää itkeväni ikinä, - mitään muuta kuin eläinten kuolemia ja pedofiliaa)
paljon vihaa, äärettömästi vakuuttelua, suunnattomasti päätöntä analysointia, lukuisia päihtyneitä hetkiä and so on... Ja vihdoin todella olen tajunnut, että olen aika hyvä versio itsestäni, kaikkine epätäydellisyyksineni ja täydellistymisiseni (*Muistaako kukaan frendien jaksoa jossa Chandler tapaa victoria's secret-malli Jillin pankin aulassa sähkökatkon aikaan, sana "täydellistyminen" esiintyy jakson suomennoksessa ;) )

kiits, C.