IRC-Galleria

Miehet, miehet..
Mihinkäs niistä taas olikaan?
Olen oikeasti ryhtynyt miettimään, että miksi ihmeessä pidän miehistä. Mikä kumma niissä kiinnostaa? Toisinaan olisi yksinkertaisempaa siirtyä naisiin, sillä niistä tietää hieman paremmin, että missä on mikäkin nappi ja mitä niistä nappuloista tapahtuu.
Se, joka on joskus erehtynyt sanomaan, että miehet ovat yksinkertaisia on varmasti itsekkin ollut mies, sillä tästä naisnäkövinkkelistä en voi miesten yksinkertaisuutta allekirjoittaa.
Miesten pokaamisen pitäisi olla kuulemma helppoa, sillä miehethän haluavat piparia ja yleensä pelkkä suosiollinen vinkkaus pipari-kesteille riittää, mutta entäpä jos homma kuseekin? Jos törmää yksilöön, jota vinkkaus ei liikutakkaan? Tai vaihtoehtoisesti homma karkaa tumpusta ja tuleekin antaneeksi piparia, vaikka tarkotus oli vain vihjata saadakseen kaksilahkeinen koukkuun? Miten toimimme, kun olemme käyttäneet valttikortin?
Pelimiehiä pidetään kusipäinä.. Entäs pelinaiset sitten? Kylmät, tunteettomat nartut, jotka ovat valmiit kynsimään vastustajansa hetkessä tasaisiksi suikaleiksi..?

Kummasti fiilis helpottanut.. Puhuminen on sittenkin tehnyt ihmeitä:)
Kiitos ihmisille, jotka on kärsivällisesti kuunnelleet<3

Lauantaista kiitoksia:)
Ilta oli mielenkiintoisin ikinä ja ehkäpä kuitenkin myös antoisin.
Anne
Timo
Ale
Rami
Maria
Niko
ja hän, jonka nimeä emme mainitse(<3).

Tiedättekös.. Tämä neiti on nyt hieman hiljainen, sillä tälle tytölle on tapahtunut paljon asioita, mitä hän ei edes osannut kuvitella tapahtuvan, saatika uskaltanut toivoa.
Menneisyys on kumma kaveri. Varsinkin ne sairaan kauniit, mutta vitun kipeät muistot. Yht' äkkiä vaan yks sellanen muisto voi kirjaimellisesti olla sun nenän edessä ja kysyy: Moi, mitä kuuluu?
Fiksut vastaa: Ihan hyvää, ja poistuu paikalta, mutta milloinkas minä olisin muka ollut fiksu, viisas tai EDES filmaattinen?! Niinpä; en koskaan.
Kerrankin olen pirun onnellinen, että olin tyhmä. Ei ole reippaaseen pariin vuoteen tuntunut näin hyvältä. Ei kyllä tosin ole sattunutkaan näin paljon.
Muistojen taakse jättäminen on aina vaikeaa.. Niin myös tälläkin kertaa, mutta jotenkin mulla on sellainen olo, että tämän muiston voisi ehkä mahdollisesti siirtää tähän päivään ja todellisuuteen.
Se tosin olisi jo aivan liian satumaista..

Eikös?

Ja huomenna bailataan!!
Jee, huomisesta tulee ihanin päivä IKINÄ!<3

Rakkauskirje EI OLE rakkauskirje, ellei se pääty kolmeen tiettyyn sanaan..
Muistin just, miksi en kirjoita moisia liirumlaarumeita. Niistä jää ikäviä muistoja, jotka vainoaa ihan kannoilla kuin varjo.
Nyt ainakin olen ihan auki, eikä huonot muistot helpota niitä ollenkaan. Ehkä se onkin mielen oma keino unohtaa, kun musta-maalaa toisen mielessään aivan täysin. Eihän se käy.
Kaikkea ei tahdo unohtaa ja aika kultaa muistot..
Reipas kierros baarissa juoden ja tanssien kuulostaa rentouttavalta. Jos vaikka lauantaina menis ja sit olisin vuoden 2008 kiintiö täys, OK? Sitten olenkin käynyt baarissa huimat 4 kertaa tämän vuoden puolella.
Aika synkeä aamu.. Tahtoisin lähteä lenkille, hiukan juoksemaan. Voisipa vaikka ottaa itseään viellä lisää niskasta kiinni ja ihan tulevan joulun kunniaksi kutistaa itseäni yksi kymmenen kiloa. Tai ainakin viisi..
Jotain muutosta mä haluan nyt, sillä mua tympii! Voisi vaikka vaihtaa hiukset. Taas.

Nousen,
puhdistan itseni,
sinun katkeruudestasi.

Rukoilen polvillani,
ryömin mudassa,
sinun jalkojesi juuressa.
Olen nöyrä,
niin saatanan nöyrä
ja katuva,
mutta sinä katsot ylitseni.

Huudan,
sinun nimeäsi,
tuskissani,
tulehtuneista haavoistani
valuu pois kaikki paha,
jonka sinulle aiheutin,
mutta sinä et sitä näe.

Vaikka sinun jalkojesi juureen
kuolisin tuskasta huutaen,
et näkis minua.