IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Tammikuun ihQutusbiisiPerjantai 04.01.2013 22:04

Alussa oli suo, kuokka ja ihQutusbiisi.

Tammikuussa parasta ja myös radioaalloilla kuuluvaa musiikkia on irlantilaisbändi The Script featuring will.i.am kappaleellaan Hall of Fame. Raplyriikka, piano ja "elämää suurempi" kertosäe muodostavat toimivan, hienon kokonaisuuden.

Erityisesti tämän ihQutuksen video on todella hieno. Se kertoo kahden nuoren tarinan, kuinka kumpikin tekevät töitä unelmiensa eteen, vaikeuksista huolimatta. Kannustavuus ja positiivisuus tuovat myös itselleni henkilökohtaisesti toivoa, että haluamansa voi saavuttaa sen eteen ponnistelemalla.



Will.i.am on mielenkiintoinen muusikko - ajoittain hän onnistuu nostamaan pinnalle uusia, mielenkiintoisia artisteja tehden heidän kanssa hienoja duettoja, mutta ajoittain tuotanto on käynyt skeidankin puolelella. The Script on itselleni uusi tuttavuus ja voin sanoa olevani vaikuttanut bändin tuotannosta - esimerkiksi kappaleet We Cry ja The Man Who Can't Be Moved kannattaa ehdottomasti kuunnella.

Be a champion!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.