IRC-Galleria

Pikkuruinen lenkkiKeskiviikko 21.04.2010 01:45

20 kilsan lenkki tuli vetäistyä tiistaina.
Nyt jalat olleet jäässä, yhteensä maanantain intervalli ja tää oli niille aikas kova rasitus ja jäykkyyttä ollut tunnettavissa.
Mut kyl ne tästä palautuu kylmägeelin avulla.:)

Kaiken lisäksi jalka tarttui alkumatkasta juostessa johonkin railoon/kuoppaan, kaaduin ja polvi aukes kahdesta kohtaa.
Se ei kuitenkaan menoa juuri haitannut, vain pikku kirvelyä siinä juostessa välillä oli. Palattua sitten suihku, haavojen puhdistus ja laastarit polveen, sekä tosiaan jäätä pohkeisiin ja nilkkoihin ja kyllä se siitä.:)

Ihmettelen vain että miksihän vuodesta toiseen pyörätiet on yhtä huonossa kunnossa Tampereella? Että löytyy noita railoja asfaltissa. Tuokin osuus lamminpäästä (Vaasantien kohdalla) lielahden/keskustan suuntaan on aivan täynnä railoja ja repeämiä asfaltissa, eli varoen täytyy juosta, joka taas vie iloa juoksemisesta. Niin on vieläpä ollut pitkään, kyseistä pyörätieosuutta ei ole hoidettu/korjattu ainakaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Ja lähes yhtä huonossa kunnossa on pyörätie edelleen Paasikiventielläkin.
Ei hoida/korjaa Tampere pyöräteitään vieläkään.

X-Factor SuomiMaanantai 19.04.2010 18:48

Täytyy sanoa että muuten kovin lahjattomasta ja onnettomasta porukasta erottuu kaksi lahjakkuutta ylitse muiden: Elias ja Enchant.
Itse noista kahdesta tykkään Eliaksesta enemmän ja ennustan hänen voittavankin kyseisen kilpailun.
Veti kyllä todella hienosti eilen sunnuntaina, varsinkin kun kaikki muut ennen häntä esiintyneet olivat aivan surkeita, niin Eliaksen loistokkuus vain korostui.:)
Elias voittoon <3.

Rankka päivä jo nytMaanantai 19.04.2010 18:16

Ensin aamulla todella rankka intervallitreeni joka sai melkein oksentamaan ja vei jalat tosi hapoille ja sitten vähän sen jälkeen hammaslääkärissä kahden hampaan paikkaus.
Mitähän seuraavaksi?

Real Madrid - Valencia FCMaanantai 19.04.2010 01:05

Illan huippupeli canalilta on Real Madrid - Valencia ja sitä nyt seuraamaan tuon mussukan kanssa.:)

ElokuvatSunnuntai 18.04.2010 04:58

Leffa Twilight New Moon - Uusikuu oli kerrassaan loistokas.
Vielä parempi kuin Houkutus.

Uusikuu 10.

Pihalla aikamoinen pettymys, Leppilampi kerrankin sikaäijän roolissa, elokuva aliarvioi katsojaa ja oli kaikin puolin aika kehno. Ainoastaan se että se oli kuvattu pääosin Tampereella nosti pisteitä.

Pihalla 7-

Pari leffaaPerjantai 16.04.2010 20:56

Leffat New Moon - Uusikuu ja Pihalla tuli vuokrattua tuolta Ylöjärven Makuunista.:)
Myös linkistä tuli sitten hiukan lähinnä juomia shoppailtua, bissee, ED:iä ja uutta jackfruit-limsaa joka on maullaan lumonnut meidät kumpaisenkin. Suosittelen kokeilemaan.:)
Ainakin muuten elokuvan Uusikuu odotan olevan huippuhyvä.:)
Myöhemmin illalla sitten leffan pariin mussukan kainalossa, ihanata, naminami ja bumtsi bumbum.:)

Elämän valinnatTorstai 15.04.2010 14:14

Meidän ihmisten tulisi aina miettiä ovatko valintamme itsekkyyden, vihan ja ahneuden vaiko rakkauden, empatian ja altruismin valintoja?
Kuljemmeko me henkisellä polullamme täällä maan päällä kohti valoa, vaiko kohti pimeyttä?
Mikä meitä ohjaa?
Annammeko me sydämen ja sisäisen valomme johtaa onneen vai kadotammeko me itsemme kieltäessämme sen ja antaessamme alemman luontomme turmella meidät?
Me ihmiset emme nimittäin aina uskalla luottaa siihen sydämen ääneen joka meidät voisi pelastaa ja viedä meidät kotiin.
Minä ainakin haluan aina kuunnella sydäntäni ja antaa sen johdattaa minut onneen.

Öinen lenkki/vetoharjoitusTorstai 15.04.2010 05:52

Tällä kertaa juoksin epäpuhtaan vetoharjoituslenkin, yhteensä ehkä noin kymppi. Teen harvoin vetoharjoituksia, joskus niitäkin kuitenkin kannattaa tehdä, varsinkin kauden alussa.
Vedot oli lyhyitä, noin 100-200m mutta tietenkin kovavauhtisia, sitten aina pitkät hitaat palautukset niiden välissä.
Viime kaudella en vetoharjoituksia juuri tehnyt, vaan lähinnä vauhtileikittelyn puolelle meni juoksu useimmiten.
Keskipitkien matkojen juoksijoille vetoharjoituksista on kieltämättä usein suuri hyöty. Kestävyys/maraton/ultrajuoksijoille taas vetoharjoitukset ei ole niin tärkeitä, koska ne ominaisuudet mitä vetoharjoitukset kehittää ei niin hyödytä todella pitkillä matkoilla.

Lenkkiä ja saunaaKeskiviikko 14.04.2010 04:05

Lenkin juoksin, sen jälkeen kylmä suihku ja sitten saunottiin yhdessä tuon mussukan kanssa <3.
Välillä vilvoitteleen ja sit taas takas saunaan ja täytyy myöntää että hanin saunassa saa ne ehdottomasti parhaat löylyt.;)
Muutama bissekin toki tullut otettua...

Iltalenkki ja UFC:täTiistai 13.04.2010 07:06

Elikkä iltalenkki tuli vetäistyä ja myöhemmin UFC:tä katseltua Mtv3 Maxilta, mut ei vieläkään väsytä...
UFC:stä vielä sen verran, että varsinkin Liddell vs. Jardine matsi oli ihan hauskaa seurattavaa.:)
Mutta missä viipyy unimatti?