IRC-Galleria

Uni - valve

Koskaan en mitään niin kummallista ole tavannut. En koskaan niin aikaisin aamun luullut tulevan. Aamu kuitenkin kiirehtii askeliaan kuin paetakseen yötä, joka jahtaa pimeyteen.
Olisin halunnut nukkua vielä hetken, käpertyä yön syleilyyn, mutta aamu – vihulainen – nostaa auringon kehän kuin minun olisi pitänyt nostaa pääni untuvatyynyjen pehmeydestä jo aikoja sitten.
Jos vielä hetken nukkua saisin, jos hetken vielä unohtaa voisin ennen kuin päivä peilin lailla kaiken unohtamani mieleeni nostaa. Valot kirkastuvat ja äänet kovenevat, hetki hetkeltä tunnen oloni tuskaisemmaksi ja valveutuneemmaksi. Haluaisin vaipua unohdukseen.

Mietin usein, miksi yö on päivää autuaampi. Pohdin, miksi viihdyn ehtoossa. Joskaan koskaan en ole vastausta tähän löytänyt, lähinnä turhaan päätäni vaivannut asialla.
Jos voisin vielä kerran vaipua pumpulinpehmeään uneen, ja lentää taivaan sinessä. Ikävä kyllä, kerran herättyään nukkuminen ei ole enää mahdollista. Mitä kauemmin valvoo, sitä enemmän kaipaa takaisin uneen. Jos on kerran nähnyt maailman, ei siltä voi enää sulkea silmiään.

Unet tulevat vastaan silti. Ne viihtyvät viinipulloissa, kirjojen sivuilla, musiikissa ja kaikissa muissa taiteissa. Niiden avulla voi hetkeksi kuvitella vaipuvansa takaisin uneen, kuvitella unohtavansa hetkeksi koko maailmanpalon.
Mutta niiden jälkeen aamu on aina kirkkaampi, polttavampi ja petollisempi kuin edellinen päivä.
Taiteilija havahtuu lopulta omasta utopiastaan, maailma herättää omansa.

Uneksijat ja haaveilijat kohtaavat aina aamunsa. Valveilla oleva voi toivoa löytävänsä illan joskus.

Olen koko työillan leikitellyt ajatuksella, että lopettaisin dokaamisen joksikin aikaa. En siis tarkoita mitään tipatonta tammikuuta, vaan ihan selkeää baarilakkoa. Lasillinen viiniä himassa silloin tällöin hyvän kirjan kanssa menettelee vielä.
Voisin keskittyä kaunokirjallisuuteen, leffapinon tyhjentämiseen ja pääsykokeisiin lukemiseen.

En vielä tiedä, mitä teen, mutta olen totaalisen kyllästynyt kaupungilla riekkumiseen: Samat naamat ja samat jutut vuodesta toiseen. Ehkä samalla saisi kasattua selaisen mukavan ydinporukan, jonka kanssa viettää aikaa. Nyt ihmissuhteet töiden ja harrastuksien ulkopuolella koostuvat siitä, että törmään samaan ihmiseen ehkä parhaimmillaan jopa 2-4 kertaa kuussa, enkä juuri muista tapaamisesta mitään.

Totaalisen kertakäyttöistä ja lyhytjänteistä elämää. Kaiken lisäksi hyvä kirja on usein kännipanoa nautinnollisempi kokemus.
Olisikohan aika kasvaa aikuiseksi? Tylsäksi ja harmaaksi.
Vaihtoehtona on todellinen irtiotto elämästä todelliseen moraaliseen rappioon, sillä tällaisessa välitilassa repii sekä itsensä että muut hajalle.

On vaikeaa alkaa purkamaan ajatuksiaan. Tällä hetkellä minulla on liian paljon ajateltavaa, etten tiedä mistä päästä aloittaa. Ärsyttävää, että aina, kun elämä vituttaa, muistan, että eihän sillä loppujen lopuksi edes ole mitään merkitystä. Pienen ihmisen paha olo tuntuu aika mitättömältä maailmankaikkeuden rinnalla. Tai siis se on mitätöntä.

Minun pitäisi löytää ne omat merkitykset, joita varten elää. Tällaisella tyylillä vain muutun kyyniseksi paskakasaksi, joka arvostelee ja kommentoi maailmaa sen ulkopuolelta ottamatta osaa siihen.
Tätä menoa lakastun kotisohvalle tylsyneiden ajatuksien kanssa.

Kaiken lisäksi joka kerta, kun minulla on esimerkiksi paha olla, tunnen syyllisyyttä siitä, että minulla on paha olo. Miksi? Koska sillä ei ole merkitystä maailmassa.
Ja kaiken huippuna itse asiassa tunnen todella eläväni vain silloin, kun olen (yleensä jotakuinkin tarkoituksellisesti) saanut itselleni sen pahan olon aikaan. Ikävä kyllä, olen fiilisnarkkari. Jos elämässäni ei tapahdu mitään hetkeen, pistän asioita tapahtumaan, jotta tuntisin asioita, tai ainakin voisin näytellä tunteita.
Tosin tällaiset tunnepyrähdykset eivät ole järin kestäviä, lähinä vain pintaa kuluttavia ja sisuskaluja nakertavia.

Voinette siis ymmärtää, että tällaisessa oravanpyörässä pääni tuntuu aika ahtaalta paketilta.
Ironista on, että tälläkään avautumisella tuskin on mitään maailmaa(ni) mullistavaa merkitystä.

Helpointa olisi tipahtaa takaisin omaan pieneen elämänpiiriin ja kadottaa kiinnostus maailmaa kohtaan, mutta ikävä kyllä luulen, että olen asettanut tavoitteeni liian korkealle, jotta enää yltäisin niitä madaltamaan. Täytyy vain kurkottaa ja kasvaa niitä kohti ihmisenä.

Tiedän löytäväni minulle tärkeät elämän merkitykset vielä jostain, mutta siihen saakka vellon tylsyydessä ja ajelehdin turhautumisen meressä. Huvituksenani olkoon koko maailma ja sen arvostelu.

Unelmamies, löydä itsesi kollaasista ja ilmoittaudu palvelukseen:

yksin.

Edit: Haha, Anti-Krista oli taas siis yöllä vauhdissa....

Hyvää iltaa itse kullekin säädylle,
sekä isännille että emännille,
jokaiselle kuin talossa on.

Ja me toivotam' onnellista ja hyvää joulua!

Loma.

1918

Let the blood run, let the blood stream,
into the thousand lakes, when the lion divides.
Nation just seen the dawn, woken up in a hymn,
rised from dominion of eagle and bear.

Neighbours who fought together were now at different sides,
young nation in a civil war, colors of red and white.
Was there even a cause or was it worth of nothing?

There was the land, listening the morning lark,
singing the song of brotherhood and freedom,
mother, sisters, fathers and brothers,
wounds, terror and scars,
that will never heal.

Krista @ 10.12.2008. väsyneenä.

http://www.speedpromotion.fi/events.jsp?siteid=start&lang=fi&eventid=12283245238562&page=0&front=1

<3