IRC-Galleria

Tässä yön hetkenä, kun olin rukouksen hengessä, ihan tyynenä vain, odottaen vain jotain tapahtuvaksi. Niin aloin kokea jälleen Jumalan läsnäoloa hiljaisena tyynenä vireenä. Olen usein kirjoittanut että hengessä koen Hänen läsnäoloaan, Pyhän Hengen läsnäoloa. Koen myös antautuessa Hänelle, koko kehollisesti, Hänen läsnäoloaan, minun henkiruumiissani (henkiolemuksessani). Voin antaa koko fyysisen ruumiini Hänen valtaansa, antaa Hänelle kontrolli minun elämästäni.

Olen joskus palvonut ja tanssinut hengessä, Pyhän Hengen koreografialla, olen vain lakannut kontrolloimasta ja antanut Hänen vaikuttaa minun jäsenissäni. Aivan kuin voin antaa suuni ja kieleni Hänen valtaansa ja puhua kielillä, laulaa kielillä. Voin myös kontrolloida itseä ja estää kaiken. Mutta miksi niin pitäisi tehdä? Koen Pyhän Hengen täyttävän minun henkiruumiini, joka on samankokoinen kuin kehoni. Koen ja tiedän että sisäisen ihmiseni ei ole minun kehoni, vaan kehoni on sisäisen olemukseni rakennus sekä Pyhän Hengen temppeli.

Sisälläni on siis todellinen aineeton persoona, joka voi aistia hengellisiä asioita. Saan antaa Hänelle, Pyhälle Hengelle kehoni. Saan antaa Hänelle hallintani, ja Hän täyttää minut päästä varpaisiin asti läsnäolollaan. Voin antautua palvomaan Häntä, hengen vallassa, en lihan, vaan Pyhän Hengen. Olen silloin alistanut lihani Hänelle. Voin tuntea kuinka Jumalan voima tunkee käsiini ja sormiini ja saa ne tuntumaan höyhenen kevyiltä. Joskus olen ollut ihan helposti kädet kohotettuina monta tuntia yhtä menoa, ylistäen ja palvoen Häntä. Siinä palvonnan ilmapiirissä aika katoaa, ei tule kyllästymistä.

Minun sisäinen ihminen ei ole nyrkin kokoinen, vaan kehoni kokoinen. Tunnen sisäisen minuuden muodon kehoni sisällä. Kun Jumalan läsnäolo täyttää minut, ja koskettaa henkeäni, henkiolemustani, tunnen sen vahvasti, tunnen kuin minä liikun sisälläni, tai minua liikutetaan, nimenomaan olemuksellisesti - ei tunteellisesti. Koen joskus että minua heijataan, ja voin antautua siihen. Voin olla fyysisesti liikahtamatta, mutta sisälläni koen että olen halattavana, koko sisäinen ihminen kokee Jumalan Hengen hyväilyä.

Joskus koen pääni sisällä voimaa, koen puristusta tai jotain outoa. Koen yhtä ja toista. Voin aina tahtoessani, ottaa kontrollin omaan haltuun. Mutta miksi tekisin niin? Kun koen arkuutta, niin ilmaisen sen, ja silloin Hän hellittää. Minun fyysinen olevainen muoto, vaan ei kestä Jumalan läsnäoloa aina. Joskus Jumalan läsnäolo, on niin vahva, vahvempi kuin aine, vahvempi kuin luuni. Koen monesti hengessä, että kehoni ulkopuolella on voimakenttä, joka ei ole passiivinen, vaan elävä ja voimallinen.

Koen myös usein kirjoitusteni jälkeen Pyhän Hengen läsnäolon tulevan esille, ja antavan sisäisen varmuuden olemuksellisesti, että se oli Hänen mieleensä. Koen myös sen kun joku rukoilee jossakin aidosti puolestani pyyntöni ja hätäni tähden, sen erittäin vahvasti olemuksellisesti. Koen yhtä ja toista sisäisessä olemuksessani, sitä ei voi järki selittää. Se on järjen vastaista. Voin tulla äkillisesti liikutetuksi, joskus sanoista, koen jonkun hädän tai sitten aidon riemun ja se saa minussa aikaan tartunnan, joskus taas koen järkytystä hengessä.

Jotkut ihmiset sanovat että kaikki tämä on sielullisuutta. Sielullista reagointia, Jumalan Hengen kosketukseen. Mutta ei se ole niin. On toki olemassa sielullisuutta, mm. ylistys on osittain sitä. Sielullisuus on ihmisen kontrolloimaa dynaamiikkaa. Mutta kun ollaan rukouksen ja palvonnan keskipisteessä, sielullisuus katoaa, ja tulee hengellisyys painopisteeksi. Silloin painopiste menee itseltämme pois ja Jumala vaikuttaa suvereenisesti ja hengellisesti, koskettaen henkeämme ja mieltämme. Ja kehomme on alamainen Jumalan voimalle ja vaikutukselle.

Kielillä puhuminen on Pyhän Hengen armolahja, mutta myös on olemassa Hengessä tanssimista, laulamista, soittamista, säveltämistä ja profetointia. Nämä muut ovat myös Pyhän Hengen ilmenemismuotoja, ne tapahtuvat hengellisessä todellisuudessa, ja silloin ne tulevat esille, kun antaudumme Hänelle, annamme hengellisen minuutemme, sisäisen ihmisen ilmaista näitä kykyjä, mitä Hän antaa. Ne voin asettaa armolahjojen kanssa samalle tasolle. Ne ovat armolahjoja, ne ovat Jumalaa varten, ja Jumalan seurakunnan rekennukseksi.

On Jumalan tahto että Hänen seurakunnassaan profetoidaan, selitetään kieliä, tanssitaan palvoen Hänelle Hengessä, palvotaan Pyhässä Hengessä laulaen ja karkeloiden Hänelle, Pyhän Hengen valtaamina soitetaan Hänelle soittimilla. Teemme paljon loogisia asioita, mutta jatkuvan kontrollin alaisena. Se mitä Jumala haluaa sensijaan tehdä, on se että Hän tahtoisi murtaa nämä kaavat ja tuoda tuoreen ilmestyksen tyköään, että kaikki mielet kääntyisivät Hänen puoleensa ja suostuisivat Hänen kontrolliinsa.

Taivaassa uudessa olemuksessani laulan uutta virttä, soitan (näppäilen) taivaallisen kauniisti kanteletta ja tanssin täydellisen kauniisti, kuin kauriin keveyden, ketteryyden ja notkeuden lailla. Siellä kaikki nykyisen kehon mahdottomuudet ovat poissa, ja kaikki on täydellistä. Mutta tässä vajavaisuudessakin, voin ja saan jo tehdä sitä. Tosin kärsin siitä hieman, että en suoriudu taivaallisen hienosti kaikesta, kehoni rajoitteen vuoksi. Maailmassa kaikki on vajavaista - mutta kun tulee se täydellinen, kaikki vajavaisuus silloin saa lakata.

Tässä kaikesta on siitä kysy, että olen antautunut Jumalalle. Olen antanut itseni Hänelle, luovuttanut omistusoikeuteni Hänelle. Olen lakannut ponnistelemasta ja alkanut liota Hänen läsnäolossaan palvoen. Olen kuollut unelmilleni, vaikka ne viiltää ja sattuu. Niin tämän menetyksen kautta, on Jumalan olevaisuus niin todellista elämässäni.

Milloin olet viimeksi palvonut rukoillen Jumalaa? Voi olla että siitä on monta viikkoa, kuukautta, vuosi tai vuosia. Mutta jos alat tänään palvoa, kurot kiinni siihen edelliseen kertaan tai ne kuroutuvat kiinni nykyhetkeen, ja jatkat siitä eteenpäin. Se aika jolloin et palvonut, se on merkityksetöntä, se aika on hukkaan heitettyä aikaa. Ne ajat kun olet ollut Jumalan läsnäolossa, ne ovat ikuisia toisen ulottuvuuden ajattomia hetkiä ja niissä hetkissä kohtaat Jumalan läheisesti.

Voiko se olla totta sinulle myös? Se voi olla jos menetät ylpeytesi, jos menetät kontrollin ja vallanhalusi vapaaehtoisesti. Lakkaat pyristelemästä Jumalaa vastaan, et etsi näkyväisiä, vaan näkymätöntä Jumalaa. Se ei ole välttämättä silmänräpäys, kun kaikki se on tapahtunut, sisäistynyt ja ilmentynyt sinulle. Ei se ollut minullekaan niin. Annapa kun kerron sinulle miten itse aloin kokea syvenevää Jumalan läsnäoloa ja läpimurtoa elämässäni.

Vuonna 2000, olin Pirkkahalli tapahtumassa, siitä asti alkoi minun hengellinen maratoonini. Olin siihen mennessä lihonut tosi paljon, olin kaikella tavalla onneton elämässäni, en ollut saanut lapsia, ex-puoliso oli ollut erittäin sairaana monta vuotta, elin yksin aviossa, nukuin yksin jne.. koko elämä oli riekaleena, tai olin niin uupunut jaksamaan yhtään mitään tekemään ja aloittamaan ja enää toivomaan.

Tuo Pirkkahalli tapahtuma aloitti minussa ison muutoksen, jonka jatkoa elän vieläkin. Sen jälkeen aloin kaatua rukouspalveluissa, en koskaan ennen aiemmin ollut sitä kokenut, ei ollut koskaan sitä läpimurtoa tapahtunut sitä ennen. Siitä eteenpäin jälkeen aloin tanssia hengessä. Aloin myös paastoilemaan, jota en myöskään ollut kyennyt aiemmin tekemään. Se miten muutuin, sitä ei kukaan käsittänyt. Minua vastaan hyökättiin, minun fanaattista intoani arvosteltiin, minun innokkaita puheita ei viitsitty kuunnella.

Masennuinkin syvästi välillä, elin vuorollaan uudistuksen tilassa ja taas väsähtäneenä. Sitten sain Tommy Tenneyn "tähtäimessä Jumala" kirjan käteeni, se aikaansai jälleen minussa vahvan Jumala kaipuun, ja aloin nähdä hengellisiä unia. Uudistuksen aikakausina aina television katselu jäi syrjään. Kaikki nämä uudet uudistukset veivät minua aina vain lähemmäksi Jumalaa, ja ne irroittivat minua olosuhteista ja ihmisistä, jotka kylvivät epäuskoa ja järjellisiä metodeja, omien kokemusperiensä kautta. Se mikä on jonkun toisen hengellinen koulu, ei sovellu aina toiseen henkilöön.

Avioeron jälkeen, olin taas menettänyt koko elämäni. Mutta oli vain yksi näky, mihin tarrasin, ja se oli mahdoton asia. Mutta minä en luovuttanut, lopulta sen asian Jumala johdatti - totisesti paremmin kuin ikinä koskaan olisin kuvitellut. Mutta sen eron jälkeen ja ennenkin sitä, sain taas lähestyä lisää Jumalaa. Eli kaikkien kriisien ja menetyksien kautta, Hän pääsee erityisen läheiseksi. Kun on päässyt lähelle Häntä, niin aina seuraava tavoite on päästä vieläkin lähemmäksi, ei asettua jäämään samalle tasolle.

Jokainen pohjakokemus elämässä, yhdistettynä rukouksella ja paastolla, on aina olleet todella siunaavia hengellisessä todellisuudessa. Jos kaikki olisi ollut aina maallisesti onnellista ja yltäkylläistä, niin en olisi ajautunut Jumala riippuvuuteen ja keskeisyyteen elämässäni. Kun Jumalan lapsi, on epätoivoinen ja yksinäinen, ja mikään maallinen asia tai olosuhde ei riitä ja tyydytä tarpeita, Jumala antaa silloin taivaallisia aarteita ja ne helpottaa jaksamaan eteenpäin.

Mutta sekään ei riitä, että saa niitä ihania armoituksia ja lahjoja, vaan Jumala haluaa että ihminen tavoittelee Häntä itseään vielä enemmän, ei lahjojen tähden, vaan sen tähden, että olisi ja eläisi Hänessä. Jumala antaa niitä lahjoja, nimenomaan epätoivoon ja tarpeeseen. En ole saanut mitään Hengen lahjaa ilman kärsimystä. Mutta kärsimyksen keskellä Hän antaa, ja silloin unohdan sen kärsimyksen, ja alan leikkiä kuin lapsi sillä uudella aarteella. Sitten aikani leikittyä hallitsen jo sitä asiaa, tai tunnen sen ominaisuuden ja käyttötavan.

Tämän (yli-) viimeisen vuoden aikana on tapahtunut kaikkein oleellisimpia asioita elämässäni, mitä on tapahtunut pitkiin aikoihin. Mutta kun näitä asioita tulee, niin se aina merkitsee sitä, että ympäristö, ne ihmiset jotka tunsivat minut ennen, eivät voi käsittää enää sitä minä olen. He sen sijaan sanovat, että silloin ja silloin olit iloisempi ja positiivisempi ja nyt on huonosti, kun olet aina niin hiljainen ja vakava. Mutta kun pinnalliset asiat menettävät arvonsa ja hohdokkuutensa elämässä, ja syvälliset hengelliset arvot tulevat sijalle, ei voi enää senjälkeen olla samanlainen ihminen kuin ennen.

Jumala myös käyttää ihmisiä esikuvina, lähettää joskus heitä eteeni, he ovat aina hengellisesti jollakin tasolla rikkaampia kuin minä. Ja heillä on sen tason tietoa Jumalan näkökulmasta, joka minulta puuttuu. Ja he saattavat niin, että avaan uusille Jumalallisille asioille ja näkökulmille mieleni ja näin ne tulee omaksuttua. Mitä muutoin ei tapahtuisi, ja mitä muuten en edes tulisi ajatelleeksi. Mutta Jumala tahtoo niin monetkin osa-alueet elämässä asettaa oman tahtonsa mukaisesti, että olisin sovelias ja moitteeton Hänelle kaikki kaikessa.

Ehkä Jumala lähettää sinunkin luoksesi uskovia, jotka ovat omaksuneet jotain asiaa, joka loogisesti on nurinkurista, ja naurat ja halveksit sille. Mutta kun alat miettiä, ja Jumala alkaa puhua sinulle, muutat mieltäsi, sisäistät sen asian sydämessäsi, ja koko mielessäsi ja olemuksessasi. Tälläinen tapahtuu hitaasti, ja se joutuu moneen kertaan koeteltavaksi. Saatat langeta, mutta aina saat nousta ja päättää unohtaa lankeamisesi, ja tähdätä taas siihen asiaan. Sitten se mitä olet omaksunut, sitä elät myös, siitä puhut ja perustelet ja sitä asiaa arvostat.

Kaikki uskovat eivät koskaan opi tuntemaan Jumalaa. He oppivat tietämään asioita, he oppivat Raamatun ulkoa, he ovat kuitenkin etäisiä Jumalalle. He eivät koskaan tuo tuoretta Sanomaa Jumalalta. Vaan puhuvat vuodesta toiseen samoja perusasioita. He ovat samanlaisia kalkkiksia käyttäytymiseltään kuin kymmenen vuotta sitten, he ovat samanlaisia asenteiltaan kuin kauan sitten. Heillä on samat näkökulmat ja mielipiteet kuin aikoja sitten olikin. He ovat pysähtyneet hengellisesti. He ovat jääneet kalkittuihin hautoihin sisälle, eivätkä he elä ylösnousseen Messiaan elämää todeksi ja nouse ja seuraa Häntä yliluonnollista uskoa ja näkymätöntä todellisuutta kohti.

Ne taas jotka etsivät Jumalan kasvoja ja läsnäoloa, he eivät saa kyllin Jumalan Sanasta, se ei riitä heille - vaan he haluavat tuntea Sanan Jumalan. He haluavat tuntea Elävän Sanan, Elävän Jumalan, Jumalan joka puhuu omillensa suoraan, joka opettaa omiansa suoraan, joka johdattaa omiansa suoraan. He haluavat kohdata Elävän Jumalan henkilökohtaisesti - suoraan. He haluavat saada ylhäältä uunituoreen Sanan joka on juuri itseä varten, tai seurakuntaa varten. Ei kenenkään ihmisen suodattamana, kenenkään huhun kautta, minkään kuolleen kirjaimen kautta.

He tahtovat saada suoraan Jumalalta elävän veden ja leivän. He haluavat saada vahvaa ravintoa, aidointa pyhää ravintoa, väärentämättömintä ravintoa ja totuudellista Sanaa. Nämä Jumalan tuntijat, erottuvat niistä uskovista, jotka on kalkittuja uskovia yltä päältä ja sisältä. Kalkitut uskovat elävät ajan todellisuudessa, he paatuvat ja raihnaistuvat (ruostuvat) sisälliseltä ihmiseltään. Mutta ne jotka elävät Jumalan läheisessä tuntemisessa ja läsnäolossa, elävät ajatonta elämää, jonka tähden he eivät vanhene sisäisesti, vaan pysyvät nuorina ja palavina.