IRC-Galleria

Kristus ristille käyMaanantai 05.06.2006 20:07

Veri kaiken puhdistaa
Veri tänään uutta luo.
Pääset yhteyteen Jumalaan
Kaikki anteeks´annetaan.

Veri kaiken sovittaa
Veren voima suurin on.
Päästää siteet synnin orjuuden
Tule veren vapauteen.

Kristus ristille käy (x2)

Tuohon tuskaan ja vaivaan
Jeesus ristille käy
Eestä syntisen ihmisen
Veri vuotaa, päällä syyllisen
Tuskat raastaa, miestä vaivojen
Kaiken sovittaa, vain Veri ihmeinen.

Veri kaiken puhdistaa
Veri tänään uutta luo.
Pääset yhteyteen Jumalaan
Kaikki anteeks´annetaan. (x2)


esittäjä ja myös sanoittaja: Freidiba Boodos
laulu on vuodelta 1981 (Rauhan sanoma)
http://www.yle.fi/levysto/firs2/kappale.php?Id=Kristus+ristille+k%E4y

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.06.2006 05:11

Olen päättänyt myydä tai antaa televisioni pois. En ole sitä katsonut ollenkaan yli vuoteen. Ja minua ei edes koko toosa kiinnosta. Ja nyt ilmeisesti lupatarkastaja on rimputellut ovikelloani. Ja televisio on niin raskas, etten voi sitä viedä ja siirtää minnekään tuosta paikaltaan. Olen itse 50 kiloinen ja telkkari painaa aivan liikaa. En jaksa sitä hetkeäkään pitää käsissäni. Se on niin iso 28 tuumainen laajis. Ja on varmaa että tarkastaja ei jätä minua rauhaan. Ja sitten jos se jollakin tavalla konstittelee itsensä tänne, minulle rapsahtaa satojen eurojen sakot. Ja takuulla en ole katsonut sitä. Mutta ne ei usko. Minä hentelo nainen en jaksa sitä vaan viedä minnekään. Joten aion siitä päästä eroon. Samoin saa videot mennä ja nauhoittamani hengelliset vhs-kasetitkin, kaikki mitä on yli sata. Mutta en oikein tiedä, mikä on viisas ratkaisu tähän. Mutta eroon siitä on päästävä! Se ei kiusaa minua, mutta tarkastaja kiusaa. Mitä siis tekisin? Varmaan helpottuisi olo siitä. En ole videoita katsonut yli vuoteen. En siis yhtään mitään. Joku johdatus tähänkin asiaan pitää löytyä. En kuitenkaan aio mihinkään virittimen poisto-operaatioihin, joka maksaa. Sillä vuoden päästä analogiset mahdollisuudet katsoa loppuu. Ja sen jälkeen on samantekevää onko se tuollatavalla vai ei. Täytyy siitä päästä eroon. Ei sitä yksi ihminen jaksa kantaa. Ellei ole lihaksikas ihminen. Minähän olen aika hontelo. En jaksa edes 12 kilon mikroaalto uunia viedä alas, joka on rikki. Telkkaria on aika uuden veroinen. Mutta siinä on lapsilukko päällä ollut vaikka kuinka kauan. Ja en tiedä sen purkukoodia. Joten ei sitä olisi voinut katsoakaan. En ole löytänyt käyttöohjetta, lienee muutossa hävinnyt. Tai jossain kadoksissa. Eli koodi tarttis tietää, sen joka sen sitten hankkii. Muutenhan ei voi todistaa edes sen toimivuutta. Niin ja kaksi vhs-videonauhuria saa mennä. En ala antamaan sitä kenellekään ahneelle henkilölle. Mieluiten ottaisin siitä pienen maksun. Mutta jos on tosi köyhä, tai se menee hengelliseen työhön tai kohteeseen luotettavalle tasolle, on asia erikseen. Pitää miettiä mitä teen... mikä on paras ratkaisu? Ja ehkä nauhoittava dvd-videokin vielä... Tietokoneessa on dvd- asema, se riittää.

Nämä on nyt varattu - hienoa!

paastoni ja mittaniPerjantai 02.06.2006 01:16

01.06-07.06.06 =07vrk (mehu, tee, light-glögi; alin paino:48.8)
13.05-13.05-06 =01vrk la-viilipaasto
10.05-11.05-06 =02vrk (ke ja to)
05.05-06.05-06 =02vrk (pe-la sapatti-paastopäivät)
05.04-07.04-06 =03vrk (suklaa teki paastostani hävikin)
25.03-26.03-06 =02vrk
20.03-21.03-06 =02vrk
01.01-17.03-06 =76vrk (paino putosi 40.8 kiloon alimmillaan)
10.11-31.12-05 =52vrk
11.08-21.09-05 =43vrk (sis.kokopaastoa 8-9 vrk:tta.)
27.06-07.07-05 =11vrk (join maitoa, ja söin makeisia)
24.06-25.06-05 =02vrk
24.01-18.02-05 =26vrk.
06.10-10.10-04 =05vrk.
24.09-26.09-04 =03vrk.
08.09-09.09-04 =02vrk.
01.06-18.06-04 =18vrk.
09.05-13.05-04 =05vrk.
19.04-20.04-04 =02vrk.
25.02-22.03-04 =27vrk.
08.01-19.02-04 =43vrk. (teetä maidolla, mehua ja karkkeja söin)
12.12-19-12.03 =08vrk
01.10-12.10-03 =12vrk
04.08-20.08-03 =17vrk
10.06-30.06-03 =21vrk
25.05-09.06-03 =16vrk
28.03-10.04-03 =14vrk
09.03-25.03-03 =17vrk

Nonstop 2005-2006:
128 vuorokautta

Vuonna 2006:
85 vuorokautta (6.5)

Vuonna 2005:
132 vuorokautta

Vuonna 2004:
105 vuorokautta

Vuonna 2003:
105 vuorokautta

??? vuorokautta yhteensä vuodesta 2003- tähän asti. En ole laskenut tähän mukaan aikaisempia jaksoja. Koska silloin paastosin esim. kahden karjalanpiirakan vuorokausi annos kuurilla monta viikkoa tai parin kananmunan kuurilla, tai maitolitra kuurilla useamman viikon peräkanaa. Vaikka tavallaan oli nekin paastoja.

- --- -- -- --- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --- -- -- -- --- -- -- -- -- --- -- -- --- --- --

(50.30) - - - - - (41.00) - - - - - (42.00) - - - - - ( 46.10) - - - - - painot
(16.04) - 87cm. (13.03) - 84cm. (03.03) - 84cm. (20.02) - 84cm. lantio
(16.04) - 79cm. (13.03) - 65cm. (03.02) - 73cm. (20.02) - 75cm. a-vyötärö
(16.04) - 47cm. (13.03) - 44cm. (03.02) - 43cm. (20.02) - 47cm. reisi
(16.04) - 14cm. (13.03) - 14cm. (03.02) - 13cm. (20.02) - 14cm. ranne
(16.04) - 78cm. (13.03) - 76cm. (03.02) - 78cm. (20.02) - 80cm. povi
(16.04) - 73cm. (13.03) - 67cm. (03.02) - 67cm. (20.02) - 70cm. r:n alus
(16.04) - 68cm. (13.03) - 61cm. (03.02) - 62cm. (20.02) - 63cm. y-vyötärö
(16.04) - 23cm. (13.03) - 21cm. (03.02) - 21cm. (20.02) - 22cm. käsivarsi
(16.04) - 32cm. (13.03) - 30cm. (03.02) - 31cm. - - - - - - - - - - kaula

visiititTorstai 01.06.2006 22:14

12.06- 18.06.2006 välisenä aikana ~ 261 vierailua (ma-su)
05.06- 11.06.2006 välisenä aikana ~ 148 vierailua (ma-su)
01.06- 04.06.2006 välisenä aikana ~ 094 vierailua (ke-su)
21.05- 31.05.2006 välisenä aikana ~ 219 vierailua (ma-ke)
15.05- 21.05.2006 välisenä aikana ~ 319 vierailua (ma-su)
08.05- 14.05.2006 välisenä aikana ~ 088 vierailua (ma-su)
01.05- 07.05.2006 välisenä aikana ~ 189 vierailua (ma-su)
24.04- 30.04.2006 välisenä aikana ~ 245 vierailua (ma-su) Uuden laskurin lukema



17.04- 23.04.2006 välisenä aikana ~ 099 vierailua (ma-su) itse laskettu, omia en laskenut
10.04- 16.04.2006 välisenä aikana ~ 115 vierailua (ma-su) itse laskettu, omia en laskenut
03.04- 09.04.2006 välisenä aikana ~ 102 vierailua (ma-su) itse laskettu, omia en laskenut
27.03- 02.04.2006 välisenä aikana ~ 073 vierailua (ma-su) itse laskettu, omia en laskenut
20.03- 26.03.2006 välisenä aikana ~ 109 vierailua (ma-su) pelkkä laskurin lukema
13.03- 19.03.2006 välisenä aikana ~ 197 vierailua (ma-su) pelkkä laskurin lukema
06.03- 12.03.2006 välisenä aikana ~ 157 vierailua (ma-su) pelkkä laskurin lukema

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.05.2006 04:13

Rakas Jeesus, anna mulle voimaa paastota, olen niin kyllästynyt syömään... tuntuu että en ole tarpeeksi lähellä sinua. Irroita minut ruuan himoitsemisesta. Miun ajaukseni on niin puuroa ja terävyyteni on kadoksissa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.05.2006 21:40

tuntuu siltä että liikaa maailmalliset asiat alkaa tulvia mieleeni, pitää alkaa paastota lienee taas. En siis ole moraalittomiin asioihin kietoutunut, vaan ajattelen liikaa ajallisia asioita, ja se on väärin. Omatuntoni ei tahdo sitä. Laitoin yhden eilisistä kuvista tänään taas postissa ihanalle uskovalle, ja sitten taas kävi niin että kaipaan, se aikaan sai taas sen. Olen liikaa foorumille kirjoitellut juttuja. Mikä ihme mua nyt vaivaa. Harmittaa harmittaa.... Pelkään että jotkut voi kiinnostua minusta ja ihastua minuun. Sitä en ehdottomasti halua, sydämeni ei ole vapaa. Minä en halua. Minun sydän on vielä täynnä rakkautta, sitä yhtä ihanaa miestä kohtaan. En voi suvaita mitään muuta. Pysyn tälläisenä ja sillä sipuli.
Käsittelemme nyt tätä, parantumisen, eheytymisen ja vapautumisen aihealuetta. On hyvä tietää noiden kahdentoista päädemonin nimet, jotta se auttaisi, pelastaisi teidät siitä suosta, missä, joudutte, jos yritätte ajaa ulos demonien ilmenemismuotoja. Leegio henkivallassa, oli yksi päädemoni tuhansine kätyreineen. Sama päähenkivalta ja sen kätyrit. Et sinä läähde niitä kätyreitä metsästämään, vaan sitä päädemonia. Murskaa käärmeen pää, Jeesus ei käsitellyt mitään pikkukätyreitä, kuollessaan ristillä, vaan Hän murskasi ne päähenkivallat. Tämä on tosiasia ja kun meillä on se tosiasia vielä tukena että meillä on voima yli kaikkien pimeyden töiden, vihollisen töiden, meillä on silloin auktoriteetti demonien yli.

Demonit ovat hyvin ovelia. Nyt edetään tunne-elämään, tunteisiin ja mielentiloihin ja fyysisiin tiloihin, fyysiseen kuntoon. Kun me oikealla tavalla tarkastelemme ensimmäistä Mooseksen kirjaa, kaikki alkaa siitä oikeasta perustasta, ja Jumala on järjestyksen Jumala. Jumala ei ole satunnainen, Hän ei päättänyt vain yhtäkkiä tehdä jotakin, niin että Hänelle olisi tullut siitä kiva fiilis asian suhteen. Jumala toimii tietyn asetetun, sovitun suunnitelman mukaisesti. Sen takia Jumala on niin ennalta arvattava.

Jos Hän on ennalta arvattava, niin se tekee Hänestä luottamuksemme arvoisen, luotettavan. Toisin kuin me, emme ole luotettavia. Koska me muutumme kaikkien tuulten mukana, me menemme tuulen suunnan mukaisesti ja joku tulee ja vaikuttaa paremmalta kuin tuo ja me lähdemme hänen peräänsä tai tulee vielä kolmas parempi jonka perään sitten me lähdemme. Joten me vaan muutamme mieltä ja vaihdamme suuntaa koko ajan. Kaiken mitä Jumala on tehnyt tai Hän tekee tai on tehnyt on, tai tulee koskaan tekemään, Hän on jo ennalta käsin suunnitellut.

-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --
1. Mooseksen kirja 1: 1. Alussa Jumala loi taivaan ja maan. 2. Maa oli autio ja tyhjä
-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --

Karitsa joka on teurastettu, on ollut jo maailman luomisesta alkaen. Millainen Jumala! Kaiken perusta on tämä maa, jota me kutsumme myös materiaksi. Kaiken perusta on materia. Se aines mistä me olemme tehty on, sinun lihasi on materiaa. Maan tomusta meidät on luotu ja maan tomuksi me myös palaamme. Kun Jumala loi Adamin maantomusta, Hän teki Adamista niin täydellisen, jokainen mineraali, jokainen mineraali joka oli täydellisenä ja täydellistä siinä maaperässä, oli myös täydellisesti siinä Adamin ruumiissa.

Tiedättekö ketkä ovat maailman terveellisempiä ihmisiä? Ihmiset jotka elävät Himalajan vuorella ja tänä päivänä monet saattavat saavuttaa 140-150 iän. Miksi? Tämä kaikki johtuu siitä, että nämä ihmiset jotka asuvat siellä Himalajan vuoristossa, niin sieltä valuu jokia pitkin, Himalajan huipulta, valuu vettä, on puroja, jotka sitten keräävät kaikkia mahdollisia mineraaleja matkalla mukaan ja nämä ihmiset eivät juo mitään muuta, kuin sitä puhdasta vettä, niitä mineraaleja, jotka ovat kertyneet siihen, kun ne on sulautuneet siihen Himalajan. Ja näillä ihmisillä on täydellinen mineraalitasapaino ruumiissaan, heillä on kaikkia näitä mineraaleja, siksi he voi elää pidempään.

-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --
1. Mooseksen kirja 1: 11. Ja Jumala sanoi: ”Kasvakoon maa viherkasveja, ruohoja jotka tekevät siementä, sekä hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa on niiden siemen.” Ja tapahtui niin:
-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --

Kaiken perusta on siis materia, sitten tuli materiasta ruumis, jokaisen kasvin, jokaisen luonnonkappaleen perusta on materia, ja sitten se materia muodostaa ruumiin. Siis ruumis muodostuu tästä materiasta. Tiedämme ihan yksinkertaisesta, koulutieteestä ja miten siitä opetetaan. Että kaikki kasvit kasvaakseen tarvitsevat elääkseen, ruokaa, ravintoa ja vettä ja auringonpaistetta. Sitten tästä tulee vielä tämä hieno sana, fotosynteesi. Otetaan ravintoa, ja yhdistetään se auringonvaloon ja veteen ja siitä tulee sitten se fotosynteesi, se luo energiaa sitten.

Mitä me olemme menestyksekkäästi tehty ihmisille, ensimmäinen askel, on se kun olemme uhmanneet Jumalan lakeja. Olemme onnistuneet poistamaan kaikki hivenaineet ja mineraalit maaperästämme. Koska emme anna maaperän levätä. Kyse on vain rahasta. Kyse on vain siitä että pakotamme sen maaperän vain tuottamaan ja tuottamaan ja tuottamaan enemmän. Jumala selkeästi määräsi Israelin kansalle, että seitsemäntenä vuotena maan tulee antaa levätä. Myös 7x7:nä, eli 49:tenä maan tuli antaa levätä ja myöskin viidentenä kymmenentenä, eli riemuvuotena maan piti antaa levätä. - miksi?

Minkä takia näin? Koska Jumala luodessaan taivaan ja maan, loi sen niin suuremmoisella ihmeellisellä tavalla, että maa itse itsessään pystyi virvoittamaan ja ravitsemaan, rakentamaan uudelleen itsensä, jos sille annettaisiin vain mahdollisuus. Mutta ahne itsekäs ihminen ei salli sen tapahtua. Miksi Juuda meni babylonian vankeuteen? Mikä oli päällimmäinen syy? Josta syystä Jumala vei heidät sinne. Hän kertoi heille; te menette vankeuteen sen takia, että olette epäonnistuneet ja olette langenneet siinä että ette ole pitäneet sapatti-vuotta.

[Ei aihetta]Lauantai 27.05.2006 03:35

2Ms 17:11
Ja niin kauan kuin Mooses piti kätensä ylhäällä, oli Israel voitolla;
mutta kun hän antoi kätensä vaipua, olivat amalekilaiset voitolla.

Käsi ylhäällä = ylistys, voitto, Jumala, valvominen, katse ja mieli ylhäällä Herrassa
Käsi alhaalla = masennus, häviö, maailma, nukkuminen, katse ja mieli maallisissa asioissa

Seurakunnan pitää valvoa, ei nukkua.
Seurakunnan pitää rukoilla, ei nukkua.

Kun valvomme, ylistämme, rukoilemme, me ajamme alas vihollista, ja ajamme sen perääntymään ja valtaamme alueita.

Kun nukumme, paadumme, väsymme, me olemme vihollisen masentamia, me olemme sen hallinnassa ja se riistää meiltä kaiken.

antikristillinen kirkko tai seurakuntaPerjantai 26.05.2006 19:23

-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --
1Kr 12:28. Jumala on siis asettanut seurakuntaan ensin apostoleita,
toiseksi profeettoja, kolmanneksi opettajia, sitten voimatekojen tekijöitä,
sitten parantamisen, avustamisen, johtajuuden ja monenlaisten kielten armolahjoja
-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --

Kirkko ei ole Jumalan asettama seurakunta. Jumalan seurakunnassa, jokainen vastaa Jumalalle elämästään, ei ole eritasoja, ei pyramideja. Kirkossa on taas pyramidi, jossa alimpana on papit, sitten on kardinaalit, sitten on arkkipiispat ja huipulla piispa. Eri tasot on pimeyden henkimaailmassa, siellä on pyramidi rakennelma, jossa on alaisia, jotka vastaavat seuraavalle ja sitä seuraavalle tasolle, aina korkeimpaan huippuun asti, eli Lusiferille.

Pyramidi rakennelmassa on armeija-järjestys, kuten armeijassa on. Seurakunta ei ole Raamatun Sanan mukaan sellainen. Vaan seurakunnan opettaja, on vastuussa Jumalalle, ja kukin seurakuntalainen on tasapäinen Kristuksessa, kuten seurakunnan pastorikin. Kukaan seurakunnassa, ei hallitse ja määrää alempia. Vaan kaikki ovat samalla viivalla Kristuksen edessä, tekemässä vain Hänelle tiliä, ollakseen vain Jumalalle kuuliainen.

On ylen raskasta olla virkakoneiston silmätikkuna, ja vastuussa maalliselle kirkolliselle elimelle. Vaikka ainostaan Jumalalle tulisi olla palvelustaan vastuussa. Kristuksessa on vapaus. Mikä vapaus se on, mikäli maallinen uskonnollinen laitos, säätää ja määrää, missä on Pyhän Hengen ilmenemismuodon rajat, ja missä ylitetään ne totutut kaavat. Vapauteen Kristus vapautti meidät, ei perinnäissääntöihin, ei ihmisten orjuuksiin.

Mielestäni kirkko noudattaa sitä järjestystä, mikä on paholaisesta. Sillä todellakaan Jumala ei aseta eritasoisia palvelijoita ja portaita seurakuntaansa. Lähtisin ulos viipymättä tuollaisesta konsernista, mikäli olisin sen jäsen. Lapsikaste, kummius, konfirmaatio ym... ne on eksytystä. Kirkko ei ole Jeesuksen Kristuksen asettama seurakunta. Vaan aivan muuta. Missä palvelevat kyllä elävät uskovat. Mutta tulisivatpa käsittämään mistä on todella kyse.

Jumalan Seurakunnassa, on sellaisia virkoja virkoja kuten, evankelista, opettaja, paimen, armolahja virkoja jne.., mutta ei niin että kukaan olisi toisen yläpuolella herrana. Sellainen järjestys on antikristillistä. Tämä kirjoittamani asia on aivan selkeä. Katolisessa kirkossa ylin eliitti on paavi. Ilmestys kirja puhuu antikristuksesta ja väärästä profeetasta. Tässä maailmassa vaikuttaa antikristuksen henki. Vaikuttaa todella. Se mm. tarjoaa vaihtoehtoisia pelastusmuotoja, esim. ehtoollinen, konfirmaatio, vauvakaste ym... sekä sivistynyt elämä ja vaellus.

Antikristillinen liike tai kirkkokunta, kiistää yliluonnolliset parantumisihmeet, yliluonnolliset voimateot, armolahjat, Jeesuksen Veren ainoana pelastusmahdollisuutena, kolmiyhteisen Jumalisuuden tms.. eli jotakin se ottaa pois Jumalan Sanasta. Jotakin jää, jotakin pois. Ja yleensä se ei paljasta suoraan julkeuttaan. Vaan kiertää sen. Yleensä se paljastuu, kun alkaa tapahtua karismaattisia ilmentymiä Pyhän Hengen vaikutuksesta, silloin se kohahtaa. Silloin sen todellinen luonne tulee esille. Meidän ei tule antaa ihmisille kunniaa.

Mutta tämä pyramidi rakennelma, edellyttää ylempien tahojen ja niitä edustavien ihmisten tottelemista ja samaa mieltä olemista heidän kannoissaan, ja se ei ole Jumalan Sanan mukaista, eikä Jumalan asettamaa tai säätämää, siinä ei ole Jumalan siunausta yllä. Tämä asetelma estää riviuskovia, nousemasta siihen palveluksen virkaan, kuin mihin Jumala tahtoisi heidät kohottaa ja valtuuttaa. Heidän täytyy toisin sanoen tehdä se kirkon ulkopuolella. Kirkko on toisin sanoen kontrolloitu ja kaavoitettu seremonioiltaan, siellä ei ole vapaus, Jumalan Hengen liikkua vapaasti ja toimia.

Siinä on vääristymä. Sillä Herra Jeesus on seurakunnan pää, kukaan ihminen ei saisi, määrätä Jumalan Hengen liikehdintää ja kuinka sen tulisi tapahtua, ja missä rajoissa ja ajassa. Siis ei pitäisi sitä rajoitella. Luin erään maininnan. jossa mainittiin, että kirkko ei hyväksy pyhittymistä. Ei tietenkään antikristillinen järjestelmä halua että Jumalan Pyhyys laskeutuisi sen kirkkoihin, yliluonnollisesti, sillä se hajottaisi koko tuon pyramidin. Ja tämä kirkkojärjestelmä sillä tavalla hallitse kaikkea, että mitään uhkaavaa ei tapahdu.

Nyt on kirkkoon levinnyt alkoholismi sallimus, tupakka sallimus, homosallimus, sinkkuaikuisten hedelmöityshoito sallimus, homosuhteiden sallimus. Tyypillistä antikristilliseen kirkkokuntaan sopivaa kulttia. Nyt jos koskaan elävien uskovien olisi nähtävä, mikä on tämä konsernus. On vaarallista omaksua sellaista itselle. Jumalan seurakunnassa, ainoa ja pätevin ohjekirja on Raamattu. Ei vinot pinot asiakirjoja ja lakikirjoja, jotka eivät ole Jumalan asettamia, vaan aivan muuta.

Seurakunnan pää on Jeesus Messias. Ei piispa, ei munkki, ei paavi ei arkkipiispa, ei antikristus tai väärä profeetta. Missä on joku muu kuin Kristus Herra, se on antikristillistä!!! Kristus ei kohota seurakuntaansa johtoon sellaisia, eikä salli uskovien nostaa ketään kenenkään yläpuolelle. Tämä oppi on tullut muualta. Lähtekää ulos sellaisesta!

-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --
RAAMATTU 2005: http://www.nettiseurakunta.net/2005
wwBible haku: http://www.wwbible.net/php/biblesearch.php3
-- --- -- - -- - -- - -- --- -- ---- - - --- -- -- -- -- ---- -- ---- --- --- -- - -- -- -- -- ---- --