IRC-Galleria

Mä olen huomannut että mulla on nyt vaihe elämässä, jolloin olen 100% siinä. Jotenkin olen sulkenut ulkopuolelle, nyt mahdollisuuden puolison löytymisestä. En koe sellaista oloa, nyt. Nyt on vain sellainen vaihe. Ei ole epätoivoa sen puoleen, ei kipua, ei tuskaa. Vain lepoa. Olen luovasssa elämänvaiheessa nyt täysillä, eli tässä ja nyt. En ajattele tarpeitani, vaan mitä teen ja sen teen hyvin, kunnes se on täydelllisyyteen hiottu.

En koe rakkauden fiilistelyjä. Olen tasaisella perustalla. En koe tulvimista, enkä tyhjyyttä. Itse asiassa minulla on nyt - näin juuri hyvä olla. Itse asissa, ihminen on vain astia. Minä en anna itsestäni mitään, vaan käytän niitä keinoja mitä Luoja on asettanut minuun. Ja käyttäessäni niitä, koen lisää saavani sitä. Koen suurta tyydytystä aikaan saadessani asioita. Minä olen vain kanava, ja käytän niitä taitoja, mitä Luoja on minuun istuttanut.

Oletan vaikka että joku odottaa että ihminen, esim. minä, antaisi itsestä jotain hyvää, ei minulla ole sitä itsessäni, sillä minun lihassani ja inhimillisyydessäni ei ole mitään hyvää, vaan kaikki on heikkoa ja rikkinäistä. Olen ainoastaan kanava, jonka Jumalan Henki täyttää, siis en omista hyvää, vaan hyvä omistaa minut. Ja tahdonko olla Hänen omistuksessa, siitä on kyse. Voin valita joukkueen, hyvän tai pahan. Niin kun valitsen hyvän, niin tuon esille hyvää. Ja Herra on Hyvä!

Kun kirjoitan luentoja hengellisistä asioista, se on koko päivätyötä. Yhden kirjoituksen laatimiseen, sulatteluun ja editoimiseen menee koko päivä. Voin luoda vain yhtä asiaa kerralla. Kun kirjoitan tänne, teen sitä kokopäivä työnä. Muuhun ei ollut senssejä. Kaikki menee siihen. Nyt kun luon taidetta, niin kaikki resussit on siinä, koko päiväisesti. Eli mihin tuohon mahtuu rakkauden kaipaus ja puolison metsästys? Sekin on kokopäiväistä murehtimista ja ajattelua, joka jähmettää.

Rakkaus ei ole käsite se on olemus. Kun sanot haluavasi rakkautta, se ei ole mahdollista omistaa. Sitä voit maistaa, sitä voit kokea, mutta se ei saa sinua omakseen, jos et heittäydy sen varaan. Se on niin suuri. Se ei ole tunne, se ei ole käsite. Se ei ole pääomaa. Se on olosuhde. Rakkaus on kuin valtameri, siinä on tai ei ole. Voi olla rannalla, voi olla nilkkavesissä, tai kokonaan siinä. Kun on kokonaan, niin on kokonaan, ja oma lihasi on Hänessä vettynyt ja täyttynyt.

Minä omistan sinapinsiemenen, mutta sen varren ja hedelmän saa aikaan Jumala. Minä en kannata varttani, vaan Jumala joka on minut tehnyt ja ohjelmoinut taidoilla, jotka ovat ns. pääomaani. Jeesus sanoo sanassaan, asioita, mitkä on ihmisen pääomaa. Ne ovat leivisköitä,tai denareita. Ja mitä niillä kuuluu tehdä? Hän antaa siihen neuvot. Asioida niillä viisaasti, ikuisuuden aikaa varten. Ei kerätä pääomaa maanpäälle, sillä ne hajoavat ja katoavat.

Muuta Jeesus ei Sanassa mainitse, ihmisen pääomaksi. Nämä taidot on niitä, mitä ihmisessä on, luovuus, lahjakkuus, sosiaalisuus ym.. Nämä on tärkeimmät aarteet meissä. Mitä sitten teemmekään niillä? Hyödynnämme niitä vain itsellemme, vai Herralle. Ahnehdimme vai annamme ja jaamme? Jumalan palveleminen on niiden taitojen kautta nautintoa. Se ei ole ahdistavaa. Se on vain virtaamista, jos on Niagaran alla, niin sinä virtaat.

Jos olet taas Niagaran putouksen äärellä, sinä pelkäät sitä voimaa, etkä näin ole virtaava ja sen omistuksessa. Olet silloin kokenut ja nähnyt ja maistanut hyvyyttä, mutta kokemuksesi on vain pientä ja ikäänkuin sivullisesta näkökulmasta. On paljon enemmän kuin tänä päivänä olemme ja tiedämme, mitä Taivas on valmis tarjoamaan ihmiselle. On vain astuttava uskossa eteenpäin, katse luotuna Herraan Jeesukseen, ei omaan itseemme. Kaikkein suurin henkilökohtainen tavoite elämässämme tulee olla Pyhitys.

Minä tarvitsen rakkautta? Minä itse asissa olen siinä tai en ole. Siitä on kysymys, että pukeudun rakkauteen, annan rakkauden omistaa minut. Ja Jumala on rakkaus. Ihminen on vain astia. Ihminen siis on vain pelkkä astia. Jumalan muotoilema ja aivoittelema. Jumala on laittanut kykyjä ja taitoja itseemme. Ikäänkuin ohjelmoinut meitä, jotta me löytäisimme ne taidot. Mutta ne taidot tulevat Jumalan käytössä, menestymään, ja silloin ne tuovat Herralle Kunniaa.

Minäkö tarvitsen rakkautta? Olenko niin sokea, että olemalla pelastunut olen jo täydellisen rakkauden omistama. Ja tämä täydellinen rakkaus muotoilee ihmistä, kos ihminen katsoo täydellistä rakkautta, Jeesusta, Jumalan Poikaa. Mutta jos ihminen katsoo itseään, hän ei näe kuin tyhjyyden ja tarpeen. Sillä ihminen on vain astia. Ja jos ihminen katsoo omaa astiaansa, niin hän unohtaa Herransa, ja astian valo tyhjenee, ja valo hiipuu. Ihminen näin totuttautuu siihen pimeyteen ja tyhjyyteen pikkuhiljaa. Ja toteaa vain rakkauden tarpeen ja sen tunteen.

Rakkaus tulee Jumalalta. Ja Häneen uskomalla ja ainoastaan Häneen katsomalla. Ihminen on vain astia. Jonka on täytyttävä alati ylhäältä. Jos on täyttynyt ylhäältä, ne Luojan ihmiseen ohjelmoidut taidot alkavat kukoistua, ne tempaavat sinut matkalla. Luoja on luoja, ihminen voi myös olla luoja Hänen vaikuttamanaan, kuten ihminen on Luojan kuvaksi luotu. Jumala on Rakkaus, ihminen voi olla Hänessä täynnä rakkautta. Mutta nämä hyvät asiat näyttävät tulevan ihmisestä itsestään, mutta ne eivät tule. Jos olet luova, niin katso Herraan, jos katsot itseesi ehdyt. Koska se taito on ylhäältä dominoitu sinuun.

[ Matt. 14:28-31 Pietari vastasi hänelle ja sanoi: "Jos se olet sinä, Herra, niin käske minun tulla tykösi vettä myöten". Hän sanoi: "Tule". Ja Pietari astui ulos venheestä ja käveli vetten päällä mennäkseen Jeesuksen tykö. Mutta nähdessään, kuinka tuuli, hän peljästyi ja rupesi vajoamaan ja huusi sanoen: "Herra, auta minua". Niin Jeesus kohta ojensi kätensä, tarttui häneen ja sanoi hänelle: "Sinä vähäuskoinen, miksi epäilit? ]

Usko on Jumalaan nojaamista. Heti jos katson itseeni, huojun. Heti kun Pietari katsoi alas, jo yliluonnollisesti veden päällä astumisen ja kävelyn jälkeen, hänet valtasi epäusko ja hän alkoi upota. Usko & Rakkaus & Toivo, on yliluonnollista. Jos katsoo pelkästään luonnolliseen, sen sijaan tulee ihmiselle - epäusko, pelko ja epätoivo.

Siispä koska kaikki hyvä tulee ylhäältä Luojaltamme, joka antaa meidän olla Hänessä, ja Hänen Sanassa ja Hänen Pyhässä Hengessä, miksi emme tahdo olla Hänessä? Aivan juuri siksi, koska ihminen on ylpeä. Sillä Jumalan lapsena olo on nöyrtymistä, ja luottamusta. Ei voi olla ihmisen ego, ihmisen päänä, vaan Kristus on pää ja Jumalan Henki valaisee sisintämme.
Jumalan rakkaus on Pyhyyttä. Se vaatii kaiken, se vaatii ihmisen kokonaisvaltaiseen Hänelle antautumiseen ja sitoutumiseen.

Ylpeys ja pelko ovat ne ominaisuudet jotka estävät uskon tilassa olemista. Sillä usko on rakkautta ja rakkaus karkoittaa pelon. Mutta ylpeyttä ei rakkaus voi sulattaa. Jumalan loi kuitenkin ihmiselle egon. Mutta se ei ole ihmistä itseään varten hukkaan heitettäväksi. Vaan se on ihmisen ominaisuus, jolla voi palvella Häntä ja elää uskoa tässä ajassa toteutuvasti.Jumalan rakkauttakaan ei voi vastaanottaa, siten että se imeytyy, ilman janoa, ilman nöyrtymistä ja ilman sitä, että laittaa Jumalan ensimmäiselle sijalle ihan kaikessa elämässä. Se tarkoittaa sitä, että ihan kaikki mitä sanot, ajattelet ja teet ja päätät, on sopusoinnussa omantunnon ja Jumalan Sanan kanssa.

Minä en luota itseeni, minä luotan Jumalaan. Tiedän miten heikko ihminen olen. Ja tiedän miten suuri on Jumala. Minä en uskaltaisi luottaa itseeni, en uskaltaisi olla oma hallitsijani. Jotenkin olen tullut siihen rimanylitys vaiheeseen, jolloin on helppo olla Hänen mielisuosiossaan, ja helppo antautua Hänelle. Huomaan että kaikki elämässäni on maustunut hengellisesti. Kaikilla elämäni alueilla on Jumala läsnä. En aina kommunikoi Hänen kanssa, mutta valvon itseäni ja tilaani joka hetki. Se mikä sisimmässä häiritsee, se saattaa olla asia, mikä on pois pantava. Mutta sen jälkeen on aina suurempi voitto. Ylpeyden muurien murtuminen tuntuu, mutta sen jälkeen on mahtava vapaus.

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

hengellisesti kuollut
sielu, henki ruumis
henki on se joka eläväksi tekee
henkisyys ei ole hengellisyyttä, se on psyykettä ja tunnetta
hengellisys on jumalallista
Muistaakseni psalmien kirja sanoo; että ihminen ei ole eläintä kummempi, vain sielu, ilman elämän henkeä ollessa

Ihminen ei ole jaoteltavissa kolmeen osaan. Jumalalle kuuluu kyllä kaikki ihmisestä. Mutta kuitenkin pitäisi ajatella sitä asiaa, että kolmasosa meistä heräsi uudestisyntymässä eloon, ennen olimme hengellisesti kuolleita. Sen jälkeen vasta Pyhä Henki tuli sisimpään ja laittoi valot päälle, ja elävä vuorovaikutusyhteys aukeni taivaallisiin.

Siirrryttiin siis kuolemasta elävien kirjoihin ja silloin meistä tuli eläviä hengellisesti, ei henkisesti. Tämän maailman termi henkisyys merkitsee tunne-elämää ja psyykettä. Olen monesti miettinyt ihmisen henkeä, voiko sitä olla ilman uudestisyntymää. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että se on pimeä ennen uskoontuloa. Jumalan Sanan mukaan kuollut.

Pitääpä pohtia tätä asiaa, ennenkuin lisää kirjoitan. Tästä ei voi liikaa kirjoittaa yhdellä kertaa. Tarvitsen Pyhää Henkeä, ja sitä että Hän antaa ymmärrystä myös tähänkin asiaa. Jos koen että tämä asia ei tuota mitään rakentavaa ja ei johda muuhun kuin perättömyyteen, tämä on turhaa. Mikäli Hän sitä tahtoo että kirjoitan, silloin Hän antaa lisää näkökulmia ja ajatuksia.

muistio: Kaiva Raamatusta kohtia perusteeksi tälle tutkimus aiheelle

Anteeksi pyyntö ei ole mitään ilman katumusta ja parannusta. Tarvitsenko minä jonkun anteeksi pyyntöä, tarvitseeko Jeesus anteeksipyyntöä? Miksi minä tarvitsen, että joku pyytää anteeksi. Se osoittaisi että olisin väärämielinen ja ylpeä. Pidättäisin toisen vapauden, anteeksiantamattomuudella. Eli ainoa tapa on minun aina elää anteeksiantamuksen tilassa kaikkia kohtaan.

Niin, siis jos en tarvitse anteeksi pyyntöä ihmiseltä, niin tarvitseeko Jeesus. Hänkin antoi jo ristillä kaiken anteeksi. Mutta, hän ei suvaitse syntiä. Eli syntiä pitää katua, se pitää tunnustaa, ja siitä tehdä parannus. Eli myöntää virheensä. Anteeksi pyyntö on vapaaehtoista. Jos joku haluaa tunnustaa asian, joka painaa omaa tuntoa, hän tekee siinä hyvin, nimittäin se tunnustus vapauttaa tuon ihmisen.

Raamatussa Apostoli Paavalin kirjeessä on jae, jossa sanotaan, että kun lainaat jollekin, älä odota että saat sen takaisin. Samoin älä odota että joku tulee pyytämään anteeksi, ja älä ainakaan vaadi sitä. Unohda itse loukkaantunut mieli, ja anna anteeksi, niinkuin Kristuskin on sinulle anteeksi antanut. Pue päällesi Kristuksen mieli, pukeudu Häneen. Jos pidätät, et ole vapaa, jos pidätät, estät myös toista osapuolta eli kantajaa olemasta vapaa.

Nämä asiat on hengellisiä. Sillä anteeksiantamattomuus on synti. Jos elät sellaisessa tilassa tiedostaen sen, ja se painaa sinua, niin selvitä se asia. Selvitä se Herran kanssa, ei sen joka on sinua satuttanut. Hengen maailmassa anteeksiantamattomuus estää vapautta. Se tukkii yhteyden Jumalaan, ja se tukkii monenlaisia yhteyksiä ja siunauksia.

Ihmisellä on kyllä lupa murehtua, ihmisen sisimpään voi sattua sitä ja tätä. Se ei ole syntiä. Oikeanlainen murhe, on Herran mieleen. Pyhässä Hengessä, voimme käydä tuon surun läpi. Me emme ole yksin. Vaan meillä on kantaja, joka auttaa, ja itkee kanssamme ja lohduttaa. Mutta jos olet todella murehtunut, etsi joku uskova, joka on totisen luotettava, harvasanainen sanomaan omia mielipiteitään, ja pura hänelle kuormasi.

Joskus ei tarvitse muuta kuin vain purkaa, ja Pyhä Henki auttaa siinä. Älä puhu kaikille asioitasi haavoittumisen hetkenä, pahinta mitä silloin voi tapahtua, on se että saat kuulla ihmisen neuvoja, toruja ja säälin sanoja. Jotka saavat sinut katkerammaksi tai surkeammaksi. Tai sitten kirjoita kirjaa, päiväkirjaa, tai runoina olosi itsestäsi ulos. Ole täydellinen kuin Kristus.

Mikäli anteeksi pyytävä, ei kadu ja tee parannusta, se on valehtelua. Omatunto Pyhän Hengen vaikuttamana kehoittaa siihen, ja siltä pohjalta tulee toimia. Se on sydämen asia. Ei järjen. Tosin järki ja tahto ovat työstämisvälineet, jolla tutkitaan itseä. Jeesus antoi anteeksi ristillä kaiken. Ja Hän tahtoo että ihminen tekee parannuksen. Tunnustaa syntinsä. Anteeksianto odottaa. Se on valmiina vaan vastaanotettavaksi.

Ei tarvitse karanteeni aikaa, ei tarvitse odottaa viikkoa tai kuukautta, että joko Herra on päättänyt antaa anteeksi. Se on tässä ja nyt. Mutta ilman parannusta, synti erottaa meidät Jumalasta. Sen tunnustaminen ja hylkääminen on täysin vapaaehtoista. Ja Pyhä Henki on Hän joka vaikuttaa omassa tunnossa, mielessä ja sydämessä, parannuksen tekoa. Eli Pyhällä Hengellä täyttyminen on uskovan Voitto-elämän edellytys.

Minä pahoitan mielen kun joku tekee vääryyttä minulle tai Jeesukselle. Silloin kun esimerkiksi en ole tehnyt väärää, ja omatunto sen todistaa yhdessä Jumalan Sanan ja Hengen vakuuttamana. Silloin tulen murheelliseksi. Uskon että Jeesus ja Pyhä Henki myös pahoittavat mielensä. Murheellisiksi tulemisen, tunne muistuttaa loukkaantumista. No, jos jotain murtuu, siinä ilmeisesti jollakin tasolla loukkaakin.

On eri asia loukkaantua kuin katkeroitua. Katkeruus on mielen alueen myrkky, se on asenne, joka hallitsee ihmistä. Loukkaantuminen taas on tunne, josta haluaa päästä irti. Ajatellaanpa, kun satuttaa fyysisesti itsensä johonkin kohteeseen, niin tulee vamma. Ja siihen reagoi kivulla, tosin sitäkin voi hoitaa ja lievittää. Mutta jos aika kuluu, että muutosta parempaan suuntaan ei näennäisesti tapahdu, niin saattaapa tulle katkeraksi, miksi näin tapahtui minulle. Ja alkaa syyttää itseään ja muita ja tilanteita.

Loukkaantunut vetäytyy itseensä, suojelee itseään. On kuitenkin paljon helpompi parantua sisäiseltä loukkaantumiselta, kuin ulkoiselta. Siihen on apu, ja se on anteeksianto. Mutta anteeksi anto on rakkautta ja rakkaus peittää kaiken. Koska Jeshua eli ihmisenä maan päällä, niin Hän ymmärtää, ja itse aina pyrin samaistumaan Häneen, enkä ihmiseen. En tule ihmisen kuvaksi, vaan Jeesuksen kaltaiseksi. Jeesus on esimerkkini todellisesta hyvyydestä.

Onko ihmisellä oikeus pidättää mitään hyvää? Tarkastelen taas Jeesuksen näkökulmasta asiaa. Mikä pidättelee ihmistä, että ihminen ei pääse yhteyteen Jumalan kanssa? Eikö se olekin vain synti. Tässä on se näkökulma, että syntiä, ei pidä kuitata, vaan sille ei saa antaa lupaa. Siis jos joku haluaa käyttää sellaista menetelmää kuin anteeksipyyntä, niin ilman parannusta, joka on syntiä, tulee pidätellä hyvä, sen ihmisen parhaaksi.

Tämä hyvän pidättely ei tarkoita, että sitten ollaan ilkeitä ja kurjia, että vastataan toiselle hänen tekojensa mukaan. Vaan sitä että ei anna toisen sitoa ja hallita. Voi olla parempi että ei ole senkaltaisen kanssa tekemisissä. Vaan tehdään tiettäväksi se että mikä ei ole oikein, ja mikäli parrannusta ei tule, ei tahtoa sen ojentautumiseen, on parempi etäisyys.

[ Luukas 15: 18-24 Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.' Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. ]

[ Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'. Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; Syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' ]

Tuhlaajapojan vertauksessa, Hän puhui, kuinka Isä odotti avosyliin, ja riensi vastaan. Tämä poika oli täydellisen nöyrä ja sydämessään katuva. Tälläinen on parannus, Hänen tykönsä tuleminen saa Hänet sulkemaan sinut syliinsä. Parannus on nöyryyttä, alistuvuutta ja vapaaehtoista. Ei tuhlaajapojan Isä lähtenyt Häntä etsimään, ei hänen olisi kannattanut. Ei tämä poika silloin olisi nöyrtynyt, vaan pakon alla palannut.

Kun ihminen on uskossa, hänestä tulee ensin Jeesuksen seuraaja, seuraavaksi hänestä tulee Jeesuksen opetuslapsi vapaaehtoisesti. Tämä opetuslapseus aika, jota on koko elämä, siitä hetkestä, kun siihen sitoutui, niin tulee muokkaamaan ihmistä Kristuksen kaltaiseksi mieleltä - Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ja yksi hyvin tärkeä ominaisuus on että Opettajamme- kaltainen asenne tulee omaksemme. Se on Kristuksen päälle pukemista.

Se millainen Hän on - sellaisia meidänkin tulisi olla - Hänen kaltaisiaan.

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

1. Mooseksen kirja 4: 3-5 Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle. Myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut.

Miksi näin? Eikä Kaikin antanut omastaa ja halullaan. Herra ei huomioinut Kainin lahjaa, mutta tämä kohta, ei tarkoita sitä että Herra ei olisi Kainia huomioinut. Vaan lahja ei kelvannut. No, mikä siinä oli syynä? Tuo Raamtunkohta nousi joku hetki ylös, ja ajattelin nyt sen tähden hieman sitä miettiä tässä, ehkä se voi puhua jollekin tietyllä merkityksellä.

Kain siis toi maan antimia ja Abel toi sielun, esikoisen sielun. Laumansa parhaimman esikoisen. Abelin uhri oli saanut rakkautta, hoitoa, ravintoa ja kaikkinaista huolenpitoa. Abel osasi varmaankin samastua eläimiin, jollakin tavalla. Mutta Abel ei vain uhrannut eläimen sielua, vaan myös lihan. Tekikö Kain tälläistä? Ei tehnyt.

Jumala ei mielisty ulkokultaisiin lahjoihin. Ne ei ole otollisia. Mutta kun antaa lihan mielensä Herralle, ja oman suunsa, ja olemuksensa Herran valtaan ja Pyhitykseen, se on lihan uhraamista. Se on Hänelle antautumista. Ja sitä ei tapahdu ilman sieluamme sydäntämme. Se myös edellyttää itsensä sisimmän antaumuksen Herralle.

Kainia voi verrata moneen nykyajan uskovaan, jotka vain palvelee, suorittaa, antaa ja tekee. Mutta kun Herra kysyy, missä olet, Kain pelästyy, enkö ole sinua aina palvellut, enkö sitä ja tätä. Mutta Herra tahtoo sydämemme uhrin. Ei tekojamme. Teoilla palvelemme seurakuntaa ja lähimmäisiä. Mutta sydän ja mieli kuuluu Herralle.

12.10.2006 alk...

Jeesus rakastaa Marioita ja Marioita. Samoin kuin tuhlaaja poikaa ja sitä joka oli aina uurastanut suorituksillaan. Jumala rakastaa niitä jotka suorittaa ja niitä jotka ei suorita, vaan on vain Herran lähellä. Mutta läheisen suhteen saadakseen Herraan, on todella seurusteltava Hänen kanssaan. Ei muuten todella voi tuntea Herraa, tai silloinkin ainoastaan vain kirjaimessa ja teossa.

Jumala ei tarvitse tekojamme, Hän haluaa tahtomme, aikamme, sydämemme, kätemme, suumme - siis ihan kaiken. Varsinkin ajatukset. Teoilla palvelemme maailmassa, ei itseämme, vaan Jumalan lähetyskäskyä - ''menkää ja tehkää''. Tämä menkää ja tehkää on kaikkea palvelemista, joka liittyy evankeliumiin. Jeesus sanoi '' minun opetuslapsikseni'', no mitäpä siis on opetuslapseus?

Siis otollisempi on Herralle sellainen, joka seurustelee Hänen kanssaan paljon, ja ehkä ei niin paljon touhua ja huolehdi, että ei jää aikaa Hänelle. Jumalalle otollisempi uhri on Abelin kaltainen uhri, sielu ja olemus. Toinen esittää tekoja, toinen itseään. Uhri on ihmisen sijaisuhri, vanhan liiton aikana se uhri oli edellytys. Ja uuden liiton aikana, Jeesus Kristus on sijaisuhrimme.

Kun on Herran kanssa paljon ja syvästi, niin siinä tulee tuntemaan Häntä myös syvemmin. Sitä muuttuu toiseksi ihmiseksi. Mieli muuttuu. Se mikä on maailmallista ja tyhjänpäiväistä, se ei enää tartu ja vaikuta. Ja ne asita ja teot, mitä tapahtuu, ne tapahtuu Hänen mielisuosionsa alaisuudessa, Hänen rakkaudessa ja ymmärtämyksessä.

Silloin kun on paljon lähellä Herraa, lähtee pois sellainen kaikkinainen pahuus. Se ei voi silloin hallita. Mutta jos ei surustelekaan Hänen kanssa aikoihin, tai joku asia tulee väliin, niin voi olla että se vanha parantumaton luonto, ottaa vallan, sillä Herra joka on pää, on väistynyt. Tulee jatkuvasti olla Hänen kanssansa. Täyttyä Hengellä päivittäin.

Pyhällä Hengellä täyttyminen ei ole kielillä puhumista. Vaan kielillä puhuminen on rukousta varten. Mutta voima latingin eli täyttymisen saa, kun janoaa ja avautuu Pyhälle Hengelle. Mutta ei se ole itsestään selvää. Ensin on tehtävä parannus, ja pitäydyttävä siinä.

On todella ihanaa olla täynnä Hengen virtaa. Sen tuntee koko kehossa. Sen tuntee, kun rukoilee, se on todellista Jumalan Voimaa. Minä tunnen Pyhän Hengen Voimana, Hän on todella Voima. Hän on persoona. Kun toimin väärin, niin tiedostan sen. Kun toimin hyvin, koen sen. Hän on Henki ja minun Henkeni tunnistaa Hänet. Hän on kanssani, ja vaikuttaa minussa tekemistä.

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

8.1-06 alk...

[ 5. Moos. 23:23 Pidä se, mikä on huuliltasi lähtenyt, ja tee, niinkuin vapaaehtoisesti olet luvannut Herralle, sinun Jumalallesi, niinkuin olet suullasi puhunut. ]

[ Joona 2:9 Mitä olen luvannut, sen minä täytän. Herrassa on pelastus.`` ]

Tee mitä luvannut sydämessäsi ja sanoillasi, vaikka vahingokseksesi - niinkö? Kun on tehnyt Herralle lupauksen, voiko sitä perua? Mikäli alkaa horjumaan ja katsomaan inhimillisiä ja järjellisiä seikkoja, mitkä osoittavat sen että onko lupaamisessa järkeä. Mikäli lupauksen perustus on tehty uskossa kulminoituneena, niin saattako järjen aivoitelma olla pätevä syy sitä kumoamaan.

Muistelisin että jossakin Raamatussa sijaitsisi maininta seuraavasta tai sitten olen kuullut jostakin tulkinnan siitä mieleeni tulevasta ajatuksesta jakeena. Siis että lupaus, jonka on tehnyt on sitova, ja peruuttamaton. (vain silloin kun se on tapahtunut Herrassa) Ja se tulee tehdä, vaikka omaksi vahingokseen, sillä lupauksille pitää olla uskollinen. Siis lupauksille, joihin sitoudutaan sydämessä ja tahdossa, ja suun tunnustuksella. Minusta ilman sydämen tunnustusta lupaus ei ole sitova. Ilman sydäntä ei ole uhria.

Kun tekee Herrassa lupauksen, se ei voi olla Raamatun vastainen. Herrassa tarkoittaa sitä, että ei ole motiivina ja syynä: suosio, ylpeys, ahneus, pettäminen, epäusko ja mammona ja kaikenlaiset muut moraalittomat seikat. Jos syynä vaikka on luvata antaa anteeksi, ja sillä perusteella aikomus keplottaa, se ei voi olla tehty Herrassa. Tai ostaa Herralta siunauksia. Pelkästään lihassa tehty lupaus on takeeton.

[ Matt.6:3-4 Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle. ]

Monet toimivat tämän Raamatun kohdan mukaan aivan kirjaimellisesti, nostavat kukkarosta tai taskustaan jonkun summan silmät kiinni tai vasen kiinni ja jopa vasen käsi selän takana, ja oikealla silmällä katsellen kättä mihin se osuu, kuin itseltään salaa nostavat uhrin, kuten arvan ja laittavat sen kolehtiin. Onhan sekin tapa toimia. Jos joku kokee sen hyväksi niin toimikoon niin edelleen. Mutta tämä vasen tarkoittaa nurjaa mieltä. Oikea tarkoittaa uskonkuuliaisuutta. Vasen on epäilyä, kyseenalaistamista, epäuskoa. Jos on luvannut, niin pois sellainen mikä on nurjaa ja ei kuuliaisuutta.

[ Matt. 17:17 epäuskoinen ja nurja.. ]
[ Matt. 20:15 silmäsi nurja .. ]
[ Matt. 25:33 vuohet vasemmalle, lampaat oikealle ]
[ Saarn. 10:2 Viisaan sydän vetää oikealle, tyhmän vasemmalle ]

Vanhan liiton aikana, kun uhrattiin pääsisiäisenä karitsa, niin Jumala antoi ohjeet, että sen piti olla monta päivää ihmisten kotona, hellittävänä. Niin kun tuli uhraamisen hetki, siihen karitsaan oli kiinnytty voimakkaastikin, ja niin siitä tuli todellinen uhri. Toinen samankaltainen esimerkkki on Abrahamin uhri Isak. Jumala siis arvostaa sitä, mikä ei ole helpointa ja itsestäänselvintä. Vaan sellaiseen uhriin hän mielistyy, johon on hieman jopa kiintynytkin. Mutta tälläistä Jumala ei pakota ketään noudattamaan, ei myöskään seurakunnan ja uskovien tule painostaa millään uhraamis-, ja lupaus-edellytyksillä, koska näin ei toimi Jumala, niin ei tulisi meidänkään - lahja on lahja.

Jumala tietää miltä tuntuu uhraaminen, Hän todella sen tietää. Hänen uhrinsa oli oma poikansa. Tämä oli aivan kuin Isakin ja Abrahamin kaltainen toisinto. Isak meni vapaaehtoisesti alttarille, ja Abraham oli jo uhraamassa poikaansa. Mutta Jumala keskeytti sen. Mutta kun Jeesus oli kysessä, Hän ei sitä keskeyttänyt, vaan vei sen loppuun ja voittoon asti. Jumala tietää mitä on uhri ja uhraaminen. Jumala tietää kyllä mitä on luovuttaminen, mitä on lupauksen pitäminen ja siinä pitäytyminen, vaikka kuinka raastaisi. Onneksi ei meidän tarvitse sellaista tehdä. Hän on jo täyttänyt kaiken ristillä.

Mutta terve opetus täytyy silti pitää aina esillä tästäkin aiheesta, eikä välttää sitä, kuten ei muutakaan kohtikäyvää julistusta. Eli näinpä ei tule lakata opettamasta Sanaa, niistä asioista, mitkä on Jumalan tahtoa ja viisautta. Vaikka sitä ei sisäistä kokonaan tässä ja nyt, niin se on silti ravintoa, sisäiselle ihmiselle, ja jonakin päivänä se saattaa olla omaa elämää, monen vuoden jälkeen, monen rukouksen seurauksena. Ja se on aina helpottavaa päästä eteenpäin uskossa, ilahtua niistä asioista mitkä ei ole omaa, vaan ylhäältä tulleita. Mutta jatketaanpa tätä teemaa...

[ Jaak. 1:6,8 Mutta anokoon (oma lisäys: luvatkoon ja sitoutukoon) uskossa, epäröimättä lainkaan...joka epäröi, se on ... epävakaa kaikilla teillään. ]

Mutta mikäli kun on epäuskoa ja epäilyä? Tekisitkö minkä olet Herralle luvannut omin sanoin, vai onko lupauksesi vesittynyt? Mikäli on sydämessään luvannut ja omin sanoin sen vahvistanut, niin mikäli kriittisyyden, epäuskon täyttämä sydän ja sanat purkavat sen, niin onko se myös Jumalan purkamaa silloin. On asia mikä hyvänsä. Vai onko niin että pitää olla muutama todistaja? Vai onko tarpeeksi pätevä Pyhän Hengen todistus.

Tämä on asia joka on parhaillaan nyt mielessä tällä tavalla työstettävänä ja ollut jo tässä viimeisen kuluneen kuukauden aikanakin. Mutta nyt sain sen tosin ulos kirjoitettua. Omakohtaisesti itselläni on oma teoria ja käytäntö tästä. Siis en halua luvata mitään mihin en tiedä sydämessäni uskovani ja sitoutuvani. Siis kun varmasti en epäile niin silloin voin luvata. Mutta mikäli asian laita muuttuisi, niin miten sitten pitäisi toimia. Olisiko yhä lupaus pätevä?

[ Saarn. 5:5 On parempi, ettet lupaa, kuin että lupaat etkä täytä. ]

[ Apt. 5:1:1-5 Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan, ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja laittoi apostolien jalkojen eteen. Mutta Pietari sanoi: ”Ananias, miksi on sielunvihollinen täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta Eikö se myymättömänä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle.” Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat. ]

Ananiaksen ja Saviiran tapaus on yksi esimerkki. He fuskasivat Pyhää Henkeä. Ei kannata huithapelisti luvata mitään Herrassa. Ja jos lupaa täytyy pitää lupaus. Lupauksen pitäminen on yhtä vakaa asia, kuin sen rikkominen. Tämä nimenomaan koskee Jeesuksen (Jeshuan) nimessä antamaa lupausta. Jonka vahvistaa omantuntomme, sanojemme sekä sydämemme yhteenliittyessä - Pyhän Hengen todistuksella sisimmässämme.

Mutta mitä jos unohtaa lupauksen ja vahingossa sen rikkoo? Tai mitäpä jos sen rikkoo, tunteen purkauksen johdosta? Riippuuko onko lupaus Jeesuksen nimessä tehty, vai ei, vaiko pelkästään tahdolla ja sanoilla, ilman sydämen yhtymistä siihen. Tämä on niin monelta lähestymiskulmalta anylysoitavissa oleva asia. Tässä kaikessa kun on sekä hengellinen tai maallinen näkemys sekä syvällinen tai pinnallinen näkemys.

[ Room. 10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan ]

[ 5. Moos. 26:16 noudata ja seuraa niitä kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ]

Nämä on ne kohdat jotka nyt nousi mieleen. Eli eikö yhtä lailla Herralle lupaaminen ole yhtä kokonaisvaltaista? Toisessa näistä kohdista puhutaan noudattamisesta, ensimmäisessä taas käsitellään uuteen elämään sitoutumista, eli sen julistamista todeksi ja samassa ohessa sydämessään uskomisesta. Suulla tunnusta ja sitoudu, sydän yhtyy, ja mieli yhtyy siihen lupaukseen, ja niistä muodostuu side - eli sitoutuminen. Näissä jakeissa ei ollut mieltä mukana, tai tahtoa. Mutta Herralle lupaaminen on sydämen asia - uskon asia.

9.1-06 alk...

On monenlaista lupaajaa ja lupausta. Lupaus ja samoin myös anteeksi anto ilman sydämen todistusta on valhetta. Siis tarvitaan mielenmuutos ja sydämen asenne kaikkeen. Jos ihminen sanoo asian huolimattomasti, se on valhe. Kaikki lupaus on sitoutumista. Ja ilman mielen, sydämen ja sanojen yhteen ymppäämistä se on perätöntä. Ei kannata sanoa sellaista ja luvata sellaista, missä ei todella sitoudu, vaan on epävarma.

Onko tämä tuttua - minulle se on ollut. Perheessä jollakin on tapana toimia näin, ''olepas hiljaa, tai perun...'' , '' jos olet kiltisti, lupaan...'' , ''jos teet tuon ja tuon, niin lupaan...'' , ''Vain sillä ehdolla lupaan...'' , ''jos lupaan, niin annatko...'' Tälläinen on täysin väärä tapa toimia. Muistuttaa henkistä väkivaltaa, toisen manipulaatiota. Aina on se sana, ''jos''. Kun joku puhuu aina vaan - ''jos''- painotteisesti, sen ihmisen kaikki puhe on kyseenalaista. Lupausta ei voi vaatia väkisin, se ei tule niin toimimaan. Vaan lupaus on vapaaehtoinen uhri - vapaaehtoinen sitoutuminen.

Olen itse nuoruudessa joutunut tuohon menettelyyn, ja se todella ahdistaa ja mitätöi. Mikäli perheissämme kasvatetaan lapset tuolla tavalla, millaisia heistä aikuisina tuleekaan. Lupausuhri tai anteeksianto, tai mikään sitoutuminen yleensäkään, ei ole kiristys tai kaupankäyntiväline. Se on lahja. Se on rakkaudesta, empatiasta ja luottamuksesta koostuvaa. Sydän rakastaa, mieli empaattinen, tahdolla päättää uskoa ja sitten toteuttaa uskoa tai epäuskoa. (usko & rakkaus & toivo)

Mikäli joku odottaa lupaustasi johonkin asiaan, niin älä lupaa ellet ole siitä täysin varma. Mutta sano vaikka, että haluat sitä, mutta olet hieman epävarma ja tarvitset aikaa. Tämä koskee anteeksi antoa ja kaikkea sanomista. Se että jo sanot haluavasi, se riittää. Se ei ole lupaus, mutta se osoittaa että katsot lupausta silmästä silmään. Ja tahdot olla rehellinen.

Itse olen sellainen että en luota mihinkään lupauksiin tai anteeksipyyntöihin, ellei todella ole sydän ja mieli siinä mukana. Mutta se ei haittaa, sillä minun vapautumiseni ei edellytä (sido & vaadi) ihmistä - vaan se tapahtuu (vapaaehtoisesti) Kristuksessa. Ja minun tulee luvata Herrassa ja antaa anteeksi Herrassa. Jos teen sen lihassa, se on täysin valetta. Avioliittolupaus on myös tehtävä Herrassa. Ja kaikki mikä tapahtuu Herrassa, siten että on tullut mielen asennemuutos, sydämen vakuutus ja sanoilla sitten sitä seuraava vahvistus.

Tahdon on ensin havahduttava tutkimaan, sillä pelkästään tahto ei riitä pysyvään sitovaan lupaukseen, vaan tahdon tulisi ojentautua nöyryyteen (aitouteen), ei nöyristelyyn (valheeseen). Siis uskovan tärkein ominaisuus pitäisi olla Kristuksen kaltainen mieli. Ja se tapahtuu siten että, ensiksi Pyhä Henki vaikuttaa sydämessä ja omassatunnossa ja niin ihminen omalla tahdollaan, sallii Jumalan Sanan ja Hengen vaikutuksen muuttaa mieltämme ja käsityksiä ja oikaista niitä Jumalalle otollisiksi. Tuon kirjoittamani tapahtuman termi on nimeltään, ''pukea ylle Kristus'', Jumalan Sanan mukaan.

Tahto ja halu on se joka kääntää, itsemme prosessoimaan asiaa. Tai tahto ei katso tarpeelliseksi sitoutua. Eli siis lupaus ja anteeksianto on oltava sitova. Jos epäilee, se ei ole. Mutta kuinka on virkahallinnon edessä olevat lupaukset, joissa ei ole sydämessä, mielessä ja tahdon sanoilla sitoutunut todella, eikä ehkä voikaan olla. Sillä moni lain säädös on astunut Jumalan vastaisesti, tai jopa yksilön identiteetin ja uskon vastaiseksi. Maallinen laki ei huomioi Pyhän Raamatun näkökulmaa, vaan se litistää kaikki ihmiset samaan gategoriaan.

Ajatuksenani on nyt se, mikä vain tapahtuu Herrassa on Pyhää ja sitovaa. Eli siis kaksi asiaa, Herrassa Jeesuksessa tapahtuva on sitovaa. Ja toinen asia on se että jos sydän ja mieli epäilee. Mitähän kun on tapahtunut Herrassa joku lupaus näennäisesti, kirjoitetusti ja sanotusti, mutta sydän ja mieli ei ole valmis, sitoutumaan yhdessä tahdon kanssa. Kun haluaa elää oikein on se päätelmä ainoa oikea, että kun epäilee, ei lupaa.

Kun on epävarma, niin ei kirjoita tai sano sitovaa sanaa. Mitä kun sanookin tai kirjoittaa perättömän sanan? Mikä ei ole siis uskoa, on epäuskoa. Mikä ei ole sitovaa on horjuvaa. Mikäli on mennyt lupaamaan omassa nimessä, niin onko lupaus pätevä ja sitova? Mutta mikäli lupaa suullaan, ja sydän ei ole siinä, vaikka se mitä ja mikä tapahtuu Herrassa kirjaimellisesti, mutta ei sisällisesti, niin onko se kuitenkin siinä tapauksessa sitovaa. Eli sydän, mieli ja tahto muodostavat siteen, ja niistä tulee sitoumus.

Älä kuitenkaan lupaa mitään sanoen; en koskaan, en ikinä, annan aina, teen aina.... Vaan lupaa; tällä kertaa, tänä päivänä, tässä ja nyt. Et voi etukäteen luvata, kun et tiedä mitä eteen tulee. Vaan ainoastaan sillä kertaa, tilannekohtaisesti. Lupaa vaan sen verran kuin olet ja näet ja omaat. Sen verran kuin olet varma uskossasi, sen verran kuin on käsissäsi, sen verran kuin on sydämessäsi, sen verran ainoastaan lupaa. Älä yhtään enempää.

[ Matt. 25:23 Hänen Herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene Herrasi iloon.' ]

Ja vielä viimeiseksi mainitsen, jos tahdot vakuuttaa jonkun ihmisen, siitä että olet todella jotain katunut aivan varmasti, ja antanut anteeksi Herrassa. Niin todista se esim. sanomalla että Jeesuksen nimessä, tämä on totuus. Jos et ole todellakaan antanut anteeksi ja olet epävarma tietoisesti ja omassatunnossasi, älä lupaa Herran nimessä yhtään mitään, ei mitään! Sillä sydämemme aivoittelija ja todistaja, Pyhä Henki kuulee ja näkee ja tuntee kaiken. Älä unohda Ananiaksen ja Safiiran mainintaa Raamatussa.

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

[ 5. Moos. 10:10 Ja minä viivyin vuorella, niinkuin edelliselläkin kerralla, neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä .. 2. Moos. 34:28 .. ja juomatta.] (2x40vrk)

[ 1. Kun. 19:8 Niin hän nousi ja söi ja joi. Ja hän kulki sen ruuan voimalla neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä .... ]

[ Matt. 4:2 Ja kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, tuli hänen lopulta nälkä. ]

[ Hes. 4:6 Ja kun olet saanut ne (neljäkymmentä päivää) päättymään... ja kannettava .. syntivelkaa neljäkymmentä päivää... ] (2x40vrk)

Tuossapa on vain joitakin jakeita, selvistä todisteista että kaikesta pidettiin hyvin tarkkaa kirjanpitoa. Niissä kaikissa on neljäkymmentä päivää mainittuina. Monien muidenkin samankaltaisten lainaamatta jättämieni jakeiden perusteella tulkitsen että myös uskovan on hyvin suositeltavaa pitää päiväkirjaa, jossa on erikoisia asioita, sanomia, paaston aikoja, ihan kaikkea poikkeuksellista, mistä arvelet olevan hyötyä myöhempään ajankohtaan tai eteenpäin saatettavaksi. Kaikenlaisia todisteita ja kokemuksia hengellisestä palvelutyöstä. Myös lauluja, psalmeja ja esirukouksia, sekä unia joilla arvelet olevan symbolista merkitystä.

Apostoli Paavali ilmeisesti piti erittäin tarkkaa kirjanpitoa. Tai sitten hänellä oli todella erinomainen muisti. Mutta uskon että hän oli kirjanpitäjä, toimensa ohessa. Kirjanpito on todella tärkeä. On todella menetys, jos monet hengelliset ajan kohdat, huipentumat, siunaukset tms.. jäävät unholaan. Kuinka moni esim. ajattelee, että kun erottaudut Herralle, se tulee tapahtua salassa, ja siksi siitä ei saa edes kirjoittaa ja jälkeenpäin puhua. Mutta eikö Raamatussa mainita paljon paastosta, sekä todistajien että paastoajien suusta, sen kauden jälkeen.

On vain eri merkitys sillä millä asenteella se tapahtuu. Kuitenkaan ei pidä siitä kerskua, vaan rohkaista toisiakin siihen. Mutta siltikin kaikki on aivan vapaaehtoista. On kerrassaan mahtavaa tutkia jälkeen päin omaa vaellusta, mitä on tapahtunut Herran toimesta. Ei kaikki olekaan mustavalkoista. Esimerkkinä mainitsen vaikkapa, että tänäkin päivänä nuo omat runoni, joiltakin kuukausilta taaksepäin tästä, olivat niin lämpimiä. Nekin jotenkin herätti minussa uusia tuntemuksia. Kuten halua olla pehmeämpi ja olla inhimillisempi ja herkempi Pyhälle Hengelle.

Ei kaikki mennyt ole todellakaan kurjaa, ei kaikki ole pois pantavaa, se voi olla yllättävästi rohkaisevaa. Näkee peruutuspeilistä palasen Jumalan toimintaa ja ihmettä menneisyydessä. Ja niin halajaa kokea sitä. Sen ohessa mitä tänä päivänä on toteutunut. Ei ole hyvä unohtaa niitä asioita ja etappeja, mitä pitkin Jumala on kuljettanut ja uudistanut hengellistä luomustaan, ihmistä. Onneksi aina ihminen voi tutkia itseään Jumalan variaatiosta käsin.

Jos on kadottanut osan herkkyyttä, sitä saa tulla uudestaan herätetyksi, lukiessa jotain siunattua osuutta, joka on kuin Jumalan tuoksu, Hänen Henkensä muodostama oleva ja todeksi eletty sana aikoja sitten. Sillä Jumalan Sana on tuoksu, ja se on elävä. Kirjoita ylös eläviä sanoja, tuoksuvia sanoja, älä hautaa ja unohda sitä mikä on elämän Sanaa. Siitä on hyötyä tulevaisuudessa, jonakin tiettynä hetkenä sen huomaa. Voisin verrata kokemusta seuraavan tavoin.

Olemme hengellisellä kasvumatkalla, pieniä lapsia alussa. Olemme erittäin herkkiä, suloisia, ihanan kuuloisia, iloisia ja tuomme esiin silloin kaikkea sitä suloisuutta, mikä kuuluu Hengelliseen nuoruuteen. Tai sitten olemme joskus ollut kuin raikkaan laguunin putouksen alla hengellisesti, ja sen vaikutuksen alaisena kirjoittaneet kokemuksistamme. Tai sitten on kirjoittanut rakastuneena jotain kaunista.

Mutta sitten on aikaa kulunut, kuukausia tai vuosiakin. On tullut taivallettua erämaita, kaikenlaisissa kiusauksissa ja peloissa. On tullut kovuutta, on suojia suojien päälle. On tullut pukeuduttua hengelliseen sota-asuun ja on aktiivisesti taisteluvalmiina joka millisekunti. Jotenkin Jumalanlapseus on muuttunut karuksi aikuisuudeksi. Voi kadottaa vilpittömyyden ja ilon. Tulee tilalle pelkkä puurtaminen. On vain niin tyhjä olo. Mahdollisesti on hengellisesti kankeutut ja tottunut tiettyyn makuun.

Mutta oi, silloin kun saa ottaa niitä eläviä sanoja esille. Niitä mitä on elänyt aikoja sitten. Niitä mitä on silloin kokenut, silloinkun ne Sanat ja tapahtumat olivat toteutuneena siinä ihmisessä, joka tänä päivänä voisikin tarvita kipeästi sitä salvaa. Ei voi palata menneeseen. Mutta se voi koskettaa ja olla edelleen ravintoa, sillä siihen hetkeen voi palautua toviksi muistelemaan. Ja parhaimmillaan ne asiat voi tuottaa uutta näkyä ja virvoittaa. Koska ne on eläviä sanoja, joita Jumala on hengessään silloin vaikuttanut ihmisessä, ei tavoin.

Mutta jos ei ole ehtinyt tai saanut ulosannin saamattomuuden tähden kirjoitetuksi mitään, niin silloin on hyvä lukea muita kirjoja, joiden voi arvella olevan raikasta ja virvoittaa Sanaa. Itse olen sellainen, että muiden runot ei paljoakaan kosketa, vaan ainoastaan omani. Sillä niissä, jos jossakin on tunnetta. Jos luen jonkun toisen runoutta, en voi aistia sellaista, sillä ne on toisen elämää. Mutta jos voit, niin nauti siitä.

Kysympä mikä on maailman vanhin ammatti? Niin mikä se mahtaa olla? Ensin luotiin eläimet, sitten Adam, ja hän sai erikoisen etuoikeuden - nimetä - kaiken elävän. Eli kirjoittaminenhan se siinä. Oikeastaan taisiko ensin olla kuvittaminen ja sitten sen kirjalliseen muotoon saattaminen. Kirjoittaminen ei milloinkaan katoa. Sana on ja pysyy, se on loputon ketju, lukeminen vaikuttaa sanoja, ja varsinkin ajattelu.

Mitäpä olisi ihminen ilman kirjoja ja kirjaimia, mitä koko maailma olisikaan ilman niitä? Kirjoittaminen taitaa olla suurin ja merkittävin taito, sitä vain ei aina kovin paljon arvosteta. Mitä ihminen ei ilmaise suullisin sanoin, sen ilmaisee kirjallisin sanoin. Tunnetuimpia on runolliset teokset ja laulut. Niihin laitetaan tunteet. On erikoista että tavallisessa keskustelussa ne vaan ei passaa, eikä tavallisen kirjan sivuilla. Runot ovatkin siis eräs instrumentti, kaikki laulut syntyvät runoista. Niiden ympärille kasataan solistit ja virtuoosit.

RAAMATTU 2005 ~ Käännös: http://www.nettiseurakunta.net/2005

Niin ihanaa, niin ihanaa.. Kun vain olisi joku ketä rakastaa.
Sydämeni halajaa kääntää taskunsa nurin ja tyhjentää sisältönsä
sinulle näytille. Näyttää aarrevarastoni ja rakkauden janoni.
Odottaen että sinä, lupauksen maskuliini, tulet ja raapaiset
sydämeni tulen palamaan. Näin yhteisen piknikin äärelle
kokoontuisimme sydäntemme kammioista aarteitamme toisille
jakamaan. Hivelisimme silmillämme toistemme ihoa ja kuuntelisimme
herkästi ajatustemme sanoja, jotka arvollisina kuin aamun kastepisarat
tiukkuvat. Ja pian ne haihtuvat, kunnes tulee illan kosteus.

Sinä odottamaton muukalainen varjossa, joka salaa tarkkailet katseessasi
kesyttämättömän puuman katse. Tule esiin varjosta, syvältä viidakosta.
Anna nähdä kasvosi, tulkoon niihin valo, vetäytyköön silmiesi verhot
auki. Herätköön sydämesi kuin iso karhu horroksesta. Avaudu kuin
kukan terälehti, ota vastaa tämä sade, mikä yllesi vuodatetaan.
Rikastu siitä. Ole tyydytetty, sinä kesyttämätön mies viidakon.
Katso eteesi, siellä lupaus on. Paina mieleesi, jokainen sana,
joka sinua koskettaa, ja anna sen tulla sinussa elämän antajaksi.

Olet kuin kaiku laaksossa. kun sinne huudan sinua kohti. Sinä vastaat
ja tulet ääntäni kohti. Älä yksin taivalla sinä ihana ihminen. Luota
Luojan käteen ja kävele eteenpäin, sillä hän sinua johdattaa. Hänen
askellensa johtavat sinut kallion päälle. Josta saat huutaa vapauden
sanat. Ja sinun äänesi tulee kaukaa minua kohti, ja minä häkellyn.
Tule ja nosta siipesi, lennä kuin haukka, ota asemasi siinä mitä Luoja
eteesi on tarkoittanut. Ota se kaikki vastaan, mitä hän sinulle antaa.
Vaikka sinua pelottaa ja horjuttaa, hän on kaikkivoipa ja kantava. Hän
ei anna sinun sulkiasi menettää, vaan hän rohkeasti sinua tukee varjollaan.

Ei minun sieluni halua kuin vain, omia.
Rikastua, haalia ja omata.
Ei mammonaa, ei arvoja, ei turhuutta.
Vaan turvallisuutta, läheisyyttä, rakkautta.

Ei minun sydämeni halua kuin vain, luovia.
Rakastua, sääliä ja tuntea.
Ei vihaa, ei itsekkyyttä, ei kovuutta.
Vaan jakamista, antamista, sulautumista.

Ei minun mieleni halua kuin vain, oppia.
Viisastua, ymmärtää, tukea.
Ei ylpeyttä, ei ahneutta, ei kopeutta.
Vaan kauneutta, puhtautta, laupeutta.

Ei minun lihani halua kuin vain, aistia.
Herkistyä, janota, nuortua.
Ei satututusta, ei turmelusta, ei kuritusta.
Vaan sulautumista, dynamisuutta, kosketusta.

Sydämeni herää valvomaan, ota pois jalkasi minusta pimeys.
Herää sydämein valvomaan, tahdon taistella sinusta avaruus.
Tule tulen liekki, varastohuoneeni läheltä, katso sydämein
puoleen ja loista palamaan vähäiset sytykkeeni. Lähesty
lastasi oi Jumala. Anna sydän kuuliainen olla sinussa,
horjumaton Kristus kalliolla. Läpi ajettuna sydän sinussa
on tullut pestyksi. Oi avarra minun nurja sydämeni, täytä
kieroutumat, täytä arvet iskujen. Katso minua lapseni,
sillä silmällä millä sinä katsot minua, sillä katseella minä
sinua lähestyn. En minä sinua käytä ennekuin vasta, kun
olet avannut sydämesi ja ajatuksesi minulle. Ja tullut
koetelluksi. Sydän jähmeä avarru.

Miksi sydämein olet niin raskas.
Miksi murhetta enemmän kuin iloa rakastat.
Olet sijannut itsellesi hempeyden polun.
Ja jalkasi viettävät syrjäseuduille.
Yksinäisyyteen ja niiden keskellä käperryt.
Ja et näe sitä mikä on oikea tie.
Sydän joka olet salvannut itsesi sisäpuolelle.
Avaa lukkosi, näytä hiljaisuuden haavasi.
Sinun tarvitsee vain viettää aikaa lähelläni.
Lähellä ristiäni, niin minä suosin sinua.
Lähestyn sinua ikiomalla rakkaudella.
Olen sinun vapahtajasi. Suloinen lemmikki.
Aistilliset ovat sinun sanasi, niitä sinä pidättelet.
Oma armaani, katso minun puoleeni, kerää
aarteesi, lähde liikkeelle puoleeni.
kerää varasi ja astu lähemmäksi virtaa.
Minä olen sinussa pysyvä, olet minun.
Taivas on sinun maasi, lapseni sinua minä
johdatan. Olen edesvastaava sinusta.