IRC-Galleria

Ilta-Inkeri

Ilta-Inkeri

On Verkkoterkkari Tea

Syksyn terveisetPerjantai 20.09.2013 18:43

Kesä on ohi ja kaunis syksy on alkanut. On helppoa keksiä lukuisia syitä, miksi olen viime aikana laiminlyönyt hyvään oloon liittyviä juttuja. Esimerkiksi syksyn pimenevät illat, jotka saattavat aiheuttaa väsymyksen tunnetta, pikaruokaravintolat, kotisohva, televisio, pelit, tietokone ja vaikka mitä muuta asiaa.

Hyvinvointi koostuu joka päivä monista pikkuteoista. Mitä nämä arjen pikkuteot sitten voisivat olla? Minulle esimerkiksi se on liikkuminen, urheileminen, terveellinen ruokailu, säännöllinen vuorokausirytmi, riittävä lepo ja uni sekä hyvät ystävät. Nämä pikkutekijät voidaan pitää siltana kivempaan arkeen, joista minä ainakin saan valtavan paljon hyvää mieltä ja oloa.

Liikkuminen, urheileminen tai harrastaminen antaa voimaa jaksaa paremmin. Minä ainakin huomaan sen heti, jos jätän esimerkiksi liikkumisen viikoksi. Aikaa pitäisi myös jättää olemiseen, jossa saan tavata upeita kavereitani ja jakaa heidän kanssa kivoja asioita.

Syksyn kaunis väriloiste tuo mieleeni terveellisen ruokavalion. On vihreää ja punaista, jotka muistuttavat minua tomaateista, kurkuista ja salaateista. On ruskeaa, joka muistuttaa ruisleivästä ja lihasta. On keltaista, joka muistuttaa hedelmistä. On valkoisia pilviä taivaalla, joka muistuttaa maitotuotteista. On sadetta, joka muistuttaa minua vedestä ja hyvistä kalaruuista.

Syksyllä päivät lyhenevät ja pimeä saapuu aikaisemmin. Usein iltaisin minua alkaakin haukotuttaa normaalia enemmän. Haukotus taas muistuttaa minua riittävästä levosta ja unista. On kiva saada nukkua tarpeeksi. Vuorokauden vaihtuminen muistuttaa minua elämän säännöllisestä rytmistä, jota on hyvä itsekin noudattaa.

Kivempaan ja parempaan arkeen siis pääsee hyvin pienillä muutoksilla. Tsemppiä syksylle!

Terveydenhoitajaopiskelija Caio

Kevät kaunistaaKeskiviikko 08.05.2013 16:02

Useimmille meistä on tarve pyrkiä kauneuteen – ympäristön ja oman kehon. Mitä kauneus kenellekin merkitsee ja miten sen käsittää, on sitten ihan eri juttu. Makuja on monia.
Se on selvää, että siisti viehättää enemmän. Onkohan sittenkään näin? No yleisesti huoliteltu miellyttää monia ja on tavallaan aina kaunista.

Kesää odotellessa pimeän talven jälkeen on tavallista, että voimaton, uupunut olo valtaa kehon ja tyytymättömyys itseen kasvaa. Hyvä lääke tähän on mennä ulos ja nauttia lisääntyvästä kirkkaudesta ja auringon valosta. Jo se saa aikaan monia hyviä muutoksia aivoissa vallaten koko kehon. Kaikki tuntuu selvästi jo paremmalle.

Erilaiset hoitotuotteet niin sisäiset kuin ulkoiset, vitamiinipillereistä aurinkovoiteisiin ovat sitten se viimeinen silaus. Kukin voi käyttää niitä oman makunsa ja mieltymyksiensä mukaan, ne tuottavat monille hyvää oloa ja edistävät näin hyvinvointia sekä terveyttä.

Lisäksi, riittävä ripaus unta ja ruokaa – näistä kauneus ja hyvinvointi on tehty !


Miten saisi kauniit varpaat ?Tiistai 26.03.2013 17:17

Puhuttaessa varpaista ja jalkojen hyvinvoinnista ajatus helposti siirtyy kauniisti ja herkullisesti lakattuihin varpaankynsiin. Jotta varpaat voivat hyvin ja ovat kauniit on hyvä antaa hiukan aikaa ja hoitoa myös jalkaterälle ja miksei koko jalalle. Lakkaus voi olla se viimeinen silaus.

Omahoidossa on hyvä muistaa säännöllisyys. Jalkoja tulee pestä, rasvata ja sukkia vaihtaa päivittäin. Kynsiä on tarpeen leikata myös säännöllisesti. Jalkajumpalla voi voimistaa sekä rentouttaa lihaksia ja näin ehkäistä kipujen syntymistä.

Muistathan myös kengät, sillä sopivilla, oikean kokoisilla ja korkuisilla kengillä pystyy olemaan hymyillen liikkeellä vaikka koko päivän , sillä jalkojen hyvinvointi näkyy myös kasvoista. Tästä linkistä löydät hyvää lisätietoa aiheesta http://www.askelpiste.fi/


Puhdas ja raikas suu tuntuu ja näyttää hyvältä. Hyvin hoidetut hampaat näkyvät kauas. Puhtailla hampailla uskallat hymyillä valloittavasti. Itsevarmuutesi lisääntyy, kun voit rohkeasti näyttää kaikille hyvin hoidetut hampaasi.

Puhdasta suuta on mukava pussata. Hampaiden pinnalla pitkään lojuva bakteerimassa tuottaa suussa rikkiyhdisteitä, mikä aiheuttaa pahanhajuista hengitystä. Myös reikäiset, hoitamattomat hampaat ja tulehtuneet ikenet aiheuttavat pahaa hajua eivätkä ne houkuta lähempään kontaktiin.

Puhtaat hampaat ja raikas hengitys on jokaisen helppo saada: tarvitaan vain huolellinen hampaiden harjaus kahdesti päivässä fluorihammastahnalla ja hammasvälien ja kielen puhdistus.

Mitä mieltä sinä olet? Kuinka suuri merkitys puhtaalla ja raikkaalla suulla on siinä, millaisen käsityksen ihminen itsestään muille antaa?

Teethän vielä pienen testin :)
http://www.suunterveystesti.fi/

Kirjoittaja on Helsingin kaupungin Suun terveydenhuollon työntekijä

Oi, mistä täydellinen iho?Tiistai 29.01.2013 14:34

Useimpien haaveena on täydellinen iho, hyvän värinen, tasainen ja näpytön. Harvoin jos koskaan tätä saavutetaan. Iho on elimistön suurin elin eli se elää muun kehon kanssa, erittää, aistii, kuivuu, rypistyy, kutiaa, punoittaa, sinertää jne. Toisilla on herkempi iho kuin toisilla, toisilla ihon kuntoon vaikuttavat allergiat ja toisilla ei. Näin välttämättä hoitoniksit, jotka kaveri on havainnut hyviksi ei toimikaan itsellä. Tylsää.

Perushoito ihotyypistä riippumatta on kuitenkin samanlainen, puhdistus ja kosteutus. Tähän tarkoitukseen on kehitetty paljon erilaisia tuotteita. Jos suosii apteekkikosmetiikkaa saa niitä hankkiessaan samalla käyttötietoa ja -opastusta juuri itselle sopivista valmisteista. Näppärää eikö?

Muistathan, että iho näyttää hyvälle vain, kun itse voit hyvin. No, joskus on vähän huonompia päiviä, se ei haittaa. Merkityksellistä on kuitenkin se millaiset elintavat sinulla on. Iho vanhenee ennenaikaisesti liiasta auringosta sekä tupakoinnista. Riittävä ja monipuolinen syöminen, liikkuminen sekä nukkuminen ovat hyvinvoinnin perusta, joka näkyy myös ulospäin.

Mikä voisi olla sinun pieni tekosi, jotta ihosi voisi paremmin? Kokeilethan jo tänään :)



(Ulko)liikuntavammoistaTiistai 27.03.2012 15:19

Liikuntavammat voivat olla seurasta tapaturmasta tai sitten rasitusvammoja seurauksena esim liian kovasta tai vääränlaisesta harjoittelusta.

Jos vamma on jo olemassa on hyvä arvioiduttaa vamma terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolla ja noudattaa saamiaan ohjeita.

Hyödyllisintä kuitenkin on liikuntavammojen ennaltaehkäisy. Ulkoillessa on tärkeää pukeutua sään mukaisesti esim talvella ei ole hyvä lähteä liikkeelle liian kevyissä vaatteissa ja kengissä ilman päähinettä. Aloittelevan liikkujan on hyvä kuunneella vähän kokeneemman kaverin harkkavinkkejä, sillä näin pääsee heti nauttimaan liikunnan tuomasta mukavasta ja rennosta olosta.

Siispä kaikki ulos ja liikkumaan! Muistathan ottaa aurinkolasit mukaan, sillä kevättalven aurinko on tosi häikäisevä.

Linkistä voit lukea aiheesta lisää
http://www.nuorisuomi.fi/liikuntavammat



Nukkuminen ...Tiistai 13.03.2012 14:06

on kivaa ja hyödyllistä.

Nuorille suositellaan n 9 h.n yöunta. Uni päivittää päivän aikana opitun aivoihin muistiin. Erityisesti alkuyön syvä uni on tärkeä tälle päivitykselle. Jos yöunet jäävät vähiin, vaikuttaa tämä merkittävästi hyvänolon tunteeseen, huimaa ja heikottaa, aamupala ei maistu ja on muutenkin veltto sekä kurja olo. Näin koulussa ei jaksa keskittyä opetettavaan asiaan, kun kaikki aika menee siihen, että pyrkii pysymään hereillä samalla kun orastava päänsärky antaa merkkejä itsestään.

Murrosikäisen perusfysiologia muuttuu, ja luontainen väsymyskin tulee myöhemmin illasta. Lisäksi tietokone, televisio ja kännykkä siirtävät monen koululaisen nukkumaan menoa myöhäisemmäksi. Näin tulee touhuttua pitkälle iltaan ja nukahtaminen ei välttämättä onnistukaan.

Ja kouluun on kuitenkin mentävä aikaisin aamulla, eikä unelle löydy lisäaikaa aamustakaan. Univelkaa voi yrittää kuitata nukkumalla, ja niin moni viikonloppuisin tekeekin. Päivittäiseen väsymykseen viikonlopun lisäuni ei auta.

Apua nukahtamiseen saa esim lisäämällä liikuntaa iltapäivisin, se auttaa väsymykseen ja unentuloon. (THL/Partonen ym)

Kesää kohti mentäessä liikkuminen lisääntyy lähes itsestään aurinko sekä lämpenevät ilmat houkuttelevat ulos. Ulkoilu kannattaa, sillä kesä auringosta saa vielä hyödykseen uv-säteilyn tuottamaa D-vitamiinia.

Nolo hikoilu...Keskiviikko 09.11.2011 12:39

Jotkut hikoilevat enemmän ja toiset vähemmän hikoilutaipumus vaihtelee siis runsaasti eri ihmisillä. Tavallista on, että kainalot, kädet ja jalat ovat ongelmallisimpia paljon hikoilevilla. Melko harvoin liikahikoilun taustalta löytyy joku aineenvaihdunnan sairaus.

Hikoilu on ihan luonnollista, sillä ihminen säätelee kehon lämpötilaa hikoilemalla eli se ei välttämättä ole nolo juttu. Vastaerittynyt hiki ei tavallisesti haise vaan pistävä haju muodostuu sen joutuessa tekemisiin ihon bakteerien kanssa, mutta esim jotkut voimakkaat ruoka-aineet kuten valkosipuli voimistavat hien hajua. Useimmille lenkkeillessä tai jumpatessa tulee kova hiki ja toisilla myös esim jännittäessä.

Hyvinvoinnin kannalta on tärkeää huolehtia päivittäisestä peseytymisestä juoksevalla vedellä sillä näin välttyy myös kutinalta, joka alkaa vaivata hien ollessa pitkään iholla. Usein toistuva vesipesu sopii suurimmalle osalle, mutta ei ihan kaikille ja silloin on hyvä noudattaa aiempia ammattilaisilta saamiaan ihonhoito-ohjeita. Nykyisin löytyy runsaasti erilaisia hikeen vaikuttavia tuotteita myös hyvin herkkä ihoisille. Muistathan, että apteekit neuvovat mielellään näissä asioissa samoin kouluterkkarit.

Reippaasti syksyynKeskiviikko 31.08.2011 17:36

Kesäloman jälkeen on kiva palata kouluun ja arkeen levänneenä sekä tarmokkaana. Myös uuden harrastuksen löytyminen vaikkapa liikunnasta on tosi helppoa :). Syksyisin on tarjolla monia kivoja vaihtoehtoja ohjatun liikunnan harrastamisen aloittamiseen tai sitten vaan ihan omatoimiseen kuntoiluun. Oman alueesi liikuntatarjonnasta voit lukea esim paikkakuntasi liikuntaviraston nettisivuilta.

Liikuntaa kannattaa harrastaa säännöllisesti useamman kerran viikossa ja monipuolisesti, vaihdellen kestävyyttä parantavaa liikuntaa ja notkeutta sekä voimaa kehittävää liikuntaa. Reipas liikuntatuokio kannattaa, sillä näin pidät kehosi toimintakykyä yllä ja jos olet oikein tarmokas voit kohottaa kuntosi uusiin ulottuvuuksiin.

Liikunta virkistää ja auttaa keskittymään, nukut myös paremmin. Rasittavaa liikuntaa tulisi kuitenkin välttää illalla 3 tuntia ennen nukkumaanmenoa. Muistathan myös syödä säännöllisesti ja monipuolisesti n viidesti päivässä. Säännöllinen syöminen kannattaa, sillä jos syöt liian vähän tai kevyesti, iskee väsymys ja huono olo. Ja jos yksin lähteminen tuntuu tylsälle ota vaikka kaveri mukaan. Reipasta syksyn alkua kaikille.

JuhannusKeskiviikko 22.06.2011 17:29

Juhannustaiat ovat osa juhannuksen juhlintaan liittyvää kansanperinnettä. Tässä joitakin, vaikkapa kokeiltaviksi.

Tulevan sulhon voi nähdä, jos kello 12 juhannusyönä kiertää saunan kolmesti ja katsoo sitten luukusta sisään tai kurkistaa alastomana lähteeseen. Jos turvaudut saunatemppuun, varaa sulholle jokin lahja, sillä muuten pahat voimat uhkaavat.

Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo, näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa/morsiamensa.

Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.

Kun juhannusaattoyöksi panee sitomattoman vihdan tyynynsä alle, näkee tulevan puolisonsa yöllä sitovan sen.



Verkkoterkkarit toivottavat kaikille oikein mukavaa juhannusta ! Lomailemme heinäkuusta elokuun alkuun, mutta sähköpostia luemme melkein koko kesän, taukoa on vain 11.7-24.7. Aloitamme toimintamme täällä ja muissa ympäristöissä jälleen 8.8.