IRC-Galleria

Jagesta

Jagesta

Jaakko Vasankari

The moderate as extremistTorstai 30.11.2006 03:54

Vihdoinkin joku on samaa mieltä. Se, että edustaa laitaa, voi ainakin sanoa edustavansa jotain. Orjuuteen tai kuolemanrangaistukseen maltillisesti suhtautuvat ovat tämän päivän paskasakkiväkeä, jolta puuttuu selkäranka.

http://question-everything.mahost.org/Philosophy/Moderate.html

Neljän kohdan suunnitelmaSunnuntai 26.11.2006 07:41

Kunnianhimoiset maailmanvaltaussuunnitelmani menivät tänään mönkään. Syy oli se kaikkien pikkuhitlerien klassikko. En kuullut kumpaakaan herätyskelloista, vaikka olen epäillyt sen toisen toimivuutta jo pitemmän aikaan. Ihanainen väittää sen kyllä toimivan. Hän jopa luulee, että ilkeämielisyyttäni laitan sen soimaan tahallaan epäluonnollisiin kellonaikoihin. Samaa mieltä olemme ainakin siitä, että Hän kyllä kuulee tämän toisen kellon.

Maailman valloitussuunitelmani sisälsi tälle päivälle useita osasia, joiden kaikkien piti toteutua kello 10-14 välisenä aikana. Kun nousin vaivihkaa ylös luullen pääseväni yllättämään herätyskellon, kello oli jo 12.30. Laskin nopeasti päässä kauanko minulla menisi päästä paikan päälle ja totesin, että joudun myöhentämään valloitussuunnitelmaani vuodella.

Helsingin Vasemmistoliiton syyskokoukseen olisin tuonut pari aloitetta. Toinen niistä olisi, että kokoukset voisivat alkaa joskus vaikka iltapäivällä, jotta yötyöläisetkin pääsevät (siis jaksavat) tulla paikalle. Kokouksethan ovat tunnetusti tylsiä sekä täynnä tarpeettomia sivuhuomautuksia. Kutsun näitä interkokouksellisuudeksi. Ne ovat kokouksia, jotka viittaavat muihin kokouksiin.

Toinen aloitteeni, se luonnollisestikin vähemmän tärkeä, olisi koskenut julkista tilaa. Eilen kävimme testaamassa Kampissa onko kyseinen bussiterminaali julkista tilaa. Kolmen vartin leppoisan kahvittelun jälkeen jouduimme jo pikku hiljaa epäilemään, että kyseinen tila ei ole julkinen. Syyskokouksessa olisin kehottanut Vasemmistoliiton Helsingin valtuutettuja palauttamaan keskustelun julkisesta tilasta valtuustoon. Sotaa ei tarvitse edes voittaa heti. Valtuustossa voitaisiin vaikka tehdä aloite, jolla varmistettaisiin, että ihmiset voivat kokoontua Kampin ostoskeskukseen olemaan ilman ostamista. Hyvänä bonuksena kaikki halukkaat voisivat tuoda paikalle myös omat kahvit termarissa sekä vähän pullaa. Oma tyynykin olisi kiva. Nämä kaikki seikat nimittäin riittivät paikalta poistamiseen.

Kolmas aloitteeni olisi koskenut Helsingin Vasemmistoliiton avoimmuutta. Olisin tehnyt vuosikokoukselle aloitteen hallitusten kokousten avaamisesta kaikille jäsenille. Kokousten pöytäkirjojen yhteenveto tai tarkka jäljennös sähköpostilistoille olisi kaikessa ajankäytössään sekunttipelleilyä. Puolue, joka tukee avoimia poliittisia prosesseja, voisi näyttää hyvää esimerkkiä puolueen jäsenille sekä puolueen ulkopuoliselle yhteiskunnalle.

Neljäntenä koukkuna, jolla olisin pelastanut kokouksen tunnelman, olisin pitänyt palavan puheenvuoron yleisölle syistä, miksi minut pitäisi valita hallitukseen. Olin suunnitellut kävellä lavalle Avaimen Roihuvuori-kappaleen soidessa taustalla. Videoinsertti minulta olisi puuttunut, mutta jos minulla sellainen olisi ollut, niin se olisi ollut tarkka kopio Ilmestyskirja.nyt.Reduxin trailerista. Oikeastaanhan minä olisin voinut käyttää sitä muutenkin. Puheenvuoro olisi ollut silkkaa populismia sekä möröillä pelottelua. Jos minua ei valita hallitukseen, niin Rajamäkeläiset voittavat vaalit ja kieltävät koko Vasemmistoliiton. Sen lisäksi taivaalta tulisi satamaan tulta, tappuraa ja sammakoita. Puheen lopettaisin kitaran polttamiseen, jonka äärellä palvoisin vallankumouksen aavetta.

Ps. Nyt kun luin kokouksesta tehdyn tiedotteen, niin muthan on valittu hallitukseen. Jee. Ei tarvinnut olla paikalla edes valitsemassa itseä. Johtokunta valittiin yksimielisesti.

lisää:
www.jagenrenessanssi.blogspot.com

Kulutuskapula teki senPerjantai 24.11.2006 04:55

23.11.2006
Julkaisuvapaa heti

Kulutuskapula ry voitti tietoyhteiskunnan parhaat käytännöt -palkinnon IST
2006 -tapahtuman päätöstilaisuudessa Helsingissä. Palkinnon kävi
luovuttamassa Suomen pääministeri Matti Vanhanen. Kulutuskapulan puolesta
palkinnon haki Kulutuskapulasovelluksen kehittänyt taiteiden maisteri Wesa
Aapro. Palkinnon suuruus on 10000 euroa.

Kulutuskapula on matkapuhelinsovellus, joka tarjoaa kulutustavaroista
eettistä tietoa viivakoodien perusteella.

"Hienoa, että raati uskalsi palkita Kulutuskapulan sen potentiaalin takia",
sanoo Aapro. "Palkinnon ajoitus on erinomainen, sillä uusi eettisen
kuluttamisen aalto on selvästi havaittavissa."

"Nykyään Kuluttaminen on elämyksiä ja eettinen kuluttaminen on elämyksiä
parhaimmillaan", sanoo Jaakko Vasankari, Kulutuskapula ry:n puheenjohtaja.
"Toivottavasti palkinnon tuoma julkisuus lisää kuluttajien, järjestöjen ja
yritysten kiinnostusta Kulutuskapulaan."

Kulutuskapula ry tarjoaa kansalaisjärjestöille ja kulutusaktivisteille
väylän saada äänensä kuuluviin. Kuluttajille Kulutuskapula on päätösten
tukena. Tällä hetkellä päivittäistavarakaupasta liikkuva tieto on saatavilla
ainoastaan tuottajilta. Kulutuskapula tasaa markkinoilla olevan tiedon
määrän myyjän ja ostajan kesken.

Aapro ja Vasankari ovat molemmat sitä mieltä, että palkinto meni oikeaan
osoitteeseen: "Ostokuiteissa on enemmän voimaa kuin äänestyslipuissa.
Päivittäiskaupassa tehtävillä päätöksillä muutetaan maailmaa päivittäin".

"Jokaisella viivakoodilla on tarina kerrottavana", sanoo Vasankari, "ja
kulutuskapula on media, jolla se kerrotaan."

lisätietoja:

http://www.kulutuskapula.org/

Jaakko Vasankari
puheenjohtaja
Kulutuskapula ry
050-4362199
jage.vasankari@gmail.com

Wesa Aapro
Perustaja
Kulutuskapula ry
050-5933854
wesa.aapro@gmail.com

Joku jutskaTiistai 19.09.2006 14:52

Sinä, joka luet tätä,
kuvaile minua yhdellä sanalla.

Siis vain yhdellä,

ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi,
jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta. :)

136: Joku raja RajamäkiLauantai 16.09.2006 15:45

Tiedote
14.9.2006
Vapaa julkaistavaksi heti


136: JOKU RAJA RAJAMÄKI -MIELENOSOITUS LAUANTAINA

Lauantaina 16.9. järjestetään Kiasmalla mielenosoitus kansalaisoikeuksien
puolesta. Kello 17.45 alkavassa "136: Joku raja Rajamäki" -tempauksessa on
paikalla ihmisiä, jotka kertovat kokemuksistaan viime lauantain
poliisioperaatiossa. Parhaat palat illan tapahtumista näytetään valokuvin.
Kiasmalla kerätään myös nimiä adressiin, jossa vaaditaan sisäministeri
Kari Rajamäen eroa.

”On käsittämätöntä, että ihmisten liikkumista rajoitetaan, sivullisia
ihmisiä otetaan kiinni ja silti Rajamäki väittää poliisioperaatiota
onnistuneeksi”, sanoo Kirsi Pihlaja, ja kysyy: ”Onko Suomessa otettu nyt
käytöön entistä joustavammat kansalaisoikeudet?"

”Suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut tapana kasvattaa lapset
ajattelemaan poliisia ystävänä, johon voi luottaa. Nyt tähän luottamukseen
on tullut särö”, sanoo puolestaan Jaakko Vasankari.

Kirsi Pihlaja, Jaakko Vasankari ja yli 300 muuta henkilöä viettivät
tunteja poliisien saartamana Kiasman edustalla viime lauantaina. He eivät
päässeet ulos useista pyynnöistä huolimatta. Saartoa oli seuraamassa
satoja ihmisiä ja Helsingin keskustassa otettiin ihmisiä kiinni ilman
syytä.

Israelin sotatoimia vastaanSunnuntai 23.07.2006 18:20

Maailma jatkaa sodillaan, mikään ei muutu milloinkaan. Maanantaina
osoittamaan mieltä Israelin suurlähetystölle. Valtio, joka pystyy
oikeuttamaan itselleen 13 vuotiaan tytön ampumisen ei ole
sivistysvaltio. Hallitus, joka voi tuomita 15-vuotiaan tytön
puoleksitoista vuodeksi vankilaan sotilaan tönäisemisestä kieltäydyttyä
ruumiintarkastuksesta, on samaa luokkaa. Tyttöä tosin ammuttiin kolme
kertaa ja tuomittiin vasta kun hän heräsi koomasta. Lähtö kello 17.00
Kiasmalta.

TIEDOTE 20.7.2006, VAPAA JULKAISTAVAKSI


Israelin suorittamat kollektiivirangaistukset
Palestiinassa ja Libanonissa lopetettava


Israel on viime viikkoina tuhonnut
palestiinalaisalueilla sähkövoimaloita, siltoja ja
vesilaitoksia ja on nyt sulkenut palesiinalaisalueiden
rajat yhä tiukemmin. Se on myös jatkanut ilmaiskuja
Gazan kaupunkeihin.

Israelin iskut Libanoniin Hizbollahin toimien jälkeen
ovat toisto Gazan kollektiivisista rangaistuksista.
Samaan aikaan Israel on lisännyt painostusta Syyriaa
ja Irania vastaan. Keskiviikkoiltana taisteluja on
käyty jo Israelin ja Libanonin rajalla.

Libanonin pommituksissa on kuollut jo yli 300 ihmistä,
yli puoli miljoonaa on joutunut pakolaiseksi ja kärsii
suuresta veden ja ruuan puutteesta. Libanonin päätiet
on tuhottu, eikä monille alueille pystytä toimittamaan
ruokaa, lääkkeitä ja muuta tarvittavaa. Kotien,
kirkkojen, moskeijoiden ja huoltoasemien pommittamisen
lisäksi suurimmat viljelykset ja lääketehdas on
tuhottu.

Yhteensä Israelin sotatoimet ovat vaatineet jo satojen
ihmisten hengen.

Suomella on EU:n puheenjohtajamaana erityinen
velvollisuus toimia Lähi-idän demokratian ja rauhan
puolesta. Suomen on Yhdysvaltojen edessä nöyristelyn
sijasta otettava rohkeasti kantaa ja osoitettava
ainutlaatuinen vaikuttamismahdollisuutensa.

Pysäyttäkää sota –verkosto järjestää maanantaina 24.7.
mielenosoituksia Israelin sotatoimia vastaan. Kulkue
lähtee Helsingissä klo 17 Kiasmalta päättyen Israelin
suurlähetystölle (Yrjönkatu 36). Tampereella
kokoonnutaan samaan aikaan Hämeenpuiston
tapahtuma-aukiolle.

Suurlähetystölle marssittiin jo maanantaina 17.7. noin
kolmen sadan mielenosoittajan äänekkäänä ja
monikulttuurisena kulkueena. Mielenosoituksia tullaan
jatkamaan joka maanantai klo 17 niin kauan, kun Israel
jatkaa Libanonin pommittamista.


Lisätietoja:

Juhani Lohikoski, p. 050 359 0402

http://www.pysayttakaasota.net

Kuvia 17.7. –mielenosoituksesta median käyttöön:

http://pepe.laatikko.org/sota/kuvat/17_07_2006/

SähköpostilistaTorstai 22.06.2006 17:41

Nyt on perustettu sähköpostilista eduskuntavaalikampanjaani varten: jagesta2007@yahoogroups.com.

Listalle voi liittyä lähettämällä tyhjän viestin osoitteeseen: jagesta2007-subscribe@yahoogroups.com.

Vasemmistoliiton ehdokkaatMaanantai 05.06.2006 17:54

Tänään Helsingin piiritoimikunta vahvistanee eduskuntavaaliehdokaslistan.

Ehdolla on myös:
Ta-daa
JAAKKO VASANKARI
352 äänellä.

Kumpi olisi parempi vaalislogan:
"Markkinavoimat vetäkööt näkymättömään käteensä"
vai
"V niin kuin Vastarinta"?
Viimeinen viikko äänestysaikaa eduskuntavaaliehdokkaista.

Lainaus:


FLASH NEWS
vapaa julkaistavaksi eilen

Helsingin Vasemmisto juhlii ja esittäytyy tänään - Ravintolalaiva Wäiskissä (sekin on niinku Hakaniemessä) – siis tänään. Kello 19.00 tulloopi paikalle Vasemmistoliiton ehdokasehdokkaista osa. Kaikki eivät siis pääse paikalle, syy: tuotantoyhtiö Vasankarian etanamainen liikehdintä, mutta biologia pois. Näemme illan aikana neljä paneelia, joiden välissä tarjoillaan viihdemäistä taidetta, joista olisi paras innostua kaikkien ihmisten tai kirjastot siirretään Espooseen tai Vantaa ottaa ne haltuunsa.

Illan ohjelma:
Puheenjohtajana toimii Uudenmaan ehdokas Saila Ruuth, tuo nuori mutta nouseva poliittinen lupaus ja kyky.

aikataulu
19.00 MIKKOOOOOOOO ILANko – pistää maailman pähkinöiksi musiikin voimalla
19.30 1. paneeli
Reko Ravela, Juhani Saari, Orvokki Jokinen, Elena Rezov
20.00 väliaika: Raksankarit (Tämän päivän parasta Teatteria isolla T:eellä)
20.15 2. paneeli
Tea Vikstedt-Nyman, Leena Eräsaari, Miina Kajos, Sirpa Puhakka, Ari Hostikka
20.45 väliaika: Jani Saxell (Ei eiliseltä vaan toissa viikolta – ihmiskunnan parhaimmistoa ja runoja)
21.00 3. paneeli
Alina Mänttäri, Pekka Saarnio, Sauli Ingman, Mikko Mielonen, Anna Tammisto
21.30 väliaika; Poor sam (musiikkia eli miksi et opettelisi kansainvälistä kieltä)
21.45 4. paneeli:
Pekka Buttler, Jaakko Vasankari
ja MIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIKKO ILAAAAAAANko jatkaa pähkinöiden särjentää musiikin voimalla.

Tervetulloa

lisätietoja tarjoaa
Jaakko Vasankari
Tuotantoyhtiö Etana
jagesta@hotmail.com
050-4362199


paikalle ei valitettavasti pääse (ei siksi, että EI KIINNOSTA, vaan koska jokainen ihminen on ihminen eikä jokainen ihminen voi revetä kuin Spartacus joka paikkaan) Paavo Arhinmäki, Kirsi Asikainen, Tiia Aarnipuu. Hanna-Kaisa Siimes, Nils Nyström ja Kiba Lumberg (jälkimmäisimmämpään minulla ei ole yhteystietoja).

Muistutan Jean-Luc PicardiaTorstai 30.03.2006 20:48

Kävin tekemässä viihteellisen "Ketä minä muistutan"-tyyppisen testin. Muistutan ilmeisesti eniten Jean-Luc Picardia Star Trek: Uusi sukupolvi -sarjasta.

http://www.tk421.net/character/picard.html