IRC-Galleria

Jekkulanka

Jekkulanka

kommunikaatio siirretty Facebookiin tammikuussa 2009

"Das Meerschwein*, mein Kind,
is blowing in the wind,
Das Meerschwein is blowing in the wind"

* = quinea-pig = älä kysy, en mä suomee osaa

Kävin tänään Meretin (sisko), Numan (veli) ja Michan (kaverus) kanssa Baselissa (kaupunki) ostelemassa joululahjoja. Runsaasti köyhempänä sitten takaisin Liestaliin (pieni kaupunki), jossa sitten köyhdyttiin lisää. Juuso (minä) käytti tänä vuonna (2007) joululahjoihin noin 185 CHF (Sveitsin frangia, arvo ~0,6 e), lahjottujen listalle (kielikuva) päätyi 11 ihmistä, joista 10 jomman kumman perheen jäseniä. "Juuso goes big-family-guy". Ja aika monta pakaasia maksoin vain puoliksi.

Sitten varmaan on asiallista kiittä kaikkia, joilla on tarmo riittänyt pakettien, postikorttien, lentosuukkojen, sähköpostien, tilisiirtojen ja/tai lämpimien ajatusten lähettämiseen. Kyllähän se aina tunnelmia nostaa (entisestäänkin). *Tässä ei siis vihjailla niille, jotka tasapainoilevat lähettämisen ja lähettämättä jättämisen välillä*

Kohta pitäisi lähteä Gym-partyihin / Matura-partyihin / joulu-kemuihin. Siis viime viikolla lukiosta valmistuneiden järkkäämiin kekreihin, tuonne LIestalin lähistölle. Pari kaveria on lupautunut lähteä ohjaamaan mua ovelle asti (ja niistä sisään).

I wünsch euch ganz härzig Wienacht, u ei schönes neu Jahr !!

[Ei aihetta]Perjantai 21.12.2007 20:33

Miltä kuulostaa kolmen ja puolen viikon joululoma sisältäen mm. kuusi päivää laskettelua Alpeilla? Toisille meistä se on nyt todellisuutta.

Paikalliset kirjotukset ("Matura") on nyt ohi, joten huomenissa onkin parin luokan pippalot aiheen tiimoilta. Ja niin kyl ois ollu toissapäivänki ja tänäänki ois, mut eeeeeei mua nyt jaksa innostaa.

Lomalle tuli "tosi jees ja positiivinen" alku, kun äidin ex-miehen isä (puolten sisaruksista isoisä) kuoli. Itteenihän asia ei sinänsä vaikuta, mut äiteen puheitten perusteella odottelee vähä varautuneesti sisarusten kotiintuloa.

Eihän täs muuta, halpis kolaa ja meetwursti-leipiä. Pärjäilkää siis tekin.

ps.

- Sag 's no mol?
- Arschgschicht
- Jöööö

[Ei aihetta]Torstai 20.12.2007 15:42

Ehän mä mitään jaksanu kirjottaa. Kai sitä muuten, mut ku ei kuulumisiakaan ole.

Danke schön Arsch.

CHILL !Keskiviikko 19.12.2007 18:35

Öh.

Tänään oli vähä hissan tuntii peruiltu, ja siit se monotooninen datailu koululla alkoki.

Sit oli pikkiriikkisen uintii liikas. Ja sit oli uinti-coopperi. Ja sit se meni reisille. Ja sit mun akillesjänne ei tykänny siit. Ja sit me pohdittiin siel "uimahallil" (=pieni kylpylä) elämän syntyjä syviä ja kelailtii et ois se rankkaa jos liikan tunnil pitäs urheilla.

Lauantain on eka lomapäivä, et sitä kohti tukka putkella. Sit meen kaiketi MEretin ja Numan kans ehtiskelemään joululahjan kuvatuksia. Eilen muuten meni iso pakaasi postissa Suomeen, mut eipä se jouluks ollu ehtimässä. Maksaa muuten turkasesti pakettien lähetys. Tosin se painoki kait viis kiloo.

Oliks tulos rento 24. päivä? Sisarukset on toisis himoissaan ja mä hengailen yksinäni vanhempien kans. Tai siis, et voisin mä jotain jouluaattona tehäkkin.

Loman suhteen ei oikeen oo mitään plänejä. Varmaan otetaan elämä lunkisti ja rumennetaan maisemaa vaihtelevilla kokoonpanoilla.

Saksa muuten sujuu jo aikas OK. Kotona mennään puhtaalla, kavereitten kans noin 50/50 saksalla. Et kyl sen taas huomas ettei koulus kieliä opita, kun tajus kuin paljon on edistyny viimeses paris viikos kun on oikeesti alkanu puhumaan. Ja viel ku potkis loppujenki kavereitten kans englannin ulos, niin vois olla ylbee.

Sveitsis muute joulupukki tulee 6.12. ja antaa mandariinin ja suklaata. Ja tuhmat lapset se ottaa säkissä mukaansa Schwarzwaldiin (Mustametsä), Etelä-Saksaan.

[Ei aihetta]Maanantai 17.12.2007 14:18

Viikonlopun viralliset raportit.

Perjantai.
15:00
Arcturon valmistautuu keikalle Moduksessa.
Juuso valmistelee lauantai-päivää kotona.
Ohjelmaan kuuluu myös kitara-harjoittelua.

18:30
Juuso nousee Reigoldswilissä bussipysäkillä bussiin 71 kohti Liestalia.
Matkalla Juuson ystävä nousee sovitusti bussiin Tittertenin bussiseisakkeelta.

19:00
Juuso saapuu Liestaliin.
Kaupasta löytyy 0,5l viinipullo hintaan 1,75 CHF (=noin euro)

20:00
Juuso astuu Moduksen sisätiloihin.
Juuso tapaa läjän tuttuja.
Arcturonin keikka Moduksessa.

21:00 - 00:30
Daydreamerin keikka Moduksessa.
Leviathanen keikka Moduksessa.
Juuso etsii 20 minuuttia narikkalappua.
Narikkalappu löytyy lompakon setelitaskun sijaan lompüakon korttitaskusta, kirjastokortin takaa.

01:00
Juuso saapuu kotiin.

Lauantai
08:30 - 12:30
Juuson saksan kurssi on peruttu.

09:00
Juuso herää.
Juuso ottaa suihkun.
Juuso syö aamupalan.

10:00
Juuso ottaa bussin Liestaliin.
Juuson täytyy ostaa kännykkään prepaid-arvoa 30 francilla.
Juuso noutaa 10 litraa tomaattimurskaa Il Mercato:sta.

11:50
Juuson juna lähtee kohti Huttwilia.
Vaihdot Oltenissa ja Langenthalissa.

12:42
Juuso saapuu Huttwiliin.

13:42
Kolmannes kavereista saapuu Huttwiliin.
Ostoskierros alkaa kaupungin halvimmassa ruokatavaratalossa.

14:42-15:30
Suurin osa lopuista kavereista saapuu Huttwiliin.
Kauppakierros on valmis.
Matka Waldhüttiin alkaa.

16:30-04:20
Pippalot Waldhütissä.
Tanskalainen voi pahoin.
Vain harva osalloistuja nukkuu.

Sunnuntai
04:20
Juuso aloittaa siivoamisen.

05:00
Juuso, Jannika ja Tom suorittavat yleisen herätyksen.
Ihmisiä väsyttää.
Aamupala.

05:30-07:20
Yleistä siivoamista.
Todetaan, että ruokaa on jäänyt yli huomattavia määriä.

07:20-10:00
Juuson kotimatka.
Junanvaihdot Langenthalissa ja Oltenissa.
Juuso nukkuu junassa Olten-Liestal, sekä bussissa 70 Liestalista Reigoldswiliin.

10:00-12:00
Juuso nukkuu.

12:00-12:45
Juuso syö aamupalaa

13:00
Juuso menee nukkumaan

??:??
Juuso herää.
On pimeää.
Juuso löytää kellon. Kello on 01:00.
Juuso harmistuu.
Juuso syö leipää.
Juuso lukee saksankielistä kirjaa.

02:30-03:30
Tällä aikahaarukalla Juuso nukahtaa.

Maanantai
07:50
Juuso herää herätyskelloon.

08:20
Juuso kävelee/juoksee bussipysäkille.

08:30
Juuso nousee bussiin numero 71.
Bussi 71 lähtee Liestaliin.
Juuson ystävä nousee bussiin Tittertenissä.

09:40
Koulu alkaa.
Oppilaat etsivät internetistä tietoa Pariisin nähtävyyksistä sekä junalippujen hinnoista.
Juuso tarkistaaa maileja, facebookkia ja irc-galleriaa.

10:20
Abiturientit valtaavat luokan ja ajavat oppilaat käytävälle.

10:25-11:00
"Juhlat" käytävällä Matura:n loppumisen kunniaksi.

11:00
Takaisin luokkiin.
Lisää aiheesta Pariisi.
Matematiikan aihe-testi.
Juuso suorittaa kaikki laskut loppuunasti, mutta kaikki vastaukset ovat väärin.

12:05
Välitunti alkaa.
Juuso syö.
Juuso etsii tietokoneen.
Juuso tarkistaaa maileja, facebookkia ja irc-galleriaa.
Juuso päivittää tilannetajunsa LFG-comicin suhteen.

13:22
Juuso lopettaa päiväkirjan kirjoittamisen.

[Ei aihetta]Torstai 13.12.2007 15:37


Taas koulun koneella kyttäämässä, jos vaikka hypäri loppuis aikanaan.

Tänään on ollu epämääräsen väsyny fiilinki. Varsinki toi matikan tuplatunti, kun ainoo mitä tehtiin oli et piti lukee matikan teoriaa. Ja se 85n sivun (a-5) paketti pitää opiskella kokonaan omatoimisesti. Onnistuu joo varmaan.

Täs taas ollaan järkkäilty niit pippaloit, syöty fonduet ja eletty normaalissa päivärytmissä.

Joululoma vois olla aika herkku. Siis aidosti. Onneks enää viikko ja sit alkaaki :)

Pitää kouluu varten lukee yks 300-sivunen kirja joka on osittain Sveitsin saksaks. Eikä ees tän alueen murteel. Oon mä jo vissii 60 sivuu lukenu kahes viikos. Pitäs varmaan kirii täs jossain vaihees.

Huomen tosiaan Arcturon keikkaa "Metal Before X-mas" illassa, kumppaneinaan Daydreamer ja Leviathane. Viimeks kun ne soitti samalla klubilla niin paikalla oli noin 600 ihmistä.

Ajatus ei kulje. Ehkä mä kohta raahaan aivokuolleen 70-kilosen möllyskän kahvikoneelle. 70 on muuten 3-5 enemmän kun vielä toukokuussa kun viimeks asiaa millään tavoin huomioin. Ja host-perheen mielest mä taas oon laihtunu/kuihtunu. Päätä siinä sitten. Tai sit mä oon vaan venyny, mut seki kuulostaa vähän tuulesta temmatulta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.12.2007 13:47

Netti tökkii kotopuolessa. Yrittelen pitää informaatiokanavia auki, mutta eipä taida onnistua. Elämä on vaikea tieteenala.

Vko-lopun epävirallisiin YFU-pippaloihin tulossa 43 vaihtaria = budjetti noin 600 euroa.

Viime lauantain ei ollut koulua. Kuningas :)) Piti antaa loppukoetta vääntäville työrauha. Nää kolme päivää tällä viikolla ollu kans spesiaalia, eli maanantai urheilua, tiistaina Sveitsin Heurekassa (ja sitten ite jäin illaks Zürichiin plänäämään niit vaihtari-kemuja) ja tänään ei oo oikeet kouluu vaa väsäillää jotai luokanvalvojan kans.

Luokanvaihto taitaa lopultakin onnistua. Lukukausi vaihtuu 21.1. ja sillon siis menisin ekonomia-luokalle. Sil luokal on nyt tilaa, mut jos joku vuotta vanhemmista joutuu uusimaan puolvuotisensa niin se vie mun paikan. Mut sen näkee sitte.

Eli kaiken kaikkiaan asiat on keskimärin ihan mukavan normaaleja. Jouluun pitäis viel valmistautua mut mitäs sitäkään liikaa pohtimaan.

Arcturon lämmitti onnistuneesti Finntrollia, Belfegoria, Nileä ja Six Feet Underia viime viikon keskiviikkona. Kiitos äänestäneille. Uutta keikkaa pukkaa Modus -nimisessä menomestassa ylihuomenna.

Nyt taas kiire ennen ku kone suljetaan vääkivalloin.

Oho, tekstin taso on hieman laskenu. Sen siitä taas saa kun ei käytä äidinkieltänsä.

[Ei aihetta]Lauantai 01.12.2007 13:14


Tänään piti ostaa lippu Luzerniin ja takasin, puoleen hintaan, 25 CHF (Halb-tax -kortti oli 150).
Tänään piti ostaa oikeus ajella bussia/lähijunia kuukaudeks, 43 CHF.
Tänään pitää elää Luzernissa. Sekin maksaa.

On se eläminen kallista.

Käytettyjä rahavaroja on varmaan luokkaa 750 CHF tält kolmelt pilkku viidelt kuukaudelt. Alan mennä laskuis sekasin.

Onneks YFU kuittaa joka kuukauden julkisist 30 CHF, halb-tax:ist kai jonkun verran ja pakolliset junamatkat.

Harrastuksina hevospoolo ja okkultismi.Perjantai 30.11.2007 19:38

Donerstag, noinundzwanzigste November: B-luokan mallikansalainen otti ja oivalsi, että Bern on iso paikka. Siellä piti odotella kahta muuta oman elämänsä sankaria (Luis ja Paul) puolisentoista tuntia - kuka muka on sanonut että latinoiden aikataulut saattavat valahtaa reisille? - ennen varsin valaisevaa rupattelutuokiota YFU:n toimistotiloissa. Kyseinen luukku oli vähän kauempana keskustan tunnelmavaloista, ja sinne löytämiseenkin kuluikin tovi jos toinenkin.

Saimme kuulla suurista linjauksista, epäonnistuneista vaihto-oppilaista ja empatia-kyvyttömistä isäntäperheistä. Syytökset sujahtelivat kyllä meistä reippaasti ohi, ja tapaamisten järjestelyille näytettiin vihreää valoa. Kaiken kaikkiaan siis positiiviseen valoon itsensä asettava kokemus. KOnkreettisena lopputuloksena otimme myöhemmin omatoimisesti sähköpostitse yhteyttä muihin vaihto-oppilaisiin ja teroitimme paria yksityiskohtaa, jotka eräiltä heistä oli jäänyt hieman huomiotta. Hurraa-huutoja oli aiheuttanut mm. juna-asemalla yön yli aamujunan odottelu, isäntä-perheiden sääntöjen yms. avoin rikkominen YU-kokousten takia ynnä muu turvallinen ja moraaliltaan kestävä kokonaisuus.

Jälkikäteen paineltiin junilla oikein kolmisin sympaattiseen asuin-keskittymään "Hutwil" ja tarkasteltiin vuokralle ottamaamme mökkiä kahden viikon päässä siintävien YFU-kekkereiden näkökulmasta. Paikasta jäi varsin positivinen jälkimaku keittiöineen ja tulisijoineen, että kyllä meidän siellä kelpaa. Nukkuminen tosin tapahtuu lattialla, joka luonnollisesti on kivetty. Tuon lauantai-sunnuntai yön unoset saattaa jälkikäteen muistua varsin peräänantamattomana ja vilpoisana mielikuvana.

Meidän moldovalaisvahvistus Ana jäi tässä vaiheessa kotiovelleen trio Turmion - tunnetaan myös nimellä Shipishipiclub - suunnatessa takaisin juna-aseman kulmille. Paria junanvaihtoa myöhemmin kyyhötin bussissa, eikä aikaakaan kun oma koti kullan kallis siinsi taas näköpiirissä.

Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu reissua Luzerniin YFU:laisia katselemaan, reissua Saksaan Ensiferumia katselemaan, reissua Hutwiliin YFU:laisia katselemaan ja vararehtorille valittelua jottako eikö se luokkako voisi vaihtua. Huomenna toki olisi koulua, mutta kielikurssi ajaa edelle siinä määrin tehokkaasti, että eipä siinä nokan koputtamista taida olla. Tämän jälkeen mennään kielikurssin suhteen teemalla "Vielä kerran, pojat!", sillä armoton loppu häämöttää näiden lauantai-pelastusten suhteen.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.11.2007 21:20

Piti lukee koulun takii kirjaa saksaks.

Pääsin eteenpäin kolme sivua.

Heräsin tuntii myöhemmin.

EDIT: Puoltoist tuntia. Sittemmin oon onnistunu lukemaan vähä enemmän.