IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 11.01.2008 00:14


Eilen oli ihanaa yllättää äiti kun sillä oli syntymäpäivät..sen silmät ihan sädehti kun se näki miut että tulin sittenkin tädin kyydillä moikkaamaan..lottosin ensimmäistä kertaa elämässäni viking loton...eikä tietenkään tullut voittoa..

Tänään kävin kynttiläkutsuilla ja olen ollut liikenteessä koko päivän...ihanaa kun voi vaan rentoutua tietäen että pääsee omaan rakkaaseen sänkyynsä yöksi..kyllä koti on sitten ihana paikka..käy sääliksi ihmisiä jotka joutuvat asumaan jossakin laitoksessa..

koti on semmoinen paikka jonne sydän kaipaa ja jossa ei tarvitse pelätä..jossa on rakkaita ihmisiä ja oma rauha jonne sukeltaa omiin ajatuksiinsa ja voi hetkeksi vaan levähtää.

Myönnän että reissaamisessa on toki se hyvä puoli että on ihmisiä ympärillä eikä tarvitse olla yksin...kun olin kaverini luona oli ihanaa kun kissa puski hereille ja suukotti aamupusuja kehräten ja välittäen..ja kun pääsi lapsi tuli leluauton kanssa pyytämään minua leikkimään ja halimaan..

Välillä tosiaan tuntuu että ei ole kotia kun ei ole ketään odottamassa tai ottamassa syliinsä johon voisi kätkeytyä piiloon hetkeksi kaikkia pahoja asioita mitä maa päällään kantaa..

Mutta kyllä yksin olostakin nauttii...pitää elää päivä kerrallaan ja haaveilla ja nauttia elämästä..on jotenkin vaan niin hyvä ja onnellinen olo kun saa vaan olla..tässä ja nyt...tässä

[Ei aihetta]Perjantai 04.01.2008 20:13

Noniin...en tietystikkään päässyt sinne...mutta tänään sain sitten päähänpiston lähtee käymään suomalaisessa hakemassa 15 eurolla tarvikkeet maalaamiseen ja portfolion paranteluun mikä nyt on vieläkin kesken..ois kiva saada kaikki jutut kunnon paksulle paperille siirrettyä ni tuis parempi mieli...ainakin vähän erilainen perjantai ilta...että ei muuta ku askartelemaan

Yllätyksellinen päiväTorstai 03.01.2008 23:43


No nyt alko asiat taasen rullaamaa...miulla loppu viime viikon perjantaina..tai no tän vkon maanantaina työharjottelu pirtatikissä ja nyt sit tänään kävin työkkärissä puhumassa etten jaksa olla enää nykyää päivääkää toimettomana...ja ne sano että vaikka kysyinkin askarteluohjaajan paikoista niin voisin lähteä opiskelemaan lastenohjaajaksi...

jee!ois kyllä ihan mun alaa...tykkäisin kovasti ja saisin hyväksi lukujakin siitä...että ei paha juttu ollenkaan...nyt vaan peukut pystyyn kun huomenna koitan taas soittaa instituuttiin jos vaikka pääsis heti ensviikolla opiskelemaan ja saisi jonkun näkösen uuden ihanan elämän suunnan...ei ees tekis mieli mennä tänä yönä nukkumaakaa ku jänskättää niin hirmusesti...hii..ja sitten ois muuttokin eessä päiten..aattelin lähteä niitä kämppiäki huomenna metsästää joka tapauksessa...

Mutta nyt meen treffeille nukkumatin kanssa...jos vaikka näkis unta oman kullan kuvista tai
tulevasta työ tai opiskelupaikasta...

Take it easyKeskiviikko 05.12.2007 20:00


Mä luin tossa eilen muumipeikko piirrettyjä...ihan mahtavia juttuja..taisin rakastua muumeihin oikeastaan uudelleen...niiskuneiti kommentoi yhdessä kohtaa ettei voi mennä uimaan uima-altaaseen kun ei sillä ole bikiinejä vaikkei sillä ollutkaan mitään päällä!kyllä huvitti...ja muumipappa meni viskasemaan torin patsaan kaverisa kanssa sillalta alas jokeen kännipäissään...aamulla muumimamma toi aspiriinia ja jupisi mennessään että muumipapan vatsa menee viskistä sekaisin...

Ai että mie rakastan niitä hahmoja...niihin jäi kerta kaikkiaan koukkuun...
Lasten muumeja ei voi mitenkään verrata tove janssonin täysin hullaannuttavan höperöihin..ne vaan on kerta kaikkiaan niin inhimillisiä..silti kaikki yhtä hyväntahtoisia ja ystävällisiä toisiaan kohtaan..

Muumeista oppii ainakin sen että aina ei tarvitse olla aikuinen, joskus voi vaan hauskutella ilman huolia...nykyään aikuiset eivät millään meinaa osata olla lapsia välillä...ne kätkevät sisälleen pahan olon eivätkä ymmärrä päästää sitä ulos ollenkaan..

Ja nykyään monet ihmiset joutuvat juomaan alkoholia saadakseen tuntea kerrankin vapautuvansa...mutta on niin monta muutakin tapaa..jotkut hakkaavat säkkiä, jotkut huutavat tai keksivät konnankoukkuja ihmisille ja koittavat levittää pahaa oloaan...keinoja on melkein niin monta kuin ihmistäkin..täytyy kuitenkin muistaa että jokainen on nelivuotiaan tasolla jos ei saa tahtomaansa läpi.

Nykyään jopa kolmasluokkalaiset yrittävät olla aikuisia..enää lapsuus ei ole "sallittua" kun ollaan kouluiässä..poltetaan tupakkaa salaa, meikataan ja puhutaan pojista...mutta kuitenkin nuket ja leikkiminen pidetään salassa kavereilta...en tietenkään tarkoita että kaikki olisivat tälläisiä vaan että tämmöinen vaan yleistyy...ja se todella kuuluu ympärillä, sitä ei voi sulkea silmistään.

Opetelkaamme siis ottamaan asiat rennommin ja heittäytymään muuhunkin kun vaan työhön...koska työt eivät tekemällä lopu ja ehkäpä siinä samalla aikuiset näyttävät vähän parempaa esimerkkiä myös lapsilleen jotka ottavat mallinsa vanhemmiltaan...ei tämä elämä ole ruusuilla tanssimista, muttei se myöskään saisi olla pelkkää kiirettä ja stressiä koska kiire on vain ihmisen kehittämää.



[Ei aihetta]Keskiviikko 07.11.2007 22:43

Mie menin kävelemään eilen nilkkani päälle...ei mitään niin normaalia toimintaa...ja vielä duunissa:(

[Ei aihetta]Lauantai 03.11.2007 19:19

Vuhuu!Mie oon nyt laihtunnu viiden kuukauden aikana neljä ja puoli kiloo...vaikka toisaalta eihän sillä mitään väliä ole paljon sitä painaa, pääasia että itsellää on hyvä olla.

Tänään pitäs vietellä leffailtaa ja katsella toi Save the last dance 2..tuntuu kyllä ettei jaksa välttämättä kattoo tota loppuun kun vaikuttaa vähän tylsältä..eihän sitä tiedä ennenkun katsoo sen..

ihanaa kun päivällä satoi ensimmäisiä lumihiutaleita maahan...uiih...kohta se joulu taas tulee ihan yllättäen ja pääsee kotiin syömää taas kinkkua sinapilla...sitä saakin aina oottaa kokonaisen vuoden ennenkun saa semmosta herkkua...

Joulu ei olisi mitään ilman lunta maassa ja rakkaita ihmisiä ympärillä...mä en voisi koskaan kuvitella lähteväni jouluaattona baarii rällästämää, sitä kerkii tehdä ihan niin paljon kun vaan haluaa..joulussa on vaan jotain semmoista mikä saa ihmiset hymyilemään kun kaikki kiire ja stressi on ohitettu...ihan turhaa semmoinen ressailu, minä en ainakaan harrasta moista..

ei muuta kun ottakaa ihmiset lunksisti, ei se maailma siihen kaadu jos kaikki paikat ei ole puunattuna ja täysin valmiina..pääasia on se että ihmisillä on hyvä mieli ja lämmin olo sydämessä...ja tietenkin hyvä ruoka;)

[Ei aihetta]Tiistai 23.10.2007 01:16


Jes!tää päivä on ollut ihan mahtava...kävin pitkästä aikaa kaverin kanssa punttiksella ja sovittiin päivät millon käydään kun on semmoi suljettu mesta missä voi käydä ja missä on enempi laitteita kun kirkolla ja sitten vielä kaiken lisäksi sain kutsun synttäreille. Täydellinen energinen ja iloinen päivä...nyt ei muuta kun nukkumatin kanssa treffeille =)

[Ei aihetta]Lauantai 13.10.2007 15:55

╔╗╔═╦╗
║╚╣║║╚╗
╚═╩═╩═╝♥♥♫ ♪ ♫

[Ei aihetta]Tiistai 09.10.2007 14:51



JIPII! Tänään mä heräsin jo seittemältä sängystä ylös, söin aamupalaa, kävin suihkussa ja talsin tonne työkkäriin...saman tien siitä pirtatikkii ja nyt mulla on sitten maailman paras harjottelumesta kolmeksi kuukaudeksi!:)

Mä oo nyt kyllä niiiiin ilonen että voisin pomppia satamiljoonaa kertaa kattoon...ei tarvii enää olla joutilaana ja tekemättä mitään..ja saa ihan oikeen rutiinin päälle eikä sitten tarvii valvoo miten sattuu ja herätä iltapäivällä vasta sängystä ylös..vaikka oonhan mä ollu koiravahtina ja heräilly välillä ysiltä salille...ei se kuitenkaan oo sama kun on menny rytmit miten sattuu vinksin vonksin.Nyt sitten vaan kaupasta hakemaan jotain hyvää työsapuskaa ja sitten huomenna kun pääsee töistä niin sitten tämä tyttö lähtee vesijumppailemaa..kyllä elämä taas hymyilee ja aurinko paistaa

[Ei aihetta]Torstai 04.10.2007 00:19


Tänään mä kävin ekaa kertaa koko elämässäni vesijumpassa..se oli tosi kivaa ku hyvää musiikkia taustalla ja muutennii..siinä ei voinu laiskotella kun vesi toimi niin hyvin vastuksena..nyt on niin hyvä olla ettei pysty sanoin kuvailemaa..täytyy lähtee toistekki liikkumaan musiikin tahdissa ja heilumaan..jos vaikka olis sitten ensikesänä bikinikunnossa..