IRC-Galleria

Kliuno

Kliuno

Make it INTRESTING!

Blogi

« Uudemmat -

HumalapeliPerjantai 06.10.2023 19:58

Aku Hirviniemi hipaista matelija Sami

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.08.2007 23:04

vittu aivan hirveet naamat taas lauantaina, en päässy ees Kharmaan sisälle.
Tappeluun menin välii, nainen(jota en tunne?) potki mua ja nauroin sille päin naamaa.
ilman silmälaseja koko vitun ilta.

Aika putkeen meni taas, ei käy kateeks ei... sellasta täällä

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.08.2006 21:27

Rahaliikenne tuntuu olevan tällä hetkellä omalla osalla vähän turhankin vilkasta, ei niin että sitä tulisi vaan sitä tuntuu menevän vähän turhankin kanssa. Vaikkakin valtion täyshoitolassa ollaan ja päivärahatkin ovat huikeasti jo yli 5€.

Lauantaina tuli taas toistamiseen käytyä valalla uusien alokkaiden kanssa kuuntelemassa melkein samanlaiset höpinät mitä oli itselläni helmikuun hyytävissä pakkasissa Joensuun raviradalla.
Tällä kertaa alokkaiden valan vannominen suoritettiin Siilinjärven urheilukentällä, keli oli suhteellisen hyvä, noin 25 astetta. Aliupseerikoulun 3J pääsi ns. "kunnialliseen osaan" nimittäin seuraamassa seppeleen laskua ja tekemään kunniaa sotiemme veteraaneille. Siilinjärven kirkon edessä oli mielestäni hieman pahempi paahde kuin urheilukentällä, siinä ei käynyt tuuli kuin kerran ja muuten aurinko kyllä helli meitä täydeltä taivaalta. Ei pidä valittaa, Suomen kesä on lyhyt.

Valalla... valalaulu meni normaalin tapaan penkin alle, jokainen tuntui laulavan aivan liian nopeasti(mukaanlukien itse?) ja aivan liian hiljaa. Toisessa veisuussa meni muuten hyvin mutta ääntä vain puuttui, jokainen ei ole niin esiintymisvarma ison joukon edessä kuten toiset.

Kaikin puolen olen tyytyväinen ainankin oman yksikön toiminnasta valalla, marssi sujui hyvin ja oli helppoa koska kuulimme kokoajan rummun rytmin kulkiessamme heti ensimmäisenä soittokunnan perässä.

Vapaalla... Kotia kyllä pääsin ajamalla kaverin autoa. Täällä ei sitten mitään suurempaa olekkaan, minun pitäisi varmaan huolestua elämänlaadustani. Täällä ei ole odottamassa muuta kuin tietokone, auto ja rakentelun puutteessa seisova moottoripyörä. Pyörään tekisi mieli tehdä suunnittelemani visiot mutta rahaa ei ole joten hommat seisovat. Tässä tilanteessa pitää hieman kiittää "pappabetalaria" joka omien ajohalujen vuoksi meni ostamaan pyörään uudet kejut, rattaat ja renkaat. Olen taas kurkkuani myöten veloissa hänelle tämän tempauksen takia, mitään en pyytänyt mutta en myöskään ala valittamaan sen kummemmin.

Elämästä tunt... nyt alkaa menemään jo pahemmankin angstin puolelle, joten lopetetaan se homma sikseen ja todetaan. Asiat on miten on ja voisin niihin ehkä omalla toiminnallani vaikuttaa armeijan jälkeen enemmän.

Edelleen, jos joku tämän lukee, toivotan hyvää loppukesää omalta osaltani, koittakaa tehdä jotain merkityksellistä ja muistettavaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.06.2006 21:51

Ei voisi enää paremmin vlv sujua kuten nyt...
Kävimme sentään kaverin kanssa Kouvolasa kattomassa minicrossikisoja, fmx:ää ja stuntridingia.

Lauantai-illasta oli tarkotus päästellä pyörillä päättömästi adrenaliinin saamiseksi ja vitutuksen vähentämiseksi, no... sekin meni siihen että kaverin pyörässä jäi kaasarit jumiin ja viisarit kaakkoon. Sitä ongelmaa pohtiessa ja tutkiessa ja kokeillessa meni lauantai-illasta 2/3. Aamulla tämäkin ongelma sitten korjaantui.

Itse kerkesin eilen ajaa varmaan 20km ja tänään aamusta ehkä jonkun 50km, ja eikus sitten pyörä menee ja hyytyy suoraan 120 vauhista isolla tiellä, V***U, no siinä sitten sitä koittelin aina kytkimen kanssa saada käyntiin, kerran lähti ja suoraan siitäkin vaan putkipaukku ja kone heitti nollat tauluun. Onneksi tämä kaikki tapahtui about 2km päästä kotoa. Sain livutettua sen jalkakäytävää pitkin läheiselle huoltoasemalla jossa sitten tein first aid -tarkistuksen, jaa. Ei mitään. Soittelin kavereille että jos joku olisi tullut hakemaan kärrillä tai pakettiautolla, ei kukaan.
No siinä sitten vähän hampaita pureksien mietin asioita ja lähdin työntämään pyörää kotia päin, mukava 30 asteen lämpö helli minua täysin siemauksin hupparin ja farkkujen läpi. Huomenna pyörä seisontaan ja ens viikonloppuna ja viikkolomalla koittaa etsiä mahdollista vikaa.

Kaiken tämän kukkuraksi vielä vitutuksen suurentamiseksi pitäisi hankkia autoon uudet kesärenkaat, käyttää se uusintakatsastuksessa, maksaa uusintainssi ja -kirjalliset sekä vielä se pyörä pitäisi saada kuntoon ja ehkä päästä joskus rakentamaankin... rahaa tilillä muutaman karkkipussin verran. Ei näin, ei todellakaan näin.

Kohta lähteä ajamaa autolla kohti Kontiorantaa "todella hyvin mielin", torstaina AUKin kurssijuhla jossa itse istun kuivin suin koska ei ole kuskia saatavana...

Hyvät jatkot vaan kaikille jotka tämän vaivautuu lukemaan

SosiaalivammainenLauantai 13.05.2006 16:42

Onko minusta palvelusajanmittaa tullut sosiaalivammainen, olenko kuin kone? Kuuntelen, tottelen, teen mitä käsketään ja komennan. Mutta normaali puhuminen, mitä se on ja miten se tehtiin. Tuntuu kuin en osaisi puhua enää mistään muusta kuin jätkäkaverien kanssa inttijutuista. Muiden kanssa... en taida puhua mitään, vastaan vain jos kysytään, siihenkin suppeasti. Itse en enää tiedä mitä tehdä enkä varmaan osaisikaan. Ehkä hiljaisuudesta on tuleva tapani tulevaisuudessa. Yhden kaverin kanssa osaan puhua paskaa koska hän kulkee likimain samalla aaltopituudella. Mietinkö asiaa syystä vai syyttä.. ? Tekään tuskin osaatte tähän vastata, epäilen.

PKarPr, KrHk 1.JoukkueSunnuntai 29.01.2006 15:53

180 tai 360
Katsotaan miten kulkee

JouluMaanantai 12.12.2005 22:18

Joulu on kaukista kiduttavinta aikaa vuodesta, koitetaan esittää kunnollisia ja yritetään parhaan mukaan valehdella sukulaisten ja kaverien että kuinka monta lahjaa sitä on tullutkaan ostettua

Ennenkaikkea se on mielestäni niin väärin, kun joulu aloitetaan kaupallisesti jo marraskuun alussa, siis viimeistään. Ollessani sijaisena erässä paikassa loka-marraskuun vaihteen, tuolloin tulivat joulusuklaat, jouluvalaisemet, pukinasut jne.
Mihinhän tämäkin on kohta menossa, hullu ihmismieli hössöttää joulusta ja joulunvalmisteluista varmaan tulevaisuudessa jo kesä-toukokuun vaihteessa.

Unohtakaa lahjat, unohtakaa ärsyttävät suvun ruokailut, unohtakaa joulupukin käynnit ja niissä välttämättömät typerät joulurenkutukset, jättäkää turhat koristeet, unohtakaa joulukuuset joita hakataan urakalla naurettaviin tarkoituksiin, mutta muistakaa niitä jotka ovat muistamisen ja tuen tarpeessa. Antakaa muiden pitää oma mielen- ja sielunrauha, kaikki jotka sitä haluavat.

Eihän tästä tule perkele mitään kun ihmiset murehtivat itsensä kuoliaaksi kaikistä koristeista ja lahjoista. Jouluna pitäisi saada olla jokaisessa suhteessa rauhassa, sytyttäkää vaikka perkele yksi vaivainen kynttilä ja katsokaa vaikka sitä ja olkaa hiljaa, edes hetki. Ne lahjat joita ostatte yleensä mielikuvitksen puutteessa ostamisen pakosta, ovat yleensä sukkia, deodorantteja, kalsareita jne. Ketä helvettiä kiinnostaa saada joululahjaksi jotain saatanan pitkiäkalsareitä(minua ei ainakaan viime 2 jouluna). Jos ostatte, miettikää tarkkaan mitä ostatte ja onko se tarpeellinen kyseiselle henkilölle, kuten aina;ei se määrä vaan se laatu. Niinhän ne kaikki väittävät ostavansa merkityksellisiä lahjoja, sanoisinko minä mummolleni että lahjanne on erittäin tarpeellinen hiostaessaan pallejani. Ostakaa jotain erilaista ja spesiaalia.

Toisinsanoen, Joulu joutaisi melkeempä pyhittää vain pakolliseksi lomapäiväksi ilman niitä ylimääräisiä hössötyksiä. Paskat minä viis veisaan uskonnoista, kukin uskoo mihin haluaa.

"Hyvää" joulunalusaikaa kaikille...

IsänpäiväSunnuntai 13.11.2005 23:18

Isänpäivää vaan kaikille isille. Täälläpäin tämä nyt ei ollut kovin kummoista, paskalla tuulella itse kukin. Äitin vanhempien luona käytiin kakkua syömässä enon ja sen perheen lisäksi, toku suoden ukille lämmintä kättä ja lahjaa. Pikapassitus pois sieltä sitten jo tulikin kun piti hopulla lähteä ottamaan lippua salosta. Loppuilta tässä onkin melkein mennyt kyrpää venytellessä, eli ei yhtään mitään. Kovin on taas moraalisesti rakentava pyhäpäivä, ei...

Huomenna jatkuukin sitten taas arkinen aherrus 5-6 työpäivän merkeissä, 40-50h.
Töistä kysyttävä hinausautoa lainaksi jotta saisi oman rottelon sitten kuljetettua korjaukseen, repivät kaikki hälyttimeen liittyvät piuhat ja vempeleet vittuun sieltä.

Eipä tässä oikeen koskaan mitään erikoista tapahdu, vielä 7 päivää, mutta tuskin silloinkaan...

laavantaiLauantai 12.11.2005 19:16

Eipä oo tänään töitä ei, onneksi. Tässä nyt tullu vähän lorvittua liiankin paljon ehkä.

Eilen tuli tekemisen puutteessa amisteltua taas autolla, kuinka ollakkaan, kokoajan pieni vitutus päällä että eikö sitä nyt saatanan keksi parempaa touhua. Baariinkaan jaksa lähteä perseitä jahtaamaan kun tietää jo ennakkoon että jää ilman suurempia saavutuksia, lompsa vaan tyhjenis ja aamulla vituttais krapulassa kahta kauheemmin.

No, käytiinpä tuossa kaverin kanssa "suljetulla" alueella, kaveri siinä harjotteli mönkijällä ja minä kuvasin, tai ainankin kovasti taas yritin. Sielläkin perkele ollessa hirvipussitusjannut tuli sotkee kun ne palloili siinä varmaan tunnin verran, vettäkin alko sumuttamaan aika lahjakkaasti. Tulipahan jotain taas päivälläkin tehtyä. Tai no itseasiassa jaksoin jopa kitata yhden katteen, hiomisesta tietoakaan vielä. Laiska paska.

Kohta sais ruokaakin turpaan, noin tunnin kulutta. Sen jälkeen varmaan taas alkaa lauantai-illan(kin) perusamistelut.

Masentavan vituttava olo, tyhjää pää täynnä, tyhjä olo. Läheisen ihmisen puute tuntuu aina välillä voimakkaasti(nyt ei lasketa äitiä mukaan). Sitä kun on tällainen tura niin mahda mitään.

Onpahan taas avauduttu yleisesti, tiedä sitten niinkään järvekää taas.
Pitäkäähän lapset hauska lauantai-ilta.

uusi työPerjantai 11.11.2005 01:09

täänään oli ensimmäinen päivä taasen uudessa työpaikassa, Karikon autotalossa. Siellä kun on oltu ennenkin niin muistaa suurinpiirtein kaikki tärkeimmät seikat ja muuta voi palauttaa mieleen kysymällä muilta. Tämän päivä saldo autojen pesemistä, tankkausta ja yhden auton kävin hakemassa autonkuljetus kuorma-autolla. Eipä siinä tänään nyt mitään ihmeempiä mokiakaan sattunut eikä mitään. Joulukuun loppuun on pestiä, sitten siitä suoraan valtion palvelukseen. Työpäivän päätyttyä sainkin sitten uude BMW:n 120dA:n käyttöön, osaksi siksikin kun oma auto on toimintakyvytön ja sille lääkäriaika varattuna ensi viikon tiistaiksi.

Salilla käynnin pääti lopettaa tämän viikon osalta, vähän kunnon huilia että saan tuon käden taas 99% kuntoon treenausta varten.

Jaa-a, se ois huomenna taas viikon viimenen(?) työpäivä tiedossa, katsottanee mitä sitä keksii huomenna tehdä, tekeekö mitään. Iltapäivään asti ainankin töissä revitellähän autoilla.


Näinhän se on.
« Uudemmat -