IRC-Galleria

Mun banaani on kipee ja päärynät jumissa. Ja kirsikkana pohjalla: melonit kutisee.
Mut hei kaali on tänään vähän selkeempi kun eilen. Siirryn vihannespuolelle.

Nikkyo-säätöö eilen. Kari veti. Mahtavat treenit. Oli taas niin upee ilmapiiri et hitsin vitsi. Ja tosi paljon porukkaa. Melkein täys dojo. Sugoi! Teki hyvää saada rutiinia. ja vai suurimman osan ajasta tehtiin sovellutuksia, ni aluks päästiin tekee ihan normiversiookin. PAITTI! *hämmentyny ittekki* Aluks vaan tehtiin niinkö Kari näytti enkä sen suuremmin asiaa miettiny. Sitte Kari kysyi että mitä eroa äsken tehdyllä tyylillä oli perustekniikkaan. Mä olin että ”voi vitt…”, se ei ollukkaa perustekniikkaa. Ni sitte loppujen lopuks se ero olikin että Karin näyttämässä päästettiin uke välissä ylös ja perustekniikas ei päästettäis. Ja kun aloin miettii ni yhtä lukuun ottamatta tein kaikki toistoni perustekniikkana. *naur* Eli ehkä osmo on sittenki oppinu jotain… *hehhehe*
Mut kiesus et mä en tykkää (vielä) olla Karin ukena. Etenki on noin paljon porukkaa. Yleensä sillä on vaan hakamallisia, tai Emma. Mut nyt me kaks muutaki valkopöksyä ’päästiin’ näyttöukeiksi. Hui… Sotokaitennagen näyttöjen jälkeen Kari paasas selkeesti edistyneemmille että ei saa jäkittää ukena. Sanoi meitä valkopöksyjä osoittaen että ”ei noikaan jännittäny yhtään”. No ei kai siinä ny mitään ehtiny jäkittämään! Ku kaikki energia meni siinä paniikissa ihan siihen et muistaa hengittää ja et pysyy tilanteessa mukana. *hehe*
Mut kivaa oli. uusia oppeja taas. Ja toistoja paljon. Jee… Joskin taas myös monta asiaa mitä en ymmärtäny sitten yhtään. Mut oli tosiaan niin hillittömän magee tunnelma dojolla – paljon hymyjä ja ystävällisiä sanoja ja ilmeitä jne – et taas lähdin sieltä bussipysäkille levee virne naamallani… :)

*aivan pöhnäs ja tukka jumis*
Kammokipee alaselkä ja hanuri ja pohkeet, mut wau mikä käsittely... *pyyhkii vieläki kuolaa poskelta*

Oli kyl aika mehevää käyä hoitelees Alexii. Siis kamun hauvaa. Mellevät kelit ni mikäs siin on lenkkeillessä. Ilma tuoksuu, saa liikuntaa, saa olla elukan kanssa...
Mutta sadepäivänä ei taatust ois yhtä kiva. Tai kipeenä. Eikä reeneihin tai reissuun lähtö olis yhtä simppeliä, kun on rakkineessa niin kiinni...
Teki kyl toisaalta melko hyvää olla se muutama tunti ihan ittekseen siinä illan suussa, istuu vaan ja nyhertää paperille viivoja. Ei pauhannu töllö, ei hötkyilly koira, ei soinu puhelin (no, textareita välillä), ei ollu kiire minnekkää...
Toisaalta siinä taas heti pullahti mieleen se että haluisin oman rakkaan. Että yksinäisyys verottaa voimia. Ja piirrustustaidotki on rispaantunu pahemman kerran...

Mut niin se menee. Balanssi. Yin/yang. Ei yhtä ilman toista.
Ja se on hyvä niin. Tasapaino säilyy ja elämä liikahtelee eteenpäin.

...oli eilen luona. Käytii uittaas koissui. Laitanpa kuvanki tuonne arkistoon. Rakkineet on hauskoja. Oli aika mehevä ilma. Lämmin ja tuoksuva. Reeneistä tullessa meinasin jo unehtuu kedon kupeeseen nuuskuttaan. Kesä on ihana. Paitti öttiäiset on osmoja.
RYP on kyl rakas. Hieroi mua eilen niin nannasti. Tai siis onhan se rakas hieromattakin. *virn* Sielunsistko. Jännä kyllä, että vaikka tuossa oli taas hirmunen aika ettei nähty, ei juteltu, ni silti jotenki vaa...no...yhteys on siinä. Pyytämättä, tekemättä... Aika uniikkia... Aika ihanaa... Oon onnekas...

*pikkukarkelo* Mä opin taas jotain… Mä ymmärsin taas (ehkä) jotain… Jeij… *pikkukarkelo*
Katadori nikkyo ura meni VIHDOIN! Nyt vasta kun selitettiin pölkkypäälle että sen on itse asiassa alun perin ikkyo joka epäonnistuu ja siitä tulee nikkyo. Ni joha loksahti. Ja muutenki nyt vasta valottu miten se toinen käsi tulee siihe kyynärvarren päälle. Eihän se mikää vaikee sitte ollukkaa. Ei vaan jotenki kyenny käsittämään sillon taannoin ku Tuomo sitä yritti opettaa. Oli varmaan vaan tyhmäapina-päivä.
Ja sitte tehtii sellane hauska irrottautuminen kahdesta vastustajasta. Mikähän sen nimi nyt taas olikaan… Nikkyo-irroittautuminen kuitenki. Kummassaki räpylässä uket kaksin käsin kiinni, ja siitä vaan keskustan ympäri pyörimällä ja nikkyo-lukoilla uket meni kanveesiin. Aika hauska… :) Ei niin että mä oisin sen osannu… *naurrrr* Mutta olipa hauska harjoite kuitenki.
Eilen oli kyllä muutenki kiva treenaa. Se 4 kyu heppuli – mikähän sen nimi ees on? – jonka kanssa aika paljon tein osoittautukin paljon rennommaks kuin aiemmin. On vähä jäkittäny ja totistellu aiemmin. Mistä lie johtunu. Tosi mukavan olonen poitsu oli. Ja se on aina kiva tehhä edistyneemmän kanssa, ku tuntuu välillä jopa sille että osaakin jotain. Ja oppii koko ajan.
Kyllä harmitti sekä omasta että sen toisen puolesta, kun tein yhden naisen kanssa tekniikkaa. Mä en osaa ittekkää vielä yhtään mitään, mutta se ei kyllä osannu senkää vertaa reagoida ukena ja oli alati sellane olo, et joudun tekemään väkisin sille tekniikoita. Kun ei tosiaan ittekkää osaa. Ikävää! Sitte vielä kävi ilmi että sekin ois vissiin syksyllä suorittamassa 5 kyuta. Voi Luoja… Ilkeämieliselle tuntuu sanoa, mutta mä EN halua sen pariksi graduointiin. Ukena ei mulla oo mitään hätää, mutta mä en nagena haluais vielä näin varhaisessa vaiheessa niin haasteellista ukea.. *huoh* Noh, saas nähdä… Tarttee kysellä ja katella…
Nyt kun oon pureksinu vuorokauden tuota syksyn treenirytmidilemmaa mitä eilen pohdin, ni kyllä se näyttää aina vaan jotenkin oikeemmalle polulle, että nyt vielä tän kuun ja ens’kuun alun panostan osmona aikidoon (etenkin kun näyttää että tälleen kesällä tosi auliisti opetetaan yksilöllisemmin seuraavan graduoinnin juttuja) ja sitten kun normi treenikausi pärähtää taidossakin käyntiin, ni otan taas taidon etusijalle, ja käyn aikidossa sen minkä ehdin. Harmillista vaan että vapaatreenit menee taidon kanssa päällekkäin. Tarttee varmaan välillä laistaa tiistaista. Aina kun ei oo oma veto tms. Mut jos oon sissi ni sentään Karin keskiviikkotreeneistä voisin porhaltaa taidotreeneihin… :)

No HUH! olipa loma... *hiukan hämmentynyt* Sielu lepäsi, niinkun aina rakkaissa maisemissa ja rakkaiden kanssa, mutta jumaliste mitä draamaa...
Erittelemään en mitään lähde, mutta jos joltakin suunnalta tuli kaiken maailman paskaa, huutamista, stressia...vaikka mitä... Eikä huutaminen ees lähes kertaakaan kohdistunut muhun, mutta tällanen pöljä kun oon ni ahdistun aikalailla siitä kun mulle tärkeet ihmiset huutaa toisilleen. Vaikka miten oliskin normaalia tai muka leikkisä pohjavire.
Olin aivan naatti Pohojammaan jälkeen, ja junassa kiittelin hiljaa mielessäni että vielä oli pari päivää kotona aikaa tasata pää. Ni eiku melkein heti kotiin tulon jälkeen lisää paskaa täältä etelän suunnalta. Meinas jo reppu ratketa. Pää oli aika koetuksella. Systerikin sanoi sunnuntaina että mulla on kamalan mustat silmänaluset. Ihmekkös tuo...
Mutta onneks on systeri. Käsittämättömän rakas. Ja Leevi. Ja Ellu. Ellu...ihana RYP...Luojalle kiitos (jälleen) Ellusta... Ja olihan muutakin hyvää. Koko viikossa. Aikidotreeneissä koin jälleen minivalaistumisia, Pohojammaalla pääsin näkemään läheisiä ja juttelemaan nuorempien kanssa ja leikkimään sinttien kanssa ja löysinpä hienon hupparinki (miesten osatolta, taas, ylläripylläri), oli pari tosi kaunista päivääkin (vaikka suurimman osan ajasta tulikin vettä), sain käsiini parit uudet DVD:t... kaikkea sellasta... hyvääkin...
Mutta olipa silti melko rentouttavaa tulla töihin. *tekee henkisen muistiinpanon:* Ei enää ikinä, IKINÄ lomavajeisena Pohjanmaalle, jos siellä on noin paljon sakkia samaan aikaan! Muutama viikko ja sit pääsee yrittämään rentoutumista uudestaan. Harmi vaan että verottaja haukkas niin mehevästi lomarahoista. Taitaa kesän reissu-unelma olla romutettu. Pitää vaan yrittää jaksaa oottaa Kiinaa...

Taas tuli kirjotustaukoa. Ehkä ihan ymmärrettävää, viime viikon kun olin lomalla ja ennen sitä oli vähän häslinkiä.
Melko epätoivoselle välillä tuntui sekä viime että toissaviikon keskviikkojen treenit. Ei meinannu taas akkeli jummartaa mitään. MUTTA! Ha haa! olipa siellä valopilkkujakin. Ymmärsin ees vähän että miten sankyo toimii. Pitää kiertää kahteen, ei vaan yhteen suuntaan. Tadaa! Ja ymmärsin mä jonku toisenki jutun. En vaan nyt muista että mikä se oli. Jollekin lapulle sen kotona kirjotin treenien jälkeen ylös. Toivottavasti se lappu on vielä tallessa. *töhö*
Ihanaa muuten miten treenivetäjät on niin auliisti teettäneet 5 kyun tekniikoita. Oon päässyt aika hyvin tekemään möllitekniikkaa. *virn* Suurensuuri arigatoo, siis, senpait! *REI*
Mutta MÖH! tänään olis ollut Virpi-senpain aamutreenit, mutta loppusivat vasta ysiltä, ni ei pystyny tämä eukko osallistumaan. *HUOKAUS* Nooooh, mutta tuleehan noita. Syksy tulee. *hehe*
On tässä kyllä vähän sellanen kahden tulen välissä –olo nyt. Hiljattain. Rakkaus ja velvollisuus taidoon vetää yhteen suuntaan, uuden oppiminen ja pehmeys aikidoon. Ja ihmiset, molemmissa lajeissa. Joskin ehkä tällä hetkellä aikidossa vähän enemmän. Jotenkin on sellainen olo että aikidon ihmiset edelleen ottaa mut paremmin vastaan tällaisenaan. Tosin taidossa sitten on hirmuinen antamisen halu.
Keväällä ’annoin ittelleni anteeks’ taidotreeneistä poissaolon kun oli aikido ja kurssi. Mutta nyt ei ole kurssia. Velvollisuudentunto siis käskis käymään taas normisti taidotreeneissä ja sen lisäksi sitten aikidossa sen minkä ehdin. Mutta opinnälkä ja toistontarve sanoo jotain ihan muuta… Jollain tapaa luulen että taidoväki olettaa mun palaavaan normaalirytmiin syksyllä. Ja niin minäkin. Vaikkei iiiiiihan ihan rehellisesti ottaen välttämättä innostais. Toisaalta… vaikka kävisin kaikki taidotreenit, niin oikeen yrittämällä mulla ois silti saumat seittämään aikidotreeniin viikossa. Ja yrittämättäkin viiteen. Tosin sitten ei ois lepopäiviä. Mutta tuleehan mulle pakostikin välillä hieronnan takia lepopäiviä. Paitti että käyn sillon monesti aamutreenit.
Perkele mitä vatkaamista… *huokaa syvään*
Noh, ehkä kuitenkin annan syksyllä enemmän aikaa taidolle. Dantai-kisat tulossa jne. Ja oikeesti kyllä haluunkin antaa meijän nuorille treenaajille aikaa. Henkilökohtaista sellasta. Tietty 5 kyun aikidograduointi vähän jännittää, mutta mulla oli jo ennen kesäleiriä tarvittava treenimäärä alla, ja jos tätä menoa saan opastusta treeneissä, niin enköhän mä saa jotenkin koulittua itteni kasaan. Se shikko vaan vieläkin kaivelee. Kaiken muun uskon hanskaavaani ajoissa. Shikkoa siis, joka jumalan välissä.. *naur*

Jeij! Viikon lomalle lompsis!
Pohojammaa, hiör ai kam! :D

Moi!

Mun nimi on Maria Pulkka ja asun Helsingissä. Olen 29-vuotias eläkeläinen, joka tykkää aivan mielettömästi syvänmerensukelluksesta ja örinämetallista.

Lapsia on siunaantunut kahdeksan. Hiukset on vaaleanharmaat ja silmät yönmustat. Diggailen ihan hulluna örinämetallia. Myös tosi moderni jazz kolisee ku rautanaula. Lempiartisti on kuitenki Juanes (latinomiehet on mun pahe...). Parhaiten mua kuvaa adjektiivi "hyvä". Kamoon, sanoohan sen jo nimikin! "Maria" tarkottaa kapingamarangiksi "hyvä" (pitää vissiin muuttaa Mikronesiaan).


* Nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi) --> ei muista viereisen naapurin nimeä, otin alakerrasta...
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
* Ammattisi (naiskäyttäjä kirjoittaa isänsä ammatin, mieskäyttäjä äitinsä)
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
* Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi ja "adjektiivi")