IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
... Viime viikkojen ykkösuutisaiheet ovat silkkaa kuolemaa: Toulousen sarjamurhaaja, Sveitsin bussiturma, ja Sveitsin ruumishuone on täynnä mielentila potilaita joilla järkiään kaikilla selkävika, hoitona selkäsärkyyn on yleisesti Mielentilalääkkeitä.
"Syvät selkälihakset (m.multifidus) muodostuvat pienistä nikamien välisistä lihaksista. Lihakset muodostavat kokonaisvaltaisesti toimivan järjestelmän lonkkien tasolta niskaan asti. Lihasten tarkoituksena on tukea selkää ja säilyttää selän asennot liikkeen eri vaiheissa. Nämä lihakset toimivat täysin automaattisesti emmekä voi vaikuttaa tahdonalaisesti niiden toimintaan.

OIREET TÄLTÄ LIHASALUEELTA OVAT YLEENSÄ KOKONAISVALTAISIA JA KIPUA VOI ESIINTYÄ KOKO JÄRJESTEMÄN ALUEELLA. HYVINKIN MONIMUOTOISET OIREET SAATTAVAT SELITTYÄ YDESTÄ AINOASTA TEKIJÄSTÄ: TUKILIHASTEN JÄNNITYKSESTÄ."


Gluteus medius, piriformis ja tensor fascia lata saa kaikki lihaksiston autonomisen hermoston liikatoimimaan eli sympaattinen on kuin nauru myötä kivun ja paha olo yhtä kivun joten kipu oire tulee piriformislihaksesta jonka iskiashermo lävistää ja on pienestä iskusta herkistyvä hermo ja alkaa elää piriformislihasten välissä jolloin tulee satojenkilojen puristuspaine ja vaikuttaa jalkaan alas ja ylös asti selkään eli piriformis syndroma jolloin reisiluunpäästä on katkaistava piriformislihas jolloin selkäkipu ja jalkakipu katoaa kokonaan.
Tulee käytyä fysioputaalla kun siellä on hyvä fysioterapeutti, nimittäin pitkään kävin ja näinä päivinä kukaan ei kuuntele vaikka lääkäri lähetteen laittaa fysioterapiaan ja fysioterapeutti sanoo asian, niin lääkäri ei usko, niitä lääkäreitä ei saa uskomaan kuin pikku ote pillistä, niin alkaa toimia ja antaa lapsenkin olla sillä ne ei välitä toistenlapsista mitään vaikka kuolee.


Mun tehtäväksi annettiin nuo lääkärit ja ajan loppuun asian sillä mitä ne lähetteitä ihmisille kirjoittaa kun eivät usko sitten nitä itse, tutkia tutkii ja lääkäri saa palautteen jota ei usko? siinä mielestäni on kunniasia, arvojärjestys ja ylpeys kun tappavat lapsia sairauteen myös koekaniineina lääkärit pitää lapsia ja vanhuksia.
LÄÄKÄREIDEN ON TEHTÄVÄ YHTEISTYÖTÄ HIEROJIEN JA NIIDEN KANSSA JOILLE LÄHETE ON ANNETTU.


HOIDOILLE ON ANNETTAVA DIAKNOOSI; DIAKNOSILLA MENNÄÄN JA POHJA PITÄÄ OLLA HOIDOLLE ELI POHJATAN HOITO ON POHJATON TULOS, JA POHJALLINEN HOITO ON POHJALLINEN TULOS ULOS SAIRAUDESTA.
IHMISELLÄ ON MIELETÖN KYKY TULLA ULOS SAIRAUDESTA KUN ANNETAAN OIKEAA TIETOA!!!!...

Pitää perustella kun alkaa hoitamaan potilasta, pitää kertoa sairauden kuva, että potilas vakuuttuu siitä ja on varma, varmuus antaa tuloksen ulos sillä jo pienikin hoito auttaa alussa sairauteen voimakkaasti ja ihminen huomaa kivun, vinoutuman tai minkä tahansa sairauden lähtevän kuin bakteeri antibiootilla ja mädän puristus pois jalasta helpottaa hetkessä, näin hoito on tehokas oikealla menetelmällä.
Kaikki muu joka ei hoitoon auta on "VALHETTA", VAlheesta älä maksa!!!!
Uuden sivuston valmistumista odotellessa en voi olla kirjoittamatta rokotushypestä, joka näyttää
toistuvan vuosittain. Sivustoni on viittä vaille valmis. Trimmaamme viimeisiä
koodauksia.Alkusoittoa rokotushypelle oli taannoinen uutinen, jossa lytättiin D3-vitamiinin
merkitys. www.iltalehti.fi Itse tutkimus oli limbo, sillä kontrolliryhmässä D-vitamiinitaso oli
valmiiksi riittävän korkea, jolloin eroja ei saatu. On kunnolla tehtyjä tutkimuksia, jotka osittavat
päinvastaista. Niille, joilla on matala D- vitamiinitaso, on vitamiinilisästä selvää hyötyä. D-vitamiini
auttaa suurina annoksina jopa tuberkuloosin hoidossa. Tutkimuksen yhteydessä todettiin, että Dvitamiinia
ottavilla oli kuusi kertaa vähemmän ylähengitystie tulehduksia. Heillä myös oli
huomattava vitamiinivajaus.www.ncbi.nlm.nih.gov Tutkimukset Japanista ja Mongoliasta osoittavat,
että D- vitamiinilisä ehkäisee ylähengitystietulehduksia.www.ncbi.nlm.nih.gov
www.ncbi.nlm.nih.gov On siis selvää näyttöä, että D3-vitamiinilisästä on oleellista hyötyä niillä
potilailla, joilla on matala seerumin D-vitamiinitaso. Tässä tullaan sitten tilanteeseen, josta jenkit
käyttävät termiä Catch 22.Terveyskeskukset kieltäytyvät mittaamasta D-vitamiinitasoja, joten
kukaan ei siten tiedä missä mennään omalla kohdalla. Tätä kutsutaan tieteelliseksi lääketieteeksi (
Evidence Based Medicine).Valtakunnan virallinen uutistoimisto YLE antaa tilaa kansalaisten
pelottelulle. THL manaa 1000 kuollutta, jos heitä ei totella ja oteta rokotuksia. Uudet kasvot
pelottelivat kansalaisia pääjohtajan sijaan. Kuin aidon totalitarismin periaatteiden mukaan kuvaan
oli saatu kunnon viranomaisiin uskovia kansalaisia: ”Pirkko Pirteä” ja ”Pekka Ponteva” julistamaan
rokotuksen ilosanomaa. Yhtään kriittistä ääntä ei ollut tietysti otettu mukaan. Tätä sitten kutsutaan
journalismiksi.yle.fi Muutama fakta kausirokotuksista. Rokotukset on todettu tehottomiksi terveellä
väestöllä. Laajempi analyysi osoittaa, ettei rokotus estä mitään komplikaatioita, joten tämän tiedon
mukaan THL valehtelee.www.ncbi.nlm.nih.gov Muutama vuosi sitten BMJ:ssä julkaistussa
artikkelissa todettiin, että flunssalla pelottelu on vain myyntikikka, eikä pelottelu perustu
tosiasioihin.thinktwice.com (pdf)Tiedetään myös ennestään, että ikääntyneillä ja sairailla rokotus ei
toimi huonon immuunivasteen takia. Eli 1000 kuolleen sijaan saadaan epälukuisa määrä nukkuvia
ihmisiä, ja ties mitä muuta.www.medicalnewstoday.com Tutkimukset osoittavat myös, ettei rokotus
vähennä vanhusten keuhkokuumekuolemia.www.ncbi.nlm.nih.gov Voi siis kysyä, mihin tosiasioihin
THL:n pelottelu perustuu ja mikä on YLE:n vastuu tässä prosessissa, sillä esitys oli tarkkaan


harkittu ja manipuloitu rokotuksille myönteiseksi.Ainahan THL:n tilastonikkarit voivat laskea, että
1000 kuoli (kun olisivat kuolleet muutenkin). Samalla tavalla kuin pääjohtaja Puska väitti taannoin
VHH-ruokavalion tapaavan 300 ihmistä vuosittain. Asia, joka on hiljalleen haudattu, kun väitettä on
tutkittu kriittisesti.Kun olen tässä viimeaikoina kirjoitellut uraanikaivoksista, niin miksi YLE ei puhu
niistä? GTK (Geologinen Tutkimuskeskus) kertoo ajavansa kestävän kehityksen kaivostoimintaa.
Termi on viestintätoimistojen todellinen oksymoroni, ellei sillä sitten tarkoiteta luontoon levitettyä
uraania, joka säteilee 100 000 vuotta. Se on todellista kestävää kehitystä, mitä ei ajan hammas syö
ja ruoste raiskaa. 21 vuotta vallassa ollut Kokoomus sanoo uudistavansa Suomen. Ehkä se
tarkoittaa tätä.Kiinnostaakin THL:n kanta uraanikaivoksiin. Ilmeisesti toteavat pian kohtuullisen
määrän uraania terveelliseksi ja suojaavan sydän- ja verisuonitaudeilta.
Pekka Reinikainen.
Reinikainen oli alkujaan ateisti ja rymisteli melkoisesti nuoruudessaan, kunnes tuli uskoon.
Tässäkin suhteessa Reinikainen meni äärimmäisyyksiin. Hänestä tuli todellinen änkyräkristitty, jolla
oli suora puhelinyhteys Jumalan kanssa. Reinikainen sai siten tietoa suoraan taivaasta, siitä mikä on
oikein ja mikä väärin. Tätä tietoa hän sitten alkoi levittää ahkerasti. Reinikainen lääkärinä ei voinut
sietää skeptikkojen tapaan mitään, mikä poikkeaa hoitosuosituksista. Hänellä oli Jumalan varmuus
asiasta, eli että lääketehtaat ovat oikeassa ja ihmiset väärässä. Hän kirjoitti aiheesta kaksi kirjaa:
Kuinka puoskarointi muuttui vaihtoehtolääketieteeksi ja Noituuden paluu lääketieteeseen.
Ilmoituksen mukaan jooga, homeopatia, psykoanalyysi, yritit, manipulaatiohoidot ja leegio muita
hoitoja olivat perkeleestä ja vievät kadotukseen. Sen sijaan Buranan syönti yhdessä Somacin kanssa
on Jumalasta, vaikka se veisi ennenaikaisesti hautaan. On oikeastaan huvittavaa, että änkyrät -
uskovat he sitten Jumalaan tai ei - ovat oikeastaan samaa seurakuntaa. He haluavat kieltää muilta
ilon valita vapaasti, sillä vain heillä on varmuus siitä, mikä on oikein ja väärin.

Ihminen tekee venytysliikkeitä ilman joogaa. Ruualla saadaan hyvää tulosta, Psykoanalyysi eli ei-tietoisia psyykkisiä prosesseja ja jossa varhaisen vuorovaikutuksen ja lapsuuden kokemusten merkitystä ihmisen kehitykselle pidetään tärkeänä. Psykoanalyysiin pohjautuvat myös useat syvyyspsykologian koulukunnat. Sanaa psykoanalyysi käytetään myös viittaamaan psykoanalyyttiseen psykoterapiaan.

Psykoa­na­lyysi on alun perin Sigmund Freudin luoma teoria ihmisen mielen raken­tu­mi­sesta, toimin­nasta ja erilai­sista häiriöistä, sekä tähän perustuva tutki­mustapa ja hoito­me­ne­telmä. Freud oivalsi miten tärkeää on luoda puitteet, joissa henkilö voi puhua kaikista mielessään liik­ku­vista tunteista ja ajatuk­sista toisen kuun­nel­lessa. Tähän psykoa­na­lyysi yhä edelleen perustuu. Pyritään luomaan tilanne, jossa henkilö voi mahdol­li­simman vapaasti kertoa mieltää koske­vista havain­noistaan, myös psykoa­na­lyy­tikkoa koske­vista ajatuk­sistaan ja tunteistaan. Analyy­tikon tehtävä on kuun­nella vapaasti, ennak­ko­luu­lot­to­masti ja huolel­li­sesti kaikkea mitä toinen tuo esiin sanal­li­sesti ja ei-sanallisesti. Sen perus­tella, mitä ajatuksia ja tunteita tämä analyy­ti­kossa herättää, hän esittää huomioita ja tulkintoja, joiden tarkoitus on edistää henkilön valmiuksia tiedostaa mielensä liik­keitä ja ottaa niistä vastuuta. Tarkoitus siis on, että henkilön ”sisäinen maailma” voisi tulla mahdol­li­simman katta­vasti esiin. Sikäli kuin tämä onnistuu, myös tunne-elämän torjutut risti­riidat ja henki­lö­koh­taisen kehi­tyksen ongelmat voivat tulla näkyviin ja käsit­telyn piiriin.

Raamattu on täynnä yrttejä joita voi käyttää!!!!, Manipulaatiohoito tai käsittelyterapia tarkoittaa käsillä tehtävää, nivelten liikutteluun perustuvaa hoitoa. Joskus sillä tarkoitetaan myös pehmytkudoksiin kohdistuvaa hierontaa. Manipulaatiohoitojen vaikuttavuudesta on erilaisia näkemyksiä, mutta laajempaa tieteellistä näyttöä on vain manipulaatiohoitojen lievästä vaikuttavuudesta alaselkäkivun hoidossa.

Manipulaatiohoidot ovat tuki- ja liikuntaelimiin ja niitä ympäröiviin lihaksiin. Erilaisia selän, nivelten ja lihasten käsittelyyn perustuvia hoitoja käytetään paljon erityisesti tuki- ja liikuntaelinsairauksissa. Niiden ero tavanomaiseen fysioterapiaan on häilyvä. Toisin kuin monet manipulaatiohoidot, fysioterapia ei kuitenkaan perustu mihinkään erityiseen oppirakennelmaan. Manipulaatiohoitojen vaikutusmekanismi ei ole tiedossa, mutta niitä on pääosin selitetty kahdella teorialla. Toisen mukaan hoidot korjaavat kahden vierekkäisen nikaman aliliikkuvuutta. Toisen teorian mukaan taas paikallisten hermorefleksien avulla normalisoidaan nikamien ympäristön kipua ylläpitäviä neurofysiologisia heijasteita.

Blogin aihesanat:Lauantai 20.02.2016 14:45

2 tyypin diabetes, aineenvaihdunta, akne, bisfenoli, bratwursti, diabetesriski, dieetti, erikoistutkija,
geenimanipuloitu, hapettumistuote, Heli Kuusipalo, HeSa, hiilihydraatti, humpuuki, hyönteinen,
Ilta-Sanomat, insuliini, isorakkulainen, Itä-Suomen yliopisto, jäätelö, kalorit, kasvirasva,
keskivartalolihavuus, koehenkilö, kohtuurasvainen, kolesteroli, korruptio, laihdutus, lapsenteko,
lapsettomuus, Leino Utriainen, lihavuus, läski, mafia, maito, maitoproteiini, maitopulveri,
maitorasva, makean himo, media, Mikael Junger, muovipullo, myrkky, narsismi, Paasivaara, pekoni,
perusruokavalio, Petri Turunen, pienirakkulainen, professori, rapsiöljy, rasva, rasvanpoltto,
rasvaton maito, Rory Collins, ruokateollisuus, rypsiöljy, siitos, siitoskyky, Snellman, sokeri, statiini,
Strandberg, sydän, sydäninfarkti, sydänkuolema, syöpä, transrasva, tulehdus, tutkimus, Uusitupa,
valtimo, valtimokovettuma, VHH, vähähiilihydraattinen, vähärasvainen, YLE, ylipaino

1. Jotain pahasti pielessä suomessaLauantai 20.02.2016 14:38

Saksan perspektiivistä katsoen Suomi elää täydellisessä henkisessä ja tiedollisessa umpiossa.
Kekkosen aikana pääasiassa vasemmistolaiset politiikan kellokkaat valloittivat kaikki virkapaikat ja
keskeiset mediat. He ovat verkostoituneet hyvin ja estävät edelleen kaiken todellisen kehityksen
Suomessa. Tuo joukko voi hyvin ja hallitsee kaikkea. Saksan itäiset osat muistuttavat tässä
mielessä Suomea. Siellä elää ja voi hyvin DDR:n henkinen perintö. Kaikista yrityksistä ja
mittaamattomasta taloudellisesta tuesta huolimatta Saksan itäosalla menee huonosti. Talous ei
toimi. Jos Suomessa halutaan aitoa muutosta, olisi paneuduttava todellisiin syihin eikä
pienipalkkaisten naisten kyykyttämiseen. Suomi on Pohjolan DDR, sisäänpäin kääntynyt ja
murjottava maankolkka. Ilmeisesti vie pari sukupolvea ennen kuin Suomi siirtyy moderniin aikaan.
Suomesta puuttuu aito keskustelu. Täällä epämääräinen joukko vetää taustalla lankoja ja määrää,
mistä saa puhua ja mistä ei. Jos mediaan sattumalta lipsahtaa jokin raikas uutinen muualta,
uutiseen haetaan aina kommentti joltakin ummehtuneen klaanin tyypiltä, joka mitätöi uutisen.
Media on kiinteä osa tuota klaania. On todella järkyttävää todeta, kuinka korkeatasoisia
journalistisessa mielessä Saksan lehdet ovat. Ero Suomeen verrattuna on huimaava. Suomessa
sensuuri on levinnyt kaikkialle. Kävin Goethe-instituutissa Helsingissä trimmaamassa saksan kielen
taitoani. Kursseilla oli muuan henkilö kirkon keskus-hallinnosta. Oppituntien tauoilla tuli puhuttua
kaikkea maan ja taivaan väliltä. Hän kysyi, josko Kirkko ja Kaupunki -lehti voisi tehdä minusta
jutun. Hämmästyin, mutta suostuin. Viikon kuluttua hän sitten pahoitteli, ettei jutusta tule mitään.
Olivat todenneet, että olen sen verran hankala tyyppi, etteivät halua haastattelua.
Saksassa ei ole samaa ravinto-ongelmaa kuin Suomessa. Asuinpaikkamme läheisyydessä on laaja,
pienille lapsille ja nuorisolle tarkoitettu leikki- ja ulkoilualue. Emme ole nähneet ainuttakaan
lihavaa lasta, vaan kaikki ovat samanlaisia ripakinttuja kuin meikäläiset aikoinaan. Monet
lastenvaunuja työntävät äidit ovat kuin nuoria tyttöjä ja uskomattoman timmissä kunnossa, vaikka
katrasta olisi kertynyt kahden tai kolmen lapsen verran. Suurin ero Suomen ja Saksan välillä on
ruoka. Saksassa ihmiset syövät aitoa ruokaa, kun suomalaiset saavat tehdasruokaa. Yksi
saksalaisten mieliharrastuksista on ravintolassa istuminen. Ravintolaan mennään koko perheen
kanssa. Sekä naiset että miehet nauttivat olutta yhden tai kaksi annosta. Kukaan ei ole juovuksissa





vaan Powered by NettiSite ruoka on pääasia. Saksassa voi syödä ulkona hyvin. Ruoka tehdään aidoista aineista ja
valmistuksessa käytetään aitoja rasvoja.
Voi kysyä, mitä ihmettä on tapahtunut Suomen ruualle. Olemme kokeilleet Saksassa maitoa,
maitotuotteita ja maistaneet leipääkin. Ihmeeksemme emme ole saaneet mitään oireita, kun
vastaava tavara Suomessa saa aikaan äkkilähdön vessaan. Keskustelin asiasta Suomessa käydessäni
kollegani kanssa, jolla on selvä gluteeni-intoleranssi. Pienikin viljamäärä aiheuttaa hänelle
melkoisia vatsaoireita. Hän oli viikon Italiassa ja söi siellä erilaisia viljatuotteita ilman mitään
oireita. Voin vain todeta, että suomalaiset teitä on huijattu ja raskaasti.
Kari Salminen on professori, joka on yrittänyt vuosikausia puhua järkeä Suomessa rasva-asioista.
Hän on myös törmännyt tähän vaikenemisen ja sensuroinnin muuriin monta kertaa, mutta silti hän
jaksaa kirjoittaa aiheesta. Suomessahan on lääketieteen eliitin taholta mitätöity transrasvojen haitat
ja edelleen eliitti pitää kiinni vanhoista teemoistaan, vaikka Yhdysvaltojen terveysviranomaiset
muuttivat käsitystään ja totesivat transrasvojen vaarallisuuden. Tyydytetyt eli nuo kovat rasvat sen
sijaan eivät ole terveydelle haitallisia. Suomessa ajatellaan päinvastoin, mikä kertoo osaltaan
syvästä korruptiosta. Suositukset on tehty tukemaan teollisuutta ihmisten sijaan. Transrasvojen
haitat on tunnettu vuosikymmeniä. Se, että asiaan otetaan vasta nyt kantaa, johtuu siitä, että iso
raha on kehittänyt menetelmän muokata kasvirasvoja niin, ettei synny transrasvoja. Mutta
todennäköisesti tämä uusi menetelmä voi olla entistä pahempi eli vie siis ojasta allikkoon. Joten
ihmiset: käyttäkää luonnonrasvoja keinorasvojen sijaan, vaikka mainokset paukuttaisivat mitä
tahansa. Tähän lopuksi Kari Salmisen artikkeli aiheesta, joka on todella heavy juttu. Se on julkaistu
Elintarvikelehdessä:
SYNTEETTISIÄ VAI LUONTAISIA RASVOJA?
04.10.2015. Kari Salminen
Suomalaiset ravitsemussuositukset ja Käypä hoito-suositukset ovat suosittaneet terveellisiksi
ravintorasvoiksi margariineja ja ns. kasvirasvalevitteitä niin ruoanlaittoon kuin pöytälevitteiksi.
Maitorasvapohjaiset tuotteet, voi ja oivariinivalmisteet on leimattu epäterveellisiksi. Näin on
jatkunut vuosikymmenet, kunnes 1990-luvun ja erityisesti 2000-luvun tutkimus on saattanut
suositukset uuteen valoon.
Kasviöljyjen katalyyttinen kovettaminen: hydraus.
Juoksevat kasviöljyt täytyy kovettaa, jotta niistä saadaan rasiassa pysyviä, levittyviä margariineja ja
kasvirasvalevitteitä. Tämä on tapahtunut kemiallisella katalyyttiprosessilla, osittaishydrauksella.
Siinä syntyvät trans-rasvahapot kovettavat kasviöljyjä kiinteiksi, levittyviksi rasvaseoksiksi.
Prosessissa syntyviä synteettisiä trans-rasvahappoja ei aikaisemmin ravinnossa ollut esiintynyt.
Niiden terveysvaikutuksista ei ollut laisinkaan tutkittua tietoa. Näitä valmistusaineita ei myöskään
ilmoitettu valmistusaineina elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä. Kiinnitin asiaan huomiota
(Salminen 1990). Kirjoitukseni aiheutti kiivaankin keskustelun, missä trans-rasvojen vaikutuksia
vähäteltiin. Olen kuvaillut nuo tapahtumat nyt 25 vuotta myöhemmin (Salminen 2015).
Ensimmäiset havainnot synteettisten trans-rasvahappojen sydänhaitallisista vaikutuksista
ilmestyivät jo 1990-luvulla. Eräs keskeinen näyttö oli Kansanterveyslaitoksen ja Harvardin
yliopiston SETTI-tutkimus (Pietinen ym. 1997), joka kuitenkin vaiennettiin tehokkaasti. Nyt
tutkimusnäyttö on vahva ja asiantuntijat ovat yksimielisiä niiden haitallisuudesta.
Margariiniteollisuus on luopunut kaikessa hiljaisuudessa osittaishydrauksesta ja siten poistanut
trans-rasvahapot pääsääntöisesti, vaan ei täysin, tuotteistaan.
Tästä kymmeniä vuosia kestäneestä, ikävällä tavalla päättyneestä, sinänsä tahattomasta
väestökokeilusta tulee ottaa oppia. Teemmekö niin?
Kasviöljyjen katalyyttinen kovettaminen: vaihtoesteröinti
Osittaishydrauksesta ja synteettisistä trans-rasvahapoista luopuminen ei ole poistanut
margariiniteollisuuden keskeistä ongelmaa: juoksevat kasviöljyt täytyy edelleenkin kovettaa

2. Jotain pahasti pielessä suomessaLauantai 20.02.2016 14:38

kiinteiksi rasiassa pysyviksi tuotteiksi. Osittaishydrauksen tilalle onkin otettu toinen synteettisen
kemian menetelmä, katalyyttinen vaihtoesteröinti.
Vaihtoesteröintiprosessi jakautuu kahteen vaiheeseen. Ensivaiheessa valittua kasviöljyä hydrataan,
kunnes se on mahdollisimman tyydyttynyttä. Seuraavaksi näin saadun synteettisen rasvan ja
prosessiin valitun kasviöljyn tai niiden seoksien triasyyliglyseridirakenteet puretaan ja kootaan
katalyyttisesti uusiksi triasyyliglyseroleiksi, siis täysin uusiksi rasvoiksi. Tavoitteena on vaihtaa
tyydyttynyt rasvahappo kasviöljymolekyylin keskimmäiseen sn-2 hiiliatomiin, missä luontaisesti on
tyydyttymätön rasvahappo. Saatu synteettinen, vaihtoesteröity kova "kasvirasva" sitoo juoksevaa
kasviöljyä kiinteiksi margariineiksi ja ns. kasvirasvalevitteiksi. Tällaisia vaihtoesteröityjä uusia
rasvoja ei ole aiemmin ollut ihmisen ravinnossa. Niillä ei ole myöskään enää mitään yhteyttä
luonnon kasviöljyihin ja -rasvoihin. Ravitsemukseen ne tulivat vasta osittaishydrauksesta
luopumisen yhteydessä.
Vaihtoesteröinnillä saadun kovan "kasvirasvan" kemiallinen bruttokaava ei juurikaan muutu
prosessissa käytettyjen kasviöljyjen yhteisestä bruttokaavasta. Sen sijaan molekyylien rakenne
muuttuu, koska vaihtoesteröinnin aiheuttamat paikkaisomeria ja stereoisomeria muuntavat
kasviöljyjen triglyseridirakenteen aivan olennaisesti.
Paikkaisomeria. Vaihtoesteröinnin tarkoituksena on siis vaihtaa luontaisen kasviöljymolekyylin sn-2
asemassa oleva tyydyttymätön rasvahappo poikkeuksellisesti tyydyttyneeseen rasvahappoon.
Samalla myös tämän triasyyliglyserolin sn-1 ja sn-3 asemissa olleet rasvahapot vaihtuvat
satunnaisesti. Prosessiolosuhteista, käytetyistä kasviöljyistä ja katalyytistä riippuen tuloksena
saadaan kymmeniä, jopa yli sata paikkaisomeerista uusrasvaa, joita erheellisesti kutsutaan
kasvirasvoiksi. Berryn (2009) julkaisu antaa hyvän katsauksen aihepiiriin.
Stereoisiomeria. Vaihtoesteröityjen kasviöljyjen stereoisomeriaa ei ole ravitsemustieteessä
juurikaan käsitelty. Berry (2009) ei asiaa koskettele, Haraldsson (2015) sivusi hiljattain aihepiiriä
herättävästi. Se kuitenkin saattaa olla vielä paikkaisomeriaakin tärkeämpi huolellisen tarkastelun
kohde. Lääketieteessä stereoisomeriaan on jo pitkään kiinnitetty huomiota (Himberg 1993).
Rasvamolekyylin keskimmäinen sn-2 hiiliatomi on asymmetrinen eli siihen on sitoutunut neljä
erilaista kemiallista ryhmää. Molekyyli on tällöin kiraalinen. Kiraalisella yhdisteellä esiintyy kaksi
muotoa, jotka ovat toistensa peilikuvia kuten oikea ja vasen kätemme. Puhutaankin molekyylien
peili-isomeriasta eli rakenteen "kätisyydestä", oikea R ja vasen S. Molekyylit ovat toistensa
enantiomeereja ja niiden seos on raseeminen. Luonnossa esiintyy yleisesti vain molekyylin toista
enantiomeeriä. Kemiallisessa synteesissä, kuten rasvojen vaihtoesteröinnissä, syntyy raseeminen
seos sisältäen siis sekä R- että S-enantiomeeria. Siten jo saatujen monien paikkaisomeerien
lukumäärä kaksinkertaistuu vaihtoesteröinnissä.
Miten rasvaenantiomeerit vaikuttavat fysiologiassa ja kansanterveydessä?
Enantiomeerien fysiologiset vaikutukset poikkeavat toisistaan. Eräitä esimerkkejä. R-limoneeni
tuoksuu appelsiinilta, S-limoneeni sitruunalta. R-karvoni maistuu mintulta, S-karvoni kuminalta. Sdopa
(Levodopa) lääkitsee Parkinsonin tautia, R-dopa on myrkyllinen. S-ibuprofeeni on antiinflammatorinen,
R-ibuprofeeni on inaktiivinen. Traagisin ääriesimerkki markkinoille päässeestä
väärästä enantiomeerista on pitkiin oikeudenkäynteihin ja suuriin korvauksiin johtanut talidomidi.
Esimerkit antavat oikeuden kysyä, mitkä ovat katalyyttisessä vaihtoesteröinnissä syntyvien
synteettisten R- ja S-rasvaenantiomeerien mahdolliset pitkäaikaisvaikutukset kansanterveydessä.
Väärä enantiomeeri saattaa sopia aineenvaihduntaamme yhtä huonosti kuin vasemman käden
sormikas oikeaan käteen.
Miten rasvaisomeerit sitten vaikuttavat ravitsemuksessa ja terveydessä? Sitä emme tiedä. Yhtään
pitkäaikaistutkimusta ei ole tehty. Muutaman lyhytaikaisten, korkeintaan muutamia viikkoja
kestäneiden tutkimusten tulokset ovat ristiriitaisia. Nekin ovat keskittyneet vain lipidi- ja
sokerimetaboliaan (Berry 2009). Tilanne on täysin verrattavissa aikaan, jolloin katalyyttisessä
osittaishydrauksessa syntyvät, sydänhaitallisiksi osoittautuneet trans-rasvahapot tuotiin

3. Jotain pahasti pielessä suomessaLauantai 20.02.2016 14:37

terveysvaikutuksia tutkimatta markkinoille.

Margariineja ja kasvirasvalevitteitä valmistava ja Suomessa markkinoiva teollisuus on kysyttyäni
kertonut käyttävänsä vaihtoesteröityjä rasvoja tuotteissaan. Mikäli näin nyt edelleen on, olemme
jälleen keskellä laajamittaista väestökokeilua, joka olisi pitänyt osata ennakoida trans-historian
valossa.Miten nämä uudet rasvar vaikuttavat väestötasolla? Berry, joka on alan johtavia tutkijoita
Lontoon Kings Collegesta, toteaakin julkaisunsa yhteenvedossa (2009) mm., että vaihtoesteröityjen
rasvojen ravitsemusvaikutukset ovat laajasti laiminlyöty potentiaalinen terveyskysymys ja siksi niitä
koskevaa keskustelua on pidettävä tärkeänä. Tähän toiveeseen kaikkien lienee helppo yhtyä.
Asian tekee vielä mielenkiintoisemmaksi se, että suomalaiset ravitsemussuositukset suosittavat
vaihtoesteröityjä margariineja ja ns. kasvirasvalevitteitä ainoiksi vaihtoehdoksi esimerkiksi lasten
päiväkodeissa. Monissa kunnissa vanhemmat eivät edes saa tuoda muita vaihtoehtoja, esimerkiksi
luontaisiin raaka-aineisiin perustuvia, lisäaineettomia oivariinityyppisiä levitteitä lapsilleen. Laaja
väestökokeilu kohdistuu pakonomaisesti siis myös ja erityisesti kansakuntamme pienimpiin.
Näinhän ei vapaassa yhteiskunnassa voi eikä saa olla.
Vaihtoesteröityjä rasvoja ei ilmoiteta elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä
EUn Elintarviketietoasetus (2011) edellyttää ehkäpä keskeisimpänä periaatteena, että kaikki
valmistusaineet tulee poikkeuksetta ilmoittaa elintarvikkeiden pakkausmerkinnöissä. Yhdestäkään
margariini- tai kasvirasvalevitepakkauksesta ei tällaista lainsäädännön edellyttämää merkintää
vaihtoesteröidyistä rasvoista löydy. Kuluttajalla tulee olla kuitenkin täysi oikeus ja mahdollisuus
tietää valintojensa pohjaksi, mitä kukin rasvavalmiste sisältää. Oletin kaikkien olevan tästä yhtä
mieltä. Esimerkiksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on kysyttyäni kuitenkin eri mieltä
perustelematta kantaansa. Niinpä olen tiedustellut asiaa seuraavasta virkaportaasta, maa- ja
metsätalousministeriöstä 17.06. En ole saanut vastausta. Olen kysynyt asiaa uudelleen kirjatussa
kirjeessä 08.09. En ole saanut vastausta. Olen koettanut kiinnittää asiaan huomiota myös Kehittyvä
Elintarvike-lehdessä (Salminen 2015a, 2015 b). Toivoisinkin mahdollisimman paljon näkemyksiä ja
kannanottoja tähän mielestäni tärkeään ongelmaan.
Viitteet:
Berry SEE. Triacylglycerol structure and interesterification of palmitic and stearic acid-rich fats: an
overview and implications for cardiovascular disease. Nutr Res Rev 2009;22:3-17.
Elintarviketietoasetus (EU) N:o 1169/2011.
Haraldsson GG. Chirality in Fats and Oils. Seminar to Celebrate the 45th Anniversary of Food
Chemistry Program.University of Turku, Finland. May 22, 2015.
Himberg J-J. Lääkeaineilla on kahdet kasvot. Duodecim 1993;109:1823.
Pietinen P, Ascherio A, Korhonen P ym. Intake of fatty acids and risk of coronary heart disease in a
cohort of Finnish men. The Alpha-Tocopherol, Beta-Carotene Cancer Prevention Study. Am J Epid
1997;145:876-76.
Salminen K. Ravinnon tyydyttyneet ja tyydyttymättömät rasvat. Duodecim 1990;106:1684-5.
Salminen K. Toistaako kasviöljyjen kovetuksen historia itseään? Duodecim 2015;131:1271-2.
Salminen K. Mitkä ovatkaan "kovaa rasvaa"? Kolumni. Kehittyvä Elintarvike 2015a;n:ro2:6.
Salminen K. Vaihtoesteröidyt kasviöljyt tulee ilmoittaa valmistusaineluettelossa. Kehittyvä
Elintarvike 2015b;n:ro4:8-9.
Minä rakastan joitakin ihmisiä, että jemmaan ne sydämmeen syvälle enkä unhoita <3











Olisiko siinä alhaalla "MAFIA POMO :)"










Mutta tässä alhaalla kun palaamme vuoteen 1980, Urho Kaleva Kekkonen (3. syyskuuta 1900 Pielavesi – 31. elokuuta 1986 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja kahdeksas Suomen tasavallan presidentti. Hän oli tasavallan istuva presidentti yhtäjaksoisesti vuodesta 1956 vuoteen 1981, yli 25 vuoden ajan. Viimeinen presidenttikausi jäi kesken sairauden takia.

Kekkonen on Suomen historian pitkäaikaisin presidentti. Hän on ensimmäinen henkilö, joka toimi tasavallan presidenttinä kaksi kokonaista kautta ja ainoa, joka on valittu toimeensa useammaksi kuin kahdeksi kaudeksi, mikä ei perustuslakiin eli entiseen Suomen hallitusmuotoon myöhemmin tehdyn muutoksen ja nykyisen Suomen perustuslain mukaan olisi enää mahdollistakaan. Kekkonen toimi myös pääministerinä viisi kertaa.


Edeltäjänä Kekkoselle, mauno koivisto antoi vallan hallitukselle.

Mauno Henrik Koivisto (s. 25. marraskuuta 1923 Turku) on Suomen tasavallan yhdeksäs presidentti. Hän toimi presidenttinä kaksi perättäistä kautta 1982–1994, ja sitä ennen hän hoiti presidentin tehtäviä vuoden 1981 lopulla Urho Kekkosen ollessa sairautensa vuoksi estyneenä. Koivisto halusi rajoittaa presidentin valtaoikeuksia ja vahvistaa pääministerin valtaa.

Pääministerinä Koivisto oli vuosina 1968–1970 ja 1979–1982, yhteensä 1 761 vuorokautta. Pääministerinä hän on Suomen viidenneksi pitkäaikaisin. Kansanedustajana hän ei kuitenkaan ole koskaan toiminut. Koivisto on vanhimmaksi elänyt Suomen presidentti. Koivisto on itse kuvannut itseään bernsteinlaiseksi sosialistiksi

Mauno koiviso katui tekoansa kun antoi hallitukselle vallan, laiska mato kun teki töpin ja pilasi kaiken.


Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (s. 23. kesäkuuta 1937 Viipuri) on suomalainen diplomaatti ja Suomen kymmenes tasavallan presidentti vuosina 1994–2000.

Ahtisaari oli ensimmäinen, joka valittiin Suomen tasavallan presidentiksi suoralla, kaksivaiheisella kansanvaalilla. Hän on toiminut muun muassa suurlähettiläänä, YK:n apulaispääsihteerinä 1977–1981, YK:n alipääsihteerinä 1982–1983 ja 1987–1991 sekä rauhanvälittäjänä eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Namibiassa, Kosovossa ja Indonesiassa. Ahtisaari sai vuonna 2008 ensimmäisenä suomalaisena Nobelin rauhanpalkinnon. Ahtisaari puhuu suomea, ruotsia, ranskaa, englantia ja saksaa.

Ahtisaari tunnetaan vaikeiden rauhanprosessien vetäjänä.

Välittäjänä Martti Ahtisaari keskittyy ensisijaisesti YK:n perusarvoihin ja käytännön mahdollisuuksiin. Monien kriisien venyminen on ollut hänen mielestään häpeällistä kansainväliselle yhteisölle.

Saamansa toimeksiannot hän on pääasiassa hoitanut johtamansa Crisis Management Initiative -järjestön kautta. Vuonna 2008 presidentti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon ”työstään useilla mantereilla ja yli kolmenkymmenen vuoden aikana kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi”. Aiemmin samana vuonna Ahtisaari oli vastaanottanut myös Unescon rauhanpalkinnon

ja Geuzenpenning-mitalin.

Martti ahtisaari teki parhaansa ja yritti koota kasaan porukkaa, mutta kekkosem edeltäjä koiviston virhe oli niin iso synti, että ei pysty korjaan enään presidentin paikkaa joten suomi meni EU:HUN, ja teki vielä isoman virheen itsenäisyden menetys joten turhaan toinen maailman sota käytiin sillä kohta on luvassa kolmas vapaaksi taistelu eli eurooppa.


Tarja Kaarina Halonen (s. 24. joulukuuta 1943 Helsinki) toimi Suomen tasavallan 11. presidenttinä ja ensimmäisenä naispuolisena valtionpäämiehenä vuosina 2000–2012. Hän astui virkaan 1. maaliskuuta 2000, ja hänet valittiin uudelleen tasavallan presidentiksi vuonna 2006.

Halonen valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta 1968 ja aloitti uransa Suomen ylioppilaskuntien liitossa, jossa hän työskenteli sosiaali- ja järjestösihteerinä 1969–1970. Hän aloitti Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n lakimiehenä 1970 ja jatkoi tässä tehtävässä koko poliittisen uransa ajan.

Mauno koivisto, martti ahtisaari ja tarja halonen kokoontui muutamia vuosia sitten puhumaan eduskunnan tilanteesta jossa mauno koivisto katui tekoansa, joten kekkonen oli sanonut, että suomen ei pidä ottaa ulkopuolisiin kriiseihin mitään kantaa vaan pitää muiden maiden kans hyvät välit. Näin ei mennyt sillä koivisto antoi vallan hallitukselle ja suomi alkoi ottaa ulkopuolisiin asioihin kantaa ja martti ahtisaaren tultua presidentiksi suomi meni EU:HUN

ja suomi ottaa kantaa nyt ulkopuolisiin kriiseihin, EU:hun Kuuluu saksa josta Mannerheim sanoi aikanaan, että suomen ei pidä olla saksan kanssa misään tekemisissä sillä Euroopan unioniin ja saksan kanssa yhteistyö on Naapuri veli venäläiselle sotilaallinen uhka joten pitäisi katsella historiaa ja miettiä kannattaako kylmän sodan arvet repiä auki sillä saksa halusi suomen apua, että adolf hitler ottaa venäjän.


Mannerheim teki viisaasti sillä hetkellisesti hän teki sovun ja tarvi saksan apua ja lopetti yhteistyön saksan kanssa vetämällä pois välipalkatun miehensä, niin silloin mannerheim sanoi: suomi ei tämän jälkeen saa olla saksan kanssa osallinen saksan hirmutöihin eikä tehdä tai liittoutua saksaan millään tavoin.
Tämä tarkoittaa TÄNÄÄN SITÄ, ETTÄ JOS SUOMI AUTTAA SAKSAA TAI ON JOLLAIN TAVALLA YHTÄ; NIIN SE ON UHKA; SOTILAALLINEN UHKA VENÄJÄLLE JA VENÄJÄN ON ALOITETTAVA PAKKOTOIMET JOTEN SOTA SIITÄ SYTTYY.


Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo) on Suomen tasavallan kahdestoista presidentti. Hänen toimikautensa alkoi 1. maaliskuuta 2012.

Juristina työskennellyt Niinistö toimi kansanedustajana vuosina 1987–2003 ja 2007–2011 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana Paavo Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, ensin oikeusministerinä 1995–1996 ja myöhemmin valtiovarainministerinä 1996–2003.

Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään 1990-luvun laman jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli eduskunnan puhemies.

Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaalissa ja uudestaan vuoden 2012 vaalissa, jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella.


Sauli niinistö on kyseliä ja kysyy apua muilta eikä osaa hoitaa presidenttinä asioita.

Porvari presidenttinä ja suomen elämä risanen, haavisto olisi ollut parempi tai väyrynen sillä väyrynen olisi halunnu kysyä niinistöltä asiaa tarkemmin koska paavo väyrynen oli kekkoselle työntekiä ja tiesi asian paremmin kuin niinistö. Haavistolla on kokemusta sovittelusta. Niinistöllä ei ole kokemusta kuin poliisi urasta ja ajaa rahaa kreikkaan eikä ajatella suomen sisäisiä asioita-

ENSIN SUOMEN SISÄISET ASIAT KUNTOON ENNENKUIN ULKOISEEN PUOLEEN MENNÄÄN, Tämä on mun näkemys.

Kekkonen sanoi: Suomen ei pidä ottaa ulkopuolisiin kriiseihin kamntaa vaan suomi pitää pysyä omana kansana, omat sisäiset asiat ensin, kuten jokainen ihminen hoitaa ensin VUOKRAN ja sitten muut asiat, Ensin Lähimäiset ja sitten muut asiat, Ensin Työ ja sitten hupi eikä ensin ulkopuolinen eli hupi ja sitten työ ja sisäiset asiat. Järjestys puuttuu, ensin työ, sitten hupi, ensin sisäiset asiat ja sitten ulkoiset asiat, vielä yksinkeertaisemen: ensin PIKKULAPSELLE VAIPPA JA RUOKA; SITTEN ISOILLE LAPSILLE KARKIT JA JUOMAT, Eikös ole oikeen!! Oikeen menee, Järjestys!!!.. Tässä alhaalla kuvassa ei ole järjestystä ollenkaan.. HÖHÖHÖ HAHAHA oiooi,

KYLLÄ IHMISET JAKSAA HOKEA!!!Perjantai 19.02.2016 18:30

"Ihmiset jaksavat hokea, että kyllä jokainen kohtaa sen oikean.

Minusta tuntuu, että minun sielunkumppanini on jäänyt bussin alle tai jotain"

Я хочу сказать,Perjantai 19.02.2016 17:57

все происходит во множественном числе, не растут, это ловушка, честный враг всегда лучше, чем друг лежачем .. Молодцы


YA khochu skazat',

vse proiskhodit vo mnozhestvennom chisle , ne rastut , eto lovushka , chestnyy vrag vsegda luchshe , chem drug lezhachem .. Molodtsy



Haluan sanoa,

kaikkea sattuu monikossa, ei kannata aikuistua se on ansa, rehellinen vihollinen on aina parempi kuin valehteleva ystävä.. Hienoa