IRC-Galleria

Jäljet elämälle.Sunnuntai 25.11.2007 20:36

Valinnat voivat joskus hämätä. Ne antavat ymmärtää toista, mitä ovatkaan. Jälkeen päin on vain mahdotonta valita enää toisin. Seuraukset kulkevat perässä ja tamppaavat elämänpolkua jättäen jälkensä. Jäljet ovat ja pysyvät, ainoastaan aika voi niitä haalistaa.

Katumus on turhaa, itse olet valintasi tehnyt. Toisaalta taas katuessaan ymmärtää oman arvokkuutensa ja voi ensi kerralla päätyä toisenlaiseen loppuratkaisuun. Voi oppia antamaan anteeksi itselleen ja hyväksymään tosi asian, että kaikki tekevät joskus virheitä. Täydellisyys on epäinhimillinen käsite, johon kaikki vain sattuvat pyrkimään.

Jokin kummallinen mielentila saattaa laittaa asioita tapahtumaan. Mutta tapahtuneiksi ne ovat tulleet tarkoituksellisesti. Elämä on valmiiksi kirjoitettu kirja, jonka sivuja ovat päivämme. Sivu sivulta etenemme ja saatamme tekstin täytäntöön.

Jälleen olen edennyt sivun kirjassani, uskomattomuus loistaen kasvoiltani, sillä juonikäänteet ovat laittautuneet mullin mallin. Paljon totta, vähemmän tarua eläneenä pyrin kääntämään seuraavan sivun rohkeasti, jotta voisin jäljittää polkuani.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.