IRC-Galleria

Päättäväisyyden puutostila.Maanantai 13.11.2006 20:50

Päättäväisyyttä, vain sitä tarvitaan, jos haluaa toteuttaa kaikki suunnitelmat saman päivän aikana. Päättäväisyyttä sen kaikissa olomuodoissa. Omani juoksi karkuun jo monta tuntia sitten.

Enpä ole tuota vieläkään kiinni napannut, mutta väliäkö tuolla, kohteeni pysyy kuin pysyykin muuttumattomana. Voisin lyödä siitä vaikka vetoa. Voittaisin ensimmäisen kerran.

Ihminen tahtomattaan luo taakkoja itselleen. Epämiellyttäviä kokemuksia, tunnetiloja. Haluaisit kyllä päästä päämäärääsi, mutta jokin alitajuntainen voima vie sinut mieron tielle. Sille tielle on aivan liian helppoa jäädä.

Ehkä voisin kokeilla kunnollisuutta tämän yhden kerran elämässäni. Se ei vaadi kuin muutaman askeleen ottoa ja kipuamista tähtitaivaani alle. Ainoan noston käsilläni. Siinä se olisi ja antaisi silmien vain liukua ja ajatuksen kulkea, mielellään aiheessa.

Onneksi koeviikkoja on vain seitsemän viikon välein.

Syntymäpäivyyksiä.Lauantai 04.11.2006 02:43

Ihanuuden ihanuus koitti, kun kauneus vihdoin viimein tavoitti minutkin. Peili katsoi kasvojani ja hymyili suuresti, lähes eniten mitä se on koskaan hymyillytkään! Aamu kuusi ja lämmin suihku. Laulu joka raikaa suihkuhuoneen seinien sisällä saa mieleni kohoamaan läpi taloyhtiön katonkin.

Päätin, että se olisi päiväni. Se päivä voisi päättyä vain ja ainoastaan parhaiten. Parhaus koostui jo heti aamusta, kun kuulin ystäväni tuhisevan ja toisen narskuttelevan hampaitaan. Pimeys oli poissa aamusta, iloni täytti sen tyystin. Olin kovin onnellinen.

Odotettu karaoke-jousto koitti ja tunnelma oli sanoin kuvailematon! Pirre, karaoke-emäntämme antoi röyhkeyden paistaa. Love ja Blood antoivat Himille uuden merkityksen ja Star Steps- tanssiryhmä kruunasi vetovoimallaan kokonaisuuden. Stressi katosi harteilta, ja päivän kuumin puheenaihe oli arvattavissa.

Aika riensi, juoksi niin lujaa. Yritimme Hennini kanssa uhmata sen nopeutta. Epäonnistuimme täydellisesti. Eipä epäonnistuminen aiheuttanut tuskia, edes pientä kipua, sillä aika on soljuva käsite. Juhlat alkoivat jo aikaa sitten, Henni edusti kanssani juhlakansaa. Sitä jännitystä ja naurua.

Yhtäkkiä huone täyttyy ihmisistä, jotka ovat tulleet paikalle takiani. He hymyilevät. He laulavat. He saavat sisimpäni nauramaan! Pienen pienessä mielessäni pohdin, mitä kummaa olen tehnyt saadakseni oskaseni jotain noin upeaa.

Katoavuus on tuntematon käsite. Kaikki on tässä ja nyt, mistään ei päästetä irti. Onnellisuus paistaa varmasti lävitseni. Eikä mikään estä sen ulos tuloa, miksi edes yrittäisin estellä?

Nauru raikaa läpi huoneiston. Aitous paistaa, edes pilvet eivät pystyneet estämään sitä. Eivätkä ne halunneetkaan. Kaikki yhdessä muodostivat täydellisyyden, joka ei tule katoamaan mielestäni. Se ei kulu. Se ei katoa. Se pysyy - ainakin muistoissa. Kauneimpana sellaisena.

Ihminen on luotu kokemaan kovuuksia, mutta mikä parasta, myös hyvyyksiä! Hyveys antaa oikeuden nauttia itsestä ja muista yhtä aikaisesti. En usko, että mikään voisi olla parempaa kuin kaikkeus. Eläimet ovat varmasti samaa mieltä. Kysäisepä vaikka vesinokkaeläimeltä.

Poskia ja maaleja.Sunnuntai 29.10.2006 10:35

Koettelee elämä yhä. Tuskin se sitä koskaan lopettaakaan. Luulin, että ehkä nyt se olisi kääntänyt mukavemman puolen itsestään, ja mitä vielä, pyysi kääntämään toisenkin posken. Minä käänsin.

Olen hukassa. Menin piiloon, omaan kätkööni. Tulen pois, vasta kun tiedän olevani turvassa pahuuksilta ja jekuilta, joita eteeni on langetettu. Täällä muistelen yhteisiä hetkiä. Voin lähes kuulla naurun ja silmiini piirtyy lähes ihka-aito metsänkeiju valtavine hiuksineen, joita kukkaset koristavat.

Nyt hän on vain kaukana poissa. Tiedän silti, että hän on tallessa. Saatan ehkä joskus vielä tavata. Olisin valmis vaikka kuuhun asti matkaamaan hänen takiaan.

Yksi on siis poissa. Suuren suuri aukko on keskuudessamme, ja ainakin minä tunnen sen. Uskoisin, että kaikki muutkin. Emme vain ole vielä valmiita jakamaan tuntemuksiamme. Ehkä vielä jonain päivänä. Siinä meni ensimmäinen poski.

Tapasin taannoin erään upean. Se olin minä itse, joka hänen kanssaan oli. Se olin minä itse, joka puhui ja nauroi. Harvoin on puhe ja nauru minuutta, mutta hänen kanssaan se on.

Joskus vain sitä ummistaa silmänsä liian sirriin tai vahingossa unhoittaa silmälasinsa hyllylle.
Tällöin saattaa jäädä oleelliset asiat näkymättömiin. Pahimmassa tapauksessa, ne haluaa myös kumittaa pyyhekumilla pois todellisuudesta. Onneksi moista työkalua ei ole keksitty, olisin jo alan ekspertti sen käytössä. Oli toisen posken vuoro.

Olisiko maailmankaikkeus tyytyväinen, jos kulkisin lappu otsallani, jossa lukisi :" Ole hyvä, voit halutessasi lyödä oikeaa poskeani, tai vaihtoehtoisesti vasempaa, ehkä jopa molempia." Huomenna uuden aamun koittaessa täytyy kai kokeilla. Ehkä jos otan tässä matsissa sata-nolla turpaan, voin voittaa itse seuraavan.
Niin kauan olen kevättä odottanut. Vihdoin se tuli ja toi mukanaan auringon ja kevätmielen. Jäätelön maun, mullan tuoksun ja pienet vilkkaat purot, jotka solisevat kauniisti kimmeltäen kivien päällä ja lintujen kauniin sirkutuksen, joka alkaa jo aamuyöstä.

Aivan, kevään kaunista ja kukoistavaa ihanuutta. Surkuuttakin, mutta sellaisia ei haluaisi ajatella. Eipähän vain pysty tunteitaan kieltämään ja ne muistuttavat koko ajan siitä, mitä ei haluaisi muistaa. Se saa päässä tuntumaan siltä, että piakkoin se räjähtelee ilmaan rumina pikku palasina. Onneksi harvemmin niin kenellekään tapahtuu. Sisäinen rumuus on hirveintä maailmassa. Mustasukkaisuuden pistokset tekevät ilkeyttä sisälläni, kun näen huippu pojan puhuvan toiselle tytölle ja jättää minut huomiotta :D naurettavaa käytöstä, mutta minkä teet tunteillesi...

Haluaisinpa vain viedä tuon komeuden ulos metsäpuistoon kanssani kävelemään. Pitäisin häntä kädestä, kuuntelisimme lintujen laulua ja katselisimme niitä niin ihastuttavia puroja. Jos vain tuon saan tehdä jonain päivänä hänen kanssaan, josta niin suuresti pidän, olisin maailman onnellisin tyttö!

Jukua ja räkääKeskiviikko 29.03.2006 04:08

On suurta kummuutta kuinka pienen pieni ihminen voi saada elämänsä täyteen kaiken maailman aktiviteetilla vajaan vuoden sisällä, oikeastaan vajaan puolen vuoden. Sitähän sitten huomaakin, että "jaahas, sitä ollaan samassa jamassa, kuin vuosi sitten". Niin se vain menee. Minkäs teet kun olet oppinut elämään vailla tekemistä?

Kaiken tohinan keskellä kerkeää myös sairastua, jokahan sitten laittaa koko elämän hullun myllyksi. Kuinka nyt voin tehdä tekemättömät tehtävät, lukea kokeisiin, laulaa, nähdä kavereita ja muuta mukavaa. Jujuhan onkin siinä, että kun elämä tulee liian täydeksi kivojen juttujen suhteen, kehomme reagoi siihen siten, että päästää pienen tai joskus suurenkin pöpön jylläilemään ympäriinsä. Vain tuolloin voi havaita, kuinka arvokasta se todellinen vapaa-aika onkaan.

Loistoa.Lauantai 18.02.2006 00:18

Tänään kouluun mennessäni näin kauniita tyttöjä ja komeita poikia mielinmäärin. Jokainen heistä koki enemmän tai vähemmän olevansa prinsessa tai prinssi. Tanssiaskeleiden vaihtuessa, hymyni pysyi liikkumattomana kasvoillani, kun pystyi tuntea tanssijoiden riemun. Sali suorastaan säteili valoenergiaa, joka sai varmasti örmyimmänkin nousemaan risukostaan.

Pääsin itsekin mukaan tanssiaistunnelmaan, kun sain askella muutamia valssinaskelia. Sillä hetkellä maailmankulku lakkasi, ja oli vain se silloinen hetki. Päätin, että seuraavana vuonna itse säteilisin samalla tavoin, kuin nuo tämän vuotiset vanhat ja antaisin itsestäni kaiken. Yrittäisin olla myös se prinsessa, jota ihmiset katselevat ihaillen.

Säteilyn ja kimmellyksen lomassakin jää silti seikkoja mieleen, jotka eivät katoa kulumallakaan. Vaikka kuinka yrittäisi tuoda pinttyneet asiat ja muistelmat pois, ne vain hannailevat suuresti. Tiedän, että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Joku on joskus kuitenkin kertonut, että tehdyn voi saada anteeksi, jos vai tajuaa pyytää.

Päivät saattavat olla kovin rankkoja, mutta olisi hyvä muistaa se, että kuinka paljon meillä onkaan. Asioita, joista voimme iloita ja joista voimme saada voimaa. Minun voimanlähteeni on hetkellisesti lakannut toimimasta, mutta vakaasti uskon, että se vielä jonain kauniina päivänä ilmoittaa minulle jälleen toimivansa.

Kaikkea kummaakin kummempaa.Maanantai 13.02.2006 01:18

Joskus, ja oikeastaan aika suhteelisen useinkin tulee ajatelleeksi sitä, että miksi kummassa haluaa pakottaa itsensä uskomaan vääryyksiä. Itseään on muutenkin niin kamalan vaikea huijata, jo yksin se voisi määritellä sen miksi tuo on niin seikallinen kummuus.

Parasta ja samalla kamalinta on se, että et toden tottakaan pysty itseäsi kovin kauaa puijailemaan, sillä jossain vaiheessa totuus hyppää suoraan silmillesi ja huutaa: "Luulitko tosiaan, että voisit minulta piiloutua, senkin space coyote?" Niinpä niin, jälleen olet jäänyt loukkuun.

Ehdottomasti hirmuisinta on se, että joku ystävistäsi näkee suoraan lävitsesi ja pystyisi koska tahansa kertomaan sinun tarinasi omine sanoineen. Siinä vaiheessa viimeistään tajuaa miettiä sitä, että miksi kummassa lähtikään leikkimään totuuden ja epätotuuden kanssa hippaa. Alku metreillä jo huomaa sen, että totuus on ylivoimainen.

Jossain vaiheessa tulee kuitenkin syventäneeksi ajatuksiaan ja toteaa, että oikeuden toteuttaminen on joka tapauksessa mieluisaa puuhaa, vaikka se välillä saisi aikaan ei niin mieluisia tuntemuksia. Eikö juuri nuo tuntemukset kerro siitä, että elämme ja toteutamme elämäämme tunteidemme kautta? Uskaltaisin vastata myöntävästi, jos joku tulisi vastausta minulta tivaamaan.

Pienimmätkin kyyneleet voivat olla suurimpia kristalleja, jotka auringonsäteiden johdosta luovat ympärilleen sateenkaarenvärejä. Hurjin raivokohtaus voi olla elämäsi valtavin hurrikaani, joka vie mukanaan kaiken, jättämättä jälkeäkään. Tuolloin voi jatkaa matkaansa tyynenä, puhtaalta pohjalta, ilman tuulta tai sadetta.

Voi vain ja ainoastaan ihailla maailman ihanuutta. Maistella kaikkia elämän mausteita. Rakastaen niistä jokaista. Niin hyvän kuin pahankin makuista.

Ihmeellisyyttä.Keskiviikko 08.02.2006 00:04

Tehtävänanto: Paljastan viisi omituista tapaani / piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä (paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1. Mielestäni parasta on paahtoleipä, joka paahdetaan ja sen päälle laitetaan hieman voita ja paljon jacky makupala vanukasta. (Maistuu aivan suffelilta.)
2. Viikottain minun täytyy leipoa ainakin yksi teeleipä ja kerran sämpylöitä.
3. Haluan maksaa ostokseni mielellään aina visalla, koska tykkään harjoitella nimikirjoitukseni kirjoittamista julkkispäiviäni varten.
4. Tykkään itsestäni, vaikka olen täynnä vikoja.
5. Juttelen Miika jellonalleni (hän on suuri ja mahtava pehmoleluni) aina, kun tuntuu siltä, että taytyisi purkaa juttuja.

jei, sain listattua viisi juttua.

aa.. haastan:
1.lunariksen
2.pikkusiskoni
3.jarsnikan
4.piuskin
5.heidìn

Pakkasta ja aurinkoaLauantai 21.01.2006 15:57

Talven ihmemaa on olemassa. Katson ulos keittiön ikkunasta ja näen kuinka aurinko leikkii lumen kanssa, saaden sen näyttämään säihkyvältä. Ulkona kävellessään voi tuntea, kuinka pakkanen puree nenääsi, kuumottaa korviasi ja saa posket hehkumaan suloista punaansa.

Jos jokainen päivä voisi olla satumaa päivä, en haluaisi talven loppuvan koskaan. Satumaa on turvallinen paikka elää. Mikään paha ei pääse sinne. Todellisuus on valitettavasti jotain muuta. Mutta miksi murehtia sitä nyt? Voisin jatkaa luonnon ihastelua ja raapustaa kirjeen jollekin ihanalle ystävälleni. Ehkä niin voisin piristää jonkun toisen päivää.

Tammikuu ja elämän ihanuutta.Sunnuntai 08.01.2006 01:29

Tammikuu 2006, enpäs tiedä mitä se tuo mukanaan, mutta toivon, että paljon aikaa ystävien seurassa, raitista ulkoilmaa ja paljon erilaisia hedelmiä.
Koulun palaaminen tuntuu kovin raskaalta, vaikka tietää, että siellä on mukavaa. Ihmiset aivan säteilevät positiivista energisyyttä ja saavat koulun käytävät loputtoman puheensorinan valtaan.
Täytyy elää päivä kerrallaan, vaikka kesää odotankin jo suuresti. Koskaan ei silti tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan, jolloin sitä ei kannata väliinkään jättää. Uudenvuoden lupaukseni jäi tekemättä, mutta pyrin siihen, että rakennan itselleni mukavaa ympäristöä elää täällä kaupungissa.
Ehkä jään odottelemaan huomisen ihmeitä. Eihän sitä tiedä, vaikka prinssi rohkea koputtelisi aamulla oveani.